kirkollisvaalit

Eräät RY:t ovat lähettäneet kaikille jäsenilleen henkilökohtaiset kirjeet äänestyskehotuskirjeet. Kirje alkaa suunnilleen sanoilla Xxxxx (paikkakunta) uskovaiset Jumalanlapset. Tässä lista meidän ehdokkaista. Ethän jätä äänestämättä ja eihän perheen nuoret yli 16v myöskään jätä äänestämättä.

Tämän voi tulkita helposti siten, että uskovainen (vl) velvoitetaan äänestämään vain kirjeessä mainittuja ehdokkaita, ei muita.

Kun suurperheen yli 16v äänet ( 4-6 samasta perheestä) menevät vl-ehdokkaille, saavat vl:t kirkollisvaaleissa läpi huomattavasti enemmän ehdokkaita ja samalla vaikutusvaltaa, kuin ns. keskivertoperheet saavat.

Kuitenkaan vl:t eivät itse juurikaan kirkossa käy. Ei ainakaan silloin kun ei vl-pappi on työvuorossa.
Miksi vl:t eivät tyydy Ry:n hallussapitoon joka on heidän oikea kirkkonsa, vaan haluavat valtaa vielä kansankirkossa, jossa ei oikean Jumalanlapsen mielestä ole kuin vääräuskoisia.

Muuttamalla kirkko Ry:n tapaiseksi, vain me olemme oikeassaopissa-liikkeeksi, kaikkoaa kirkon jäseniä entistä enemmän.

En tiedä onko palstalla keskusteltu aiheesta aikaisemmin kun en ole itse aktiivisesti viime aikoina seurannut palstaa.
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jopa puheissa äänestämään Kekkosta, sitten maalaisliitto/kepua ja hätätapauksessa kokoomusta
mutta SRK ja ry:t ovat mukamas vain kokoontumisten ym järjestäjiä
todellisuudessa uskon varjolla tehdään valtapolitiikkaa! moniko vl mahtaa olla vapaamuurari?

Äänestä

vain me uskomme oikein -kirkossa ei totisesti kestäisi olla, vaan kristittyljen kirkosta eroaminen lisääntyisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiruosa* kirjoitti:

Eräät RY:t ovat lähettäneet kaikille jäsenilleen henkilökohtaiset kirjeet äänestyskehotuskirjeet. Kirje alkaa suunnilleen sanoilla Xxxxx (paikkakunta) uskovaiset Jumalanlapset. Tässä lista meidän ehdokkaista. Ethän jätä äänestämättä ja eihän perheen nuoret yli 16v myöskään jätä äänestämättä.

Tämän voi tulkita helposti siten, että uskovainen (vl) velvoitetaan äänestämään vain kirjeessä mainittuja ehdokkaita, ei muita.

Kun suurperheen yli 16v äänet ( 4-6 samasta perheestä) menevät vl-ehdokkaille, saavat vl:t kirkollisvaaleissa läpi huomattavasti enemmän ehdokkaita ja samalla vaikutusvaltaa, kuin ns. keskivertoperheet saavat.

Kuitenkaan vl:t eivät itse juurikaan kirkossa käy. Ei ainakaan silloin kun ei vl-pappi on työvuorossa.
Miksi vl:t eivät tyydy Ry:n hallussapitoon joka on heidän oikea kirkkonsa, vaan haluavat valtaa vielä kansankirkossa, jossa ei oikean Jumalanlapsen mielestä ole kuin vääräuskoisia.

Muuttamalla kirkko Ry:n tapaiseksi, vain me olemme oikeassaopissa-liikkeeksi, kaikkoaa kirkon jäseniä entistä enemmän.

En tiedä onko palstalla keskusteltu aiheesta aikaisemmin kun en ole itse aktiivisesti viime aikoina seurannut palstaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu