Rupesi sellainen asia mietityttämään, että kehittääkö äitiys naista?
Onko se naiselle kasvamisen paikka ja kuinka se ilmenee?
Mitä mieltä olette äidit, oletteko muuttuneet jotenkin äitiyden myötä?
Omakohtaisena kokemuksena sanoisin, että olen kasvanut lasteni myötä, eikä se oppimäärä ole vielä täynnä.
Onko se naiselle kasvamisen paikka ja kuinka se ilmenee?
Mitä mieltä olette äidit, oletteko muuttuneet jotenkin äitiyden myötä?
Omakohtaisena kokemuksena sanoisin, että olen kasvanut lasteni myötä, eikä se oppimäärä ole vielä täynnä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin minä olen lasten syntymän myötä löytänyt oman naiseuteni ja kasvanut aikuisemmaksi. Esikoiseni syntyessä olin juuri täyttänyt 30v, eli en ollut enää mikään pikku likka.
Ei ole välttämättä tämäkään asia itsestäänselvyys, joten hyvä näitä on välillä miettiä...
Itsessäni olen huomannut useitakin muutoksia äitiyden myötä mutten ihmisenä ole muuttunut juuri lainkaan. Ominaisuuksiltani olen jossain määrin muuttunut paljonkin, olen paljon kärsivällisempi, olen oppinut arvostamaan asioita joita en ennen edes ajatellut ja ehkä minusta on tullut myös herkempi. Itseään ja ja esimerkiksi suhdetta omiin vanhempiin on joutunut pohtimaan paljon lapsen synnyttyä. Suurin ja paras muutos on että enää en elä elämääni omaan napaan tuijottaen ja vain omia päämääriä tavoitellen. Tietysti ne prioriteetit muuttuu, ja hyvä niin. Tuntuu siltä että näin se on tarkoitettukin :)
olo ja vanhempana olo velvoittaa. Jos on luonteeltaan velvollisuuden tuntoinen ja vastaa teoistaa, suuntaus on vanhemmuuden myötä hyvin selvä. Se on vanhemmalle suotava piirre.
Mutta en usko, että joku huumeäitikään kovin helposti aineistaan luopuu, vaikka synnyttäisikin. Samoin on laita naisten lisääntyneen alkoholismin kanssa. Kyllä se pullo on ystävänä, oli lapsia tai ei. Eikä lasta pidäkään hankkia siksi, että olisi jotain muuta.
Ikävät luonteenpiirteet eivät häviä, mutta joillakin saattaa kehitystä tapahtua. Joillakin taas on tilanne aivan päinvastoin. Siitä kertoo lisääntynyt vauvojen pahoinpitely, joka on samalla myöskin raaistunut.
Minä uskon, että oppimäärä ei koskaan tule täyteen.
Ja ainakin minun mielestäni ihminen kasvaa myös ilman lasta.
Joten ei meistä kukaan ole teinin tasolla enää viiskymmentävuotispäivän lähetessä.
Ehkä äitiys on eniten alistumista toisen tahtoon.
Kuten palstakin on kymmenet ja taas kymmenet kerrat osoittanut, kaikista ei ole siihen, joten olisiko sitten myöskin niin, ettei heistä ole vastuullisiksi vanhemmiksi?
Itse en menisi väittämään, että lapseton nainen on "kehittymätön".
Niinhän se on että lapsi tekee naisesta äidin. Mä ainakin olen kehittynyt hirveästi äitiyden myötä. Tosin olin nuori kun sain ekan muksun, mutta äiteys toi mussa esiin sellaisia puolia, joita mulla ei ilman lapsia olisi varmaan vieläkään.
Joku kirjoittikin, että paljolti tää varmaan on toisen tahtoon alistumista. Niin kai, äiteys vaatii omien tarpeiden unohtamista.