Hallitus harjoittelee.

Onko huonompaa hallitusta ollut!??
Viime eduskuntavaalien jälkeen uusi hallitus aloitti toiminnan ja lakien säätämisen sellaisella innolla että ei paremmasta väliä. Piti toimia nopeasti että ehtii mahdollisimman paljon ennenkuin valtakausi päättyy.

Kyllä se into ja osaamattomuus on tuloksissakin näkynyt. On pitänyt soutaa ja huovata, vääntää ja kääntää, pyöritellä ja pallotella eikä meinaa tulla sutta kummempaa vaikka kuinka innokkaasti kehuu tuotoksiaan.

Voi taivas tätä menoa! Koetetaan olla mielin kielin että oltaisiin "suurin puolue" vielä seuraavien vaalien jälkeenkin, muulla ei ole väliä. Pitääkö hallitus ihan tyhmänä kansaa, luulee ettei se mitään tajua kun ollaan niin niin tekevinään?
Venäjänkielessä on verbillä, teonsanalla, kaksi merkitystä; tekoverbi: saada työ tehdyksi, ja touhuverbi: tehdä saamatta tulosta, lupaamatta että työ valmistuu. Hallituksen tekemiset ovat olleet tätä touhuberbin tekemistä. Touhutaan, touhutaan mutta tulosta ei tule. Silloin kun tulee niin se on vahingoksi tavan kansalaiselle, sille jolla ei ole suuria pääomia eikä osinkotuloja.

Kyllä huomaa että korkea varallisuus eikä korkea koulutus tuo viisautta ja ymmärrystä aivoihin. Puhua kyllä osataan enkelten kielellä. Tyhjää puhetta.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sosialistihallitusten aikoina sentään asiat oli paremmin. Saatiin sentään valtion kuvaputkitehdas VALCO
joka pelasti Suomen. Kyllä Lipposen, Sundqvistin, Alhon, Ahteen, jne... näytöt hallitustyöstä olivat todella "loistava polku" !
Onneksi Jutta Urpilaisen lostava älykkyys varmaan nostaa Suomen taas jaloilleen kun hänestä tulee ensin pääministeri ja sitten presidentti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt olemaan peli kirjoitti:

Onko huonompaa hallitusta ollut!??
Viime eduskuntavaalien jälkeen uusi hallitus aloitti toiminnan ja lakien säätämisen sellaisella innolla että ei paremmasta väliä. Piti toimia nopeasti että ehtii mahdollisimman paljon ennenkuin valtakausi päättyy.

Kyllä se into ja osaamattomuus on tuloksissakin näkynyt. On pitänyt soutaa ja huovata, vääntää ja kääntää, pyöritellä ja pallotella eikä meinaa tulla sutta kummempaa vaikka kuinka innokkaasti kehuu tuotoksiaan.

Voi taivas tätä menoa! Koetetaan olla mielin kielin että oltaisiin "suurin puolue" vielä seuraavien vaalien jälkeenkin, muulla ei ole väliä. Pitääkö hallitus ihan tyhmänä kansaa, luulee ettei se mitään tajua kun ollaan niin niin tekevinään?
Venäjänkielessä on verbillä, teonsanalla, kaksi merkitystä; tekoverbi: saada työ tehdyksi, ja touhuverbi: tehdä saamatta tulosta, lupaamatta että työ valmistuu. Hallituksen tekemiset ovat olleet tätä touhuberbin tekemistä. Touhutaan, touhutaan mutta tulosta ei tule. Silloin kun tulee niin se on vahingoksi tavan kansalaiselle, sille jolla ei ole suuria pääomia eikä osinkotuloja.

Kyllä huomaa että korkea varallisuus eikä korkea koulutus tuo viisautta ja ymmärrystä aivoihin. Puhua kyllä osataan enkelten kielellä. Tyhjää puhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu