Olen tässä kauhulla lukenut kirjoituksia, ja lähinnä ihmisten komennteja, kun "kamalat" äitipuolet purkavat tuntojaa... Joo minäkin tiesin, että iehelläni on 3 lasta edelli8sestä liitosta, ja hyväksyin sen , ja aluksi se oli ihan mukavaa kun tuli lapsia taloon jne... Sitten syntyi meidän yhteinen oma lapsi, ja sen jälkeen suhtautumiseni muuttui rajusti mieheni lapsia kohtaan... Nykyään en todellakaan siedä heitä, jopa välillä vihaan.. tämä tuntuu kamalalta, mutta minkä tunteilleen voi ???? Lapset näkevät isäänsä jokatoinen viikonloppu, yötä he eivät nykyään ole, koska meillä pieni kaksio rahatilanteen vuoksi, ja lapset eivät mahdu nukkumaan mihinkään... Olen jopa ajatellut, että en halua muuttaa, koska en kestä jos ne paskaset huutavat riehujat tulevat yökylään... Alussa pesin pyykit, siivosin jäljet, laitoin ruuat jne jne... enään ei jaksa !!! Antakaa kommentteja, mutta olkaa armollisia... se on helppo arvostella, jos ei itse ole vastaavassa tilanteessa....
kamala äitipuoliko ?
väsynyt !
1429834
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 142
Vanhimmat
se miksi ajatukset muuttui sen jälkeen kun oma lapsi syntyi? Eivät miehen lapset voi muuttua sen jälkeen paskaseksi, huutavaksi hirviöiksi jos ne ennen sitä ovat olleet ihan normaaleja lapsia. Lapset ovat lapsia; toiset riehuvat enemmän ja toiset vähemmän, toiset ovat siistimpiä kuin toiset jne jne. Sinun asemaan on vaikea asettautua koska minun uudella ihmiselläni ei ole lapsia mutta yritän ajatella asiaa esim. lasten kavereiden kautta. Osa heistä käy useasti yökylässä mutta meillä kenelläkään ei ole bioligoista sidettä heihin. Osa kavereist on mukavia ja ilolla otan heidät yöksi vastaan. muutama kaveri on joista en oikein välitä mutta toki toivotan tervetulleeksi koska ovat lapsen kavereita. Ruokaa teen, huolehdin heille petivaatteet ja laitan petin jne. jne. Mutta aina ajattelen että he ovat lapsia/nuoria ja juuri sellaisia kuin heidän pitääkin olla vaikka kaikista heistä en todellakaan välitä.
Niin miksikö asiat muuttui ratkaisevasti oman lapsen syntymän jälkeen... kaikki muuttui kun minusta tuli äiti, ja sen myötä ero oman lapseni ja mieheni lasten välillä oli niin suuri... joo tiedänhän minä että he ovat vain viattomia lapsia, ja syyttömiä tähän aikuiosten säätöön jne... mutta en voi kamalille tunteilleni mitään, ja se tuntuu pahalta... olen jopa miettiny ero, vaikka rakastankin miestäni, ja vain ja ainoastaan mieheni vuoksi siedän hänen lapsiaan sen verran kuin siedän... tämä asia tuntuu vain pahenevan, ja negatiiviset tunteet pahenevat... olen kyllä puhunt miehelleni, ja hän jollain tasolla jopa ymmärtää, mutta ne ovat hänen lapsiaan, ei hän voi koskaan ymmärtää oikeasti... kiitos ajatuksista kaikille vastanneille !
hanki elämä !!!
Siis miksi olet lapsille katkera? Oletko kateellinen siitä, että miehellä on lapsia entuudestaan? Tai mustis oman lapsesi puolesta, kun mies rakastaa aiempia lapsia yhtä paljon, kuten tietysti kuuluukin? Tai oletko mustis miehen exälle? Tai ärsyttääkö sinua se, ettei sinulla ole sanavaltaa miehen lasten kasvatukseen?
En ihan ymmärrä, mistä kiikastaa... Ei sinun tarvitse rakastaa miehesi lapsia yhtä paljon kuin omaasi, jos ei siltä tunnu. Ei se silti tarkoita sitä, että kannattaa kasvattaa jotain katkeruutta heitä kohtaan. Vietä aikaa heidän kanssaan, tutustu ja juttele. Keskity heidän vahvuuksiinsa. Kaikki lapset ovat yksilöitä. Tee joskus niin, että lähdet lasten kanssa yksin vaikka hoploppiin tai kirjastoon, kun miehesi jää teidän yhteisen lapsen kanssa kotiin. Saatat nauttia tilanteesta paljon!!! Usko pois.
Minunkin miehellä on kaksi lasta aiemmasta liitosta. Olen tehnyt tietoisesti töitä sen eteen, että opin rakastamaan heitä. Toki joskus ärsyttää... He eivät ole minun kasvattamia. Mutta he ovat osa rakasta miestäni, ja sisaruksia lapselleni, joka pian syntyy. Heillä on omat ihanat piirteensä, kuten kaikilla lapsilla. Välimme ovat todella hyvät. Minulla on itsellänikin lapsi aiemmasta liitosta. Miehelläni on enemmän ollut ongelmia lapseni rakastamisen kanssa, tai siltä vaikuttaa, mutta on ollut myös paljon todella hyvää ja suunta on oikea. Lapsia kohdellaan samalla tavalla tässä kodissa. Pyrimme molemmat antamaan kaikille lapsille yhtä paljon huomiota, vaikka toki lasten ikäkin vaikuttaa... Mutta helposti luisuu siihen, että huomaa vain oman lapsensa. Pitää PÄÄTTÄÄ kiinnostua myös puolison lapsista.
Toivon että nollaat ajatuksesi ja alat rakentamaan suhdetta noihin lapsiin. Se menee ohi vain heihin panostamalla. He ovat lapsia, on aikuisen tehtävä lähestyä heitä. Tsemppiä.
olen todella kovasti pohtinut syitä tuntemuksiini, ja en oel katkera, en katellinen, en lapsille, ja en todellakaan ex-vaimolle, ja niinhän sen pitää olla, että mieheni rakastaa kaikkia lapsia... Olen tuntenut nämä lapset jo viisi vuotta, joten olen heihin tutustunut... Olen viettänyt aikaa tehnyt kaikenlaista, mutta tunteeni eivät tästä muutu, ja nyt tosiaan oman lapsen myötä tunteeni heitä kohtaan vaikeutuneet... en suoranaisesti vihaa heitä, mutta välillä en todellakaan voi sitää mieheni lapsia.... kuulostaa varmasti kamalalta mutta kyseiset lapset ärsyttävät minua suunnattomasti... ehkä asia vain pitää hyväksyä näin ? ! en tiedä, tai suunnitella oman lapsen kanssa omaa elämää...
sinä onneton ihmisparka joka suollat kirjoitusvirheitä täynnä olevaa paskaa, ollen välillä jätetty, välillä uusperheen äiti, välillä uusperheen poika tai tyttö, välillä mies ja jos vaikka mitä.
Hanki noihin harhoisia apua PIAN
Voi kuinka harmillista. Yritän ymmärtää. Sen pystyn tajuamaan, että kaikista lapsista ei vaan tykkää! Omistaan aina mutta toisten ei välttämättä. Lapsissa on piirteitä - niinkuin aikuisissa - jotka ovat ärsyttäviä tai niin omiin erilaisia ....
Mutta......... lapset ovat lapsia! Sinun on nyt vaan oltava aikuinen ja diilittävä tunteesi sellaiseen kuntoon, että lapset saavat pitää isänsä.
Miehesi voi varmasti auttaa asiaa tekemällä kaikki lasten olemiseen liittyvät asiat - ruoan, pyykit, siistimisen vierailun lopulla ja jälkeen. Se saattaisi auttaa sinua ja antaa aikaa .... varmaan osittain kyse on sinun työllistymisestäsi - eli tunnet että toisista on kauheasti vaivaa. Isä voisi mennä lastensa kanssa puuhaamaan myös muualle, ulos, elokuviin.... mitä tahansa pois silmistäsi ja koska lapset vaistoavat tuollaisen - heillä voisi olla paljon mukavampaa.
Aikuisen on melko helppo yleisellä tasolla tulla toimeen , anna itsellesi aikaa , ehkä jäitte uuden tulokkaan kanssa liian vähälle huomiolle. Ehkä tarvitset lomaa muista lapsista.
Voimia ja muista että lapset ovat omille vanhemmilleen parhaita, suo siis isä heille.
Lissulla on ilmeisesti lukihäiriö..heh.
Sä syöt jotain ehkäisypillereitä..99% naisista muuttuu hirviöiksi niitä napsiessaan.
Käsittämätöntä, että vihaat viattomia lapsia. Kasva aikuiseksi. Lapset ovat täysin syyttömiä mihinkään erotilanteessa ja tarvitsevat myös isäänsä.
Miten ne lapset nyt niin kovin risoo sinua,jos eivät ole edes yönseutuun hoidettavana,vaan päiväseltään käyvät.Ajattele myös miehesi tunteita,kaikki lapset ovat hänelle yhtä rakkaita.Pitäisi sinun aikuisena oppia hillitsemään itsesi ainakin lasten kans,jos ei onnistu mene hakemaan apua itsellesi.Oletko vasta saanut lapsen? Joskus ne hormoonit vain vinksauttaa joksikin ajaksi ihme tunteita,jotka kyllä menee ohitse muutamassa kuukaudessa viimeistään.Lasten pitää saada tuntea että isä välittää heistä,joten katso ettet ole heidän välissä esteenä.Käy puhumassa asiantuntijan kanssa,neuvoloissa ja seurakunnissa varmaankin nopeiten saatavilla keskustelu apua.
"vain ja ainoastaan mieheni vuoksi siedän..."
Täh? Kenenkäs muun vuoksi. Jos mies lähtee ei olisi enää siedettäviä.
Onko hän ajatellut että mies saattaisi olla se lähtijä! Kyllä lapset näkee ja
vaistoaa feikkaajan läpi. Ei toimi kauan tuollainen. Jos on yleensä tottakaan.
Mutta 15 kesäiseltä vaikuttaa aloittaja.
Ja sitten lapsesi menee vierailulle entisen miehesi luo hänen uuden lapsellisen vaimonsa, joka vihaa miehen aikaisempia lapsia. Mutta sittenhän saat aiheen vihata exän nyxää.
Olisiko aika kasvaa aikuiseksi? Tai se oli jo pitänyt!
Uskoisin, että tässä on kysymys omasta tahdosta, jos päätät että asia onnistuu - niin se onnistuu.
Kuullostaa vähän siltä että olet antanut mahdollisesti väsymyksen tai jonkun muun asian takia periksi, jolloin peikko siellä mielessä kasvaa kovin suureksi. Laita miehesi ruokkimaan lapsia ja pesemään pyykkiä, jolloin voi itse viettää aikaa lasten kanssa, ettet joudu vaan piikomaan.
Lapset ovat viisaita ja huomaavat kyllä mielialanmuutoksesi, saattavat jopa senkin takia käyttäytyä eri tavalla, voivat olla mustasukkaisia isälle uudesta vauvasta, joka vie huomiota heiltä pois.
Toivotan sinulle voimia ja toivon ettet anna huonon olon pilata elämääsi. PÄÄ PYSTYYN.
Eihän tuo nyt mikään kummallinen juttu ole, ei ole ollenkaan epätavallista ruveta vihaamaan miehensä lapsia, kun oma pikkuinen on syntynyt. Ihan hyvä, kun purat tunteitasi. Mutta älä eroa, että saa teidän yhteinen lapsenne pitää isänsä. Ja kyllähän ne lapset kasvavat ja muuttuvat vähemmän ärsyttäviksi.
ymmärrän enemmän kuin hyvin tuon tunteesi. olen ehkä samanlaien kylmä ja kamala ihminen muitten mielestä. miehelläni on aiemmasta suhteesta kaksi lasta. meillä on yksi yhteinen ja toinen tulossa. viihdyin ja oikeastaan rakastin tehdä asioita mieheni lasten kanssa ennen kuin oma syntyin. käytiin kolmestaan uimassa, maalattiin ja höpistiin. oman lapsen myötä näistä lapsista on tullut ärsyttäviä pakkoja, joita on vain siedettävä. ja se on ihan kamalaa, koska nämä lapset asuvat meillä joka toinen viikko. lapset ovat viattomia asiaan, mutta omille tunteille ei mitään voi..
kannattaa miettiä ja jutella ennen mitään radikaaleja päätöksiä lääkärin kanssa asiasta tai neuvolassa (siis jos sinun lapsesi on vauva). syynä voi olla synnytyksen jälkeinen masennus. mulla alkoi masennus n 1v synnytyksen jalkeen pahenemaan ja loppejen lopuksi vihasin jo melkein kaikkia, nyt lääkityksellä olen saanut asiat taas kuntoon ja on itselläkin paljon parempi olo.
... että sinua vaivaa synnytyksen jälkeinen masennus.... en tee diagnoosia, vaan ehdotan vaihtoehtoa jota sun on syytä miettiä vakavasti. Tuosta ylenmääräisestä tunteestasi et irti pääse muuta kuin puhumalla siitä ammatti-ihmisten kanssa.
joka tapauksessa asia on niin, ettet tältä palstalta apua itsellesi löydä.
Oletan, ettei synnytyksestäsi ole kovin kauan aikaa. Siis muutama kukausi enintään. Hormoonit hyrrää ja niin edespäin. Kun sinä ja lapsesi haluatte nukkua, nämä "kauhukakarat" metelöivät olkkarissa...? He ovat tottuneet pyytämään sinulta esim. syötävää...juuri kun olet saamassa lasta untenmaille...? Olet viettämässä tutustumishetikiä esikoisesi kanssa ja miehesi lapsi haluaa ulos: "Tuutsä sitoo mun kengan nauhat?" Niin... minä ymmärrän. Ennen omaa lastasi nämä "vaatimukset" olivat helppoja toteuttaa, mutta eivät enää. Ja huom, en lukenut ketjua loppuun asti, voi olla että joku on sanonut jo samat sanat... jos asiat ovat näin kuten epäilen, olisi sinun hyvä puhua miehesi kanssa, että hän antaisi entistä enemmän huomiota entisestä avioliitosta oleville lapsilleen, sillä aikaa kun keskityt pienokaiseesi, mutta isää tarvitsee myös uusi vauva... ei helppoa isälle, huom huom. Mieti vähän syitä ja seurauksia, asia selvinnee. Lykkyä tykö! (T: Paljon siskon- ja veljenpoikia omaava)
muutin äitini kanssa lapsena äitini miesystävän luokse asumaan. meni muutama vuosi ja kaikki meni hyvin olimme äitini miehen kanssa ystäviä.. sitten syntyi ensimmäinen heidän yhteinen lapsi ja ystävyytemme alkoi rakoilla sitten meni vuosi ja syntyi toinen lapsi heille.. silloin hajosi meidän kahden ystävyys..
olin aina se jota syytettiin kaikesta miehen taholta, mies vihasi minua koko sydämestään, hänen mielestään en kuulunut perheeseen.. hän komenteli minua ja kielti oma elämäni siinä talossa.. milloin haukkui minun rakasta isääni ja milloin muuta..
tajuatko millaisen fiiliksen aiheutat miehesi lapsille?? olen itse ollut tuo hylkiö ja luuletko että olen siitä onnellinen?? luuletko että tunteesi ovat oikeutettuja?? EIVÄT OLE!!
näistä minun tapahtumistani on kulunut jo reipas 10 vuotta ja voin sanoa että katkeruus on edelleen suurta tätä miestä kohtaan joka kohteli minua monta vuotta kuin ihmisarvotonta orjaa.. ja voin sanoa että loppu vaiheessa tilanne meni siihen että mies hakkasi minua vain sen takia kun olin perheeseen kuulumaton äpärä..
Mutta mitä teki sinun äitisi? PUolustiko sinua vai vaikeni ja hyväksyi asian hiljaisuudella?
Meillä on tilanne erilainen. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa kaksi vuotta. Hänellä on murrosikäinen tytär entisestä avioliitosta ja erosta on kulunut jo 6 vuotta. Nyt minä olen raskaana kolmannella kuulla, mutta isä/minun mieheni ei suostu kertomaan tästä tyttärelleen ollenkaan. Tämä kun suuttuisi siitä niin kovasti, että varmastikin lopettaisi kontaktin. Näitä kontaktien pitoja on jo lopeteltu moneen otteeseen. Tyttö kun suuttui niin paljon siitä kun menimme naimisiin, ettei ole suostunut tulemaan meille tämän jälkeen. Mutta lintunsa ja koiransa kyllä heivaa meille aina kun lähtee äitinsä kanssa matkoille. Minulle ei tästä kerrota koskaan, ennen kuin eläimet ovat jo meillä. Mieheni exän kanssa en ole koskaan puhunut, mutta luulempa että hänellä on osansa tukemassa tytön käytöstä. Nyt en edes saa kertoa olevani raskaana. Vaikka empä minä tyttöä ole nähnyt vuosiin. Tytön isä tapaa häntä joka toinen viikonloppu kaupungilla. Kun ei kerran suostu meille tulemaan jos minä olen kotona. Raha kyllä kelpaa. Viimekesänkin isä maksoi kahdet kielimatkat eli noin 5000 euroa siinä meni!
Olen täysin loppu ja voimaton. Raskaana ja tunnen olevani niin yksin. Ja tämä lapsi on vielä niin kaivattu IVF-lapsi, mutta puolisoni kohtelee minua näin. Kertokaa joku, mitä tehdä?
yritti puolustaa mutta turpiin tuli hänellekin.. joten tilanne meni sitten todellakin siihen etten enää koskaan tule sinne taloon astumaan jalallanikaan.. ja eipä se mua haittaa..
olen enemmän kuin onnellinen näin..!!
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Opettele kirjoittaan idiootti
ja miehenl apset kutsuvat minua äidiksi, kska haluan niin. Olnen tämän talon käskyttäjä, ja minua tuotellaan, sillä minä kasvatan lapset, kun heidän oma äiti ei osaa. Ei ole koskaan välittänyt.
Mies rakastaa minua koska olen niin määrätietoinen ja hyvä kasvattaja.
Mitähän noistakin tulisi jos minua ei olisi tässä ohjaamassa.
Mutta äidiksi mua on sanottava ja omaa äitiään etunimellä, sen vaadin, eikä se ole paljon.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Todella hirveää luettavaa! Olet itsekäs ja täynnä "minää"
Et ole yksin.Valitettava asia mutta muista,ettet voi vihata niitä lapsia...vaikka ridän tunteen kun samojen kanssa painiskelen itsekkin välillä.Kovasti oon miettynyt muuttoani odottamaan sitä aikaa kun noi lapset on niin isoja ,että lähteävät kotoa.Sitten vois asua taas miehen kanssa.Tahtoisin oman rauhan ja siistin kodin..Mä kanssa yritin ja liikaakin,ei siitä mitään hyötyä ollut ja olen kin jättänyt noiden asiat niiden vanhempien hoitiin,mitä se mulle kuuluu.Paitsi se sotku,minkä aiheuttavat grr
Ei muuta kuin lasten isä ruotuun ja olet vähemmän talouskone kotona. Palkkaatte siivoojan, viet pyykit ulos pesuun, konkreettisia toimia/ lukuja tiliotteeseen, eiköhän sen "isinkin"¨sormi ojene kotihommiin.
Teet ja meet oman muksun kanssa, ja odotat valmista pöytään ja vaatekaappiin niinkuin ne muutkin.
Sen jälkeen on perhepalaverin paikka, miten hommat tässä perheessä hoidetaan, lista jääkaapin oveen jne.
Milloin aloit äidiksi miehellesi??
miltä susta tuntuu..meillä ei yhteisiä lapsia ole, mutta mieheni eksän lapsi saa hermot piukealle ja suhteen lopettaminen on siksi käynyt mielessä useasti.
Soita hekvetin äkkiä seiskaan, pääset tapeetille! Se taitaa olla Jeesuksen perästä ensimmäinen ilman siittämistä syntynyt lapsi; "mieheni eksän lapsi"......... Mitä sää munattoman miehen valittit ittelles??
Oot aika outo ymmärtääkses todella, minen ainakaan sua tajunnu.
Hyvää suomenkieltä? Tai mieheni ja hänen exänsä lapsi ....moni nainen nykyään puhuu omasta lapsestaan tai exän lapsesta ja sivuuttaa miehen; ihan kuin ei lapsella muka isää olisikaan?
Tämä 10.000 aborttia eli lapsen murhaako on saanut aikaan sen, että jotkut naiset kuvittelevat lapsen olevan vain heidän omaisuuttaan?! Voi voi tätä aikaamme; sairas maailma; naistenlehtien tekemää?
Tyttärelläni on myös miehen mukana tullut lapsi. Nyt hän sai vauvan, en tiedä miten suhde miehen lapseen on muuttunut, mutta minuun, omaan äitiinsä, hän suhtautuu vihamielisesti . TTämä on rankkaa, kun ei tiedä syytä. Onko se sitten synnytysmasennusta, kun pitää ruveta vihaamaan jotakin.
Sanoi kuka tahansa täällä mitä vaan, eivät he tiedä mitään, sattumalta minä tiedän ihmisen biologiaa ja ihmisen psykologiasta sitä lukeneena, ajatuksesi kumpuavat hyvin syvältä luonnollisuudesta. Ne ovat sinänsä hyvin oikein.
Et voi todellakaan tunteillesi mitään. Tiedän sen, ja vaikka yrittäisit, et voisi. Edes psykologi ei voisi tässä asiassa auttaa. Sama olisi kun joku yrittäisi miestään saada olemaan ajattelematta seksiä - ei ketään voi sitä tehdä.
Syyhän tähän on ihan yksinkertainen. Ilman lapsia "emo"vaistosi pyysi pitämään huolen miehesi lapsista. Tämän vaiston avulla luonto pyrkii korjaamaan JOKAISEN lajin kohdalla sen, jos nuori lapsi/poikanen hylätään, naispuoliset pyrkivät luonnostaan auttamaan häntä. Näin tekevät kissat, koirat, kaikki eläimet! Myös ihmiset.
Sitten sinulle syntyi oma lapsi. Nyt tilanne muuttuukin niin, että vaistosi sanoo keskittymään uuteen sinun ja miehesi pienokaiseen täysillä, ja sinähän teet sen. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei kehosi, tunteesi ja pääsi halua pitää huolta lapsista jotka eivät ole sinun, varsinkaan kun ne ovat miehesi puolelta. Ne ovat jonkun muun mukuloita.
Eläinmaailmassa yleensä emo ottaa pienokaiset huostaansa, ja tunteet jotka sinä tunnet tulevat yleensä uusperheeseen tulleen miehen puolelta.. Ne ovat jonkun muun perillisiä, eivät hänen, ja on melkein epäluonnollista että mies tuntisi mitään luonnostaan tällaisia lapsia kohtaan. Toki hän voi, mutta ei hän voi rakastaa niitä niinkuin omia lapsiaan. Ainoa syy miksi sinulla oli tämä tunne ennen oman lapsesi syntymää oli äidinvaisto. Nyt se keskittyy omaan lapseesi, ja kehosi kertoo ja väittää sinulle ettet voi pitää huolta kahden perheen mukuloista. Eikä sinun periaatteessa edes kannata.
Älä murehdi tästä tunteesta. Kuitenkin paras neuvo jonka voin antaa on: ohita se. Ainakin niin kauan kun miehesi lapset ovat pieniä ja henkisesti haavoittuvaisia. Heitä ei saa heittää vihasi kohteeksi, koita olla ihana äitipuoli vaikka se sattuu. Meissä ihmisissä on kuitenkin se hyvä puoli, ettei uusperheeseen tullut mies tapa lapsia jotka äidillä jo on, tai toisinpäin, niinkuin leijona tai mikä tahansa muu eläin tekisi vain saadakseen äidin uudestaan halukkaaksi tekemään uusia jälkeläisiä. Sinun ei siis kannata henkisestikään "tappaa" miehesi lapsia, olet fiksumpi.
En kaiketi voi muuta kuin toivottaa onnea.
Ikäväähän tämä on, mutta ajan kanssa mielesikin oppii sietämään näitä lapsia. Myöhemmin tapaamiset harvenee varmasti, kun lapset kasvavat, eivätkä vaadi isää olemaan kokoajan läsnä. Toivotaan että jaksat katsoa positiivisesti siihen asti! :)
kerrankin joku muukinon ymmärtänyt asian niinkuinminä. Vaikka asia on ymmärretty ja yritänmuuttaa käytöstäni ja tunteitani, en voi. Mies on raivona minulle. mies ei ymmärrä vaikka olen ton bilsajutun sille selostanut ja maalla kasvaneena hän "muka" ania ymmärtää eläinmaailmaa ja on koirankin kasvattajan se maalaisjärki. ei vaan yllä ihmislapsen mielestä mitään. Harmi.
Vai että luonnollinen.....oliskohan jo psykologian teorioiden aika siirtyä tälle vuosituhannelle kun ihmistä analysoidaan.
Päivitys olisi paikallaan myös siinä mikä on nykyään luonnollista kumpuavaa vaistoa.
Käyttäytyminen muuttuu ja tulee muuttumaan. Samoin vaistonvaraiset reaktiotkin ja vaistot:))))
tuon epäkohdan, helpompi sitten h akea apua. Sanisin kuitenkin että et ole mikään äitipuoli tälle lapselle, koska hänellä on oma äiti. Olet vain vain isän kaveri, et muuta.
Kun pääset siitä tunteesta eroon, että et leiki mitään äitiä, niin olosi helpottuu.
Muista että harhat ja todellisuus ei ole käsi kädessä kulkevia. JOs alkaa kuvittelemaan liikaa sellaista mitä haluaa intohimoisesti, vaikka toisen lapset, niin se ei ole enää tervettä.
Minun lapseni ovat silloin tällöin viikonloppuja isänsä uuden perheen luona. Onneksi miehen uusi avokki on ollut reilu ja oikeudenmukainen lapsiani kohtaan. En arvostele, arvioi tai edes pohdi tätä uutta avokkia millään muulla kriteereillä kuin sillä, miten hän kohtelee lapsiani.
Jos vihaat tai inhoat, mutta yritä silti kaikin tavoin olla turvallinen ja oikeudenmukainen aikuinen!!
Jokainen tunne syntyy meissä itsessämme.
Se tunne ei johdu toisesta osapuolesta.
Se tunne syntyy siitä että toisen osapuolen olemus, teko tai käytös aiheuttaa tunteen valtaan joutuvassa jonkun tunnereaktion jonkun aikaisemman kokemuksen tai omien periaatteiden takia.
Minusta näyttää sille, että sinun tapauksessasi viha nousee liian vähien omien rauhallisten hetkien puutteesta. Oma lapsesi vaatii paljon huomiota ja aikaa. Tilannetta kärjistää se että miehesi lapset eivät saa osakseen kaipaamaansa huomiota ja hakevat sitä riehumalla.
Ihmiselle on huomio niin tärkeä, että sen saamiseksi tehdään vaikka rikoksia, jos muuten ei saada huomiota osakseen.
Ehkä olet huomaamatta työntänyt miehesikin kauas pois saadaksesi keskittyä uuteen omaan aarteeseesi.
Pyydä ensin rauhallista aikaa mieheltäsi ja hänen lapsiltaan, jotta jaksat taas huomioida heitäkin. Sitten tilanne tasapainottuu.
Life is hard. Lapset on kamalia, onneksi en itse aio tehdä sitä virhettä, hankkisin niitä itselleni tai ottaisin kumppanin, jolla jo sellaisia on. Yök. Mutta nämä lapset eivät ole tehneet mitään väärin eivätkä voi sinun pääsi sisäisiä ongelmia korjata. Mene vaikka terapeutille
Minäkin olen vähän samanlaisessa tilanteessa. Olen nuori nainen ja mieheni reilusti vanhempi, hänellä on 3 lasta. Tulen lasten kanssa toimeen ja he pitävät minusta, mutta välillä en oikeastaan jaksaisi sietää heitä ollenkaan. Etsimme asuntoa ja muutamme pian yhteen, mutta välillä ajatus hirvittää. Lapset ovat isänsä luona joka toinen viikonloppu sekä viikolla yhden illan. Heillä ei ole minkäänlaisia käytöstapoja ja vanhempien kasvatusmenetelmät(tai oikeastaan äidin) ovat sellaisia, mitä en omalle lapselleni hyväksyisi. En haluaisi, että lapset ovat pian minun(ja mieheni) kodissa sotkemassa ja riehumassa, koska haluan normisiistin kodin, jossa tavarani voivat olla paikoillaan eikä niitä tarvitse piilotella lapsilta. Ei kai tällaisessa tilanteessa auta kuin kestää ja odottaa, että lapset kasvavat... Välillä mietin, että eikö minusta sitten olekaan tähän, kun ajattelen näin.
Itse olin jokunen aika sitten suhteessa miehen kanssa jolla oli yksi lapsi. Alku oli vaikeaa asian suhteen, minnekkään ei päässyt, rauhassa ei voinut olla.. Se lapsi meni aina mun edelle (tottakai). Muutettiin yhteen ja asiat meni pahoin päin, rajuja riitoja jopa lapsen edessä, en enää sietänyt häntä silmissäni. Puhumattakaan siitä että lapsen äitikin eli mieheni eksä oli aina elämässä mukana.. Niin kova pala se oli, että pian yhteenmuuton jälkeen halusin erota. En enää koskaan tule ottaamaan miestä, jonka mukana tulee lapsi.
Tällä hetkellä asiat aivan toisin.
Voit sanoa lapsille, että sinun kotona on eri säännöt kuin äidin kanssa. Se on sinun ja miehesi koti. Tehkää heti selvät säännöt. Miehesikin pitäisi se ymmärtää ,että sinulla on oikeus vaatia hyviä käytöstapoja sinun kodissasi.
olen mies ja yhteistä yritystä kesti 2v.. seurustelu kumppanillani oli 2 poikaa ja minulla yksi ikäeroa lapsilla oli 4 vuotta mutta kaikki kouluikäisiä. Kun jo hyvissä ajoin näin ja tunsin että poikani on este melkeimpä mihin tahansa tai vkloput päättyivät kaaokseen onnen häipyessä kuvioista poltin itseni aivan loppuun kuvitellen että jotenkin voin puhumalla selvittää mikä meni pieleen. Itse tunsin hyväksyväni naiseni lapset, tein asioita heidän kanssaan ja viihdyin. Jälkeenpäin mietin kuinka kauan jonkinlainen ihmistyypin luonne jaksaa tilannetta jossa ei edes uskalla lopulta hymyillä omalle lapselleen jottei toinen aikuinen näyttäisi kuinka paljon vihaa tilannetta jossa on isän ja pojan välinen side ja normaalit hyvät tunteet läsnä.
Kommentoikaa ihmeessä, kaikki te lukijat.. koska luulen ja uskon että erilaisten kokemusten lukeminen auttaa ns. toipumaan ja edes kuvitelmaan siitä että uskaltaa tutustua syvemmin, pitkään aikaan.
Joskus tuntuu siltä näitä juttuja kuunnellessa ja lukiessa, että miehet hyväksyvät lapset paremmin mistä ikinä he tulevatkin. Missä on se kuuluiisi normaali ja kaikille "lahjaksi annettu" ÄITIYDEN LAHJA ?!
Onko aikamme sellainen, että kunnon äidit ovat kuolemassa sukupuuttoon?!
joku vihjaisi siihen, että Suomessa tehdään 10.000 aborttia vuodessa eri syistä, pääasiassa ehkäisykeinojen unohtuessa...että nämä lapsimurhat kovettavat naisiamme? Ilmeisesti näin on....
Voisikohan tilanteeseen vaikuttaa se, että miehet harvemmin joutuvat hoitamaan puolisonsa lapsia kun taas äitipuolelta sitä pidetään itsestäänselvänä tai muuten on se huono äitipuoli?
Miksi teitte vielä lapsia. Kyllä kolme lasta olisi pitänyt maapallon osaltanne asuttuna. Isästä kuuluu 3/4-osaa aikaisemmille lapsille ja vain 1/4 yhteiselle lapselle.
tunne lasten puolelta on sinua kohden aivan samanlainen, kolminkertainen vain. Onnea onnettomuuteesi, niin ja armollisuutta. Tarvitsetko peiliä lainaksesi?
Se johtuu..Naisista tulee niiden myötä täysin arvaamattomia aikapommeja.
Siis herran jestas, kyllä minusta kuuluisi myös lasten isälle laittaa ruokaa ja siivota. Teillä on epätasa-arvoinen suhde Oikeestihan sinä varmaan vihaat miestäsi. Kyllä muakin ottaisi moinen päähän. Oma mieheni laittaa ruokaa ja siivoaa ja itse en kyllä tekisi kaikkea.
Toinen asia on ne miehen lapset, niin nehän kuuluu teidän perheeseen, joten sussa on jotain vikaa jos vihaat niitä. Luultavasti alat vihata omaakin lastasi, varsinkin jos useampia tulee niin yhtä suosit ja muita vihaat... tunnevammainen ihminen? Vihan tunteet on kaikilla, mutta niitä pitäisi osata järkevästi käsitellä eikä ainakaan purkaa pieniin lapsiin. Kyllähän kaksioon mahtuu vaikka patjalle lattialle, sääliksi käy lapsia ja tämmöistä surkeaa isäsuhdetta. Sinun on tunnustettava itsellesi, että et ole toiminut tässä kuten pitää, lapset on viattomia.
Juuri yhteys olisi mahdollista synnyttää tiiviiden ja leikkisien hetkien kautta...et taida olla äitityyppiä aloittelija?
Huolestuttaa miehenä tämä aika yleinen piirre naisissa nykyään...
Olen kohtalotoverisi siinä mielessä, että olen neljän lapsen äitipuoli. Meidän uusperheen kasaamisesta on jo aikaa joten tilanne on ehtinyt tasaantua. Silti kirjoituksesi lukeminen herätti omat muistot. Ensin aluksi oli kivaa kun tuli lapsia taloon joka toinen vkl ja nautin tästä perheilystä. Lapset olivat kaikki alle 8-vuotiaita tuolloin. Parin vuoden kuluttua syntyi yhteinen lapsemme ja kahden vuoden päästä toinen. Samalla mieheni aiemmasta liitosta olevat lapset alkoivat tulla murkkuikään ja kasvoivat ulos siitä "viattoman lapsen suloisuudesta". Myös ensirakkauden huuma oli suhteessamme koettu ja arki astunut tilalle, ensimmäinen parisuhdekriisikin käyty läpi. Nyttemmin tulen toimeen puolison lasten kanssa, vanhimpaan (joka nyt 16) on todella hyvätkin välit, mutta ei tämä itsestään tullut. Nuorimmainen lapsipuolistani herättää melko usein minussa kielteisiä ajatuksia edelleen, mutta niitä ei ole pakko päästää näkyville. Puhkun ja puhisen sitten vaikka ystävälleni näitä.
Sinun ei ole pakko pitää lapsipuolistasi, jos se tunne ei itsestään tule niin pakottaakaan sitä et voi. Mutta voit sietää heitä, noit tehdä toisinaan heidän kanssaan jotakin kivaa ja saada ehkä kivoja yhteisiä muistoja -ehkä niitä kiintymyksen tunteitakin sitten tulee. Mutta vähintään sinun on heitä siedettävä. Puhtaudesta, käytöksestä jne. voit kyllä vaatia heiltä tiettyä vähimmäistasoa. Kohdallasi tulee mieleen, että kuinka kauan lapsenne syntymästä on? Onko sinulle väsymystä/masennusta?
Itse olen huomannut, että lapsen synnyttyä tulee sellainen kausi muutamaksi kuukaudeksi, että isommat jäävät hetkeksi vähemmälle huomiolle ja haluaa kiinnittää huomionsa vain vauvaan. kai jokin luonnon keino varmistaa, että uudesta tulokkaasta huolehditaan...? Mikäli vauvanne on melko tuore tapaus, saattaa tämä "inhokausi" lapsipuoliasi kohtaan vielä mennä ohi.
'Sanoisin kuitenkin, että aika normaalisti reagoit tuossa tilanteessa; emo huolehtii ensisijaisesti omista jälkeläisistään. Mutta koska olemme sivistyneitä ihmisiä, myös niitä lapsipuolia on siedettävä! Yritä kiinnittää huomiota siihen, mitä hyviä puolia heissä on. Ja hei, ei se joka toinen viikonloppu nyt niin kamalan paljon ole! Kestät sen kyllä.
Lasten varttuessa tilanne helpottaa ja saatat löytää heistä vielä kivoja persoonia -näin itselleni kävi.
Toiv. näistä oli jotain apua... :)
Komppaan tätä, jota en muistanut omassa kirjoituksessani mainita. Jos oma lapsesi on vielä pieni vauva, ja se esikoinen, niin on ihan ymmärrettävää, että haluaisit vain elää symbioosissa hänen kanssaan. Kukaan eikä mikään muu kiinnosta kuin se oma ihan nyytti, josta haluaa joka hetki pitää huolta ja varjella kaikelta pahalta. Näin minulle ainakin kävi esikoisen kanssa, ja niin kai sen kuuluu mennäkin, eipä ne vauvat muuten olisi elossa selvinneet. Mutta jos näin on, niin sinun pitää ottaa huomioon, että tämäkin johtuu sinusta itsestäsi, ei siitä, että miehesi lapset olisivat muuttuneet kamaliksi hirviöiksi.
samankaltaisia kokemuksia on. Minusta kannattaa myös katsoa eteenpäin ja juuri kuten k´joku kirjoittikin rakentaa oman lapsensa kanssa suhdetta heihin sisarina ja veljinä...sitähän he kaikki ovat toisilleen ja ennemmin tai myöhemmin heistä on paljon iloa toisilleen; JOS suhteet on rakennettu tasapuolisesti ja heillä on hyötyä tulevaisuudessa tästä kokemuksesta kun omia perheitään joskus rakentavat...ja kenties homopareja yms. on huomattavasti enemmän ja perheet sotkuisempia kokoonpanoja...nimenomaan kokoon pantuja! :)
En ole ammattilainen, puhun vain oman kokemukseni perusteella.
Lapsista tulee tietysti melua ja sotkua, myös siitä omastasi, jahka hän kasvaa. Oletteko jakaneet nämä kotityöt miehesi kanssa tasan? Tai jos teidän yhteinen lapsenne on vielä vauva ja työllistää sinua paljon, niin ehkä olisi vielä tasapuolisempaa, että miehesi hoitaisi isomman osan omien lastensa sotkuista. Jos sinä joudut siivoamaan kaiken, laittamaan ruoan jne, niin ymmärrän kyllä, että olet käärmeissäsi työmäärän lisääntymisestä. Et maininnut, minkä ikäisiä miehesi lapset ovat, mutta jos ovat edes leikki-ikäisiä, niin voitte kyllä opettaa heidätkin siivoaman omat jälkensa.
Entä oletteko yhdessä miehesi kanssa sopineet teidän kodin säännöistä? Jos mies yksin päättää, mitä hänen lapsensa saavat tai eivät saa tehdä teidän yhteisessä kodissa, niin ymmärrän jälleen, että olet käärmeissäsi. Koti on teidän yhteinen koti ja te yhdessä määräätte säännöt, jotka ovat teidän näköisenne.
Onko lasten tapaamisajat säännölliset ja säännöistä myös pidetään kiinni? Sekin varmasti aiheuttaa närää, jos lasten äiti lykkää lapset teille milloin sattuu ja joudutte muuttamaan omia suunnitelmianne hänen vuokseen.
Saatko riittävästi omaa aikaa oman lapsesi hoidolta? Hoitaako miehesi teidän lasta ja sinä voit käydä tuulettumassa, tapaamassa omia ystäviäsi, harrastaa, shoppailla, mitä nyt sitten tykkäsitkin tehdä ennen yhteisen lapsenne syntymää. Koska jos sinulla ei ole mahdollisuutta vapaa-aikaan, niin ihan varmasti jokainen lisätyö aiheuttaa ärtymystä. Voitteko viedä oman lapsenne jonnekin hoitoon, jotta saatte kahden keskistä aikaa miehesi kanssa? Koska jos se puuttuu, niin ei ole mikään ihme, jos olet mustasukkainen miehesi lapsille, jotka saavat hänen aikansa ja huomionsa ja sinä et.
Sitten ne positiiviset puolet, ainakin minun mielestäni. En siis tiedä, minkäikäinen oma lapsesi on, enkä myöskään sitä, minkäikäisiä miehesi lapset ovat, mutta itse ajattelisin niin, että jos minulla olisi poikavauva ja miehellä leikki/kouluikäinen tyttö, niin välillä jättäisin mielelläni vauvan miehen, tai vaikka mummon, hoitoon, ja tekisin tämän leikki-ikäisen tytön kanssa sellaisia asioita, joita en voi vauvaikäisen pojan kanssa tehdä. Minusta vauvat on ihania, mutta samalla myös aika rasittavia, ja tykkään siitä, että isompien lasten kanssa voi tehdä paljon kaikkea sellaista, mitä vauvan kanssa ei voi tehdä. Itse tykkään leipoa ja askarrella tai vaikka shoppailla ja pienen prinsessan kanssa sellainen puuha olisi mielestäni tosi kivaa. Okei, ehkä teidän asetelmanne ei ole tuo esimerkkini, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.
Ja riippuen taas miehen lasten iästä, niin oletko ajatellut, että voi käyttää heitä avuksi oman lapsesi hoidossa. He ovat kuitenkin lapsenne sisaruksia. Leikki-ikäinen voi viihdyttää vauvaa sillä aikaa, kun sinä laitat ruokaa tai käyt vaikka suihkussa, mitä et voisi tehdä silloin, kun olet vauvan kanssa yksin kotona. (En tiedä, onko oma lapsesi vauva, oletan vain.) Ja oletteko ottaneet isommat lapset riittävästi huomioon? Uuden vauvan syntyminen on aina iso asia lapsille ja varsinkin tuollaisessa tilanteessa, kun he eivät saa pitää isääänsä itsellään joka päivä, mutta vauva saa, joten on varsin ymmärrettävää, että he ovat mustasukkaisia ja ehkä senkin vuoksi tavallista kurittomampia ja huomoinhakuisempia.
Tuossa nyt muutamia ajatuksia, joita itselleni tuli mieleen. Voi olla, että menin ihan täysin metsään, kun en tunne tilannettanne sen tarkemmin. Tunteilleenhan ei kukaan mitään voi, eikä tarvitsekaan, mutta jos itse kokee, että on vaikea tulla toimeen omien tunteidensa kanssa, niin kannattaisi ehkä miettiä, mikä se perimmäinen tunne on ja mistä se kumpuaa. Syy on luultavasti joku aivan muu kuin miehesi lapset. Ainakin minulla oli. Ja puhu tunteistasi miehesi kanssa, ei niin että sanot, että lapsesi ovat ärsyttäviä kakaroita, koska silloin hän menee vain puolustuskannalle ja saatte mojovan riidan aikaiseksi, vaan kerrot, että minusta tuntuu siltä ja tältä. Kyllä hän varmasti kuuntelee ja yrittää ymmärtää ja yhdessä voitte miettiä, miten sinua voisi auttaa. Se on kuitenkin tosiasia, että ne lapset ovat siinä, et sinä niistä eroonkaan pääse, jos aiot olla miehesi kanssa yhdessä, etkä voi laittaa miestäsi valitsemaan joko sinua tai lapsia. Ja koska lapset eivät myöskään voi päättää, ottavatko sinut elämäänsä vai eivät, ei ole reilua, jos he joutuvat kärsimään SINUN tunteista ja niistä seuranneesta huonosta käytöksestä. Ja jos tuntuu, ettet itse pääse asiassa eteenpäin, niin hae ihmeessä ammattiapua, jo muutama kerta voi riittää ja ihan varmasti se ammattilainen on kohdannut vastaavaa ennenkin. Tunteillesi et voi mitään, ja uskallan väittää, etteivät ne ole vieraita muillekaan äitpuolille, mutta ne ovat SINUN tunteitasi, eivät mikään absoluuttinen totuus.
Olen ilhansamassa tilanteessa. en tiedä mitkä mättää, tai noh, tiedän, luontohan se ajaa tikanpojankin puuhun. Luonto pitää huolen, että äiti hoitaa oman poikasensa ja turvaa niille elintilan. Luonto se panee emon työtnämään vieraat ruokittavat pois. Näin minä sen olen mm. tulkinnut. Toisaalta mies on itsekin aiheuttanut mielipahaa omien lasteni suhteen.
Ero viereillä ja odotan pääsyä omaan osoitteeseen.
Itse elin tälläisen luonnon ehdoilla toimivan äitipuolen hoivissa. 4v-18v siis 14 vuotta. Koko sinä aikana ei äitipuoli puhunut yhtään sanaa minulle ja ei yhtään kertaa ruokaillut samassa pöydässä. Isän välityksellä tuli palautetta tyylliin "sano sille elukalle" tai sano sille "sivistymättömälle, elätille" jne. Äitipuoleni asui kodissamme lukitussa osassa taloa jonne minä en isän edellisestä aviosta olevana koskaan päässyt edes kurkistamaan. Pesin aina lapsena omat pyykkini, tein itse omat ruokani, siivosin huoneeni ja lämmitin huoneeni talvisin (puulämmitys) Pienenä esimerkkinä vois vaikka kertoa, että hän pesi sanomalehdet joihin olin koskenut, koska ei voinut niitä lukea minun jäljiltäni. No suureksi riemukseni äitipuoleni kuoli syöpään joitakin vuosia sitten ja toivottavasti tuskat oli suuret.
Minulla oli todella aika paha äitipuoli, joka ajatteli aina itseään ja omia sukulaisiaan. Me isän aikaisemmasta avioliitosta olevat olimme huonoja ja hän haukkui esim. sisarteni lapsia aina minulle, mutta oli mairea sitten heille edessäpäin. Isäni kuoleman jälkeen yksi näistä hyvistä sukulaista astui esiin ja yritti "kaapata" omaisuuden, mutta ei onnistunut aivan kaikessa. Osasi valita kylläkin ennen pesän jakoa parhaat päältä. Nyt ei sitten tädin haudanhoitoonkaan ole varoja vaikkakin perinnöt otettiin avosylin vastaan. Toivon kaikille ettei pääse syntymään tällaisia ristiriitoja.
Sanotaan, ettei tunteilleen voi mitään. Miten niin ei voi? Ihminen voi halutessaan oppia lähes mitä vain. On aivan liian yksinkertaista antaa periksi. Asioita voi analysoida, yksin tai jonkun ammattilaisen avulla, omaa suhtautumistaan pystyy muuttamaan. Siis, jos näkee vaivaa asian eteen. Minusta olet siinä tilanteessa, että sinun tulisi ottaa tekemisistäsi vastuu ja pyrkiä kaikin keinoin hyväksymään miehesi lapset, jotka ovat lopulta vain lapsia. He tarvitsevat turvallisuutta, läheisyyttä, isäänsä, ja, sinuakin, jotta he voisivat aikanaan kasvaa vastuullisiksi ja tunne-elämältään eheiksi aikuisiksi.
Jos tähän et pysty, et ole oikeasti aikuinen ja teet todella suuren vääryyden miehesi viattomille lapsille ja samalla omallekinj lapsellesi. Voitko edes kuvitella sitä valtavaa pahanolon määrää ja niitä katkeria itkuja, joita aiheutat pienille ihmisille, jos et kykene ryhdistäytymään. Sinä olet aikuinen. Ala käyttäytyä sen mukaan!
Pitäisiköhän miettiä asioita kaikkien kantilta?
Meillä on vain kaksi fyysistä lasta, omaa, mutta 18 muuta lasta, jotka eri syistä on asuneet ja eläneet meillä. Kaikki lapset eivät tosiaankaan ole olleet "mieleisiä ja helppoja", kaikki he ovat yksilöitä ja heitä on vain ymmärrettävä ja siedettävä. Aikuisen epämiellyttävät tunteet eivät saa näkyä ja haavoittaa lasta. Meidän lapsista suurin osa on olleet juuri perheistä joiden vanhemmilla ei ole aikaa ja empaattisia tunteita lapsiaan kohtaan.
Mietin miten miehesi suhtautuu lapsiinsa jos sinua puistattaa jo ajatuskin heistä.
Elämä ei ole koskaan helppoa, ei sinulle, miehellesi, lapsellenne ja ainakaan näille miehesi edellisille lapsille. Heittäisin nyt vaihtoehtona "viihteellistä ja toiminnallista" lapsipäivää. Kun et kerran siedä lapsia, niin lähetä lapset miehesi kanssa ulkoilemaan, tekemään lumiukkoja jonka jälkeen kuumaa kaakaota ja leipiä, vesipuistoon ja hampurilaisille, retkelle luontoon jossa paistetaan makkaraa ja syödään eväitä, mennä mummolaan, kaikenlaista mukavaa keksii ja pienellä rahalla,,, jos on vain avaraa katsetta ja suvaitevaisuutta. Voit myös välillä jättää heidät kotiin ja mennä itse muualle,,, Vaikka lapset olisivat isänsä kanssa vain päivän viikossa, se ei ole kuin 52 päivää vuodessa.
Silläaikaa sinä voit hengähtää tai siivota tai tehdä ihan ikiomia juttujasi. Kunhan muistat ottaa rakkaasi kotiin avoimin ja iloisin mielin. Kun sinä ja miehesi olette menneet yhteen, ovat lapset olleet jo maailmassa, silloin olet hyväksynyt myös heidät osaksi elämääsi.
Empatiaa ei nyt kovin paljon heru sinulle, en tuomitse, mutta pyydän sinua arvostamaan miestäsi ja hänen lapsiaan (myös teidän yhteistä).
Lapsissa on meidän kaikkien tulevaisuus ja he ansaitsevat parasta, koska sitä me saamme mitä nyt jaamme.
Olemme rahallisesti pienituloisia, mutta näiden "vieraiden" lasten myötä meille on avautunut suuri maailma jossa riittää rikkautta ja rakkautta. (Rahaa emme ole saaneet lapsistamme). On myös hienoa seurata heitä ja kuulua heidän elämäänsä, nyt kun he kaikki jo koettelevat omien siipiensä kantavuutta.
Toivon sinulle voimia ja avarakatseisuutta (kenties ammattiapua), ja ihanaa elämää!
Ei lieni kovin harvinainen skenaario että "vain puoliksi lapset" muuttuvat kaukaisiksi kun saa omia jälkeläisiä.Liekkö jollain sen verta vahva alkukantainen ohjelmointi alitajunnassa että kokee nuo muut kakarat kilpailijoina oman suvun jatkajalle, vaikkei asiaa itse miettisikään noin suorasukaisesti ja osittainhan tuo on totta.Joskin Suomessa pitäisi riittää hyvinvointia kaikille mutta minkäpä me voimme omille päähänpinttymimmelle.
Minusta sinun kannattaisi antaa itsellesi aikaa. Jos vauva on sinun ensimmäisesi, niin tunteet ja väsymys on silloin pinnassa. Ei varmaan ylimääräisiä sillon jaksakkaan. Minä ainakin muistan vauva-ajan hyvin väsyttävänä, saati jos joutuu huolehtimaan "muiden" lasten hyvinvoinnista. Väsymys siitä kyllä helpottaa ja tiedä vaikka saisit miehesi pojista vielä lastenhoitoapua. Kerro rehellisesti, että sinua väsyttää, niin miehellesi, kuin pojillekkin. Toivottavasti ajan myötä helpottaa.
Vastuuttomuutesi tunteilulla muita ihmisä /lapsia kohtaan on itsesi tiedossa ja vain itse voit tehdä asialle jotain. Kasvaa aikuiseksi, raskaus ja syntymä on sitä varten että NAINEN kasvaa ja sitä ei näytä tapahtuneen. Vetoat sääliin ja tunteisiin sekä armolisuuteen. Kaiken voit vain saada ympärillä olevilta lapsilta ja aikuisiltä ,sääliä et tarvitse mihinkään.
Elämässä on muutakin kuin omat tunteet ja ruikutus. Nimittäin VASTUU
Se on aika pitkälti itsestä kiinni kuitenkin ja asenteesta. En minäkään aina riemusta hypi, kun avopuolison lapset tulee ns.ylimääräiselle käynnille. Mutta ne lapset on kuitenki avopuolisoni lapsia ja äärettömän rakkaita hänelle. Ja lapsilla on oikeus tavata isäänsä ilman, että minä kiukuttelisin heille. Ja tuosta kaksiosta. Meillä on myös pieni kaksio ja silti vietämme joka toisen viikonlopun onnellisena ja iloisena perheenä. 7henkeä! Sinun täytyy vain ottaa nyt asia vakasti ja tehdä töitä sen eteen, että unohdat tuollaiset tunteet. Tai sitten otettava yhteinen lapsi ja lähdettävä. Koska näillä lapsipuolillakin on oikeus isäänsä, myös yön yli!!!
No, asenne ja asenne. Kyllä niitä lapsia sietää, lapsiahan ne ovat ja onneksi kasvavat. Sinä olet aikuinen ja sinun on vaan siedettävä. olet valinnut sellaisen miehen jolla on lapsia ja nyt myös yhteinen sellainen. Tunteille ei kukaan voi mitään, mutta olemalla aikuinen ja lapsille hyvä, tulee hyvä lopputulos ja mukavat ihmissuhteet jatkoa ajatellen. Kunhan lapsukaiset kasvavat ja oppivat arvostamaan sinua. Tsemppiä.
sillä en tiennyt että seksiä harrastamalla voi joutua kantamaan vanhemman vastuullista roolia ja siihen en ollut kypsä! Noinkohan meni? Tutustu ensin itseesi ja tunteisiisi, pura sen jälkeen höyryjäsi vaikka lenkkipolulle, älä syyttömiin lapsiin.
Usein ne muista keksimämme viat ja asenteet löytyvät peilin avulla.
Sulle ei tarvitse rakastaa toisten lapsia, kun sua on oma lasta.
Muiden ihmisten lapset ovat joskus ärsyttäviä. se on totta.
Kun en asunut mieheni kanssa oli helppo hyväksyä miehen lapset ex-liitosta. Kun niiden kanssa ei tarvinnut koko aikaa olla. Mutta sitten oli yhteen muuton aika. Heti tajusin, ettei kaikki mene ihan putkeen. Minua pidetään ilmaisena piikana, joka pesee siivoaa ja laittaa ruokaa säännöllisesti.
Sitten syntyi yhteinen lapsi ja minäkin aloin entistä enemmän vihaamaan heitä. Yöt ne valvoivat ja tappelivat, söivät kävivät suihkussa. Minkäänlaisia rajoja ei ollut. Yritin puhua nätisiti ja vähemmän nätisti. Mikään ei auttanut! Olin välillä ihan loppu!
Mies jätti minut yksin selviämään miten parhaaksi taisin. Hän ei halunnut ojentaa lapsiaan, vaikka epätoivoissani sitä pyysin että taloon tulisi joku järjestys. Siitä se viha tuli en voinut enää sietää heitä. En edes halunnut puhua lapsille mitään. Tilanne helpottui, vasta kun lapset kasvoivat ja muuttivat pois kotoa. Nyt tajuan että mieheni kanssa liittokin on ohi. Oma lapsikin on jo iso, nyt jotenkin voisi antaa periksi. Mies käyttäytyi niin kurjasti, kun minä olin aina sitten syyllinen.
Olet aika pahassa tilanteessa. Minä asuin lasten kanssa jokaikinen päivä. Sinä et. Kannattaa miettiä mitä tehdä. Kannattaa puhua lasten kanssa ainakin säännoistä teillä. Ja yrittää ymmärtää myös niitä lapsia. Minulla ei silloin aikoinaan ollut voimia. Sitten kun olisi ollut oli myöhäistä. Onneksi nyt tulen ihan oko toimeen.
Oi voi ja lämmin leipä.Eletään vuotta 2010, ja ihmisen elämä on niin "helppoa"kun se vaan voi olla.Siksi kai meillä ollaankin niin tyytymättömiä, itsekkyys on kasvanut huippuunsa, ja "minun" hyvinvointi ylitse muiden.Uusperheessä ei varmaankaan ole yllätys kumppanin/kumppaneiden lapsi /lapset.Keskustellaanko aiheesta riittävästi? ajatteleekohan kukaan lapsia oikeasti, aidosti kun vanhempien kumppanit saattaa vaihtua useastikkin.Kun on äitipuolen /isäpuolen lapset, omat sisarukset ja mahdollisesti vielä ne yhteiset lapset.
lapset seilaa kahta joskus koleakin kotia, ja aikuisia on jos vaikka ja kuinka paljon ympärillä.Me aikuiset halutaan edetä uralla, me halutaan harrastaa, matkustaa, lapset harrastaa, ja pitäisi se aika löytää sen kumppaninkin kanssa.Mutta kun pitäisi kestää painetta, pyörittää arkea, olla niiden lasten kanssa joita on tänne tehty ollaan uupuneita, väsyneitä, kärttyisiä kun ei aina olekkaan kivaa.ja sitten kun kotiini tulee ne kumppanin lapset onkin ne niin ärsyttäviä, että ajatellaan eroa ja ties mitä.Kuka oikeasti kysyy lasten mielipidettä miltä heistä tuntuu kun kuljetaan uusissa ympyröissä, ja kaikki maitolasista alkaen on erilailla?Kuka pysähtyy kumppaninsa kanssa keskustelemaan oikeista tunteista, ja uhraisi ehkä hiukan aikaa toisten ajattelemiseen, sen sijaan että oman minän hyvinvointi ei nyt saakkaan tyydytystä?
Meidän lapset voi jo niin huonosti.Meidän päiväkodit opettaa lapsille perusasioita kun tuntuu ettei kodit enään jaksa ja ehdi.ja koulut yrittää jatkaa samaa linjaa mutta meillä aikuisilla tuntuu olevan niin kiire, me halutaan kokoajan lisää ja lisää eikä mikään tunnu riittävän.Meillä on niin helkkarin hyvin asiat että emme näe nenäämme pitemmälle, vaan valitettavasti marisemme ja narisemme kaikesta.Ja kuka oikeasti muistaa pysähtyä ja katsoa itseään peiliin ? ja olla se aikuinen jota lapset tarvitsee, olla se elämän ohjaaja, rakastava hahmo joka antaa turvallisuutta niille meidän pienille, joita me aikuiset ollaan tänne saatettu.
Voimia sulle äitipuoli ja muillekkin ,jotka on raivona ja vihaavat toisten lapsia,nauttikaa pienistä asioista, tehkää töitä onnenne eteen, menkää vaikka pihalle tekemään yhdessä lumiukkoja, sillä ehkä huomena kaikki onkin toisin.....
Kyllä tuollaiset tunteet olisi pitänyt ennakoida jo ennen yhteenmenoa miehesi kanssa. Itse ainakin olen parikymppisestä jo tiennyt, etten ikinä pystyisi ottamaan miestä, jolla on valmiiksi lapsia. Nyt minulla on kolme lasta mieheni kanssa ja jos ero tulisi, olen varma että lapset säilyisivät molempien elämässä etusijalla. Jos mieheni uusi vaimo vähänkin antaisi ymmärtää, etteivät lapseni ole tervetulleita heidän kotiinsa, eivät sinne varmasti enää menisikään. Siihen loppuisi myös uusi liitto.
Ylipäätään uusperheiden äideillä on aivan käsittämättömiä kuvitelmia ja kommentteja miesten lapsista. Mitä tarkoittaa "ylimääräinen" käynti? Tottakai lapset saavat halutessaan nähdä kumpaakin vanhempaansa. Tuollainen naurettava minuuttiaikatauluista kiinni pitäminen on todella lapsellista ja lyhytnäköistä. Toki tietyt asiat kannattaa sopia etukäteen, mutta yllättävän menon sattuessa täytyy voida soittaa exälle ja pyytää poikkeusta. Ja tottakai myös ex-vaimo on kuvioissa mukana. Miten on mahdollista ettei olisi? Lasten asioista puhumista riittää eikä se lopu uuteen suhteeseen.
Mutta siis alkuperäiselle kirjoittajalle: on todella totta, että oman esikoisen kanssa ainakin ensimmäinen vuosi on niin erilainen kuin "normaali" elämä, ja silloin ei kannata tehdä mitään isoja päätöksiä. Keskity omaan lapseesi ja asioihin, joista sinä saat voimia ja mielihyvää. Miehesi lapset tulevat viettämään aikaa isänsä kanssa, ei sinun. Joten ei sinun tarvitse heitä viihdyttää. Tämä kannattaa miehesi kanssa puhua heti aluksi selväksi. Hänen kuuluu komentaa omia lapsiaan ja vahtia, että he noudattava teidän kodin sääntöjä siellä ollessaan. Sekä myös hoitaa ruoka- ja pyykkihuolto ym. heidän osaltaan. Ei se ole sinun velvollisuutesi. Mutta jos tunteesi eivät ajan kanssa laannu, toivon että saat apua vaikka ammatti-ihmiseltä, jotta liittonne ei kaatuisi. Ei kukaan lapsiaan rakastava mies hyväksy sitä, että uusi vaimo vihaa "entisiä" lapsia. Ja on tärkeää yrittää ajatella myös isompien lasten kannalta tilannetta. Ei varmasti ole heillekään helppoa.
Puhu miehesi kanssa ja tehkää selkeät säännöt! Yritä jaksaa!
"Nykyään en todellakaan siedä heitä, jopa välillä vihaan.. tämä tuntuu kamalalta, mutta minkä tunteilleen voi ????"
Se on ihan perusluokan Darwinismia.
Oma jälkikasvu on aina vanhemmalle se ykkönen.
Siksi kukaan ei siedä naapurin kersojakaan, vaikka omat olisivat kaksi kertaa äänekkäämpiä, vilkkaampia, hankalampia ja turhempia.
Omat kersat nähdään vioistaan huolimatta älykkäinä, taiteellisina ja luovina.
Sinut pitäis viedä ladon taakse ja .........
Muuta en osaa sanoa enkä vinkkiä antaa moista surkimusta ei päitis armahtaa. Vihata nyt viattomia lapisa ilman syytä koska oma syntyy.
Toivottavasti sun oma penskasi joutuu onnettomuuteen ja vammautuu ja vaikka kuolee. Siinä olisi sulle opetus. Sulle on selvää noussut kusi päähän helevetin rotta.
Niin ja täälä on ihmisillä oikeitakin ongelmia ja sun joku vitun ongelma on vihata sun miehesi lapsia???? Jotka ei ole tehnyt sulle mitään pahaa.
Voi ziisus teitä paska kasoja riittää tässä maailmassa, et taida edes olla ainoa laatuaan vaikka varmaan oletkin sieltä paskimmasta päästä. Miten edes ilkeät kertoa tälläistä täälä netissä?
provopaskiainen olet, mutta kommentoin silti: älä siinä jauha tekopyhää paskaa viattomista lapsista, kun itse toivot lapsen joutuvan onnettomuuteen tai kuolevan
taidat olla joku idiootti yh joka on ihan samanlainen kuin aloittajakin, vain toisinpäin
Elämä opettaa. Jos ajattelee toisista pahaa ja vihaa toisia niin pitäis itselleen sattua jotain kamalaa. Tällä ihminen oppii arvostamaan enemmän elämää.
Tuossakin ongelmat alkoi siitä että kun tämä ketjun aloittaja sai oman lapsen niin rupesi vihaa miehensä lapsia. Ongelma poistuu sillä jos menettää oman lapsen.
Tuolaiselle kusipäälle ei voi toivoa mitään muuta kuin kurjaa elämää, koska hän tekee muitten elämästä kurjaa.
Ketjun aloittaja vois hypätä vaikka auton alle, niin silläkin se ongelma poistuu.
Ei aloittaja toivo lapsien kuolevan, ei vaan siedä niitä... mutta senkus purat pahaa oloasi, vapaa forum..
Sinä olet todella pahasti avun tarpeessa. Nyt tässä itse toitotat että pienen viattoman lapsen pitäisi vammautua ja kuolla. Aivan selvästi kuulut näihin ääliöihin jotka eivät tiedä lapsista tai ylipäätään muista ihmisistä mitään. Yök
Tilanne siis muuttui kun sait oman lapsen.... Uskon yksinkertaisesti että olet vaan väsynyt tai kärsit babybluesista!
Vauva vie yllättävän paljon energiaa, ja jos kyseessä on viellä esikoinen on kaikki viellä lähinnä opettelua, vaikka onhan sinulla ollut "harjoituksena" miehesi lapset.
Kun mieli on alavireessä niin en voisi itse kanssa kuvitella että jaksaisin viellä 3 kiljuvaa lasta huushollissa. Mutta se on vaan kestettävä.... Ehdota vaikka miehellesi että ottaa omaa aikaa lasten kanssa ja vie heidät vaikka elokuviin tai pulkkamäkeen niin saat olla rauhassa jos pinna on miten herkässä.
Joissakin viesteissä tuli avainsana: sivistys. Ihminen on sivistyneempi kuin eläin. Ns. luonnonmukaiset ja eläimelliset tunteet pitäisi kyllä osata käsitellä kuten ihminen.
Tulee sitten myös mieleen, että miksi tuollaiseen soppaan olet itsesi alkujaankaan laittanut, jos et siinä pärjää! Itse en koskaan ottaisi miestä, jolla lapsia. Jotkut eivät vaan pääse yli itsekkäistä tunteistaan eivätkä voi siten sietää "vääränlaisia" ja väärin kasvatettuja lapsia. Eikä tarvitse.
Mutta katkerana ja ilkeänä et voi jatkaa, ota vastuu teoistasi ja vaihda maisemaa, toisiin et omia heikkouksiasi saa purkaa. Ymmärrä sitten joskus tulevaa miestäsi, jolla ei ole lapsia, kun hän ei välttämättä pidä sinun kenenlie-lapsestasi. Olen ylpeä ihmisistä, jotka pystyvät rakastamaan vierastakin lasta. Heillä on kyky antaa eikä vain ottaa. Itse en siihen kykenisi. Tämä pitää vain tiedostaa ja toimia sen mukaan eikä pilata toisten elämää omassa katkeruudessaan.
Hirveältä varmaan yh-vanhemmista ja eronneista kuulostaa, sori vaan, mutta miksi ihmeessä teette lapsia kerta toisensa jälkeen ihmisten kanssa, josta ei ole puolisoksenne loppuelämäksi? Voisi vähän miettiä muutakin kuin hetken huumaa ja vauvakuumetta. Ei tällaisia sairaalloisia uusperhesäätöjä kukaan oikeasti halua eikä ne ole normaaleja. Teeskentely vain katkeroittaa, rakkaus vieraisiin lapsiin on lähdettävä sydämestä.
Ihan just näin ja melkein pitäisi vielä sanoa, että aamen.
Voisikohan syynä olla ihan vain väsymys? Ennen omaa lasta sinulla oli aikaa ja voimia siivota ja huoltaa miehesi lapsia aina silloin tällöin, joten se ei haitannut. Nyt kun oma on ja mahdollisesti valvottaa ja työllistää koko aikaisesti, alkaa kaikki ylimääräinen työ tuntua liian paljolta. Tuo vaihe menee varmasti ohi, kun oma lapsi hieman kasvaa. Voisitkohan siihen asti saada miehesi tekemään enemmän omien lastensa hoidossa? Ei se viime kädessä ole sinun hommasi siivota, pestä pyykkiä tai laittaa ruokaa miehesi lapsille. Entä jos vain pyrkisit pitämään lomaa silloin kun he ovat teillä ja jätät miehen hoitamaan heitä yksin?
Primitiivireaktiot painavat päälle oman pikkuvauvan myötä, mutta laantuvat kunhan aikaa kuluu, eikä vauva ole enää vauva vaan jo kommunikointiin ja hieman itsepuolustukseen kykenevä ja kun lapsi on riittävän iso, että joutaa emon helmasta ja isänsä puolustettavaksi. Silloin, äidillä (emolla) löytyy resursseja hoivata muitakin kuin omaansa.
Se vaan vie aikansa
Heippa,
Halusin kirjoittaa sulle liittyen tähän "vihaasi" miehen aikasemmasta liitosta olevia lapsia kohtaan. Olen itse tällainen "aiempi lapsi", nyt jo aikuinen nainen. Itselläni oli isä siihen saakka, kunnes täytin 9-vuotta. Isäni meni naimisiin, kutsua ei häihin tullut, ja tapaamiset loppuivat lähes kokonaan. Syntymäpäivänä ja jouluna nähtiin, ja kappas, loppuivat nekin, kun 15 täytin. Olen tätä miettinyt pitkään ja hartaasti, kysellyt syytä. Sain tietää vasta parisen vuotta sitten, että tämän nykyisen naisen vanhemmat eivät pitkään aikaan tienneet isäni omistavan kaksi lasta ennenstään ja että isäni vaimo ei voi sietää meitä veljeni kanssa. Olen nähnyt elämäni aikana isäni uuden vaimon 3 kertaa, ja sieltä syntyneen nyt teini-ikäisen velipuolen ehkä kahdesti.
Mieti vielä ajatuksiasi.. Älä tee isättömiksi näitä lapsia. Nosta vaikka kissa pöydälle ja ehdota jotain järkevää selvittääksesi teidän tilannetta. Olen edelleen katkera isälleni, olen synnyttänyt lapsenkin. Pappaansa lapseni ei ole nähnyt kuin alle 2 vuotiaana viimeksi, ja nyt jo kuitenkin on tokaluokkalainen viikari.
Hyvää joulunodotusta! Lämpöä mieleesi ja rakkautta ajatuksiin.. ei ne lapset uhkaa sinua tai uutta lastanne. He ovat joka tapauksessa olemassa, halusit tai et.
Kuvotat minua, vaikka omia lapsia minulla ei olekaan. Toivottavasti mies lähtee luotasi lapsineen ja lapset saavat paremman äitipuolen joka välittää heistä, eikä omasta jälkikasvustaan. Valitettavasti lapsiraukat eivät voi valita vaan HEIDÄN on kestettävä sinua, kamalaa noita-akkaa. Sinä voit lähteä, mutta he eivät. Joten teepä se mukulasi kanssa, toivottavasti uusi ukkosi kestää SINUN kakaraasi. Hyi että kuvottaa.
Tuo oli asiaa. Ladontaakse vaan tuolaiset
Tuolla aiemmin jo kirjoitin mutta jatkan vielä.
Aivan kamalia kommentteja olet saanut, mutta älä välitä, ne ovat luultavasti ihmisiltä jotka ovat omassa elämässään toistaiseksi säästyneet suuremmilta kriiseiltä.
Miten sitä voisi etukäteen tietää, miten jossakin tilanteessa tuntee ja käyttäytyy?? Aivan turhaa siis kirjoittaa tuollaista.
Hyviäkin neuvoja on sadellut, itse ainakin kannatan myös tuota työnjaon tasapuolisuuden tarkistamista ja oman ajan tärkeyttä. Voisit myös, jos tunnet tarvetta, puhua tilanteesta vaikka neuvolassa ja pyytää vaikka ihan käytännön apua. Perhetyöntekijää tms. (ja neuvolan perhetyöllä ei sitten ole mitään tekemistä lastensuojelun perhetyön kanssa!) meinaan jos saisit arkipäivinä hengähdystaukoja niin jaksaisitko paremmin ne viikonloput? Viikonloppuisinkin keskity olennaiseen; kämpän ei tarvitse olla tiptop, ruokahuolto miehen hoidettavaksi, isompien lasten kurinpito niinikään miehen hommaksi (kun ensin yhdessä sovitte säännöt), lapset ikätasonsa mukaan kotihommiin jne. Meillä ainakin jo kaksivuotias osaa korjata pyykkinsä likakoriin ja nelivuotias viedä astiansa tiskikoneeseen jne. Asuintavasta riippuen roskapussin vienti onnistuu jo kuusivuotiaalta, 8-vuotias osaa ripustaa pyykkejä mallikkaasti, kymppivuotias imuroida jne. Älä suostu passaajaksi! Sopivasti itsekäskin saa ja pitää olla. Asiallista käytöstä ja puhtautta voit lapsipuoliltasi edellyttää kuten jo aiemmassa viestissä sanoin, mutta myös sinun on käyttäydyttävä asiallisesti lapsipuoliasi kohtaan. Ja vauvasi ensimmäisten kuukausien jälkeen voivat tunteesikin tasaantua taas.
Sympatiani ovat puolellasi, toivottavasti jaksat ja pärjäät! Kirjoittaa sinulle yksi, joka jaksoi ja pärjäsi ja elää onnellisena kahdeksatta vuotta uusperheellisenä :) Vaikka rankkaa olikin ensimmäiset vuodet.
Kannattaa mennä juttelemaan
lääkäriin tai nevolaan tuntuu että olet masentunut (synnytysmasennus)
En antaisi omia enkä mieheni lapsia sinulle ennen kuin hoidat itsesi kuntoon
Et ole kasvanut aikuiseksi vaan olet jäänyt lapseksi
Yön tuuli vain: Viestisi on aika ristiriitainen!
Ensin kehotat menemään juttelemaan synnytysmasennuksen vuoksi (hyvä ehdotus). Ja seuraavaksi sanot, ettei kyseinen henkilö ole kasvanut aikuiseksi vaan on jäänyt lapseksi??
Aikuinen ihminenkö ei voi sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Masentuneet äiditkö ovat siis jääneet kehityksessä jäljeen eivätkä ole aikuistuneet?!? Hämmeentävää...
Hei
Nämä uusioperheet ei toimi koskaan. On ihan normaalia, että exsien entisiä lapsia, sukulaisia jne ei kukaan halua omaan kotiin. Ihan rehellisesti. Näin se vain on. Voi hurskastella mitä tahansa, mutta jos kuka tahansa pysähtyy asiaa ihan sisimmässään ja rehellisesti miettimään, päätyy valitettavasti tähän lopputulemaan.
joitain ihmeellistä. Säälittäviä ihmisiä.
Kuvittelevat olevansa suurempia kuin mies, ja koko suku. Luulevat että tietävät kaiken, vaikkei tiiäkkään.
Miehen lapset kärsii mut pakko mennä isän luo vaikei haluisi. Juuri sen tähden on lapsissa paljon häiriöitä, kun joutuvat pakolla tekemään sellaista mitä ei haluu.
Ei kukaanhalua olla isän naisen kanssa tekemisissä, jos lapsi itse saisi valita. Mutta pakotetaan jotta näkee isäänsä.
Miehet ei ajattele mitään.
Minun mieheni exä eläessään oli uskomattomasti haukkunut ja huoritellut lapsilleen isän uutta vaimoa vuosikaudet. Sain vasta hiljakkoin kuulla yhdeltä mieheni lapsista millaista kieltä heidän äitinsä oli käyttänyt. Hän piti sitä kauheana asiana, mutta pakko oli kuunnella, kun äidin kanssa asui. Olemme sentään olleet jo kolmekymmentä vuotta naimisissa. Yhteisiä lapsia emme hankkineet. En halunnut omille lapsilleni sisarpuolia, kun olen itse asunut lapsuuteni tällaisessa kaksien eriarvoisten lapsien perheessä. Mieheni lapset entisestä avioliitosta ovat saaneet vierailla meillä välillä jopa kaksi viikkoa putkeen. Yksin tai puolisoidensa ja lastensa kanssa. Ihanalta on tuntunut, kun ovat lähteneet pois ja uusperhe on päässyt taas elämään omaa arkeaan.
Hiukka tuntui häijylle kuulla huoritteluista, vaikka emme exän kanssa edes olleet missään tekemisissä.
Ei voi tietää millaista henkistä pahoinpitelyä lapset joutuvat kodissaan äitinsä taholta sietämään ja sitten isänsä perheessä oireilevat huonolla käytöksellä ym. sopimattomalla riehumisella.
Minä kestin miehen kakaraa 10 vuotta, ja ihan suotta. Tuntui että olin koko yhteiskunnan silmätikkuna. Syytettiin milloin mistäkin.. kouluvaikeudet oli syytäni, lapsi oli laiha/lihava ja mitä milloinkin. Olin lapsen takia osa-aikatöissä, valvoin öitä, käytin vapaa-aikani tukiopettajana, kuskasin harrastuksiin, ostin vaatteita jne. Tämän takia rahani ei riittänyt lähteä lomalle, isä ja tyttö reissasivat ulkomailla ja lapissa.
Muutin omaan asuntoon ja se tuntui paratiisille, istuin ensimmäiset illat saunassa ja kuuntelin kun ei kukaan huutanut johonkin jotain tekemään.
En tehnyt omia lapsia, niille ei olisi ollut tilaa ja lapsia on jo liikaa maailmassa.
säälittävä tapaus,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Sinun pitää sanoa ihan suoraan miehellesi, että hänen tehtävänsä olisi keksiä ohjelmaa omille lapsilleen, kun näkee heitä niinkin harvoin. Lapset ovat levottomia, kun eivät saa isänsä huomiota edes joka toinen viikonloppu. Voit aivan hyvin lähteä vauvan kanssa kävelylle, jos isä ei kykene lähtemään lasten kanssa minnekään.
Vielä parempi, jos pystyisit puhumaan asiasta lasten äidinkin kanssa.
mikään kamala äitipuoli, joten nou hätä :). Minusta tuntuu, että olet vain väsynyt ja tarvitsisit nyt enemmänkin lepoa ja vähän sitä hoivaa itsekin. Ja sinulla on lupa myös kertoa tunteistasi ... on hienoa, että kykenet kuitenkin kertomaan ääneen, mitä tunnet juuri nyt. Ensinnäkin on aika iso juttu muuttaa yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsia (siis pienempiä lapsia) jo entuudestaan ja niin edelleen, saatikka sitten jossain vaiheessa itse saada ensimmäinen yhteinen lapsi rakastettunsa kanssa. Se on fyysisesti, sekä emotionaalisesti suuri muutos sinussa saada oma, biologinen lapsi ... ja tosiasia on, että yhdenkin lapsen kanssa voi olla välillä väsynyt, saatikka sitten, jos ympärillä pyörii vielä muitakin lapsia. Sitä en usko, että haluat mitään pahaa yhdellekään lapselle oikeasti ... on kuitenkin luonnollista, että pinna kiristyy, jos lapsista huolehtiminen silloin, kun ovat luonanne kaatuu ainoastaan sinun päällesi. En silti tiedä, mikä on totuus, joten tämäkin on vain arvailua siitä, mitä voisit kenties tuntea tästä kaikesta ja millä tasolla ajatuksesi kenties liikkuvat.
Jos vihaat miehesi lapsia, mieti vihaatko myös miestäsi. Jos taas rakastat miestäsi, sinun kannattaa ottaa asia puheeksi. Tietääkö miehesi edes millainen kotipiika olet, kun hänen lapsensa tulevat kylään, tiedätkö kuinka paljon lasten äiti mahdollisesti manipuloi heitä olemaan tottelematta sinua, tiedätkö edes lasten tunteita sinua kohtaan??? Olet ilmeisesti jo olemuksellasi osoittanut vihaavasi heitä ja lapset vaistoavat sen ja yrittävät kaikin tavoin saada sinulle pahan olon.
Perheesi ensimmäinen tehtävä on yhdessä keskustella ongelmasta. Jos et sinä halua puhua lapsille,puhu miehellesi ja VAADI häntä puhumaan lapsille.
Ja muista. Mielestäni siinä vaiheessa kun ollaan yhdessä perheestä pidetään huolta myös yhdessä. Olkoonkin sitten sinun lapsia, hänen lapsia tai teidän yhteisiä lapsia.
Se osoittaa että et ole vielä aikuisen kengissä. Miehesi lapsille hän on ainoa ja oikea isä.He ovat viattomia siihen miten heidän vanhemmat asuvat tai keiden kanssa elävät.Lapset ovat lapsia ja jos he ovat kerran terveitä he liikkuvat ja elävät lapsen elämää. Ei he jaksa istua yhdessä kohti,eikä heidän tarvikkaan. Ajattele ,miltä sinusta tuntuisi jos sinun lapsesi olisi samassa asemassa.Anna lapsille heidän isä ja elä positiivisella mielellä heidän kehityksensä keskellä.Jos et siedä miehesi lapsia niin seurauksena voi olla teidän parisuhteen myrkyttyminen.Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olet tiennyt,että miehelläsi on lapsia,joten aikuisena sinun tulisi elää myös sen mukaan.Mene itseesi.
Siinäpä taas kasvatetaan häirikkö lapsia.
Mistä teitä pösilöitä piisaa?
Joudu vastaavaan tilanteeseen ja älykäs pystyy ratkaisemaan tilanteen. Eli sinä ilmeisesti et kuulu kumpaisenkaan ryhmään. Aikuisen ihmisen viha lapsia kohtaan,ei kuulosta terveen aikuisen käytökseltä. Neuvoisin sinua mitä pikimmiten hakeutumaan ammattiauttajan puheille.
jotka ovat menettäneet äitinsä!! Lapselle äidin kuolema on kamalaa ja sinä sitten vihaat lapsia!!
Millanen lasten isä on? Eikä hän puolusta lapsiansa lainkaan??
Lapset tarvitsee lohdutusta ja tukea, ei vihaa mitä kylvät.
Miksi sitten tulit leskimiehen ja lasten elämään, jos vihaat lapsia? Miski teet omia jos vihat lapsia??
Et ole kyspä ihminen omiin lapsiin etkä hoitamaan toisten lapsia.
Tovottavasti mies löytää lapsirakkaan uuden naisen itselleen ja lapsille uuden äitipuolen, sillä he ovat menettäneet tärkeän ihmisen.
Mene hakemaan apua vihaasi..
Missä kohtaa aloittaja muka mainitsee jotain leskimiehestä? Jos lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu, niin eivätköhän he muun ajan ole äitinsä luona?
Minkä tunteelleen voi? ja olkaa armollisia.....ootsä ihan tosissas? Sä kuulostat ihan kun joltain prinsessalta jota pitää käsitellä pumpuli käsein. Itse tiesit mihin lähdit mukaan ja teit petisi niin makaa siinä nyt. Et kuulosta kovin aikuiselta, no tee armahdus miehelles ja lähe lapses kanssa, oot karmea ihminen. Anna miehelles mahdollisuus ettiä itteleen kunnon nainen. On varmaan karmeeta sulle kun täytyy pari päivää siellä sun täällä nähdä miehes lapsia. Kuka helvetti antaa sulle luvan kutsua niitä paskasiksi, kerrohan tää lasten äidille jos uskallat.
Minä olen äiti,jolla on kaksi lasta.Lapseni käyvät luonani kaksi kertaa viikolla iltakylässä ja,joka toinen vkl ja lomia.He asuvat isällään ja isällä on uusi,jolla oli itsellään yksi lapsi.Nyt he sitten saivat oman yhteisen kaksi vuotta sitten ja tilanne lapsillani on muuttunut todella tukalaksi.Heillä on iso talo,on porealtaat ja kaksi autoa.Tåämä isän uusi lukee lasteni tekstiviestit ja muut puhelimesta ja katsoo nettijutut,olemme ottaeet yhteen. Nyt poikani ollessa jo 15.ta,on hän puhunut haluavansa muuttavan minun kaksioon.Siihen häneltä kysyttiin ai pienempään asuntoon,johon poikani vastasi,että on siellä enmmän tilaa,kun hänen omassa huoneesswa,missä hän pääosin on.Sitten jaetaan jotakin aasinhattuja,kun kokeessa koulussa ei mee ihan hyvin,mutta tämän isän uuden ämmän lapsi ei sitä saa,koska koulu menee niin hyvin.Äitiinsä tulee tytärkin.Olen pahoillani näin julmasta kannanotosta,mutta muista lapset vaistoavat sinun inhosi ja varmasti kertovat äidilleen.Tietääkö miehesi jo sinun inhosi näihin meluaviin paskakasoihin?...Ole hyvä ja mieti vielä
Sorry mutta et näköjään ole hyväksynyt sun miehesi 3 lasta ja piste.
Sitä saa mitä tilaa joten kestä äläkä ruikuta vaan ole hyvä äiti ja kohtele kaikkia lapsia niin kuin omiasi tai ole hiljaa.
Maailma on pullollaan tuollaisia epäkypsiä ihmisiä.
Eikä ne lapset yks kaks ole muuttuneet vaan sinä olet muuttunut.
Ja turha anoa armoa kun et sitä anna miehesi lapsille, kato peiliin niin löydät sen vian sieltä.
Ja viel ihmetellään että monissa perheissä lapset voi huonosti, ei ihme jos perheen vanhemmista toinen ja molemmat on näinkin epäkypsiä kuin sinä.
Sääliks käy sun lapsias, ne kun ovat tähän täysin syyttömiä, varmaankin olis sun pitäny ajatella mitkä ne sun tunteet on alusta asti olleet eikä huijata itseäs ja vielä enempi miestäs tai hänen lapsiansa.
Helppo on arvostella sinua kun ei tarvi olla sinun tilanteessasi johon olet itse itsesi asettanut, niitä tunteitansa pitää osata tulkita ja olla rehellinen itselleen ja muille, joka ei tähän kykene on ihmisenä epäkypsä.
olen kokeillut mieheni lapset, itse en ole halunnut lapsia. Erottu. Elänyt ihanan ajan miehen kanssa, ei lapsia. Erottu. Nyt suhde mieheen , jolla ei ole lapsia. Aika hyvä. Eli, löytyy niitäkin miehiä, joilla ei ole lapsia. Haittoja. Minä ajattelin mennä naimisiin jouluna, itseni kanssa. Elämä on ihanaa. Kun sen oikein oivaltaa.
Tiedän miten vaikeita tuollaiset asiat on ja olen samaa mieltä kanssasi.
Harmi vaan lapset kärsii meidän aikuisien tekosista.
Itse olen se äiti niiden entisten lasten kanssa joita ei uusi nainen hyväksy lähelleen.
Ex:llä uusi lapsi uudesta suhteesta ja naisen lapset 4 asuvat siellä.
Meidän lapset ilman isäkontaktia ollut 8 vuotta.
En itse huolisi miestä jolla on ennestään lapsia.
Tämä se syy ettei tule vastaavaa tilannetta puolin ja toisin.
ovat aina lapsipuolia, ja jokaisen entisen puolison lapset, lasten pitää usein alistua olemaan aivan ulkopuolisia,
se on samaa aina vain kuin Tuhkimo sadussakin järkevästi esitettiin, ainoa kurja asia vain on, että ei saavu prinssiä,
äitipuoli on kautta aikaan esitetty äitipuoleksi eikä se nykymaailman aikaan kummemmaksi muutu,
tässä todella itsekkäässä maailmassa, jossa omat lapsetkin usein hylätään ja lasketaan toisarvoisiksi omien etujen tähden
Viestin aloittajalle sanoisin, että ei auta, sun on vaan hyväksyttävä kaikki lapset, niin puolison entiset kuin omatkin. Itse en ikinä, koskaan, enkä milloinkaan huoli miestä, jolla on lapsia jonkun toisen kanssa! Ja yleensä ihmettelen mistäköhän se johtuu, et heti kun nainen alkaa olemaan miehen kanssa, jolla on ennestään lapsia, niin tää uusi nainen hankkiutuu heti pikimmiten raskaaksi tälle miehelle. Onkohan se sen takia, että uusi nainen haluaa korostaa entiselle muijalla, että tää mies on nyt nimeenomaan hänen omaisuuttaan. Onhan lapsi sellainen sitoumus, että se kestää koko eliniän ja mies on sidottu naiseen lapsen kautta, et jos vaikka ex-muija sittenkin alkaa kiinnostaa miestä uudelleen jossain valissä taas tai sitten peräti joku muu nainen...
Meillä tilanne oli se, että minulla lapsi entisestä suhteesta ja miehellä kaksi, myöskin entisestä suhteesta. Hänen lapset olivat meillä yleensä vain jokatoinen viikonloppu, jos miehen työ vain antoi myöten. Aluksi kaikki sujuikin hyvin, mutta ajan kanssa alkoi vaikeuksia ilmetä. Mies esimerkiksi kohteli lapsiaan väärin eli osteli vain niitä ruokia, joista hänen lapsensa pitivät, ruokaa ei tarvinnut syödä, koska olivat aikas nirsoja, herkkuja ostettiin koko ajan ja kaikenlaista ostettiin. Siis hän osti omille lapsilleen. Itse ostin hänen lapsilleen aluksi syntymäpäivälahjat ym., mutta mies ei koskaan ostanut minun lapselleni mitään. Itse kuitenkin vaadin omaa lastani syömään ruoat jne., mutta tietysti hän ihmetteli, että miksi hänen täytyy, kun ei toistenkaan tarvitse. Enkä etsinyt itselleni tai lapselleni jotain elättäjää, mutta tietysti hän tunsi itsensä "ulkopuoliseksi", kun häntä ei muistettu, ei jouluna , eikä syntymäpäivinä. Miehen lapset olivat minun lapselleni ja minulle aika mustasukkasia- syystäkin - ja välillä kohtelivat minun lastani melko ilkeästi. Mies oli myös todella itsekäs, esimerkiksi kesälomalle sovittu lasten lomaviikko meillä peruuntui päivää ennen, koska mies varasikin itselleen lomamatkan espanjaan! Mies ei osallistunut pätkän vertaa talouden hoitoon; minä aina siivosin, maksoin kaikki laskut ym. Miehen lapset olivat aika vilkkaita ja saivat aikamoisen sotkun aikaan ja tietysti minua alkoi ärsyttämään hänen saamattomuutensa ja se, ettei hän tehnyt yhtikäs mitään! Ex-vaimoa ja anoppia hän kyllä arvosteli rankalla kädellä, kasvatuksesta, taloudenhoidosta ja vieläpä ihan muisti mainita kuinka ex-vaimon rintavarustuskin oli imetyksen jäljeltä kuin kaksi kärpäslätkää... Onneksi tajusin, mikä saat....n luuseri tämä mies oli ja suhteestamme tuli loppu. Silloin olinkin nuori ja naiivi, nyt onneksi en enää.
täysin samaa mieltä. ei vaan pidä yksinkertaisesti koskaan muuttaa yhteen ihmisen kanssa, jolla on alaikäisiä lapsia entuudestaan. sitten kun lapset ovat aikuisia, tilanne on eri.
Minulla oli äitipuoli. Tosi ilkeä oliskin. Siis tiedän millainen ei saa äitipuoli olla, koska olen itse kokenut äitipuolen vihan, mustasukkaisuuden ja inhon. Vaikak sille asialle en voinut mitään että jouduimme hänen kanssaan asumaan.
Myöhemmin olen saanut olla mieheni (nykysisin jo exä, mutta ero ei ollut mitenkään lasten syytä) lasten äitipuoli ja olen heille ja he minulle läheisiä yhä. En voisi kuvitella elämää ilman ex-miehen lapsia, vaikken heidän äitipuolensa virallisesti enää olekaan.
Ei se rooli ihan kasvamatta tullut hyväksi. Piti monesti katsoa itseään peiliin, opetella hyväksymään monenlaista suunsoittoa. Minä kuitenkin olin se aikuinen ja lapsille on kova kolaus ero ja kriisi myös kun uuteen perheeseen syntyy lapsi. Minun ja ex-miehin yhteinen lapsi on rakas sekä miehéni lapsille hänen edellisestä liitostaan että minun lapsille edellisestä liitostani. Meillä oli siis minun lapsia, sinun lapsia ja yksi yhteinen. Perhesiteet ovat voimakkaita vieläkin ja lämpimiä. Nyt minulla on (taas! voi, voi) uusi mies jolla lapsia. Nyt ovat meidän molempien lapset aikuisia ja lapsenlapsiakin on molemmilla. Kaikki kuuluvat perheeseemme, myös minun ex-miehen lapset. Lapsenlapset ovat rakkaita, ei väliä kumman biologinen lapsi ne on synnyttänyt. Rakkautta riitää, kun tekee työtä sen eteen. Ei ole sinun lapsia, minun lapsia, on lapsia - ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea, ohjausta, rakkautta, silloinkin kun tuntuu etteivät he edes tahdo sitä.
En ymmärrä naista joka vihaa miehensä lapsia. Erittäin epäsosiaalista käytöstä, ja vielä oikein kasvatat vihaa kieriskelemässä siinä. Ei tarvi rakastaa, voi opetella sietämään. Niinhän tehdään työkavereillekin. Voisipa miettiä, onko elämä vauvelin kanssa niin uuvuttavaa, ettei jaksa yksinkertaisesti. Vihaa vai väsymystä? Hanki apua ja muista että miehesi lapset ovat ihmisiä, jotka eivät ole valinneet vanhempiaan, ei äitipuoltaan, heidän pitää vain ysittää siinä välissä elää. Ei ole helppoa heilläkään.
Mitäs otit miehen jolla oli lapsia entuudestaan. Toivottavasti lapset eivät joudu kärsimään aggressiivisista tunteistasi heitä kohtaan.
Juuri tuollaiset "sitä saa mitä tilaa" kommentoijat heijastavat eniten pahaa oloa tässä keskustelussa... Tiedän sen kokemuksesta, koska välillä tekisi mieleni sanoa samaa. Jälkiviisaus, varsinkaan tuntemattomien kommentoijien, ei ikävä kyllä auta ketään. Entisen mieheni uusi puoliso ei vaikuta kovin lapsirakkaalta tapaukselta, ja pelkäänkin tavallaan sitä päivää, kun heille mahdollisesti tulee yhteinen lapsi. Uskon, että se tilanne tulee olemaan aikamoinen vedenjakaja. Suhteet lapseni ja isänsä välillä tulevat viilenemään tai sitten koittaa kriisi siinä uudessa perheessä. Toivottavasti olen väärässä.
Itse tavallaan toivon, etten tapaa enää uutta puolisoa niin kauan kun lapseni on vielä lapsi. En halua ottaa sitä riskiä, että hän joutuu kokemaan olevansa liikaa omassa kotonaan isänsä kodin lisäksi. En halua myöskään tilanteeseen, jossa minun pitäisi opetella pitämään lapsista, joista en välttämättä muuten piittaisi. Vaikeita asioita.
Onko asia ehkä niin, että olet oikeasti väsynyt. Pyydäppä apua askareisiin niin mieheltäsi, kuin hänen lapsiltaan. Yksin suorittaja väsyykin ja silloin kaikki "ylimääräinen# tuntuu todella raskaalta. Otappa sellainen asenne, että miehesi lapset osallistuvat kykyjensä mukaan arjen askareisiin : ruoanlaittoon, paikkojen siistimiseen, vauvan vahtimiseen ja tulet huomaamaan, että olo helpottuu molemmin puolin :) Olen itse kokenut samanlaisia tunteita ja joutunut kääntämään asiat toisin. Terveisiä entiseltä yksinsuorittajalta. nykyään delegoin askareita ja kaikki me nautimme yhdessä olemisesta ja tekemisestä.
Kaiken takana on väsymys. Voimia sinulle ja ole edelleen rehellinen tunteittesi kanssa :)
Mun lapseni joutu kokemaan kaikkee kamaluutta isänsä ja äitipuolensa kanssa ollessaan. Nyt onneksi asutaan niin kaukana, ettei isää edes kiinnosta tulla katsomaan poikaansa. Mitään hyvää en toivo sille perheelle, juuri tänäänkin poika puhui minulle asioita jotka on tapahtunut jo vuosia sitten, eikä ole päässyt niistä yli. Ei myöskään pidä isästään, vaan pitää nykyistä miestäni isänään ja myös sanoo häntä isäksi.
Toivottavasti ukkos edes tajuaa ajoissa millainen äiti olet ja valitsee ennemmin lapsensa kun sinut!!
En ole itse äitipuoli, vaan nuori nainen jolla on ollut äitipuoli niin kauan kuin muistan. Muistan pienenä inhonneeni häntä, vain koska en enää saanutkaan nukkua isäni vieressä jne. Pari vuotta meni että hänet hyvksyin (ja olin TODELLA inhottava hänelle) ja aloin häntä rakastaa. Nykyisin, kun minulla on oma pieni vauva, äitipuoleni on erinomianen "mummopuoli" ja enemmän äiti minulle kuin omani on ikinä ollut. Olemme erittäin läheisiä, hän on kuin isosisko minulle, hän on oikeastaan ainoa koko maailmassa jolle voisin kertoa mitä vain ja purkaa huoleni. Kai toisilla naisilla vain on enemmän sitä hoivaviettiä kuin toisilla, ja minä pidänkin äitipuoltani aivan oivallisena esimerkkinä Naisesta isolla ännällä, sellaiseksi minäkin haluan kasvaa. Hän on myös antanut minulle ihanan sisarpuolen ja velipuolen, enkä tätä kolmikkoa vaihtisi mihinkään! Toivon sinulle voimia kestää miehesi lapsia, ehkä hekin vain opettelevat sinua rakastamaan.
Ja itsellänikin on pieni vauva, esikoiseni, ja tiedän kokemuksesta että vauvanhoito vie voimia, eikä meidän koti todellakaan ole aina tiptop. Miehenikin sanoo että anna olla, jos et jaksa ja odota että tulen töistä, niin teen sen. Toivottavasti sinunkin miehesi tarjoaa apuaan! Koeta pitää tunteesi kurissa ja olla miehesi lapsille ainakin asiallinen, jos et helliä tunteita pystykkään osoittamaan. Et ole heidän äitinsä, mutta kuitenkin se toinen aikuinen joka isän luona on, joten jonkisortin velvollisuudet sinullakin on. Mainitsepa seuraavalla neuvolakäynnillä tästä ongelmastasi (se on yllättävän yleinen vaikka usein sitä peitellään ja siitä vaietaan) kokeneet terveydenhoitajat osaavat sinua neuvoa ja ohjata oikeaan suuntaan! Lapset on lapsia ja niin heidän täytyykin saada olla, ihan niinkuin mekin aikoinamme... ;) Kaikista ei tarvii tykätä, ei aikuisistakaan. Mutta heitä täytyy sietää ja olla asiallinen. Toivottavasti opitte arvostamaan toisianne, puolin ja toisin :)
Se ei ole kovin hyvää mallia lapsille, että rakas vaihtuu useammin, kuin kalsarit. Elikkä koko helahoito, ero, toinen nainen/mies, riidat, sinä... Kaikki vaikuttaa lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. He katsovat mallia. Mutta jotenkin tuo sinun avautumisesi kuulostaa paskalta. Sää taidat vaan kerjätä huomioo, kun satuilet tommosia nettiin. Vähennä Salkkarien katselua ja keskity lapsiin.
jos sä olet sitä mieltä et mun "avautuminen" nettiin tuntuu paskalta, niin miksi vaivauduit vastaamaan, ja mitä itse näillä sivuilla tee ? onko itselläsi uusperhe ? tiedätkö edes mistä puhun vai arvosteletko asiata, josta ei ole edes kokemusta ??? eikAI nyt kukaan tänne tule hei satuilemaan HALOO ! MÄ YMMÄRRSIN, ETTÄ TÄÄ ON IHAN ASIAPALSTA.... Vastauksista päätelen taiaisn erehtyä....
Tuo kuulostaa siltä, että katsot liikaa saippuasarjoja ja ne alkavat vaikuttaa elämään. Elän itsekin uusperheessä. Ekan vaimoni kanssa minulla 3 lasta ja nylyisen 1. Nyk. on myös lapsia ex-mieheltä. Ja vaikka arkea hankala pyörittää, niin rakastan kaikkia lapsia. Se on joko kaikki tai ei mitään. Ja muuten. Jos asiat on päin honkia, niin ei niitä nettiin kirjoteta.
Ota rennommin hyvä ihminen. Älä stressaa. Lapset on lapsia. Voisiko olla niin että tarvitset syyllisen pahaan oloosi, eikö mies tue sinua tarpeeksi? Koeta ajatella lapsista positiivisia asioita elä negatiivisia. Jos ajattelet lapsista näin ja viljelet ajatusmaailmaasi negatiivisia ajatuksia tietysti tukehdut niihin. Lapset eivät ole syyllisiä tilanteeseenne. Vanhemmat eroavat ja ottavat uuden vaimon ja miehen, tästähän syntyy se soppa, jonka olette miehen kanssa yhdessä keittäneet kokoon. En halua kasata syyllisyyttä sinulle, mutta tämä on tosiasia ja tilanne ei ole lasten syy. Ota rennosti. Olet tässä tilanteessa ja tämä jatkuu ja voit auttaa itseäsi muuttamalla vain itseäsi. Omaa ajattelutapaa, katsontakantaa. Mieti myös mitä haluaisit miehesi tekevän tilanteelle, entä miehen ex-vaimon. Keskustele lasten kanssa, opeta heille mitä heidän täytyy tehdä, anna selvät säännöt ja tee se ystävällisesti. Aloita pienestä. Tutustu lapsiin ja vietä heidän kanssa aikaa. Laita mies hoitamaan yhteistä lastanne ja lähde itse tekemään asioita näiden uusiolaapsiesi kanssa. He ovat varmaan ihania lapsia tarvitsevat kenites vain ohjausta Kirjastosta varmaan löytyy kirjoja uusioperheen vanhemmille. Olethan puhunut asiasta miehelle? Puhu asioista älä syyllistä vaan tee ehdotuksia. Vastakkainasettelu ja vihamielinen asenne suhteessa mihen lapsiin voi koitua liittonne tuhoksi. Rakastathan miestäsi? Lapset ovat hänelle rakkaita, osa häntä liha hänen lihastaan aina. Myös kauna miehen exää kohtaan täytyy käsitellä sitä ei saa siirtää lapsiin,Tee asioille jotain ettei sinusta tule katkeraa ihmistä joka pilaa oman onnensa.
"Kamala äitipuoliko"? Olisikohan tuo ohimenevää, oman lapsen syntymän jälkeistä. Äidin vaistot ja tunteet ovat niin voimakkaat. Voi olla että olet vaan nyt väsynyt ja tietysti oma vauva ja lapsi herättää erilaisia tunteita. Toivon sinulle kärsivällisyyttä ja viisautta. Uskon, että ajan kanssa kaikki tasaantuu. Tuntuu varmaan kliseeltä. Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Olet tunteissasi rehellinen. Tunteet tulevat ja menevät. Kaikkea hyvää sinulle.
muuttaa asennetta. Lapset ovat miehesi ja tiesit sen mitä koko paketti tulee sisältämään kun miehesi kanssa perustitte perheen. Ajatteleppa jos tilanne olisikin toisin päin? Koskaan ei voi tietää jos miehesi löytääkin jälleen uuden kumppanin ja tuo kumppani vihaisi lastasi.
Toivon todella sinun olevan niin aikuinen ettet ole mitenkään ilmaissut tunnettasi noihin aikuisten armoilla oleviin lapsiin. He ovat täysin syyttömiä tilanteeseen joka teillä vallitsee.
On normaalia että tuntee negatiivisuutta "toisen lapsiin" mutta helposti kypsymätön aikuinen alkaa syyttämään lapsia kaikesta kunhan vähänkin tulee ongelmia ja se on iso ongelma. Sellainen vahingoittaa kaikkia perheen jäseniä.
Parasta olisi että nostat kissan pöydälle miehesi kanssa ja haette apua perheneuvolasta. Muista nuo lapset ovat lapsesi sisaruksia ja sinä vaikutat siihen minkälaisen suhteen he keskenään saavat. lapset huomaavat pienetkin epäoikeudenmukaisuudet joten ole tarkkana jos sitä TODELLA haluat.
Maailmalla liikkuu liiankin paljon vihattuja "toisen lapsia" jotka eivät kykene normaaleihin ihmissuhteisiin.
Kysynkin kumpi olet, perheesi turva vai tuhooja?
no niin sainkin sitten kunnolla kuraa niskaani... oli toki asiallisiakin kommentteja, ja kiitos niistä ! mutta nämä kamalat viestit, että joku toivoo, että lapseni vammautuisi, ja kuolisi jne oli aika kamalaa... en ihan noin kamala ihminen ole ollut... olen yrittänyt , ehkä en vain pysty olemaan parempi ihminen, mihin suurin osa kirjoittajista pystyisi.... kuinka monella minun teilaajista on kokemusta vastaavanlaisista asioista ????? oikeasti, on pirun helppo arvostella, ja jeesustella jos omaa kokemusta ei ole vai mitä ???? ja on niin helppo tuomita.... tiesin alusta lähtien, että miehelläni on lapsia, ja niin se vain on että alussa kaikki oli helpompaa, ja joku sanoi, että tunteilleen voi, no minä en ainakaan ole voinut.... valitettavasti ! tilannehan on paskamainen.... joku toivoi, että mieheni lähtisi jne... no voihan olla että mieheni vielä lähtee, ja hän muuten tietää kaiken ! voihan olla että minun on parasta lähteä lapseni kanssa, jotta kaikki eivät kärsi tilanteesta !!!
mulla on ihan samanlaiset ajatukse, lähtemässä etteivät muut kärsi minusta.
naispuolisen ihmisen on vaikee hyväksyä muita ihmisiä elämäänsä, mutta miehelle ei.
Kumma että naispuolinen aina yrittää erottaa lapset ja isän toisistaan vellovilla omituisella käytöksellään, inhoten ja vihaten ja syrjien.
On selvää että toisten lapsia on helpovmpi vihata, mutta jos mies hylksisi tämän naisen lapsia, niin kyllä nainen pistäsi hanttiin ja haukkusi miehen.
"naiset kasvamaa" et tainnut tajuta koko asiaa ollenkaan ???? kukaan ei halua erottaa lapsia isästään, vaan kertoa omista tuntemuksistaan, ja vaikeudesta asian kanssa... jos et tajunnut, niin mielummin itse lähden lapsemme kanssa asumaan muualle... ja muuten tiedän miehiäkin joille tämä asia on vaikea !!!
tunteillesi mitään... Eivät miehesikään lapset voi mitään että sinä olet heidän äitipuoli. He eivät valinneet sinua! Muista se koko ajan! Tunteitaan voi hallita jos haluaa. Ette selviä tuosta ilman ammattiapua.
Taidat olla vielä aika nuori.......
Eräs siellä ihmetteli, että olen varmaan aika nuori... 38 on kyllä aika nuori vielä :) ja kyseinen kommentoija onko itselläsi kokemusta samanlaisesta asiasta kun tuomitset minut ?????
kirjoittaa asiasta sekä suhtautuminen ongelmaasi saivat päättelemään nuoresta iästä.
Kyllä, kokemusta on.
Helposti käy niin että yhteiset ongelmat on miehen lapsien syytä.......Todellisuudessa ne on kypsymättömien aikuisten syytä.
että voit nimitellä itse itseäsi äitipuoleksi?? Oletko myös prinsessa ruusunen, tai jöröjukka tai vaikkapa punahilkka?
Kaikenlaisia satunimikkeitä voi itselleen kehittää, jos se tuottaa hyvää mieltä.
Mutta se on vaan semmonen juttu, että ne ovat kuvitteellisa asioita ihan kuin nämä itse itseään nimittelevät äitipuolet.. sellaista ei ole olemssa kuin harvoissa tapauksissa.
Jos lapsi adoptoidaan pysyvästi, tai lapsen oma äiti kuolee ja isä menee uusiin naimisiin. Mutta lapsi jolla on oma äiti ei hänellä ole äitipuolia. Ei yhtä eikä kahta.
Varsinkaan et ole lapsille mikään etkä mitään, kun suhtautumisesi heihin on vihamielistä! Miten edes kehtaan nimitellä itseäsi äitipuoleksi?? Salaa...!
Mutta jatka sinä leikkimistä jöröjukka... minä nauramista sun päiväsaduille...
En toddd ole äitipuoli, enkä edes halua olla äitipuoli..minulla on omakin lapsi.... Ja en edes halua olla lapsille mitään ??? jos et ole ymmärtänyt kirjoituksia ???? olen ainoastaan pohtinut asian vaikeutta, ja mitä ongelmia se on tuonut jne jne....
Samassa jamassa olin kun esikoisemme syntyi. Oikeastaan suhde mieheni lapseen alkoi muuttua jo odotus aikana. Olen miettinyt ja taas miettinyt mistä tämä johtui? Hormoonit vai mikä helvetti muutti minun suhtautumiseni tuohon tosi mukavaan ja rakastettavaan tyttöön? Tuosta on kulunut nyt 11v aikaa. Nykyään tyttö (14v) käy meillä joka toinen viikonloppu ja osan lomista. Välillä noin 9:n vuoden ajan lapsi vietti kaikki lomat ja viikonloput meillä (omasta tahdostaan) vaikka isänsä teki reissutöitä. Koita vaan kestää ja yritä pitää tunteesi piilossa, se ei ole helppoa.
jos isäähaluunähdä! Eise sua tule kattoon vaikka niin haluaisit luula,ja uskon että toivoisi että et olisi seillä, mutta jos haluu isää nähdä on pakko tulla. Säälin lasta.
lissulla leikkaa taaaaas kiinni.....
Vanha kirjoitus mutta pakko kommentoida sinulle joka kirjoitit "Eise sua tule kattoon vaikka niin haluaisit luula,ja uskon että toivoisi että et olisi seillä, mutta jos haluu isää nähdä on pakko tulla." et ilmeiseti lukenut kirjoitustani. Muksun isä teki tuolloin reissutöitä eli ei ollut kotona edes yötä. Lapsi kyllä tämän tiesi ja halusi silti olla meillä. Vaikka turha sulle on selitellä, katkera ihminen olet. Niin ja luuletko että minä jotenkin haluaisin lapsen tulevan minua katsomaan. Olen monasti toivonut ,että isä olisi tytön kanssa vaan ei. Penskan tullessa meille löytyy iskälle jotain puuhasteltavaa kodin ulkopuolella.
vÄHÄN VAIKEA ARVOSTAA PUOLISON LAPSIA KUN NIILLE EI MIKÄÄN KELPAA ESIM. RUOKA, JOTA TEEN aina haluavat jotain muuta. Tiskit ja ruuat jätetään pöydille.... perässä saa kulkea ja sanoa. onko käyttäytymiseen syynä lasten vanhempi kenen luona yleensä asuvat?, minä laitan vainruokaa silloin kun eivät ole paikalle. sitä napinaa jaksssa kuunnella
Hei Lissu, ota lääkkees et noi harhat loppuu. Ei sulla oo uusperhettä, ei perhettä edes, oot yksinäinen mielisairas raukka jonka pitäis olla suljetulla osastolla pakkopaidassa
Jo se, että pitää itseään toisten lapsille äitipuolena, on jo pielessä. Ei kukaan voi itseään sanoa kenenkään lasten äitipuoleksi, koska sellaista ei ole olemassakkaan. En minäkään ole lumikki vaikka onkin mustat hiukset.
Onhan se tietysti kiva leikkiä perhettä, mutta siihen se sitten jääkin, perhettä ei oo kuin yksi, ja muut ovat sitten mitä ovat.
Lumikki sinä, deeku sinä olet, ja taitaa olla taas armoton kankkunen..lakkaa pelaamasta sen viinan kanssa....ota lääkkeesi, niin huomaat ettei sulla mitään perhettä ole, leikit vaan perheellistä.
Mistä ihmeestä olet noin katkera? Haukut kaikki ihmiset juopoiksi ja alhkoholisteksi tai miksi hyvänsä.... vaikekt tunne? Se on katkeruutta ja epätoivoista huomion hakua. Uskon sinun olevan teini, jolla onvielä elämä hakusessa eikä ole löytänyt paikkaa koulutuksessa tai työelämässäkään.... kyllä me aikuiset se ymmärretään, parempi purkaa paha olo täällä kun mennä kaupungille riehumaan ja viellä aikuisia haukkumaan.
kuules lissu ota lääkkeesi, ainoastaan sinä olet alko-ongelmainen ,ei kaikki.
Sinut tuntee täällä kaikki, eikä sinulla ole uusperhettä.
Tän on ihan pakko olla provo.. Jonku 14-vuotiaan pojan kirjottama sellanen.. En tajuu et miten helposti te ihmiset meette halpaan :D