Pääsin pitkästä aikaa työhön matkailukeskukseen, jossa joudun tekemisiin alkoholimyynnin ja tarjoilun kanssa.
Olen ollut yli kymmenen vuotta kotonani lapsia hoitamassa ja nyt kun tuli välipää, sain puoleksi vuodeksi sesonkityötä haluan tehdä sitä vaikka omantunnon kustannuksella.
Voiko uskovainen työskennellä alkoholijuomien parissa? Pakkohan se on jotakin työtä tehdä eikä täällä lapissa ole töitä valkata asti, otettava sitä mitä sattuu saamaan, vaikka alkoholin myyjänä.
Koska en ollut aikaisemmin sekoitellut alkoholeja, asiakkaat neuvoivat minua sanoen; pane sitä ja sen verran ja vähän sitäkin ja tuota...
Pestatessaan minut työnantaja ei kysynyt alkoholipassia vaan se tuli esille vasta sekoillessani baarimikkona.
No, mikäpäs siinä, työnantaja oli mukava ja hommasi minulle paperit, joista voisin itse kotona opiskella ja käydä sitten suorittamassa tentin saadakseni oikeuden työskennellä baarissa alkoholijuomien kanssa.
Minut pantiinkin siksi aikaa vain tarjoilemaan ja sekoitukset hoitaa toinen henkilö kunnes saan pätevyyden alkoholien sekoituksista.
Mutta nyt se oleellinen kysymys, onko väärin työskennellä tällaisessä paikassa.
En kehtaa mennä sitä keltään uskovaisilta kyselemään, sanoisivat vielä, ettet saa olla niin syntisessä paikassa
Voisin verrata tätä työtehtävääni kirkon pappeihin, jotka saavat työskennellä yhdessä naispappien kanssa. Työ kuin työ, vaikka alkoholin parsissa.
No eihän minua nyt niin hirveästi kiinnosta tämä alkoholi, mutta muuten tykkään tästä ihmisläheisestä työstä, vastapainoa kotona lasten kanssa vuosikauudet taistellessa.
Mieheni ei virkkaa mitään, tuumas vaan, että johan tuota joudat välillä oikeisiinkin töihin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
hyvin asiat kun tommosta asiaa joudat miettimään.Ja sitäpaitsi on se viina kautta aikain uskovaisillekin maistunut.
Jo Jeesus moitti fariseuksia siitä, että nämä kasasivat kuormia ihmisten päälle. Juuri tämmöisestä asiasta on tässäkin kyse.
Alkoholin tolkutonta juomista on hyvä välttää. Sinun tehtäväsi on sekoitella, ei juoda, muista se äläkä turhaan mieti liikoja kuormia.
Kannattaa muistaa, että useimmat autoilijat joutuvat tekemisiin alkoholien kanssa annostellessaan niitä tuulisasinpesimen säiliöön. Vielä ei SRK:kaan ole ehtinyt tätä synnillistämään
taksikuski ja joutui viemään ihmisiä tanssipaikoille ja juominkeihin.
Työ kun työ, minulle sanottiin, kun olin kesätöissä Alkossa ja kysyin asiaa vaikutusvaltaiselta vl-taholta. Joutuuhan papitkin virkansa puolesta näkemään ja kuulemaan vaikka mitä, maallikkosaarnaajat voivat enemmän valikoida tekemisiään, koska virka ei heitä velvoita. He voivat ikäänkuin 'Pro benignitate humana' katsella vaikka minkämoista ketkua.
Sain monta rohkaisevaa viestiä, ettei tässä olla harhapoluilla, vaan kaikki on ihan O:K
Siis uskovaisetkin ovat monenlaisissa tehtävissä. Mutta täällähän oli kerran se keskustelu siitä Sievin apteekkarista, joka joutui uskovaisten silmätikuksi ja lopettiko peräti hommat sen takia.
Onkai ne ajat sitten muuttuneet ja suvaitsevaisuus tullut suvaitsemattomuuden tilalle.
Me olemme maailmassa, mutta emme maailmasta. Meneehän uskovaiset sotaankin tappamaan, vaikka raamattu kieltää sen. Joka miekkaan tartuu, se miekkaan hukkuu. On niin paljon asioita raamatussa, jotka pitää oikein ymmärtää, fanaatikoksi ei voi alkaa.
Se hyvä puoli katolisessa uskonnossa on, että se on ikäänkuin liukuva käsite, ei niin mustavalkoinen on-off -juttu, kuin Luterilaisuus. Vaikka Paavi vasta kävi Espanjassa, ja nuhteli kansaa maallistumisesta. Ei kuitenkaan tuominnut helvettiin eikä edes julistanut pannaan.
Timo Soini on muuten sanonut olevansa Roomalaiskatolinen. Harhaoppihan se on, vaikka he väittävät aivan toista.
vin apteekkarijuttu on jo vanha. Siihenkin aikaan oli toisia, myös uskovaisia apteekkareita, jotka menettelivät toisin kuin Sievin apteekkari. iinä Sievin apteekkarijutussa oli hieman kyse siitä, että omilla tekemisillään ja valinnoillaan ja oikeanlaisella elämällä tahdottiin paremmin kelvata Jumalalle. Tuollaista sanotaan omavanhurskaudeksi. Siinä pakkaa unohtumaan Kristuksen sovitustyö, jonka kautta vain ja ainoastaan meillä on pelastus.
Itse hain kerran erotiikkaliikkeen myyjäksi, kun silloin ei ollut muuta työtä tarjolla. En saanut paikkaa. Kävin tosin erotiikkaliikkeessä tutustumassa siellä tarjolla oleviin tavaroihin. Jos olisin sattunut saamaan paikan, kai olisin ottanut semmoisen työn. Sittemmin on löytynyt muuta työtä.
Kyllä meidän täytyy elää tässä maailmassa. Sinä, Kotirouvaska, tee työsi niin kuin Jumalalle tekisit. Ja ole iloinen ja vapaa.
Kyllä noi etelän varikset ovat sitten hauskoja ihmisiä. Minä kannan heille pöytään kaikensorttista. He ovat lomallaan niin rentoja, eivätkä pihtaile rahankäytössään.
Odotan innolla pikkujouluiltoja, hauskaa nähdä millaista tää elämänmeno on, jollaista en ole koskaan aitiopaikalta päässyt näkemään.
Kuulen uskomattomia juttuja, olen pumpulissa kasvanut, nyt näen reaalimaailmaa livenä.
En tykkää huonoa, vaikka pyllyyntaputtelijoitakin on ollut. Pääasiahan on, että olen iloinen ja reipas asiakaspalvelija.
niin kelpaa sitä taputella. Tosin juovuksissa porukka lykkää kätensä rumempaamnkin perseeseen.
Onko miehesi vl, kun sallii vaimolleen tuollaisen työn?