Täällä Pyhäsalmessa tuntuu monella olevan liikennesäännöt hukassa. Eilenkin yksi ihan pirtsakan näköinen blondi työnti autonsa väkisillä Rönkön pihasta eteen, kun ajelin Laguksentietä. Kait varmaan kuvitteli, että oikealta tulevaa pitää väistää. Tuohan on kuitenkin piha-alue, joten sieltä ei saa ajaa eteen. Vastaavia tilanteita sattuu monesti myös Nesteen pihasta tuleville. Myös invalidi paikat tuntuu olevan joillekkin vapaassa käytössä, monesti siellä on parkissa sellaisia henkilöitä, jotka tietääkseni ei ole invaliideja.
Liikennesäännöt hukassa
Aatoilijat
35876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
yksi on uima-hallin risteys,muistakaa tollot/keskisormi että oikealta tulevilla on etuajoikeus.
Se on vain niin hullua, että valtaväylällä Ollintiellä ei ole etuajo-oikeutta. Oikea ajaa siinäkin ohi, kun on puhe liikenteestä.
Ennenhän siellä oli kolmiot, mutta sitten sivutieltä on aika hankala tulla tuonne Ollintielle, etenkin ruuhkan aikaan. Kyllä tämä nykyinen käytäntö tekee liikentestä toimivamman.
Ruuhkan? :D
Ulkopaikkakunnalta tulleena tiedän, että risteysten tasa-arvoisuus on hieman hankalasti huomattava. Päätie on niin vetävä, että helposti luulee ajavansa etuajo-oikeutetulla tiellä. Lisäksi on outoa, että Palotieltä tuleville on kuitenkin kolmio??!
kuka saa ajaa ensin, jos sattuu "pattitilanne" tasa-arvoisessa risteyksessä?
No onhan tuo pattitilanne jo opetettu autokoulussa... Suoraan ajavalla on silloin etuajo-oikeus, sitten oikealta tuleva jne.
Noinko on neljän tien tasa-arvoisessa risteyksessä?
ei siinä sen kummempaa ole
Pyhäjärvisillä autoilijoilla ei näytä edes vilkut olevan autoissa kunnossa, on varmaan vilkkuviikset katkenneet.. miten ovat lähäisseet katsastusta?
...siis:miten ovat läpäisseet edes katsastuksen, piti kirjoittamani
maaturille-opettele liikennesääntöjä pikkusen lisää. Ajelin La illalla neste huoltiksen vieressä/takana olevaa ,onko se nyt keltuntie tms joku sen suunanen nimi, se tulee okt alueelta köpsintielle. On risteys T - risteys jossa ei ole kolmioita.
Tulin autolla siis sieltä keltun.. tieltä ja vasemmalle, nesteellepäin kääntymässä. Maasturi Audi porhaltaa sieltä köpsiltä päin tulemaan , ei koitakkaan väistää tasa-arvoisessa risteyksessä, koitin vähän ajaa kuin säännöt oikeuttaa- audi tunki väkisin sieltä vaan ja matkustaja katteli nyrpeänä sieltä. Vilautin muutamankerran valoja että saa lisää ihmettelemistä.
En halunnut autoon peltiremonttia, jos kakkos auto oisi ollut siinä, niin oishan voinut lokarit uusittaakkin... mutta Musta citymaasturi Audi kuski- mee kattomaan kolmoit miten siellä on- vai onko niitä- perkele.
Ne on hesjoella katsastettu DAA?
Mitenhän ne ajaa "oikeassa" kaupungissa,,? hyvin,, niissä on liikennevalot, muuten yks ääliö on mustan seatin kuski,rekkari on,,,,,,,,,olkoon nyt tämän kerran.
Varovainen kannattaa olla pattitilanteessa,joku älykääpiö saattaa päättää yhtäkkiä että nyt on hänen vuoro.s
Jos risteävä tasa-arvoinen risteyt ja kaikki neljä menossa suoraan yli niin ei ihan selvä asia... Ehkä kannattaa antaa kiireisemmän mennä ensin, niin kolmella on jo sitten helpompaa katsoa kuka menee seuraavaksi. Mutta ei kai tuollaisia risteyksiä meillä ole, vai onko?
Piru nyt alako häirihteen kellä on musta seatti....saatara.
kellä on Edellämainittu maasturi
No sehän on helppo!mutta tämä seatti mietityttää vieläkin!!
Lohvanperällä,on samperi paha risteys.
eli tietenkin OIKEALLE käännyin, se neste o sielläpäin ja mainittu köpsi taas vasemmalla tietenkin..
muttamutta, kenen se aadi on, minä itse en keksi... oon kylillä katellut mielenkiinnosta sitä että kuka kahjo, mutta ei näy. kertokaa terveisiä jos tunnette, että ei vaan kolarois kallista autoo, kun kasko siinä on niin joudutaan me muut kumminkin se maksamaan vakuutusmaksuissa- se kun ei vaan osaa ajaa- niin olen huolissani.
Mutta eikös siinä lohvanperän risteyksessä ookki liikenne valot?
Ota rauhallisesti ja anna anteeksi.
Jos on alla mersu tai audi niillä on etu-ajoikeus ja sitäpaitsi niissä on yleensä vilkut rikki tai talonkokoinen maataloustyökone,kyllä mieluimmin väistän.
Se jolla on kalliimpi auto väistää...
lada ja mersu kolaroivat oispa mukava nähä. 150 ja 100000 € autot,tarviiko muuten ladassa vakuutuksia?
Joka auto tarvii liikennevakuutuksen
Ei niissä vilkut rikki ole, mutta niitä varmaan säästetään, tahi ajattelevat että mitäpä se rahvaalle kuuluu mihin haluan kääntyä.
eräs mersunainen puhuu kännykkään aina ajaessa,onhan sitä tietenkin "tärkeän" näköinen mutta keskittyminen liikenteeseen on sitäsuntätä.
S-marketin edessäkin tuhkatiheään parkissa...Tiedän, että joillakin voi olla invakortti, vaikkei ihan rullatuolilla kuljekaan, mjutta osa näkyy kovin ketterästi autosta nousevan...Vai eivätkö ole huomanneet invamerkki talon päädyssä?
Elä kyttää ja kyylää aina.paljo helpompi elää...
jos kukaan ei kyttää ja puutu asioihin olemme tilanteessa jossa toimitaan vahvemman oikeudella. tavalla tai toisella.
invalideja on monenlaisia,osalla ei päällepäin näytä olevan mitään esteitä liikkumiseen,mutta sitten kun yläkertaa ruvetaan tutkiin niin siellä sitä sitten ongelmaa löytyykin "kasapäin"
hyvin sanottu, noin se näyttää olevan.
kylää kiertelevät eläkeläiset istuvat tuntikausia parkissa vieden paikat asiakkailta