Onpa askarruttanu, jot miksei maailmankirjallisuudessa ole homoja nimeksikään, siis henkilöhahmoina? Tuntuupi noin näppituntumalta olevan tuiki harvinaista nähdä päähenkilönä tai sivuhahmonakaan homoseksuaalia. Nekin kirjat, joissa näkyy, niin niissä siitä tehdään sitten iso numero tai joku kantava teema. On seksuaalisuus vaan kuuma peruna ollut aina, sano.
homot kirjoissa
lyydia
6532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, jos jossain tarinassa oliskin joku vaikka sitten homo, niin tarviiko sitä sitten vartavasten ilmoittaa erikseen että, "tämä henkilö tässä on sitten muuten homo".
Ei meidän pidä muodostaa käsitystä yksilöstä, pelkän seksuaalisuuden tai muun sivuseikan perusteella.
Ihmetyttää, miksi meidän pitää niin usein saada joku juttu, (homo, erirotuinen, vammainen), johon sitten perustamme kyseisen ihmisen olemuksen.
Onko se todella vaikeaa katsoa pelkkää ihmistä ihmisenä, ilman mitään ennakkokäsitystä.
Ukkomiehenä voin sanoa, että moni ei nää minussa mitään homoutta, koska olen ukkomies. Mutta kun tarkemmin asiaan perehtyykin, sisältä löytyykin se pieni "kotihomo".
Kiitos ukkomies viestistäsi on mukavaa lukea fiksujen ihmisten asiallisia mielipiteitä!
Niin minuakin kummastuttaa se, että halutaan lyödä leimoja toisiin ihmisiin, ikään kuin pelkkä sukupuolinen suuntaus (joka ei välttämättä edes ole kovin stabiili ilmiö) määrittäisi ihmisen koko persoonaa. Ihmiset niputetaan "homoiksi", "heteroiksi" tai heihin lyödään "bi-leima” ja nämä automaattisesti antavat heille tietyt perusominaisuudet. Lisäksi tälläkin palstalla on liitetty mitä kummallisimpia ominaisuuksia mm. homoihin esim. eläimiin sekaantuminen.
Totta on, että kirjallisuudessa esiintyy vähän miehiä, jotka pitävät miehistä ja naisia, jotka pitävät naisista. Se kertoo luullakseni enemmän yleisestä asenneilmapiiristä kuin tekijöiden omasta elämäntilanteesta. Mutta toki on poikkeuksiakin. Kun sosiaalistuminen heteroperhemalliin alkaa jo lapsena vaatii aika paljon pohdintaa ja kasvua, että ylipäänsä pystyy tekemään omia valintoja ja elämään omaa elämäänsä. Tätä ei muuten monikaan tule ajatelleeksi, että monet ovat käyneet pitkän ja toisinaan kivuliaan tien ”löytääkseen” itsenä. Tässä monta kertaa kirjallisuus on apuna. kirjallisuus antaa pakopaikan mistä kukin löytää omat sankarinsa tai vaan rauhaisan ajanvietteen.
Tämä ei nyt tainnut liittyä kirjallisuuteen paljoakaan…
Mutta kirjallisuudessakin moni asia jää lukijan ”vastuulle” hänen mielikuvituksensa varaan, joten kaikkea ei tarvitsekaan alleviivata.
"Niin, jos jossain tarinassa oliskin joku vaikka sitten homo, niin tarviiko sitä sitten vartavasten ilmoittaa erikseen että, "tämä henkilö tässä on sitten muuten homo"."
Enhän sitä tarkoittanut, mutta tietenkin se on yksi piirre, siis se seksuaalisuus ja aika usein vaan tuntuu, että lähtökohtaisesti heteroita niissä romaaneissa pyörii, ellei, kuten jo sanoin, ole tarkoitus jotenkin korostaa sitä seksuaalisuutta, nostaa sitä kantavaksi teemaksi, järkyttää tms.
"Ihmetyttää, miksi meidän pitää niin usein saada joku juttu, (homo, erirotuinen, vammainen), johon sitten perustamme kyseisen ihmisen olemuksen.
Onko se todella vaikeaa katsoa pelkkää ihmistä ihmisenä, ilman mitään ennakkokäsitystä."
En tiedä luetko ylipäänsä romaaneja, mutta suuri osa taikaa on nimenomaan henkilöhahmojen rakennus ja heidän tuntemisensa, eikä sitä voi rinnastaa tähän tosimaailmaan. Kaikki seikat mitä kirjailija kertoo ja jättää kertomatta ovat merkittäviä, kun hahmoista luo mielikuvaa, eikä romaanihahmoon voi suhtautua "pelkkänä ihmisenä" koska eihän sitä edes ole olemassa!! Kysymys ei nyt siis ole mistään leimaamisesta tai ennakkoluuloista, vaan mietin vain miksi suurimmassa osassa romaaneita näin on. Tai tiedänhän sen itsekin, että kysymys varmaan on ennakkoluuloista jne., mutta luulisi, että kirjailijat kuitenkin ovat niitä vapaamielisimpiä. Miksei siis homoutta voi esittää ilman mitään alleviivaamista, sensaatiohakuisuutta, kaksimielisyyksia jne
Mukavia pohdintoja, kiitos vaan.
"Miksei siis homoutta voi esittää ilman mitään alleviivaamista, sensaatiohakuisuutta, kaksimielisyyksia jne "
Onkohan niin, että olemme oppineet ajattelmaan Iltapäivälehtien tyyliin, sensaatiomaisesti ja kaksinaismoraalisesti, en tiedä.
Lue vuosituhansien suurinta satukirjaa eli Raamattua. Sieltä löytyy aikamme kuuluisin homo eli herra J ja hänen "opetuslapsensa".
Tuo on sinänsä totta. Mutta kai homoseksuaalisuus on kuitenkin problematiikaltaan sen verran erityinen, että olisi vaikeata luoda homoseksuaalista henkilöhahmoa, jonka suuntautuneisuus olisi vain jotenkin rivien välissä olemassa...ei olisi mitään erityistä kerrottavaa silloin, ei mitään, mihin tarttua, mihin ei voisi tarttua myös heterohahmon avulla.
Suosittelen homokirjallisuudesta esim. Armistead Maupinia, Andrew Hollerania ja Alan Hollinghurstia.