venäjän lapsiasiavaltuutetulle skrivailua
letters from hell
10137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Koulun sosiaalityön kokonaisuutta ei ole lakiesityksen perusteluissa avattu. Lapsiasiavaltuutettu esittää, että koulun sosiaalityön osaksi jatkossa nähtäisiin myös koulun perhetyö, jonka tavoitteena olisi tarjota matalan kynnyksen kotikasvatuksen tukea. Lakiesityksen 4 §:n opiskeluhuollon sisällössä edellä mainittu muotoilu mahdollistaisi kotien kasvatustehtävää tukevan toiminnan silloin kun se on tarpeen oppilaan opiskeluedellytysten tukemiseksi.
Moni opettaja myös tunnistaa koulussa tilanteet, joissa lapsen kouluvaikeuksien taustalla ovat vanhempien ongelmat. Kyse voi olla esimerkiksi kasvatustaitojen puutteista tai erotilanteen riitelystä. Matalan kynnyksen ja kotiin menevä tuki vanhemmille voisi auttaa lapsen opintietä tehokkaammin kuin pelkästään lapselle yksilönä tarjottu tuki. Kasvatuksen tuen ja neuvojen vastaanottaminen koulun välityksellä olisi todennäköisesti vanhemmille helpompaa kuin esimerkiksi lastensuojelun kautta. Perheiden ongelmat ehtivät usein turhaan kasautua ja monimutkaistua, kun nopealla tuella olisi päästy paljon vähemmällä
Aulan tallista tuotettua:
Pohjoismaisten lapsiasiavaltuutettujen mielestä hammashuollon toimijoilla on ainutlaatuinen
mahdollisuus tavata kasvotusten kaikki lapset. Hoidon yhteydessä voidaan kartoittaa suun, kasvojen ja kaulan alueella sijaitsevat vammat, tarkkailla lapsen käytöstä ja rekisteröidä toistuva hammaslääkärin vastaanotolta poisjäänti.
lue: hammaslääkärit kartoittamaan kaikkea epäilyttävää, koska se on taho, joka tapaa lähes kaikki lapset
On tarpeen luoda toimintamallit, joiden avulla voidaan seurata hammaslääkärin vastaanotoilta
pois jääneitä lapsia. Poisjäänti saattaa kertoa myös vanhemmuustaitojen puutteesta.
Lue: Unohtamisia ei sallita, saadaan hyvä veruke
Suun terveydenhuollon ammattilaisten mahdollisuuksia tulee hyödyntää nykyistä paremmin
lasten huolenpidon laiminlyönnin ja muun kaltoinkohtelun ennaltaehkäisyssä ja havaitsemisessa.
Hammashoitohenkilöstöllä on yksiselitteinen ilmoitusvelvollisuus lastensuojelulle, mutta kokemukset kaikista Pohjoismaista osoittavat, että liian harvat täyttävät tämän velvollisuutensa.
-Lue: huoli-ilmoitteluun. Minä ainakin uskon, että jos vastaanotolle tuodaan lapsi nk. hammas katkenneena ja ruhjeita kasvoilla niin lääkärit kyselevät tarkemmin. Tai sitten olen ihan sinisilmäinen. Laissa on siis ilmoitusvelvollisuus (totta kai, näin pitää ollakin) Nyt annetaan selvästi pyyhkeitä, etti ilmoituksia tule tarpeeksi. Mitään tutkimustilastoja en löytänyt, paljonko on pahoinpitelyjä, jotka näkyvät hammaskalustossa. Yläkehoa ei vissiin ole lupa tutkia,koska käsittääkseni hammaslääkärin vastaanotolle mennään yläkroppa normaalisti peitettynä. Huolet ne kullakin tai sitten olen sinisilmäinen ja luotan että jokapuolella ei pieksettäisi lapsia niin, että hampaat katkeavat/murtuvat. Lukuja (arvioita)voisi kuitenkin esittää.
"Suun terveydentilasta voidaan havainnoida myös
seksuaalisen hyväksikäytön merkkejä."
varmaan voikin ja myös siitä, että pelkää hammaslääkärä ja instrumentteja...mutta onko sitten loppujen lopuksi kovinkin ylesitä 8voi olla että olen sinisilmäinen) . Onko ne hammaslääkärit aikaisemmin olleet niin tyhmiä, että eivät osaa epäillä....
Löysinkin jo yhden kokemuksen:
Meillä kymmenvuotias tyttö,pelännyt pienestä pitäen hammaslääkäriä.En voinut väkisinkään viedä,vihdoin sain puhuttua tarkastukseen koska hampaat huonossa kunnossa.Ehdotin jos saataisiin nukutushoito,saatiiin ja lapsikin suostui.Sitten tulikin postissa yllätys,Hammashoidon päälikkö oli tehnyt lastensuojelu ilmoituksen sosiaalitoimistoon,lapsen fyysinen hyvinvointi vaarassa ja äiti välinpitämätön.Pitäisi lapsi viedä väkisten ja sitoa kiinni,se olisi oikea toimintatapa. "
Olisi vissiin tullut liian haastavaksi ja kalliiksi kokeilla monia menetelmiä, monilla hammaslääkäreillä on mm. hypnoosikoulutus (näin kuriositeettina mainittakon, en tiedä doveltuuko lapsille). Sossuna jo kiroilisin moista ilmoitus ("mitä hemmettiä me voidaan hammaslääkäripelkoiselle lapselle, paitsi maksaa unihampaan kulut, öhöm)
Mitähän nää hamppilääkärit keksii aikuisille hammaslääkäripelkoisille (nappi otsaan ja saunan taa...)
Projektipäällikkö Hanna Heinonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kävi Seinäjoella kouluttamassa terveydenhuollon henkilöstöä:
--Tärkeitä ovat myös hammaslääkärit. Suun terveydestä näkee nopeasti, kuinka hyvin lapsesta pidetään huolta.
(varmaan näkeekin , jos on mädät hampaat, mutta... mutta)
http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?article=458363
ja tämä Hanna ei takuulla ole hammaslääkäri.
.
lastensuojelun mutkan kautta. Joo koukutuin aiheeseen, koska vallan uusi, tämä hammaslääkärit lastensuojelun apureina - juttu.
Suomalainen lastensuojelu ei onnistu suojelemaan lapsia itsetuholta
Huostaanotettujen suomalaislasten ja -nuorten kuolleisuus on suurempi kuin muiden ikäistensä, osoittaa BMJ-lehdessä julkaistu tutkimus. Huostaanotetut nuoret päätyvät itsemurhaan muita suomalainuoria yleisemmin, ja heidän kuolemansa taustalla on tavallista yleisemmin onnettomuus tai alkoholin tai huumeiden käyttö. Vanhempien tai sijaisvanhempien väkivalta ei tutkimuksessa ollut kuolemien syynä. Lastensuojelujärjestelmä ei siis ole syypää huostaanotettujen kohonneeseen kuolleisuuteen, mutta se ei onnistu suojelemaan lapsia ja nuoria itsetuhoiselta käyttäytymiseltä huostaanoton aikana ja sen jälkeen. Huostaanotettuihin nuoriin tulisikin kiinnittä erityistä huomiota siinä vaiheessa, kun he ovat siirtymässä sijaiskodista tai laitoksesta itsenäiseen elämään.
Toisin kuin usein oletetaan, tytöt eivät sopeudu vaikeisiin olosuhteisiin poikia paremmin, sillä huostaanotettujen tyttöjen kuolleisuus oli tutkimuksessa yhtä suuri kuin huostaanotettujen poikien. Tutkimuksessa käytetyt tiedot perustuvat Stakesin ylläpitämään lastensuojelurekisteriin ja väestörekisteriin. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1991 - 1997 huostaanotettuja lapsia, joiden kuolleisuutta verrattiin väestörekisterin perusteella yleiseen kuolleisuuteen. Mukana oli yli 13 000 lasta. Lapset olivat syntyneet vuosina 1973 - 1997 ja heitä seurattiin vuoden 1999 loppuun saakka.
Uutispalvelu Duodecim
(British Medical Journal 2001;323:207-208)
seurravaksi perhetyöntekijöille näitä kuuluisia tee se itse -paikkausmateriaaleja ja eikun menoksi (tukka putkella)
Asenteet kai kohta laajennetaan niin, että jos lapsen äidillä/isällä on reikiintyneet hampaat tai ei ole paljonkaan enää hampaita, niin hän ei ole kykenevä vanhemmuuteen, kun ei ole osannut hampaitaan hoitaa, eihän hän silloin lapsenkaan hampaista huolehdi ja tarvitaan varhaista puuttumista.
Muutos hammaslääkäreiden asenteissa näyttää tapahtuneen, kun on runsaasti paikatut hampaat, niin edes yksityinen hammaslääkäri ei kutsu tarkastukseen, eikä siis halua asiakkaakseen.
Helppoa lastensuojelua, perhetyöntekijä voi katsoa äidin ja isän suuhun ja vetää siitä johtopäätökset.
Myös hampilääkäri juttu oli esillä, mutta silloin siihen ei kukaan kiinnittänyt erityistä huomiota.
Siis hirveintä, jos vanhemmalla sattuu olemaan hammassilta tai tekarit. Se on varmaan avoimen adoption paikka, joka kyllä edelleen on laitonta kuten moni muukin asia tässä maailman parhaaksi mainostetussa lasten"suojelussa".
AS-lapsen äitinä en kyllä osaa muuta kuin suhtautua suurella huumorilla näihin juttuihin. Osaatteko kuvitella tilannetta, kun pieni lapsi on niin aistiyliherkkä, että kun vihdoin löytyy pehmeistä pehmein hammasharja, niin sekin kuulema sattuu kauheasti, vaikka miten varovasti koettaisi osua sillä vain hampaisiin. Jos harjaaminen vielä just ja just alkaa luonnistua, mutta sitten törmätään siihen, että kaikki hammastahnat ovat ihan hirrrrrveän makuisia, ei edes Apteekin hajuttomaksi ja mauttomaksi mainostettu vaihtoehto tule kysymykseenkään.
Onneksi nuo ajat ovat jo takana päin, aistiyliherkkyyksistä on päästy suurelta osin ja lapsi on itse vastannut jo hampaidensa hoidosta usean vuoden ajan. Mutta haistakoot huilunsa tuollaiset hammaslääkärit! Jos tuollaiset torveilut taas lastensuojelussa läpi menevät, niin AS-lapset siitä ensimmäisenä kärsimään joutuvat siitä huolimatta, vaikka vanhemmat olisivat suurella sydämellä tehneet kaikkensa lapsen hampaiden hoidon eteen.
kuin venäläispojan tapauksen yhteydessä muutenkin julkisuudessa. Kaikki on olevinaan niin taivahan hienosti, että ei mitään rajaa, kansainvälisiä sopimuksia muka noudatetaan jne.
Jos hän tosiaan on vienyt eduskunnan oikeusasiamiehen tiettäväksi jotain tuon jutun yhteydessä, niin lieneekö sieltä tulleet nuhtelut olleet julkisuuden myötä osasyynä siihen, että huostaanotto purettiin vähin äänin viime kesänä. Näin siitä vain pikkuruisen uutisen jonkun lehden sivulla.