Hei,
opiskelen nyt tokaa vuotta sairaanhoitajaksi.. Kuulin jo ennen kuin hain alalla, että tällä naisvaltaisella alalla tapahtuu paljon työpaikkakiusaamista. Yläasteella koin aika rajua fyysistäkin kiusaamista ja piinaamista eräiden tyttöjen osalta ja vaihdoin omalta osaltani koulua, takana olivat poikajutut. Kuitenkin tästä jäi minulle sellainen, että reagoin haukkuihin ja kiusaamiseen niin, että sulkeudun ja ajattelen että olen huono ihminen sekä minun olisi pitänyt tehdä asia paremmin, usein alan heti itkemään salassa. En voi tälle mitään. Ekassa työharjottelussani viime keväänä osastonhoitaja huusi minulle että jos hän näkee minut istumassa, en pääse harjoitettelusta läpi. Osastolla oli muutenkin karsea kiusaamiskulttuuri, mutta ei siitä sen enempää.
Nyt olen tokassa harkassa ja olen aivan kauhean väsynyt, en ole tavannut ketään ihmisiä kunnolla neljään viikkoon vaan olen työharjoittelussa. Tiedän, että monilla sairaanhoitajilla on työnkin ulkopuolinen elämä :-), mutta minä ainakin näistä ekoista harkoista väsyn niin paljon etten jaksa mitään. En ole uskaltanut istua tuolla harjoittelussa vaan seison ja teen jotain koko ajan. Osastolla on pari sellaista mielestäni tosi kovasanaista naista, jotka haukkuvat lähes kaikkia ja tuntuu että monet ovat siinä mukana. Olin tehnyt itselleni seitsensivuisen muistiinpanovihon, jonka unohdin kansliaan, niin he repivät sen. Toisella kertaa kun kirjoitin vihkoon mitä pitää muistaa päivän aikana, tuli osastonhoitaja näiden ihmisten kehotuksesta sanomaan minulle etten saa kirjoittaa tuollaisia ettei asiakkaiden intimiteetti rikkoudu.. Kirjoitin vain, että esim. vie L suihkuun jne. Kuitenkin koko ajan kun minulle sanotaan että tee tuo, niin kun menen tekemään sitä ja jätän vaikka herra O:n pesemään hampaita niin keksimällä keksitään syy tulla huutamaan, miksi jätin O:n sinne, jne... En ole edes kauhean herkkänahkainen, mutta minua masentaa se, että onko olemassa sellaisia paikkoja missä ei joudu kiusatuksi.. Tuntuu että kaikkialla on sellaista. Onko sinulla kiusaamaton työpaikka?
opiskelen nyt tokaa vuotta sairaanhoitajaksi.. Kuulin jo ennen kuin hain alalla, että tällä naisvaltaisella alalla tapahtuu paljon työpaikkakiusaamista. Yläasteella koin aika rajua fyysistäkin kiusaamista ja piinaamista eräiden tyttöjen osalta ja vaihdoin omalta osaltani koulua, takana olivat poikajutut. Kuitenkin tästä jäi minulle sellainen, että reagoin haukkuihin ja kiusaamiseen niin, että sulkeudun ja ajattelen että olen huono ihminen sekä minun olisi pitänyt tehdä asia paremmin, usein alan heti itkemään salassa. En voi tälle mitään. Ekassa työharjottelussani viime keväänä osastonhoitaja huusi minulle että jos hän näkee minut istumassa, en pääse harjoitettelusta läpi. Osastolla oli muutenkin karsea kiusaamiskulttuuri, mutta ei siitä sen enempää.
Nyt olen tokassa harkassa ja olen aivan kauhean väsynyt, en ole tavannut ketään ihmisiä kunnolla neljään viikkoon vaan olen työharjoittelussa. Tiedän, että monilla sairaanhoitajilla on työnkin ulkopuolinen elämä :-), mutta minä ainakin näistä ekoista harkoista väsyn niin paljon etten jaksa mitään. En ole uskaltanut istua tuolla harjoittelussa vaan seison ja teen jotain koko ajan. Osastolla on pari sellaista mielestäni tosi kovasanaista naista, jotka haukkuvat lähes kaikkia ja tuntuu että monet ovat siinä mukana. Olin tehnyt itselleni seitsensivuisen muistiinpanovihon, jonka unohdin kansliaan, niin he repivät sen. Toisella kertaa kun kirjoitin vihkoon mitä pitää muistaa päivän aikana, tuli osastonhoitaja näiden ihmisten kehotuksesta sanomaan minulle etten saa kirjoittaa tuollaisia ettei asiakkaiden intimiteetti rikkoudu.. Kirjoitin vain, että esim. vie L suihkuun jne. Kuitenkin koko ajan kun minulle sanotaan että tee tuo, niin kun menen tekemään sitä ja jätän vaikka herra O:n pesemään hampaita niin keksimällä keksitään syy tulla huutamaan, miksi jätin O:n sinne, jne... En ole edes kauhean herkkänahkainen, mutta minua masentaa se, että onko olemassa sellaisia paikkoja missä ei joudu kiusatuksi.. Tuntuu että kaikkialla on sellaista. Onko sinulla kiusaamaton työpaikka?
Vastaukset 10
Vanhimmat
On sulla ollut melkosen huonoa tuuria, jos paikat on olleet tuota luokkaa. Lohtuna todettakoon, että ei se tollasta ole kaikkialla, joskin kovaa päätä tää ala vaati monessa paikassa. Osassa paikassa henkilöstö muodostaa sen henkisen ongelman, mutta valtaosassa sen tekee työnkuva, asiakkaat ja omaisväki- pelikestävyyttä vaaditaan siis jatkossakin, mutta onneksi useimpiin juttuihin turtuu.
Itse valmistun nyt jouluksi terveydenhoitajaksi ja muistan kyllä, kuinka varsinkin opiskelujen alkuvaiheessa harjoittelupaikoissa oli kovaa pompotusta ja tuntui siltä, ettei minua arvostettaisi yhtään, vaikka olinkin siellä ilmaisena työvoimana. Mutta sinuna ottaisin pikimmiten ohjaavaan opettajaasi yhteyttä. Ei missään nimessä tarvitse kestää tuollaista!
Ja mitä väsymykseen harjoittelun yhteydessä tulee niin voin yhtyä kirjoitukseesi. Harjoittelut ovat todella voimia vieviä. Paljon uutta pitäisi omaksua nopeasti ja ihmiset yms ovat kaikki uusia.
Tsemppiä sinulle harjoitteluun ja opiskeluun!
olen itse valmistunut vasta vähän aikaa sitten ja monissa harjoittelupaikoissa oli kovaa pompottamista, nipotusta, valitusta, tuntui, että ihan sama mitä tekee niin aina on kaikki väärin. oman paikkansa työyhteisössä saa todella kovalla työllä hakea. kohtelu on kyllä ollut hyvinkin erilaista sitten kun on jo valmis sairaanhoitaja. mutta aina jos menee uuteen työpaikkaan aluksi saa osakseen huonoa kohtelua, ei välttämättä kaikilta, mutta yleensä osastoilla on ihmisiä, joilla on hirveä pätemisen tarve tai muuta ja yrittävät sillä pompottelulla ja kiusaamisella sitten parantaa omaa oloaan. todella törkeää tuo vihkon repiminen.. kaverini otti yhteyttä opettajaan huonoa kohtelua saatuaan ja opettaja soitti ohjaavalle sairaanhoitajalle. saivat pienen herätyksen siitä miten kohdellaan opiskelijoita.
vaikka luulisi, että sairaanhoitajat jos jotkut ovat empaattisia ihmisiä, niin valitettavan usein totuus on toinen. lukisivatpa edes sairaanhoitajan eettiset ohjeet läpi, niissäkin kun mainitaan kollegoiden kohtelusta jotakin:)
Jouduin myös kokemaan vastaavaa opiskeluaikana ja nyt olen valmistumassa ammattiin. Valitettavasti kohtelu ei ole muuttunut pätkääkään (harjoitteluita ja kesätyöpaikkoja takana 9 eri paikassa ja aina sama ongelma, narttumaiset naiset enemmistönä vaikka kivojakin työkavereita on) ja henkinen lasti on liian kova. Olen taustaltani myös koulukiusattu peruskoulussa, mutta olen ollut myös suosittu lukioaikoina joten tunnistan kyllä myös normaalin "nyppimisen" kiusaamisen sijaan.
Valitettavasti elämäänsä/työhönsä kyllästyneet hoitajat ovat enemmän kuin vakio hoitoalalla, enkä ole viihtynyt yhdessäkään paikassa, joten alanvaihto on edessä heti kun valmistun. Harjoitteluissa väsyttää aina kun pää käy ylikierroksilla teorian ja käytännön yhdistämisen kanssa, mutta lattiamatoksi ei saa alistua vaikka olisi harjoittelussa, kyllä sinun on istua uskallettava! Hiljainen alistuminen antaa vaan pohjan jatkon alistumiselle uusissa työpaikoissa. Itse tajusin hoitoalan todellisen raakuuden opiskelujeni toisen vuoden loppupuolella, mutta jatkoin härkäpäisesti loppua kohti uskoen, että tilanne johtuu vain harjoittelijan asemastani. Ei johtunut. Ala vaihtoon.
Pohdi miten tärkeä tuo ala on sinulle. Sinulla on vain yksi elämä, sen voi viettää helpommassakin ammatissa kivemmassa ilmapiirissä, ja palkan takia tuskin olet tällä alalla, matalapalkkaisia aloja löytyy pilvinpimein, siitä vain valitsemaan :) Elämän ei tarvitse olla kärsimistä ja nöyrtymistä.
Hei!
Itse olen kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija. Olen kokenut tuollaista monissa harjoitteluissani ja kärsimystä on ollut. ONneksi tiedän, että on myös sellaisia työpaikkoja, joissa on parempi työyhteisö. Opiskelijan rooli ei ole helppoa hoitoalalla. Onneksi meillä riittää työpaikkoja, joten aina voi vaihtaa jos on paskat työkaverit.
Työpaikkakiusaaminen hoitoalalla on valitettavan yleistä, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Olen itse sairaanhoitaja ja saanut kokea tätä nokittelua paikassa, kuin paikassa. Toisaalta jotenkin ymmärrän sen, että arvostus on ansaittava, mutta toisaalta taas en.. Olen pannut merkille, että uuteen työhön mentäessä "konkareilla" on tapana ottaa tulokkaalta luulot pois! Ajan myötä tilanne on usein kuitenkin rauhoittunut. Mutta kyllähän se rasittaa ja väsyttää, ihan oikeasti! Sitten onkin nämä kiusaajat ihan erikseen. Olen huomannut, että pitkään samassa työssä olleilla on tosi vaikeaa sietää toisten erilaisuutta. Asiat tehdään paatoksella "näin on tehty jo kaksikymmentä vuotta". Myös kateus nostaa hyvin usein päätään :( Mutta jaksamista sinulle valitsemallasi tiellä. Itse nautin sairaanhoitajan työstä, siis siitä työstä, jossa saan kohdata potilaita, asiakkaita, omaisia sekä muita yhteistyötahoja. Työyhteisö onkin sitten toinen juttu, mutta sisukkaasti menen eteenpäin.
Voi sua! Tiedän, mitä tuntuu tuollainen. Minuakin on kiusattu niin koulussa kuin töissäkin. Olen itsekin hoitoalan opiskelija ja olen pohtinut samoja asioita kuin sinäkin. Kyllä sinusta on sairaanhoitajaksi, vaikka et kestäisi kiusaamista. Minäkään en kestä sellaista ja tuskin kukaan muukaan. Jos työpaikalla kokee kiusaamista, kannattaa puhua työsuojeluvaltuutetulle, jos sellainen löytyy työpaikalta. Työharjoitteluissa jos tuollaista sattuu, on ehdottomasti otettava yhteys opettajaan. Tunnen aika monia, jotka ovat kokeneet kiusaamista naisvaltaisella alalla. Varsinkin nuoret naiset (vastavalmistuneet jne) saavat joissakin paikoissa usein osakseen vanhemmilta/kokeneemmilta kolleegoiltaan vihaista kohtelua.
Arvostan itse eniten hyvää ja toimivaa työyhteisöä ja kyllä hoitoalaltakin löytyy mukavia työpaikkoja. Suosittelen sinulle keikkahommien tekemistä eri paikoissa! Saat työkokemusta ja samalla näet eri työyhteisöjä. Teen just noin ja olen törmännyt kaikenlaisiin. Kunnioitan hoitajien työtä, mutta en itse ole varma, haluanko jäädä tälle alalle, koska on naisvaltainen ja matalapalkkainen ammatti olemattomat työsuhde-edut.
Suosittelen, että valmistuttuasi etsit työpaikan, jossa on mahdollisimman nuorta väkeä, niisä ei olla kyrp...tty elämään ja ihmiset ei jatkuvasti vit...ile ja hauku toisiaan selän takana. Mitä enemmän paikassa on keskiikäisiä ja sen ylittäneitä, sen pahempaa se on.
Olen itse luonteeltani samnalainen kuin sinä ap ja minä en enää jaksanut, vaihdoin alaa. Mieti tarkkaan onko elämäsi sen arvoista, että olet masentunut ja väsynyt joka ainoa päivä.
te kaikki, jotka täällä olette puhuneet alan vaihtamisesta tai olette jo vaihtaneet; mitä aiotte / olette opiskelleet tai mihin olette menneet töihin? itse jo valmis sh, melko vähän työkokemusta, tiesin myös jo opiskelessa ettei mun juttu mutta halusin kuitenkin ammatin enkä oo luovuttajatyyppiä niin luin loppuun. muuta opinnot kuitenkin aina olleet mielessä ja koitettukin on jo, muttei vielä ole tärpännyt. kertokaa kokemuksia, ois kiva kuulla! mitä lähipiirinne / uudet opiskelu-/työkaverit ovat olleet mieltä alanvaihdostanne? joskus koen tosi vahvasti huonoa omatuntoa kun haihattelen uusia opintoja, kun pitäs olla jo töissä tienaamassa rahaa ja perustamassa perhettä ja tuntuu, että oon liian "huono" sairaanhoitajaksi, kun en jaksa / "osaa" alaani.
elämäsi.
Jos teet toisin kuin sisimpäsi sanoo ja annat käyttää itseäsi hyväksi, niin sinä siinä lopulta väshdät ja kärsit, eivät muut. Ajattele itseäsi.