Miten mun vieläkin voi muutamien kaljojen jälkeen alkaa tehdä mieli väkevää viinaa?
Olen onnistunut lopettamaan väkevän viinan juomisen kokonaan kannabiksen avulla, mutta kuitenkin tänään kun otin muutaman oluen ja olin polttamatta kannabista, minun alkoi aivan järjettömästi tekemään mieli viinaa. Onneksi en kerennyt ottamaan kuin yhden viinapaukun ja sitten havahduin että mitäs vittua olen taas tekemässä ja kaadoin lopun myrkyn lavuaarista alas. Väkevästä viinasta ei ole koskaan ollut minulle mitään muuta kuin haittaa, tämäkään ei ollut itse ostamani pullo edes vaan kaverin tuoma tuparilahja. Milloin suomen päihdepoliikkaan saadaan vihdoin muutos?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainin ja unohtui mainita, en koskaan, koskaan ole ollut mikää yli 1 päivää putkeen juova alkoholisti.
Silkka humalahakuisuus, joka on vaihtelevan voimakas eri yksilöillä.
Humalahakuisuushan se saa ihmiset juoppoutumaan, kun korkin avauduttua pitää saada välittömästi lisää, ja kun on harrastettu alaa tarpeeksi kauan, niin on kehittynyt lisäksi vielä vahva riippuvuuskin, mikä laittaa selvänkin juomaan.
hieman ikävästi muotoiltuna, kun muuta muotoilua en löytänyt.
Kun kannabiksella vältät viinalla ilmeisesti aiemmin aikaansaamasi aggressiiviset hölmöilyt ja ikävyydet, niin kannabiksella kuitenkin aikanaan muutut mitäänsaamattomaksi veltoksi vätykseksi, ja suurella todennäköisyydellä päädyt ikävyyksiin silläkin.
Suo siellä, vetelä täällä.
Päihde on vaihtunut toiseen.
Se on ihan paskapuhetta että kannabis olisi jotenkin vaarattomampaa kuin alkoholi. Se riippuu ihan ihmisestä.
Minä en mitään kaninpaskaa viitsi polttaa. Olen joko vesiselvä tai sitten otan alkoholia. Mitään muuta paskaa ei kannata vetää.
Niin.
Kohta taas soi nauhuri päässäsi.
Ei oo soinut moneen vuoteen.