Kotka - Hamina:n

on maan suurin. Kyllä Myllykoskenkin Paperin paperit lähtenee nyt vikkelästi maailmalle ?
1425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tästä fuusiosta tuli tänää (eilinen alueuutiset TV2) jo ensimmäiset irtisanomisuhat esille eli n. 60 ahtaajaa saa maksaa omalla työpanoksellaan yhdistymisen kokonaiskustannuksien alasajoa. Yhdistymisellä sanottiin antavan lisää työpaikkoja, mutta tämä tarkoittikin työntekijöiden siirtymisen satamaoperaattoreiden vastuulle. Tässä tullaan sitten keväällä taas näkemään, että "ahtaajalakkouhka" voi tuoda lisää ongelmia uudelle satamallemme jo heti alkuvaiheessa.

Tätähän mä pelkäsin jo aikaisemmin, kun yhdistämisestä alettiin puhua todenteolla, että vähennyksiä tullaan hakemaan omien ahtaajien vähentämisellä. Pieninä kausiluontoisina aikoina Steveco voi sitten mahdollisesti palkata lisää 20-30 ahtaajaa, mutta loput voivat sitten "vetää lonkkaa" kunniallisesti kotonaan, kun työt loppuvat kevääseen mennessä.

Enson kotkansaaren tehdas ja Myllykoski Paperkin on 2-4 vuoden aikana ilmeisesti ajamassa itseään ales, joten eiköhän tämä kaikki ollut tiettyjen päättäjien tiedossa alusta asti, mutta silti haluttiin laittaa rahaa lisää turhuuteen ja samalla poistaa tekohengityksin omien satamiin tuhlattujen varojen merkitys, muka tulevaisuutta varten pitää panostaa suursatamaan. Itäliikkenne tulee ajamaan itsensä myös suoraan lahdenpohjukan toiselle puolelle, kun tuleva Euroopan 2. suurin satama tulee avaamaan laiturinsa viimeistään 5 vuoden sisällä. Tässä vietiin siis kilpailun nimissä taas veronmaksajaa kuin pässiä narussa, varsinkin jos sijoitus tulee loppupeleissä heidän maksettavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suursatama Oy kirjoitti:

on maan suurin. Kyllä Myllykoskenkin Paperin paperit lähtenee nyt vikkelästi maailmalle ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu