Mulla on vähän hankala ihastuksen kohde, joka on ollut mielessä jo pari vuotta. Kummallisinta tässä on, ettei minulla ole hajuakaan kuka tämä tyyppi on.
Jo parin vuoden ajan olen sattumalta törmäillyt kaupungilla tiettyyn ihmiseen, jonka tunnistan selkeästi ihmismassasta (vaikuttavan ja huomiotaherättävän komean näköinen ja suoraryhtinen herra on kyseessä), mutta jonka siis en ole uskonut kiinnittäneen itseeni mitään huomiota tai huomanneen lainkaan. Muutenkin on vaikea keksiä miten lähestyä tuntematonta ihmistä, josta näkee nopean vilauksen silloin tällöin, varsinkin kun usein ympäristö on hektinen tai vähemmän intiimi (kuten yliopiston käytävä/ruokala).
Nyt viime kuukausina olen sitten ruvennut törmäilemään useammin häiskään (aivan sattumalta siis aina, jostain ilmestyy aina kulman takaa) ja suht tiuhat kohtaamiset tuntuukin jo kerrassaan joltain kohtalon osoittamilta, ja tyyppikin on ruvennut vilkuilemaan muhun päin. Muutama viikko sitten yllätin herran tuijottamasta selkeästi suoraan minuun merkitsevästi, jolloin selkeni mullekin että sielläkin päin olisi kiinnostusta ja huomannut minut on. Hoidin homman valitettavasti vaan siten hyvin, että yllätyin tuijotuksesta ja luonteeltani ujona ihmisenä käänsin vaistomaisesti katseeni pois nopeasti ja jatkoin matkaani. Fiksua olisi ollut varmaan edes hymyillä takaisin.
Noh, törmäilin pari päivää sitten sattumalta jälleen tyyppiin, joka suorastaan lävähti eteeni rappusten yläpäässä, mutta arvatenkin viime kohtaamisen käyttäytymisestäni johtuen käänsi hän päänsä äkkiä toisaalle ja koetti piilottaa kasvonsa. Joten sekin tilanne meni ohi kun hämmennyin tuostakin. Elikkä herra varmaankin luuli etten ollut kiinnostunut paetessani viimeksi paikalta, ja oli nyt noloissaan omasta tuijottamisestaan.
Arvelen että seuraavan kerran jos ja kun häiskään jälleen törmäilen, ainut ratkaisu olisi että itse otan ohjat käsiini ja reilusti ehdotan vaikka kaffeja. Jos uskallan. Miten oudolta ja vaikealta vaan tuntuu vastaantulevaa ihmistä yhtäkkiä pysäyttää ja pyytää kahville. Miten edes naisena lähestyä umpituntematonta miestä kadulla järkevällä tavalla siten, ettei anna itsestään tyrkkyäkään mielikuvaa? Hankala tilanne, miten edetä... Nolointa tässä on, etten edes ole mikään epävarma teini vaan 25-vuotias työssäkäyvä ihminen, jolla vaan ei hirveästi ole tuota suhdehistoriaa takana johtuen pääosin siitä että olen samperin ujo.
Jo parin vuoden ajan olen sattumalta törmäillyt kaupungilla tiettyyn ihmiseen, jonka tunnistan selkeästi ihmismassasta (vaikuttavan ja huomiotaherättävän komean näköinen ja suoraryhtinen herra on kyseessä), mutta jonka siis en ole uskonut kiinnittäneen itseeni mitään huomiota tai huomanneen lainkaan. Muutenkin on vaikea keksiä miten lähestyä tuntematonta ihmistä, josta näkee nopean vilauksen silloin tällöin, varsinkin kun usein ympäristö on hektinen tai vähemmän intiimi (kuten yliopiston käytävä/ruokala).
Nyt viime kuukausina olen sitten ruvennut törmäilemään useammin häiskään (aivan sattumalta siis aina, jostain ilmestyy aina kulman takaa) ja suht tiuhat kohtaamiset tuntuukin jo kerrassaan joltain kohtalon osoittamilta, ja tyyppikin on ruvennut vilkuilemaan muhun päin. Muutama viikko sitten yllätin herran tuijottamasta selkeästi suoraan minuun merkitsevästi, jolloin selkeni mullekin että sielläkin päin olisi kiinnostusta ja huomannut minut on. Hoidin homman valitettavasti vaan siten hyvin, että yllätyin tuijotuksesta ja luonteeltani ujona ihmisenä käänsin vaistomaisesti katseeni pois nopeasti ja jatkoin matkaani. Fiksua olisi ollut varmaan edes hymyillä takaisin.
Noh, törmäilin pari päivää sitten sattumalta jälleen tyyppiin, joka suorastaan lävähti eteeni rappusten yläpäässä, mutta arvatenkin viime kohtaamisen käyttäytymisestäni johtuen käänsi hän päänsä äkkiä toisaalle ja koetti piilottaa kasvonsa. Joten sekin tilanne meni ohi kun hämmennyin tuostakin. Elikkä herra varmaankin luuli etten ollut kiinnostunut paetessani viimeksi paikalta, ja oli nyt noloissaan omasta tuijottamisestaan.
Arvelen että seuraavan kerran jos ja kun häiskään jälleen törmäilen, ainut ratkaisu olisi että itse otan ohjat käsiini ja reilusti ehdotan vaikka kaffeja. Jos uskallan. Miten oudolta ja vaikealta vaan tuntuu vastaantulevaa ihmistä yhtäkkiä pysäyttää ja pyytää kahville. Miten edes naisena lähestyä umpituntematonta miestä kadulla järkevällä tavalla siten, ettei anna itsestään tyrkkyäkään mielikuvaa? Hankala tilanne, miten edetä... Nolointa tässä on, etten edes ole mikään epävarma teini vaan 25-vuotias työssäkäyvä ihminen, jolla vaan ei hirveästi ole tuota suhdehistoriaa takana johtuen pääosin siitä että olen samperin ujo.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse käyttäydyn ihan samalla tavalla ja sitten harmittelen jälkeenpäin, kun annan vääriä viestejä miehelle, josta olen kiinnostunut. Yritetään nyt seuraavalla kerralla muistaa, että katsotaan silmiin ja hymyillään. Se on ainakin alku. Toivottavasti rohkaistut pyytämään häntä kahville tai hymyilyjesi jälkeen pää on ns. auki ja hän pyytää sinua ulos.
olet ihastunut tuntemattomaan, just joo. no pyydä sitä johonkin ja tutustu siihen!
Anonyymille: Mitä pahaa tuntemattomaan ihmiseen ihastumisessa on? Tai siis, lausevalintasi "olet ihastunut tuntemattomaan, just joo" on melko negatiivinen. Itse ihastun lähinnä melko tuntemattomiin, en tiedä, miksi. En kuitenkaan kehen tahansa kaduntallaajaan vaan johonkin, jonka olemus viehättää minua.
Ap, en näe sitä ollenkaan hassuna ideana pyytää kahville tai muualle, koska olette näemmä huomanneet toisenne. Luulen, että sun kannattaa ensiksi kokeille katsekontaksia ja hymyä ennen kuin pyydät minnekään. Oon itekin ujo ja lähestyisin ihastustani ensiksi ottamalla paljon katsekontakteja ja hymyjä - ja sitten kun tiedän, että ihastukseni vastaa niihin usein, voin olla melko varma, että hän lähtisi mielellään kaffeelle.