"Mitä pahaa olen tehnyt?"

Rompix

"Olen pitkään miettinyt, että mitä pahaa minä olen tehnyt, kun Matti minulta otettiin pois..."

Maija sanoi näin surullisena minulle ja sukulaiselleni Terolle (kaikki nimet muutettu). Maija on teisti, minä ja Tero ateisteja. Matti oli Maijan aviomies ja minun ja Teron sukulainen. Matti kuoli sairauteen.

Yritimme Teron kanssa selittää, ettei kuolema johtunut mitenkään Maijan teoista, vaan sairaudesta. Maija ei uskonut meitä, vaan oli surullinen ja oli varma, että Jumala oli sairauden takana. Emme viitsineet järkyttää Maijaa enempää väittelelemällä Jumalan olemassaolosta, vaan perustelumme pohjautuivat lääketieteen syy-seuraus-suhteisiin. Maija varmaan vieläkin syyttää itseään Matin kuolemasta ja kyselee tätä kysymystä itseltään.

Eihän ev.lut opeta mitään tällaista karmanlakia, missä Jumala rankaisee teoista maan päällä? Miten teistin voi vakuuttaa syyttömyydestään luonnostaan tapahtuviin asioihin? Maija on melko auktoriteettiuskovainen ja arvostaa pappeja todella korkealle. Pitäisikö pyytää pappi oikaisemaan opillinen väärinkäsitys vai vain antaa asian olla?

(tosi tarina ja Matin kuolemasta on jo reilusti aikaa)

7

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kääntynyt

      Voinet koittaa Maijalle selittää asiaa näillä perusteilla; Se, mitä ihminen tekee tai jättää tekemättä tässä elämässä tuodaan tuomiolle kuoleman jälkeen. Koko elämän ajan ihmisillä on Jeesuksen lupaus armosta ja syntien anteeksisaamisesta. Mikäli siis Jumala rankaisisi tässä elämässä ihmistä niin se kumoaisi tuon lupauksen, eikä tuota lupausta joka verellä on tehty ja sovitettu voi kumota, muutoin Jeesuksen kärsimys ja kuolema olisi turhaa.

      Voinet myös koittaa selittää Maijalle asiaa näin, mikäli koet sen helpompana ateismistasi johtuen; Maailmassa on paljon erilaisia tauteja ja sairauksia, ne voivat iskeä keneen tahansa eikä sillä ole tekemistä syy-seuraus suhteella. Ota tähän vaikka esimerkiksi tavallinen flunssa joka sekin on tauti ja hoitamattomana ja pahimmassa tapauksessa voi johtaa kuolemaan. Se leviää ilman kautta ja on hallitsematon. Se iskee niin syntisiin kuin uskovaisiin, ateisteihin ja uskonnosta riippumatta keneen tahansa. Pidempiaikainen sairaus taas voi johtua monestakin syystä, se voi olla jo lapsuudessa alkanut tai sitten se on puhjennut vasta aikuis-iällä. Esimerkiksi syövät, ne tulevat ihmisestä/uskonnosta/vakaumuksesta riippumatta ihmiseen kuin ihmiseen kun ovat tullakseen. Niille ei ole löydetty mitään selvää kaavaa minkätakia joku sairastuu ja joku ei. Mutta ne eivät ole seurausta tekemisistä, niihin sairastuu niin lapset kuin vanhuksetkin, niin uskovat kuin uskonnottomat kautta maailman.

      Jos Maija pitää pappeja suuressa arvossa hänet voi ohjata papin puheille, mutta koska pappeja on paljon erilaisia niin kehoittaisin ensin itse puhumaan ko. papin kanssa jotta hän ei vahoingossakaan vahvistaisi Maijan uskomuksia rangaistuksesta.

    • Elw.

      hautajaisissa, joissa pappi innostui selostamaan, että ilman Aatamin ja Eevan lankeemusta vainaja ei olisi koskaan sairastunut syöpään eikä kuollut. Mutta syntiinlankeemuksen tähden me kaikki kuolemme, ja sitten viimeisenä päivänä Jeesus herättää jne.

      Lähiomaiset, joihin en tosin kuulunut, eivät tietääkseni olleet kovin uskonnollisia, joten tuntui aika tyrmistyttävältä kuulla papin latelevan tuollaista silkkaa soopaa arvokkaaksi tarkoitetussa siunaustilaisuudessa.

      Kyseessä ei tainnut kuitenkaan olla opillinen väärinkäsitys kuten kertomassasi surullisessa tapauksessa vaan ihka oikea kristinusko.

    • Tuo on normaali reaktio ihmisellä, kun rakas otetaan pois viereltä. Haluaa löytää syyn ja saada selityksen. Monesti tulee syytettyä itseään, miksi en tehnyt niin tai sanonut niin tai mitä minä olen tehnyt väärin..? Olisi jotenkin siedettävämpää ymmärtää tragedia, jos tietäisi sen johtuvan suoraan jostakin. Näin ei kuitenkaan ole.

      Sairaudet eivät ole Jumalan rangaistus. Ihmisen elämään kuuluu koko rikkaudessaan onnea ja surua, iloa ja kärsimystä. Ihmisen osaan kuuluu myös kuolla jossakin vaiheessa. Toiset elävät pitkän elämän ja voimien hiipuessa kuolema lopulta seuraa. Toisille iskee sairaus tai onnettomuus. Kuolemaa ei kuitenkaan kukaan voi välttää.

      Ja koskaan ei ole valmis luopumaan rakkaastaan. Ei, vaikka yhteistä elämää olisi saanut elää kuinka kauan ja vaikka kuolema olisi jo luonnollisesti odotettavissa. Surua ei silti voi välttää. Se kertoo rakkaudesta ja välittämisestä.

      On todella arvokasta ja tärkeää, että te olette toinen toistenne tukena surussa, vaikka tapahtumasta olisi jo pitkäkin aika. Toipumista ja oman elämän aloittamista ei voi kiirehtiä. Silti olisi tärkeä saada leski ymmärtämään, että hän ei ole tehnyt mitään väärin. Päinvastoin, hän on antanut puolisolleen rakkautta ja onnellisia muistoja. Tapahtunutta ei voi muuttaa. Siksi olisi pikkuhiljaa tärkeä päästää irti, ymmärtää se, että syytökset kuuluvat normaalina osana surutyöhön ja pikkuhiljaa alkaa rakentaa omaa elämää lämpimien muistojen valossa. Jos ammatti-ihmisen, vaikka papin tapaaminen auttaisi, sitä kannattaa suositella.

      Hänen tunteensa ovat normaaleja, mutta tärkeintä on tietää, ettei Jumala rankaise.

      Toivon teille voimia :)

      pappi Sonja

      • hmmm..

        tiedät, ettei Jumala rankaise?
        Eikö Raamatussa ole yhtään tapausta, jossa Jumala olisi rankaissut jotakuta?


      • cei5

        ?


    • Itsekkäitä.

      Pitäisiköhän Maijalle sanoa, että ehkä Matti veti kuitenkin sen lyhyemmän tikun.

      Usein kuulee vastaavanlaisista reaktioista. Myös raamatussa luemme, miten jotain henkilöä koetellaan tappamalla hänen läheisiään. Kyllähän se varmasti koettelee, jos perhe kuolee ympäriltä, mutta ajttelemmeko me niitä lapsia, palvelijoita ja karjaa jotka todella menettävät elämänsä. Eikö niitä koeteltu vielä kovemmalla onnella?

    • 1612370

      Jätä nuo myrkyn kylväjät huomioitamatta, ei heillä ole muuta kuin iankaikkisia tuomioita mielessä.
      Sitä joutuu itsekukin kyselemään miksi rakas läheinen kuoli, lievänä lohtuna on todettava, että me kaikki poistumme täältä. Joku sairastaa ja se nopeuttaa poistumista.

      Kuitenkin voimia matkalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe