Vauva -lehdessä (8/10 s.37) luki näin:"Eräällä nelikymppisellä pariskunnalla oli kaikki mahdollinen teoreettinen tiet lapsenhoidosta. He olivat kuitenkin täysin avuttomia oman esikoisensa kanssa, kun ei se käyttäytynytkään oppikirjojen mukaan. Vastaavasti nuoret vanhemmat osaavat usein luottaa siihen , että elämä opettaa ja vauva kertoo, koska sillä on nälkä. On hyvä muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen. Ei sellaista olekaan."
Miksi nuoria vanhempia siis usein moititaan ja vanhempia ylistetään? Kukaan ei ole täydellinen vanhempi ja esikoinen on ihan yhtä uusi juttu niin vanhemmille kuin nuoremmillekin. Kannattaa ensin katsoa peiliin toisia moittiessaan (niin nuorten kuin vanhempienkin), ja muistaa ettei kukaan ole täydellinen. En kuitenkaan kannsta teinejä lapsien tekoon (-17 vuotiaita). Tarkoituksena on vain sanoa, että mielestäni hyvä äitiys ei katso ikää. Eikä kukaan voi tuomita toista, jos ei tunne ko olevaa henkilöä kunnolla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet IHAN OIKEASSA. Kaiki ihmiset ympäri maailman, jotka eivät teinivanhemmuutta toivo, ovat VÄÄRÄSSÄ. Teinivanhemmilla ei IKINÄ ole MITÄÄN ONGELMIA ja kaikki asiaan liittyvät varoitukset ovat vain vanhempien ihmisten KATKERUUTTA ja KATEUTTA.
JOS nyt jollakin sattuu olemaan vaikkapa havaintoja teinivanhemmista ongelmissa, ne ovat TÄYSIN VÄÄRIÄ ja ASENTEELLISIA. Ei ELÄMÄNKOKEMUKSELLA mitään MERKITYSTÄ ole: se on vain höpinää. Kyllä nykypäivän teini jo vähintään 12-vuotiaana hallitsee oman elämänsä paremmin kuin katkerat aikuiset!!
yhtä lailla nuorilla vanhemmilla on ongelmia kuin vanhoilla vanhemmilla..
tosin eräässä asiassa vanhemmilla on vähemmän ongelmaa kuin nuorilla ja se on RAHA!
alle 16 vuotias jos saa lapsen hänellä tuskin on rahaa lapsen hoitoon ja tarvikkeisiin paljoa, toisin on yli 20 vuotiailla, heillä voi olla jo paljonkin rahaa säästössä.
Mutta se on totta että nuoret pystyy yhtälailla rakastamaan lastaan kuin aikuiset!
Mutta toi väite että kaksitoista vuotias hallitsee jo oman elämän niin ei pidä paikkaa.. silloin ei vielä lapsi todellakaan hallitse omaa elämää, vanhemmat hankkii silloin kaikki tarvikkeesi, vaatteet, ruuan ja kaiken muun.
jos omat vanhemmat ei siihen pysty niin silloin sut sijoitetaan toiseen kotiin tai laitokseen, koska et pysty itsestäsi vielä tuossa iässä huolehtimaan.