Minua kiinnostaisi lähteä parin viikon mittaiselle kielikurssille Englantiin. Haluan parantaa sanavarastoani ja yleispuhekielen taitoani. Ylipäätään saada lisää varmuutta englannin puhumiseen.
Toisten kokemukset kiinnostaisivat. Olen hieman alle viisikymppinen. Lähteäkö tavalliselle aikuisten kielikurssille vai ns. seniorikurssille? Onko jälkimmäisellä mahdollisesti jo eläkkeelle jääneitä ja siten eri elämäntilanteessa olevia kuin itse vielä työelämässä olevana olen?
Olen tuuminut Lontoota tai Edinburghia ihan vain mutu-tuntumalta, mutta mielelläni otan suosituksia muistakin kohteista. Olen vasta suunnitteluvaiheessa. Ajankohta olisi helmikuun alku (syntymäpäiväjuhlia pakoon...) tai sitten kenties kesäkuun alku. Majoituksissa näyttää olevan vaihtoehtoina perhemajoitusta tai hotellihuonetta, näistäkin mielelläni kokemuksia kuulisin.
Noin 50 vuotiaana kielikurssille Englantiin
3
1089
Vastaukset
- Kurssilla ollut
Minä lähtisin senior-kurssille, sillä aikuisten kielikursseilla on parikymppisiä.
- Aina kannattaa
Meillä kierrätetään duunin kautta porukkaa kursseilla määrättyihin tehtäviin valittaessa. Kaksi viikkoa riittää, jos pohjalla on hyvä orientoiva vaihe Suomessa. Muuten aika saisi olla pidempi.
Ilman muuta perhemajoitus! Maksaa hieman enemmän, mutta pakottaa käyttämään kieltä koko päivän.
Seniorikurssit eivät ole oikea vaihtoehto. Pitää löytää kurssi, joka on juuri ammattikieleen kohdistettu. Eli koita löytää oman alasi kielikoulutusta tai sitten joku yliopistoon löyhästi kiinni oleva vaihtoehto. - kurssilla ollut
Aina kannattaa kirjoitti:
Meillä kierrätetään duunin kautta porukkaa kursseilla määrättyihin tehtäviin valittaessa. Kaksi viikkoa riittää, jos pohjalla on hyvä orientoiva vaihe Suomessa. Muuten aika saisi olla pidempi.
Ilman muuta perhemajoitus! Maksaa hieman enemmän, mutta pakottaa käyttämään kieltä koko päivän.
Seniorikurssit eivät ole oikea vaihtoehto. Pitää löytää kurssi, joka on juuri ammattikieleen kohdistettu. Eli koita löytää oman alasi kielikoulutusta tai sitten joku yliopistoon löyhästi kiinni oleva vaihtoehto.Perhemajoitus ei takaa sitä, että perheen kanssa tulisi puhuttua kovinkaan paljon. Jos menee bed & breakfast -majoitukseen, ei perhe välttämättä kovasti seurustele - sehän on heille tienaamiskeino.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840