On ihan turha väittää etteikö jokainen olisi jossain roolissa. Jostakinhan ne käyttäytymismallit otetaan. Rooliton roolikin on rooli. Jokin rooli vain tuntuu enemmän omalta kuin toinen. Väärässä roolissa eläminen tuntuu pahalta ja negatiivisessa mielessä roolielämältä. Se oma siis ei niinkään tunnu siihen verrattuna roolilta vaikka rooli sekin on.
Roolista ei pääse eroon
rollitus
8427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tietenkin olemme kaikki jossain roolissa, se on koko idean pointsi. Vaan koska kaikki olemme erilaisissa rooleissa eri paikoissa, ei se ole mikään todiste jostain sukupuolen valheellisuudesta, tai muuten kaikkien sukupuolet olisivat valheellisia ja päälleliimattuja, oli korjattu tai ei. Tästähän siinä on kyse. Cissit ovat kiinnostuneet tästä roolituksen ajatuksesta siksi, että he etsivät kuitenkin jonkinlaista kontrastia itseensä siinä että korjausprosessissa oleva vetää kuitenkin "vain" jotain "roolia", joka ei sitten ole yhtä "aitoa" kuin joku ihme aito lähtösukupuoli missä cissit muka-oikeutetusti ovat ja mikä sillä korjatullakin on mukamas siellä alla kuitenkin kaikesta huolimatta.
Kaikki vetää rooleja ja kukaan ei vedä. Kaikkien sukupuoli on ihan yhtä lailla "sosiaalisesti konstruktoitua", kukaan ei ole toista aidompi ja kaikki on yhtä aitoja ja oikeita sukupuolia, mitä sitten onkaan. Eli koko roolikysymys on ponneton ja sitä käytetään hyvin usein vain cisseksismin ajurina.
Joskus ts itsekin saattaa mennä halpaan ja uskoa vanhan roolinsa (johon kuuluu äänenkäyttö) "aitouteen" ja pitää uuden äänenkäytön opettelua teeskentelynä. Sitähän se ei siis kuitenkaan ole.
Hoitosysteemin tavoite lienee tehdä meistä cissukupuolisia. Tätä ilmeisesti haetaan mm. hedelmättömyysvaatimuksella. Naisesta ei saa tulla isää lapselle. Kyseessä on cisroolin päälleliimaaminen ja osalle transsukupuolisista se on aivan ok juttu. On aivan ok harjoittaa cisseksismiä; yrittää emuloida jotain äitiroolia vaikka on lapsen isä jakaa porukkaa hetero-homoluokkiin jne, vaatia avioliittojen vaihtamisia rekkaripareiksi ja toisinpäin jne.
Itse olen pitkän pohdinnan jälkeen tullut siihen lopputulokseen että on turhaa yrittää olla cis, koska se nyt vain ei Suomessa onnistu. Minulla perheoikeus ja perheen asema estää cis stealth leikit. Olenkin päättänyt katsoa pahaa silmiin ja olla oma itseni.
Vietän ensi sunnuntaina isänpäivää ja teen sen kiitollisena.
Moni ei ole koskaan kokenut itseään erityisen isäksi, vaan lapsen vanhemmaksi. Isänpäivää ei vietetty eikä vietetä. Se ei tarkoita naissukupuolen myötä välttämättä mitään muutosta. Minua voivat asiaa tietämättömät nimittää äidiksi, eikä lapseni edes korjaa sitä. Mutta tunne on vanhemman tunne, ei äidin.
Meillä myös ei lähdetä oikaisemaan mikäli joku kutsuu minua lapseni äidiksi. Lapseni on sanonut helpommaksi käyttää toisinaan minusta nimitystä Heli-äiti.
Mutta isänpäivää vietämme lapseni kanssa yhteisestä sopimuksesta. Hänelle sillä on merkitystä ja se riittää minulle oikein hyvin perusteluksi.
Kirjoitin isyydestäni Relanderin blogiin
http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51399-isyydesta
Minä ymmärrän vanhemmuuden, mutta en sen ylenpalttista sukupuolittamista. Suomessa vanhemmaksi voi päästä/päätyä
1) Isyyslain (700/1975) perusteella
2) Lain lapseksiottamisesta (153/1985) perusteella
3) Luonnonoikeuden perusteella lapsen äiti on hänet synnyttänyt nainen
Jokainen vanhempi on samassa tehtävässä pitämässä lapsesta huolta ja valmistamassa häntä tulevaa aikuiselämää varten.
Itse olen nainen, mutta vanhemmuuteni on isyyttä. Olen pohtinut paljon millaista elämäni olisi mikäli olisin voinut synnyttää lapseni. Olen päätynyt siihen, ettei eroa ole, sillä olin kuin raskaana puolisoni ollessa raskaana ja syntymän jälkeen koin elämäni tunnemyrskyn. Itkin ilosta viikon päivät. Olin punnitsemassa lastani ja annoin hänelle ensimmäisen ateriansa. Kävin nukkumassa muutaman tunnin ja kun palasin takaisin synnytyssairaalan osastolle osasin mennä lapseni itkun perusteella oikeaan huoneeseen. Siitäkin huolimatta että muut lapset itkivät myös. Muut lapset näyttivät apinoilta mutta oma oli vauva. Ihana oma vauvani! Seuraavana päivänä aloin nähdä muutkin vauvoina, mutta aivoni kait jotenkin muuttuivat syntymässä.
On ihanaa viettää isänpäivää vaikka olen joutunut käymään läpi suuria asioita. Isyys on kytketty sosiaalisesti niin osaksi miessukupuolta. Ehkä joillekin isyys on miessukupuolta, mutta minulle se on vaaleanpunaista
ja vanhemman tunteella, ei yhtään mitään.
Niin, pientä siirtymää on kieltämättä kohdallani varmaankin tapahtunut. Olen iloisempi ja vapautuneempi kuin ennen. Ehkä puheliaampikin. Sisältä sama kuin ennen, muutos on lähinnä sosiaalisissa verkoissa.
Totta. Jokaisella on todella monia rooleja. Päivittäisissä asioissa esim kaupassa käynti on yhtä roolisuoritusta. Sinä olet asiakas ja toinen leikkii myyjää. Sitten on henkilökohtaisempia rooleja jotka perustuu seksuaalisuuteen, sukupuoleen, ym ym. jep jep.
Kyllä nopeesti huomaa ettei mikä tahansa rooli istu, varsinkin jos on herkkä aistimaan omia tuntemuksiaan.