Olen 20 nainen, en ole ikinä elämässäni ollut kovin kipeä. Kova flunssa tai nuha ehkä korkeitaan 1krt vuodessa.
Keväällä kesäkuun alussa oli kova nuha.
Nyt kesäällä elokuussa (ku oli vielä helteitä) sain kovan flunssa joka kesti yli viikon, meni vähän yli viikko ja taas iski todella kovaa flunssaa. Sen jälkeen meni kuukausi ja taas sain järkyttävän flunssan, baarin jälkeen.
Nyt viime viikolla minulla oli aika raskas oksennustauti, olin kipeenä 2 päivää. Nyt tällä viikolla tiistaina menin piiskamaan mattoja paksussa paidassa ettei tulisi kylmä, aamulla kun heräsin oli kamala kurkkukipu ja nyt olen taas flunssassa.
Siis mitä nyt meni niin pahasti pieleen? ihoni on myös huonontunut ja mulla on myös mahavaivoja silloin tällöin.
Ei pitäisi olla mitään sairauksia eikä muuta. Ihmettelen vain että minkä takia vastustuskykyni on romahtanut näin pahasti? ennen olisin ihan hyvin voinut mennä Tpaidalla 10 asteen pakkasessa viemään roskat ilman että sain flunssa. Nää kaikki flunssat oovat olleet todella pahoja.
Hauskin juttu on se että olen jo puoli vuotta ruvennu syömään hirveästi vitamineja ja hivenaineita purkista. Myös maitohappobakteereja.
Onkohan se sikaflunssa sekoittunut normi flunssaan? en ole ikinä kuullut että jollain ihmisellä on monta kovaa flunssa melkein peräkkäin. Myös muilla tutuilla on ollut. Sikaflunssan jälkeen ihmiset ovat saaneet todella pahoja flunssia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
""KVHT-altistus aiheuttaa kaikissa kudoksissa ja kaikilla limakalvoilla solutuhoa ja tarpeellisten maitohappobakteerien-tuhoa. Aiheuttaen keuhkojen limakalvoilla astman kaltaisen tulehdustilan. Kosteusvauriohomeiden-antibiootti tuhoaa tarpeellisia mh-bakteereita, josta seuraa immuuni-puolustuksen heikkeneminen, josta taas seuraa hermostollisen- ja hormonaalisen-järjestelmän heikkeneminen, kunnes limakalvot ovat niin ohuet, että veri irtoaa ja immuunipuolustus romahtaa kokonaan, jolloin elimistö ei pysty enää taistelemaan sairauksia vastaan, josta surullisin seuraus on kuumeeton keuhkokuume.""
Lainaus oli:
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Elamaa_yllapitavat_probiootti_bakteerit&homeantibiootti.html
on ainakin omassa lähipiirissäni ollut jatkuvasti porukkaa kipeänä ja ei meinaa millään tulla terveiksi.
Lisäksi flunssat on olleet rajumpia, mennyt herkästi keuhkoihin ja yhdellä ollut sydänlihastulehdus jo monta viikkoa. Ja tämä kaikki tosiaan alkoi sikainfluenssan jälkeen.
viimesyksynä sairauksiini vedoten. En saanut, enkä sen koommin pystynyt sitä ottamaan (onneksi?). Olen ollut vuoden melkein jatkuvasti infektioissa, lienenkö sairastanut sikaflunssan lievänä ja siitä jäänyt vaikka mitä. Tosin otin viime syksynä useita muita rokotuksia. Olisivatkohan ne liian tiheään otettuna dumpanneet vastustuskykyni.
Mä olen tähän asti sairastellut tavallista flunssaa harvoin, ehkä kerran vuodessa. Nyt on kuitenkin menossa jo kolmas nuha tälle syksylle enkä käsitä, mistä tämä nyt johtuu. Elintavoissa ei ole tapahtunut muutoksia. Syön samoin kuin ennenkin, ainoastaan liikuntaa on tullut nyt vähän vähemmän. Tosin nyt syksyllä on käynyt niin, että kun olen päässyt kunnolla vauhtiin, kurkku on taas tullut kipeäksi.
Siinä mielessä nämä flunssat ovat kummallisia, että sellaista kunnolla sänkyyn kaatavaa tautia ei tule. On vähän yskää, nenä vuotaa ja ääni flunssainen, mutta siihen se jää. Minulla on taustalla atopiaa ja allergiaa ja työterveystarkastuksessa todettiin niissä puhalluksissa jotain häikkää, jota pitäisi jatkossa vuosittain seurata. Olen kuullut, että joillakin on todettu astma flunssankierteen päätteeksi. Toivottavasti minä en kuitenkaa sillä tiellä ole.
Nyt ostin valkosipulikapseleita ja katsotaan, toisiko se vanhan hyvän vastustuskykyni takaisin.
Mulla on varmaan 6. flunssa/vilustuminen tänä vuonna. Minäkin olen ollut vuosia aika flunssaton mutta nyt on tänä vuonna liikuntaharrastuskin jäänyt tosi vähälle kun koko ajan on sairaana. Tällä hetkellä kolmas viikko kipeänä. Ei kuumetta, mutta limaa, yskää, nuhaa, kurkkukipua ja kuumeinen olo kuitenkin. Terveydenhoitaja sanoi, että flunssaa vaan, nyt on kuulema liikkeella paljon erilaisia viruksia ja monet ovat kertoneet sairastelleensa useita kertoja peräkkäin.
Itselläni tämä lähtee aina niin että on stressi päällä, mahdollisesti univelkaa, sitten vilustuu ja sairastuu. Eli kun on huonossa kunnossa niin virus pääsee kimppuun. Täytyy näköjään todella huolellisesti pitää itsestään huolta, nukkua hyvin, syödä salaatteja ja hedelmiä joka päivä, ei valkeita jauhoja eikä sokeria. Eikä mitään teollisia tuotteita, itse tehdyt ruoat. Eikä missään nimessä minnekään baareihin, itsekin sairastuin nyt kun reilu kuukausi sitten suostuin kaverin kanssa lähtemään illanviettoon, siitä seurasi hirveä väsymys reiluksi viikoksi.