VAASA LEADER

Lueskelin vanhaa tekstiä tältä palstalta ja vielä laaksiliiderin porukkaa näkyy olevan voimissaan. Olin puolikkaana 67-68 ja 70 kesällä vikaeerasin Hamlettia yhden matkan kolmosena. Päällikkönä Sven Malen, Förstinä Heikki Husgafvel, kakkonen Mikkö Pimiä, kolmonen Urto, Erkki Siltanen (Hamletti) ja olipa joku belgialainenkin silloin ensimmäisellä kerralla. Sähkö tietenkin Hellan Topi ja timppana Paavo Vaitovaara, jonka kanssa touhusin paljon segunda carpinterona templaamassa lasteja. "Otto Sipilä, Yrjö Tompuri, Jormat Kohvakka ja Korhonen, kokki Max, poosut Jorma ja Urmas Hartikainen &c. Paavon tapasin 80-luvulla, yövyinkin hänen luonaan muistelemassa menneitä hivenen ennen kuin hän nukkui pois. Topin tapasin pikaisesti myös 80-luvulla poiketessani Porissa.
Sillä kolmosena olo matkallani kipparina Matti Katila, förstinä Mikko Pimiä, kakkosena silli Salminen ja kipinänä Olli "Öglöm" Rissanen. Siiffinä oli silloin Paavali Pekonen ja ykkösenä Alpo Turkia sekä emäntänä Liisa Sarkkinen. Ihän koko porukan nimiä en muista enkä jaksa niitä tähän raapustaakaan.

Vaasa Leader oli hieno laiva sekin ja linjahan oli mitä parhain. Olisi toki kiva vielä joskus tavata niitäkin ihmisiä. Ensi keväänä toteutuu jo kolmas Henry Nielsen Nostagia risteily. Laaksiliiderin porukkaa oli sittemmin myös Nilsun laivoissa, joten tiedä vaikka jonkun siellä tapaisin. Mm www.aanimeri.fi kertoo tuosta ensi toukokuussa olevasta risteilystä. Moni Vaasa Leaderin seilaaja on toki lähtenyt eldari Heikin maisemiin, mutta vaikuttaa, että muutamia vielä köpöttelee näissä maisemissa. Olisi siis mahtavaa tavata heitäkin.
203326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olin Leaderissa puolikkaana 1968-69 Olin juuri silloin kun vaihdettiin laiva Wihurin väreihin Turun telakalla.
Sellanen motori kun Andresson Timo oli siinä sunkin aikaan ja asustelee Helsingissä. Sipilän Otto kuoli melkein heti kun pääsi eläkkeelle. Kolme reissua siinä tuli oltua ja onneksi juuri armeijasta päästyä oli kova kunto että jaksoi tehdä hommia siinä laivassa. Merimieskuvissa mulla on jutuntynkää Liideristä. Et laittanut nimeesi tähän mutta arvelisin tuntevani sinut. Jos muistat Hintsasen puolikkaan niin siitä tuli kippari Finlinesille. Vuorisen Lauri taas oli kippari Nesteellä. Hamletit ja nää muut esim Hartikainen ja Vaitovaara sekä Alvaranta sekä Mosambiquen kävijä Tommolan Erkki. Koneessa oli Turner Hurme. Itse olen ollut jo viisi vuotta eläkkeellä.

Äänestä
  • Onkohan Andersin Timo sama henkilö kuin oli saattaja Hämeenmaassa oli konemiehenä? Minä olin kokkina.

    Äänestä

  • Markkuorko137 kirjoitti:

    Onkohan Andersin Timo sama henkilö kuin oli saattaja Hämeenmaassa oli konemiehenä? Minä olin kokkina.

    …olin siis kokkina saattaja Hämeenmaassa 1970-1971.

    Äänestä

  • Markkuorko137 kirjoitti:

    Onkohan Andersin Timo sama henkilö kuin oli saattaja Hämeenmaassa oli konemiehenä? Minä olin kokkina.

    Olin kyllä hämeenmaasaa ter timo

    Äänestä

Vielä siitä Liiderin jutusta niin mulla on kuuden sivun juttu merimieskuvissa juttupuolella.

Äänestä
  • -62 Karlskronasta ja yksi retki riitti Tauno Heilimon komennossa.Yksi ukko jai mieleen ylitse muiden.Kir-
    jailija Dick Nivala.Oli Villena.Olihan siina muitakin tuttuja.Malenin kanssa olin Pelloksessa,Vuorisen Laurin
    kanssa monessakin Nesteen laivassa.Slli-Salmisen tunsin muuten ja on jo poistunut keskuudestamme.

    Äänestä

  • Don Bacardi kirjoitti:

    -62 Karlskronasta ja yksi retki riitti Tauno Heilimon komennossa.Yksi ukko jai mieleen ylitse muiden.Kir-

    Hippeläisen Arska oli mun aikaan stujuna ja sitten yhden reissun oli joku naispuolinen. 1968-69

    Äänestä

  • Don Bacardi kirjoitti:

    -62 Karlskronasta ja yksi retki riitti Tauno Heilimon komennossa.Yksi ukko jai mieleen ylitse muiden.Kir-
    jailija Dick Nivala.Oli Villena.Olihan siina muitakin tuttuja.Malenin kanssa olin Pelloksessa,Vuorisen Laurin
    kanssa monessakin Nesteen laivassa.Slli-Salmisen tunsin muuten ja on jo poistunut keskuudestamme.

    tadettiin olla pellokses samaan aikaan. 75- loppuun saakkav

    Äänestä

  • v.... v...... kirjoitti:

    tadettiin olla pellokses samaan aikaan. 75- loppuun saakkav

    Menin Dubaissa paalle ja takuutelakalla Marseillessa jain pois.Remes palasi lomalta.

    Äänestä

  • Don Bacardi kirjoitti:

    Menin Dubaissa paalle ja takuutelakalla Marseillessa jain pois.Remes palasi lomalta.

    minäkin marraskuun puolessa välissä

    Äänestä

  • Don Bacardi kirjoitti:

    -62 Karlskronasta ja yksi retki riitti Tauno Heilimon komennossa.Yksi ukko jai mieleen ylitse muiden.Kir-
    jailija Dick Nivala.Oli Villena.Olihan siina muitakin tuttuja.Malenin kanssa olin Pelloksessa,Vuorisen Laurin
    kanssa monessakin Nesteen laivassa.Slli-Salmisen tunsin muuten ja on jo poistunut keskuudestamme.

    tähän, mutta tarinan mukaan, kun Vuorisen Lauri ja Hekanaho oli yhtäaikaa Naurismaassa, niin messiin ei mahtunut ketään muita.

    Äänestä

  • Don Bacardi kirjoitti:

    -62 Karlskronasta ja yksi retki riitti Tauno Heilimon komennossa.Yksi ukko jai mieleen ylitse muiden.Kir-
    jailija Dick Nivala.Oli Villena.Olihan siina muitakin tuttuja.Malenin kanssa olin Pelloksessa,Vuorisen Laurin
    kanssa monessakin Nesteen laivassa.Slli-Salmisen tunsin muuten ja on jo poistunut keskuudestamme.

    Tulipa vastaan maininta Dic Nivalasta. Hän oli meidän perhe tuttu. Asui meillä 3 kk joskus 1960-luvun lopulla Pohjanmaalla...

    Äänestä

  • vieras4 kirjoitti:

    Tulipa vastaan maininta Dic Nivalasta. Hän oli meidän perhe tuttu. Asui meillä 3 kk joskus 1960-luvun lopulla Pohjanmaalla...

    Olin Leaderissa 21-05-1968-14-06.1969 välin. Silloin oli Malen kippari. Husgaffel förstinä ja pehtoori perämiehenä. Hippeläinen stevarttina ja kokkina Koivusalon Petteri. Sähkö oli Hellan topi ja Poosu Urmas Hartikainen. Timppana Vaitovaaran Paavo. Matruusina oli ainakin Tommilan Eki alias "Mosmbique" sitten oli Alvaranta. Yks puolikas oli Hintsanen Veijo joka seilas myöhemmin kipparina esin Finnpinessä. Työhyyryllä Meni Vangouveriin Vietnamin veteraani Erkki Nevatie vaimonsa Tuulan kanssa. Asustaa nykyään etelävaltioissa eläkeläisenä. Teki uran Alaskassa riistan ja kalatalouen vartinana. Koneesta muistan Väreen ja Donkeymies Hurmeen. Partasen Keken ja Anderssonin Timpan. Tietysti pääkone Stork jossa oli kanaalipalo melkein joka päivä.

    Äänestä

Onko sivuilla ketään ms Outokummun porukkaa 1979-1980.......

Äänestä
  • Kuinka mahtaakaan Outokumpu liittyä Vaasa Leaderiin? Ehkä jokin sekaannus?

    Äänestä

Olin Vaasa Leaderissa 1965-1966 villenä. Ajettiin Pohjanmerellä ennen joulua kaasuporaustornia päin ja oltiin telakalla pitkän aikaa Rotterdamissa. Kipparina oli silloin Sven Malen ja Harri Haaparanta oli tujuna, esakokkina oli Rouvali ja säkäkokkina Vieno Matti, Dick Nivala oli tarjoilija. Linja oli hyvä, käytiin Väli-Amerikassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Havaijilla.

Äänestä
  • Tuon muistan hyvin: - "Ajettiin Pohjanmerellä ennen joulua kaasuporaustornia päin ja oltiin telakalla pitkän aikaa Rotterdamissa." - hytin seinä tuli sisään abt. puolimetriä. Päivän valjettua sitten tiedettiin mihin oli törmätty. Siinä meni telakalla aika sairashytissä kuunnellen niittivasaran pauketta. Tapahtuman kellonajan muistan: Herätys oli 6.30 ja siitä sitten haalareita jalkaan pummisohvan päässä istuen - kirjat hyllystä niskaan, venttiilin lasinkappaleita seuranaan - haalarit puolittain jalassa suoraan käytävälle .. eli n. 06.35 ..

    -terveisin-

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuon muistan hyvin: - "Ajettiin Pohjanmerellä ennen joulua kaasuporaustornia päin ja oltiin telakalla pitkän aikaa Rotterdamissa." - hytin seinä tuli sisään abt. puolimetriä. Päivän valjettua sitten tiedettiin mihin oli törmätty. Siinä meni telakalla aika sairashytissä kuunnellen niittivasaran pauketta. Tapahtuman kellonajan muistan: Herätys oli 6.30 ja siitä sitten haalareita jalkaan pummisohvan päässä istuen - kirjat hyllystä niskaan, venttiilin lasinkappaleita seuranaan - haalarit puolittain jalassa suoraan käytävälle .. eli n. 06.35 ..

    -terveisin-

    .. sairashytissä syystä, että oma hytti oli restauroinnin alla - meitä oli kolme sairashytissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Harvinaisen hyvää tekstiä vanhasta, kuuluisasta m.s. Vaasa Leaderista. Asiaa, mutta ei niinkään idioottien möläyksiä.

    Oli hieno laiva eikä läheskään niin raskas kuin maineensa. Töitähän sinne mentiin tekemään.

    Puolikas

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

segunda carpintero kirjoitti:

Lueskelin vanhaa tekstiä tältä palstalta ja vielä laaksiliiderin porukkaa näkyy olevan voimissaan. Olin puolikkaana 67-68 ja 70 kesällä vikaeerasin Hamlettia yhden matkan kolmosena. Päällikkönä Sven Malen, Förstinä Heikki Husgafvel, kakkonen Mikkö Pimiä, kolmonen Urto, Erkki Siltanen (Hamletti) ja olipa joku belgialainenkin silloin ensimmäisellä kerralla. Sähkö tietenkin Hellan Topi ja timppana Paavo Vaitovaara, jonka kanssa touhusin paljon segunda carpinterona templaamassa lasteja. "Otto Sipilä, Yrjö Tompuri, Jormat Kohvakka ja Korhonen, kokki Max, poosut Jorma ja Urmas Hartikainen &c. Paavon tapasin 80-luvulla, yövyinkin hänen luonaan muistelemassa menneitä hivenen ennen kuin hän nukkui pois. Topin tapasin pikaisesti myös 80-luvulla poiketessani Porissa.
Sillä kolmosena olo matkallani kipparina Matti Katila, förstinä Mikko Pimiä, kakkosena silli Salminen ja kipinänä Olli "Öglöm" Rissanen. Siiffinä oli silloin Paavali Pekonen ja ykkösenä Alpo Turkia sekä emäntänä Liisa Sarkkinen. Ihän koko porukan nimiä en muista enkä jaksa niitä tähän raapustaakaan.

Vaasa Leader oli hieno laiva sekin ja linjahan oli mitä parhain. Olisi toki kiva vielä joskus tavata niitäkin ihmisiä. Ensi keväänä toteutuu jo kolmas Henry Nielsen Nostagia risteily. Laaksiliiderin porukkaa oli sittemmin myös Nilsun laivoissa, joten tiedä vaikka jonkun siellä tapaisin. Mm www.aanimeri.fi kertoo tuosta ensi toukokuussa olevasta risteilystä. Moni Vaasa Leaderin seilaaja on toki lähtenyt eldari Heikin maisemiin, mutta vaikuttaa, että muutamia vielä köpöttelee näissä maisemissa. Olisi siis mahtavaa tavata heitäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu