Asuntotarjous tehty ja hyväksytty. Asunto kuitenkin vapautuu vasta useamman kuukauden kuluttua ja kaupatkin tehdään vasta sitten. Kannattaako asunto vielä kertaalleen tarkistaa ennen kaupantekoa? Ennen asuntotarjouksen tekemistä käytiin asuntoa katsomassa kahdesti.
Asunnon tarkastus ennen kaupantekoa
2
1074
Vastaukset
- Taas näitä
Kai sen jo terve järkikin kertoo, mitä tulee tehdä =/
- Partnevia
Oikeuskäytännössä on vakiintunut, että "kaupanteosta" puhuttaessa tarkastellaan kokonaisuutta "kaupasta päättämisenä", joka tarkoittaa ostotarjouksen jättämistä (ostopäätöksen synty) ja kauppakirjan allekirjoitusta (kaupan sinetöinti ja "virallistaminen"). Nyt olette sopineet jo tehtävästä kaupasta, eli olette sitoutuneet ostamaan asunnon sellaisena, kuin se tarkastushetkellä oli. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että varsinainen kauppakirja allekirjoitetaan vasta kuukausien päästä. Nähdäkseni tällaisella menettelyllä olette ottaneet tietoisen riskin siitä, että asunto ei välttämättä kaikilta osiltaan ole juuri sellainen, mitä se oli tarkastushetkellä. Teillä on nyt merkittävä todistustaakka mahdollisista virheistä, jotka ovat syntyneet ostotarjouksen jättämisen ja kaupanteon välillä. Tämän vuoksi "jälkitarkastuksella" ei ole kovinkaan suurta merkitystä, ellei asunto ole muutamassa kuukaudessa asuttu todella pilalle. Tavanomainen kuluminen kuuluu jokaiseen asuntoon, joten uudet naarmut ja pienehköt jäljet jäävät todennäköisesti murheeksenne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1583882Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1003671Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423213Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest202540- 1842238
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu271417- 971267
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1281098Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241091Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691048