naapurin lada

Se oli joskus 80 luvulla kun naapuri osti uuden ladan.Käyntiin se ei suostunut lähtemään niin sitten millään.Siellä ne miehissä työntelivät sitä pitkin pihoja.Myöhään keväälläkin se oli lämmitystolpassa tiputuksessa,jotta se suostuisi starttaamaan.
Ja kun se sitten lopulta jonnekin suostui lähtemään,niin se oli harvinaista herkkua jos se sieltä omin voimin onnistui palaamaan.
Se oli meistä muista sanoin kuvaamattoman hauskaa.Oli sääli,että hän sai sen myydyksi.
5617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ookkona pöljä?

Äänestä

et tainnu tuntea merkkiä lada kyllä lähtee lämmittämättä ja pelaa mutta joku honda tai bmw se ois voinut oireitten perusteella ollaakin

Äänestä

Minulla mahtavat muistelmat, joskus armeijan aikaan, kun kaverit sanoi, että Ladan omistajat
nostavat aina sormet ylös, kuinka mones jakopää on menossa, tavatessaan tiellä.

Äänestä

Niin miten jos ne eivät huomanneet sitä ryyppy vipua siinä ratin sivussa ? Ehkäpä se johtu siitä :) Jos sattui olemaan kylmempi vuodenaika

Äänestä

Eihän tuossa mitään uutta tai ihmeellistä ole.

Sekä 80-luvun että 90-luvun Ladat olivat juuri sellaisia, että ne oli käynnistettävä työntämällä.

Avaimella käynnistäminen oli entisten ladistien opeteltava, mikäli ne joskus siirtyivät muuhun merkkiin.

Joitakin avaimella käynnistettäviä Ladoja alkoi olla myynnissä jo 2000-luvun alussa. Ladistit ovat kuitenkin jatkuvasti vierastaneet niitä.

Työntämällä käynnistäminenhän on hauskaa. Voi sitä iloa, kun auto sitten mies- ja naisvoimin käynnistyy!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaiho kirjoitti:

Se oli joskus 80 luvulla kun naapuri osti uuden ladan.Käyntiin se ei suostunut lähtemään niin sitten millään.Siellä ne miehissä työntelivät sitä pitkin pihoja.Myöhään keväälläkin se oli lämmitystolpassa tiputuksessa,jotta se suostuisi starttaamaan.
Ja kun se sitten lopulta jonnekin suostui lähtemään,niin se oli harvinaista herkkua jos se sieltä omin voimin onnistui palaamaan.
Se oli meistä muista sanoin kuvaamattoman hauskaa.Oli sääli,että hän sai sen myydyksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu