Kun olen lukenut joidenkin vuosien aikana tätä palstaa niin ihmettelen mitä hyötyä tästä on täällä kirjoittajille kun riidellään vaan kauheasti. Mitä tämä palvelee. (?)
Surullista.
outoa.
16232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sitä minä mieluummin kysyisin!
Osa kirjoittajista on ei-uskovia ja osa on uskovia. Siinä on yksi ristiriita.
Oa uskoo niin kuin Raamattu sanoo, että paljas USKO Kristukseen pelastaa. Osa sotkee uskon ja uskon hedelminä syntyvät teot suloisesti keskenään, ja riitelee päivästä toiseen (lain, eli vaatimusten ja kieltojen) teoista.
Tässä on kaksi päälinjaa, jotka aiheuttavat jatkuvia ristiriitoja.
On onni että täällä saa olla myös eri mieltä. Lestadiolaisuudessa on nimittäin hyvin vahvana sellainen henki, että eri mieltä olevat tulee hyljätä ja saa hyljätä. He käsittävät rakkauden Raamatun vastaisesti tarkoittavan vain kanssaan samanmielisiä henkilöitä.
Mutta siitä huolimatta voi kirjoittaa asiasta kauniisti , ei missään ole käsketty alkaa rientää pahaan
Jos toinen on suruton ja ja kirjoittaa tänne , hänkin on ihminen ja se pitäisi ottaa huomioon .
Se osa joka uskoo Raamattuun että Kristus pelastaa niinkuin se onkin .
Se osa joka sotkee uskonhedelmät uskoon , voi olla myös uskonva a porukkaa (esat)
Nuo linja ovat luultavammin ( orja ja vapaa ), Haagar ja Saara . Tässä asiassa ei minusta vielä
tule ristiriitoja vaan ne aiheutuu muista syistä , esim. Oman arvon kunnia.
On onni niinkuin sanot , että saa olla eri mieltäkin , vaikka näyttää että joku aina vetää herneen nenään.
Kyllä olen tehnyt samanlaisia havaintoja . Että erimieltä esittävät tulisi hylätä tai saisi hylätä , se on
kovin väärin , koska silloin sanoja korottaa itsensä jopa Jumalan rinnalle ja Rakkauden käsitys onkin
jossakin muualla , jos se tarkoittaa että samanmieliset vain tulevat autuaaksi , ollaan pielessä.
että sielujen vihollinen eli saatana. Saa mellastaa näillä palstoilla.
Täällä jumalan lapsi tuskin viihtyy montaa kertaa. Keskustelut ei rakenna vaan repivät.
Tämä foorumi palvelee sellaisia jotka jostain syystä ovat loukkaantuneet es.lest.srk. He voivat purkaa "pahaa oloaan" täällä.
Srk. ja saarnaajat ovat niin pielessä kuin voi. Arvostelijat taas niin viisaita ja oikeassa kuin olla voi. He ymmärtävät ja muut on väärässä.
Oletko sinä loukkaantunut es.lest. "seurakuntaan, kun noin hyvin tiedät? Tosiasia on että pidät meteliä siksi ettet kestä totuutta liikkeestäsi ja sen piirissä elävien ihmisten hyvinvoinnista.
Miksi et itse kerro ihmisille Jeesuksesta, tulet vain tänne mankumaan uskonveljillesi ja sisarillesi.
Täällä on paljon sellaisia kirjoittajia jotka eivät tiedä lestadiolaisuudesta juuri mitään. Monet eivät tunne kristinuskoakaan tarkemmin. Sellaisia lukijoita ja kirjoittajia on valtaosa. Eikö lähetyskäsky koske mielestäsi sinua lainkaan?
Miksi siitä ei saisi kirjoittaa jos Kristuksesta (siis Jumalan sanasta ja yhteisestä rakkaudesta) luovutaan?
Pitäisi kuunnella kuin hepo kelloa, kun julistetaan Jumalan sanan vastaisia oppeja lapinluottamuksesta ja äitiseurakunnasta? Sitäkö tarkoitat?
Kaikki sen näimme, mitä tapahtui kun johto ruotsinlapissa muuttui. Kristityitä alettiin heti lyömään kahteen leiriin edellä mainittujen ihmisoppien perusteella. Satoja kertoja täällä on kerrottu Raamatunlla osoittaen, mikä esikoislestadiolaisessa opetuksessa on pielessä.
Näiden asioiden esillä pitäminen on aivan välttämätöntä, koska muutokset tapahtuvat erittäin hitaasti, ja välillä mennään takaperinkin Kristuksen tuntemisessa. Ryvetään syntikeskeisyydessä ja itsesäälissä, sanalla sanoen omassa vanhurskaudessa. Etsitään omasta lihasta aineita autuuteen. Saatte varmasti uskoa että lihasta ei löydy pelastusta vaikka kuinka ryvette itsesäälissä ja kiellätte muitakin iloitsemasta Jumalan lahjoista.
En ymmärrä miksi siinä tilassa on niin mukavaa rypeä, kun Kristus on meidät raskaalla ristinkärsimyksillään ja veriuhrillaan synnin ja perkeleen vallasta vapaiksi ostanut? Kiitetään ja ylistetään Jumalaa tästä suunnattoman suuresta lahjasta, hallelujaa!!
Ei Jeesus ole kutsunut meitä seuraajiaan muhimaan keskenämme omissa poppoissamme, Jeesus lähetti meidät viemään ilosanomaa Kristuksesta kaikkialle maailmaan.
Ilm. 22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
Ilm. 22:17 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Jeesuksen Ehtoolliskutsun hääkutsun vieminen on työlästä ja vaikeaa tuollaisilla asenteilla joita tämän päivän esikoilestadiolaisuudessa on, - valitettavan paljon. Tarkoitan esikoislestadiolaisuuden nykyistä päälinjaa. Hengellinen ylpeys, itsesäälissä rypeminen ja muiden kun esikoislestadiolaisten Jumalan lasten haukkuminen.
Vaikkei edes tutustuta näihin ihmisiin, niin haukkua osataan. Haukutaan varmuuden vuoksi, että oma rituaalinen "vain me" puhtaus säilyisi. Kun ei mennä kenenkään lähelle, eikä sallita toisten lähestyvän, niin uskotaan sillä tavoin säilyvän puhtaina, - siis eristäytymällä muista ihmisistä ja uskovista.
Yhteisö joka ei sallisi jäsenistöltään minkäänlaista tervettä itsekritiikkiä!!?? Voi voi sentään :(
Yrittäkääpä elää sellaisen ihmisen lähellä jolla ei ole ollenkaan itsekritiikkiä!! Silloin ehkä ymmärrätte hieman, millaisina muut kristityt kokevat sisäänpäin kääntyneet omassa liemessään muhivat lestadiolaiset. Sama tauti vaivaa nimittäin muitakin lestadiolaisryhmiä, ei ainoastaan esikoislestadiolaisia.
Kiitos Jumalalle, joukossamme on paljon sellaisia kristittyjä, joille Jumalan sana on tärkeä, sen myötä myös lähimmäiset ja toiset kristityt ovat rakkaita ja tärkeitä, - ja lähetyskäsky.
Ja siitä johtuu kannan ottosi , se menee niinkuin näyy alakanttiin.
Srk. on lyhenne sanasta seurakunta. Ei siis Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhditys, niin kuin sinä tulkitsit.
Lestadiolaisuus ei ole toisteiseksi eronnut kirkosta ja perustanut omaa seurakuntaa, se on siis evankelisluterilaisen seurakunnan piirissä toimiva HERÄTYSLIIKE, - ei seurakunta. Tämä henkilö on esikoislestadiolainen, ja edusti sitä tiettyä - laisuutta, eli iisaksonilaisuutta. He ovat nyt oikein voimansa tunnossa täällä Suomessakin, kun heillä on vahva selkänoja ruotsinlapissa. Mutta antaa olla se on viimeinen tuli jokas koettelee heidänkin "turvallisen" uskonsa. Toivon mukaan mahdollisimman moni heistä herää tuntemaan tämän syntinsä ja saavat nousta ylös yhdessä Kristuksen kanssa, elävään ja toimivaan Kristuksen tuntemiseen
Ellet itse kirjoittanut sitä ,,, entä se alakanttiin meno .
Etko sitä tiennyt. SRK on pulestaan lyhenne sanoista Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdisty. Hernkilö joka kirjoitti oli epäilemättä esikoislestadiolainen sen voit lukea hänen viestistään.
Minä en kirjoittele sisällöltään iisaksonialaisia viestejä ikinä tänne. Kuinka voit tuollaisia kirjoittaa?
No pojilta välillä vähän lipsahtaa. mutta eiköhän tästä vielä ponnisteta. kyllä kaikki vielä paremmaksi muuttuu, pellot kasvaa kauraa ja suu on naurua täynnä.
Ja moni on ihan syystä huolestunut. Moni herkkä rehellinen ihminen kärsii tosi paljon, kun evankeliumiin sekoitetaan "puolet petäjäistä". Puhumattakaan niistä joiden mieli on yliherkkä, he vasta pahoin ahdituvat suvaitsemattomassa syyttävässä ja tuomitsevassa ilmapiirissä.
Usko lipsahtamattomaan seurakuntaan ja sen erehtymättömiin johtajiin on sinullakin näemmä vielä neitseellisen rikkumaton?
- Ne ovat ilmeisesti aina pojat, kun lipsahtavat, niinhän sinä kirjoitit. Vai kuinka?
Huomioi tärkeä seikka, että valtaosa kirjoittajista ei ole lainkaan lestadiolaisia. Terve itsekritiikki on kasikissa ihmissuhteissa ihan välttämätön. Seurakunnassa on aivan välttämätöntä katsoa säännöllisesti kompassiin, että pysytään Jsmalan sanassa sisällä ja riiputtaisiin yksin Kristuksessa. Jeesus on tie, HÄN on seurakunnan oikea johtaja, hän on myös erehtymätön, päin vastoin kun me ihmiset olemme.
maltillisemmin suhtautua lähimmäisiin.
Minkä voitatte niin rakkaudella voitatte. Ei ehdoton kovistelu päälle hyökkääminen muuta tee kuin työntää kauemmaksi.
Usein metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
Ei tolla tyylillä todellakaan rakenneta mitään, vain minä tiedän.
Mikä ihme sinut pistää jokaisen kirjoitukseen puuttumassa, ei se niin se on näin ym. Etkö huomaa että pidät itseäsi muita ylempänä, se on sinun luulosi jälkeen.
Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan.
sopisiko sinulle joku asioiden käsittely ja positiivisuuden luova kurssi.
onhan sitä monenlaista. mutta kyllä me tästä selvitään. ei kannata hermostua
Haukut täysin väärää puuta nyt.
Mutta entä ne terveydeltään heikot, joilla on m ielenterveydellisiä vaikeuksia. Minulla o9n sellaisia tuttuja ja siksi tiedän millaisen tuskan kristityitä erotteleva, kaikenlaisia tyhjiä vaatimuksia julistava lakihenkisyys aiheuttaa heidän mielessään ja tunteissaan. Emme me hevosia ole mekään, kun Kristus on meidät vapaiksi ostanut me olemme silloin vapaat, seurakunta ei tarvitse sellaisia sääntönikkareita, joille ei uskonvanhurskaus ole kirkastunut.
Mutta siitä ole kanssasi samaa mieltä, että Jeesus vie omansa perille VARMASTI. Hallelujaa!
Auta heitä. keskustele heidän kanssaan ja kerro lohdun sanoja. siinä itsekin kasvat.
Mitä muuten tarkoitat kun sanot "lakihenkisyys" ??