ahminta&laihtuminen!!!???

Heip,

olen vastikään osastolta kotiutunut anorektikko. Paino nousi vaivaiset 2kg ja mitat ovat nyt 173/45. lähdin liian aikaisin mutten jaksanut olla enää :S Yritän nyt selvitä kuiville avopuolen tuella, mutta haasteita riittää.

Syömiset olen hoitanut melkein listan mukaan, mutta sitten on tullut pari päivää kun olen tietoisesti jättänyt syömättä. Illalla iskee sitten nälkä, ja makeanhimo. Noh, yhtenä iltana ahmin sitten puoli pussillista lakua, siivun jäätelöä, ja suolaista piirasta kun oli huutava nälkä! Tuli pieni paniikki mutta nukahdin autuaassa sokerihumalassa. Heräsin aamulla, vatsa toimi paremmin kuin aikoihin ja paino oli laskenut reippaasti!!! :O Miten se on mahdollista?

Sama toistui parin päivän päästä, eikä paino peloistani huolimatta noussut grammaakaan! Olin päivän aikana kuitenkin syönyt ihan kohtalaisesti; normaali aamupala, ja lounas(tosin ilman leipää ym. pieniä poistoja), sekä päivällinen. Nälkä hiipi illalla vatsaan aikaisin, koska ruokamäärät ovat nyt kotona pienentyneet. Mutta vaikka ahmin vatsani piukeaksi, varmasti ainakin 800-1000 kalorin edestä, paino se vaan laskee! Sinänsä olen tyytyväinen, ettei noussut, mutta kysynkin että miten tämä on mahdollista?

Voiko tämä jatkua samanlailla vaikka herkuttelin näin joka ilta? Voiko kyseessä olla jokin vakavampi imeytymishäiriö!!? Kertokaa te muut kokeneet!
9902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

120 ihmistä lukenut, eikä kukaan osaa sanoa juuta eikä jaata?
Olen todella ihmeissäni tilanteesta ja toivon, että jollakulla olisi jokin näkemys asiaan. Oletteko kokeneet samaa/onko tällainen mahdollista ilman jotakin imeytysmishäiriötä?

Olen herkutellut nyt kolmena iltana peräkkäin, ja paino vaan laskee. Tosin liikun paljon, ja seuraavana päivänä sitten "tasapainotan" tilannetta niin, etten juuri syö ruokia ja elän light-kokiksella ja kahvilla. Mutta silti jotenkin kuvittelin, että herkut automaattisesti lihottavat, vaikka kuinka yrittäisin paastota.

Tämä on myös positiivinen huomio! Pystyn sallimaan itselleni herkkuja, kun tiedostan ettei ne automaattisesti muuttu läskiksi :D Pitää vaan oppia, ettei sitä tarvitse poistaa muista ruokailuista!

EILEN:

Paastosin miltei koko päivän(söin hedelmiä, kokista,kahvia). Illalla söin; suklaakakkua palan, suklaapatukan, jogurttia 2dl ja keksin. (En mitenkään ahmien, vaan nautiskellen, jopa hyvällä omalla tunnolla... toki vähän liiallisuuksiin se meni määrien suhteen) Vatsa toimii aamulla kuin rasvattuna(!!!), on kuopalla, ja paino laskenut entisestään. :O ihme juttu.

Äänestä
  • Kun en ole koskaan ahminut.

    Ihmisen kroppa toimii yksilöllisesti, ei se ole mikään konee joka toimii aina tietyllä tavalla. Mutta kannattaisi alkaa syömään ihan normaalisti, sen listan mukaan, eikä ainakaan jatkaa tuota että ensin paastoat ja sitten syöt sen edestä illalla herkkuja. Mistä meinasit saada kaikki ne tärkeät ravintoaineet, proteiinit, vitamiinit ja terveelliset rasvat? Herkuissa tuskin noita on. Ei ole ihme, ettei painosi nouse, jos kerran paastoat ja sitten ahmit. Saat ilmeisesti kuitenkin sen verran vähän kaloreita noista herkuista, ettei se nosta painoasi, koska koko päivän kalorisaldo on liian vähän.
    Mutta kannattaisi lopettaa tuollainen, alkaa kuulostaa bulimialta, vaikket oksennakaan.

    Äänestä

Olen anoreksiaa sairastaneen äiti, eli kokemusta on. Ensiksikin pyytäisin sinua googlettamaan Syli ry:n kotisivun, sieltä saat yhteystietoja, neuvoja, alueyhdistysten tiedot, joissa on sairaudesta toipuneet henkilöt, joilta saat lisää tietoa. Myöskin näillä sivuilla on tietoa vertaistuesta, keskustelupalstasta, neuvoja ym.

Pituuteesi nähden sinun paino on hyvin alhainen edelleen. Neuvoisin, että ottaisit "järjen käteen", eli miettisit, mikä on keholle terveellistä, mikä ei. Herkkuja voit ottaa, mutta ei niillä pidä tukahduttaa nälkäänsä. Kevyttuotteet eivät myöskään ole tae terveyteen. Syö vaikka hedelmiä, kun tekee mieli herkutella. Silti tarvitset oikeaa ruokaakin. En tiedä, asutko kotona, vai yksin. Itselläni on taipumus lihomiseen, joten pyrin välttämään hiilihydraatteja sokerin ja esim. valkean jauhon muodossa. Käytän voita, syön kananmunia, kummatkin erittäin terveellisiä, tummaa leipää, juustoja, lohta, lihaa ym ym. Ostan hyvin usein Wokki-pakasteita, ovat todella maukkaita. Lämmitän paistinpannussa ja käytän voita siihen. Aivot tarvitsevat rasvaa, voi on terveellistä ja hyvää myös aivotoiminnalle.

Ajattele, olet ainutkertainen ihminen, rakasta itseäsi ihmisenä, jätä kehon muodot toisarvoiseksi. Elämä tarjoaa niin paljon, että kun suuntaa katseensa ja mielenkiinnon oman kehonsa ulkopuolelle, elämä avautuu ja se kannattelee sinua, kun annat sille mahdollisuuden.

Toivon kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muille, joiden katse kohdistuu itseensä, kehoonsa. Sielu ja onni on teissä, antakaa sille elämisestä nauttimisen mahdollisuus!

Äänestä
  • Heip,

    ravitsemusasiat tiedän varsin hyvin, liiankin kanssa. Laihdutin alipainosta sairaalliseen alipainoon juurikin rajulla karppauksella. En todellakaan halua enää hurahtaa dieetteihin tai yli-terveelliseen syömiseen!!! Ihan vihon viimeistä on palata takaisin siihen ortorektiseen malliin, jota noudatin alkuvuosien ajan.

    Olen iloinen ettei paino ole noussut näillä herkutteluilla. En välitä saanko vitamiineja jne., kunhan en liho. Tiedän, että 45kg on liian vähän, mutta minulle riittävästi. Pelkään vaan, etten jossain vaiheessa enää pysty kompensoimaan iltaherkuttelua, ja sitten alan paisua. :O Nyt paino sen kun laskee vaan, kun pystyn tasapainottamaan herkutteluhetket seuraavana päivänä. En aio syödä listan mukaan, sen tiedän. 2500kcal/pv on aivan liikaa, ja siihen en lähde. Mieluummin paastoan ja herkuttelen iltaisin.

    Kysymykseni olikin vaan että Miten tällainen kropan toiminta on ylipäätään mahdollista??? Että paino ei nouse, vaikka miten herkuttelen? Vatsa toimii kuin rasvattuna, ja olo on kevyt. :S Ihmeellistä, ja aivan ihanaa!

    Äänestä

  • kroppa_sekaisin? kirjoitti:

    No sulla varmaan jää ne kokonaiskalorit sitten vajaaks.. Jos kerta vaan laihdut..

    "Laihdutin alipainosta sairaalliseen alipainoon juurikin rajulla karppauksella"

    Miksi lähdit laihduttamaan itseäsi, vaikka olit alipainoinen jo valmiiksi? Johan järkikin sanoo, että ainoa, minkä sillä menetelmällä kohtaa, on sairaus. Se on sairaus, josta ei noin vain selvitä. Ota hyvä ystävä järki käyttöön ja keskity muihin asioihin, kuin painosi tarkkailuun. Jos jatkat tuohon tyyliin, elämäsi menee sivuraiteilla, etkä nauti niistä asioista, mitkä ovat ikäiselläsi nauttimisen arvoisia. Elämä kulkee rataansa, ja voit havaita, että nuoruus meni, miksi minä en siihen tarttunut oikeilla otteilla.

    Laihuus ei tuo onnea, usko siihen. Sen on niin moni kokenut vaikean sairauden kautta. Kaikesta päätellen et ole edes lihavuuteen taipuvainen, jos lähtöpainosi oli jo alipainon puolella.

    Katsopa peiliin, kuka siellä katselee, ja mitä toivoisit hänen elämäänsä! Uskoisin onnellista ja mukavaa elämää, jota on vanhempana mukava muistella. Sairautta muistelet harmitellen, että pitikin aikaa ja jopa vuosia tuhlata sen eteen, ei ollut todella sen arvoista. En tarkoita sitä, että voi syödä ja mässätä, mitä sisukset sattuu vetämään, mutta elämähän tarjoaa niin paljon muutakin. Keskitä tuon peilistä katsomisen jälkeen katseesi myös itsesi ulkopuolelle, siellä se elämä on. Kuitenkin, mitä se elämä antaa, tulee sinusta itsestäsi, ei mistään muualta. Hymyile, sinulle hymyillään hyvyydestä, hyvä palkitsee hyvällä. Itsensä rääkkäys ei ole kenellekään iloa, miksi sitten rääkkäisit itseäsi. Mieti, sinulla on muitakin vaihtoehtoja elämääsi, kuin pelkkä laihduttaminen ja jopa tiedostamaton pyrkiminen sairauteen. Kukapa tahtoo olla sairas, ei tiettävästi kukaan. Et varmasti sinäkään. Olet itsesi läheisin ja rakkain ihminen, pidä kehoasi ja mieltäsi hyvänä ja hoida sitä rakkaudella!

    Äänestä

  • kroppa_sekaisin? kirjoitti:

    Heip,

    ravitsemusasiat tiedän varsin hyvin, liiankin kanssa. Laihdutin alipainosta sairaalliseen alipainoon juurikin rajulla karppauksella. En todellakaan halua enää hurahtaa dieetteihin tai yli-terveelliseen syömiseen!!! Ihan vihon viimeistä on palata takaisin siihen ortorektiseen malliin, jota noudatin alkuvuosien ajan.

    Olen iloinen ettei paino ole noussut näillä herkutteluilla. En välitä saanko vitamiineja jne., kunhan en liho. Tiedän, että 45kg on liian vähän, mutta minulle riittävästi. Pelkään vaan, etten jossain vaiheessa enää pysty kompensoimaan iltaherkuttelua, ja sitten alan paisua. :O Nyt paino sen kun laskee vaan, kun pystyn tasapainottamaan herkutteluhetket seuraavana päivänä. En aio syödä listan mukaan, sen tiedän. 2500kcal/pv on aivan liikaa, ja siihen en lähde. Mieluummin paastoan ja herkuttelen iltaisin.

    Kysymykseni olikin vaan että Miten tällainen kropan toiminta on ylipäätään mahdollista??? Että paino ei nouse, vaikka miten herkuttelen? Vatsa toimii kuin rasvattuna, ja olo on kevyt. :S Ihmeellistä, ja aivan ihanaa!

    "Kysymykseni olikin vaan että Miten tällainen kropan toiminta on ylipäätään mahdollista??? Että paino ei nouse, vaikka miten herkuttelen? Vatsa toimii kuin rasvattuna, ja olo on kevyt. :S Ihmeellistä, ja aivan ihanaa!"

    Kun paino ei nouse, niin miksi sinä sitten taiteilet ravinnon määrän kanssa, eli pihtaat syömistä? Ihmisillä aineenvaihdunta on hyvin yksilöllistä. Esim. itselläni paino pysyi nuorempana samana, söin ja herkuttelin kuinka paljon tahansa, tosin alipainoinen en ollut. Sehän on ihanne tila, mutta syömättömyydellä, tai liian pienellä terveellisellä ravintomäärällä ei kannata kehoaan rääkätä, siitä on kysymys, kun kompensoit seuraavana päivänä edellisen esim. illan liian syömisen.

    Aivot tarvitsee rasvaa, keho "polttoainetta", jotta voit hyvin. Miksi et sitten sitä polttoainetta antaisi. Tuo paasto, mitä kirjoitat, ei todellakaan ole vatsasi ja olosi hyvinvointia edistävää. Tarvitset, kuten kaikki muutkin ihmiset hyvinvoinnilleen terveelliset "eväät", esim. kokis ei sitä ole, ei kahvi eikä suklaapatukat. Niitä voit käyttää jälkiruokana, tai välipalana, mutta tarvitset ravitsevampaa syötävää kehosi ja itsesi hyvinvoinnin turvaamiseksi.

    Suosittelen, että menet sinne kouluterveydenhoitajalle tai ravitsemusterapeutille, jos et usko esim. näitä opastavia kirjoituksia. Ruoka ei ole koko elämä, se on polttoaine, mikä turvaa varsinaisen elämäsi.

    Äänestä

  • Sumppi Vantaalta kirjoitti:

    Hei,

    kiitos vastauksistasi mutta pyydän myös huomioimaan että olet s.häiriöpalstalla kysymässä ihmisiltä että "mitä ihmettä oikein teette kropallenne?" Minulla on ollut anoreksia viisi viimeistä vuotta. Olen ollut puoli vuotta osastohoidossa, ja lähtenyt omasta tahdostani pois.
    Kysyt miksi kompensoin herkuttelut. Siksi, koska pelkään lihomista. Niin yksinkertaista ja sairasta kuin onkin, tämä on fakta. En halua lisää painoa, vaikka tiedon tasolla tiedän että kroppani tarvitsisi vähintään 10kg lisää. Mutta en halua. Olen tyytyväinen 45 kiloisena, enkä aio saada kehooni enempää painoa. Olen anorektikko, sen tiedostan. Tiedostathan sinäkin valistaessasi minua oikeaoppisesta ruokavaliosta??? Tiedän siitä enemmän kuin tarpeeksi, ja voin sanoa yhtään ylpeilemättä että pystyisin opastamaan ylipainoista ihmistä terveeseen laihdutukseen jne. Karppasin koska löysin siitä keinon kontrolloida kehoani, pitää itseni alipainoisena, sairaalloisissa mitoissa. Sitä tavallaan halusin, sairas minä halusi! Ei tätä voi ymmärtää ulkopuoliset.

    Kaikkein turhinta mitä anorektikolle voi sanoa, on opasteet oikeanlaiseen ruokavalioon jne. Kyllä me tiedämme, paremmin kuin hyvin. Mutta oma pää ei suostu siihen. On pysyttävä alipainoisena, jopa keinoilla millä hyvänsä.

    Tänään(kin) pidin herkuttelupäivän. Päätin jo aamulla että illalla saan ottaa suklaapatukan ja palan jäätelöä. Siispä koko aamupäivän elin lightkolalla ja kahvilla, sitten voin herkutella hyvällä omalla tunnolla. Terveys on sivuseikka silloin kun on anoreksia, ja valitettavaa kyllä--minä en pelkää osteoporoosia jne.

    Ihmettelen siis vaan ettei paino tosiaan nouse vaikka syön herkkujakin.

    Äänestä

hmmm, muutaman kuukauden vahna ketju mutta vastaan silti jos vaikka kroppa_sekaisin sattuisi tämän näkemään ja saisi jtn hyötyä irti :) luin jostain että anoreksian jälkeen aineenvaihdunta lähtee rullaamaan jotenkin ihan ylikierroksilla ja siksi monet vaan jatkaa laihtumista kun kroppa alkaa käyttää kaloreita liiankin innokkaasti hyödykseen, mutta tämä tasaantuu ajan kanssa. En tosiaan uskalla ihan sata varmaksi tätä sanoa, mutta jos joku tietää enemmän niin voi korjata tai tarkentaa. Ja voithan sä soittaa johku lääkäriin anonyymisti ja kertoa tilanteesi ja kysyä asiasta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kroppa_sekaisin? kirjoitti:

Heip,

olen vastikään osastolta kotiutunut anorektikko. Paino nousi vaivaiset 2kg ja mitat ovat nyt 173/45. lähdin liian aikaisin mutten jaksanut olla enää :S Yritän nyt selvitä kuiville avopuolen tuella, mutta haasteita riittää.

Syömiset olen hoitanut melkein listan mukaan, mutta sitten on tullut pari päivää kun olen tietoisesti jättänyt syömättä. Illalla iskee sitten nälkä, ja makeanhimo. Noh, yhtenä iltana ahmin sitten puoli pussillista lakua, siivun jäätelöä, ja suolaista piirasta kun oli huutava nälkä! Tuli pieni paniikki mutta nukahdin autuaassa sokerihumalassa. Heräsin aamulla, vatsa toimi paremmin kuin aikoihin ja paino oli laskenut reippaasti!!! :O Miten se on mahdollista?

Sama toistui parin päivän päästä, eikä paino peloistani huolimatta noussut grammaakaan! Olin päivän aikana kuitenkin syönyt ihan kohtalaisesti; normaali aamupala, ja lounas(tosin ilman leipää ym. pieniä poistoja), sekä päivällinen. Nälkä hiipi illalla vatsaan aikaisin, koska ruokamäärät ovat nyt kotona pienentyneet. Mutta vaikka ahmin vatsani piukeaksi, varmasti ainakin 800-1000 kalorin edestä, paino se vaan laskee! Sinänsä olen tyytyväinen, ettei noussut, mutta kysynkin että miten tämä on mahdollista?

Voiko tämä jatkua samanlailla vaikka herkuttelin näin joka ilta? Voiko kyseessä olla jokin vakavampi imeytymishäiriö!!? Kertokaa te muut kokeneet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu