EU

Eikö kukaan kaupungin päättäjistä halua ottaa asiakseen että Huittisiinkin saataisiin eu-ruokajakelu , ei se varmaan olisi niin iso työ että laitettaisiin johonkin jakelupiste.Kyllä nämä hommat toimii muuallakin.
8849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuin vaaksa vieroon

Äänestä

Kyllä on aikamoista porukkaa Huittisissa kun ei kukaan halua selvitystä tästä eu-ruoka-avusta ja kuitenkin se kuuluu kaikille kansalaisille jotka sitä tarvitsevat, taidan olla ainoa köyhä täällä koska muita ei tunnu kiinnostavan.

Äänestä
  • Asian voisivat ottaa selvitettäväkseen kaikki huittislaiset kansanedustajaehdokkaat. Myönnän, vaikka itse olen nimimerkin mainitsema yksi päättäjistä, että asia on minullekkin "hämärän peitossa". Jospa joku kansanedustajaksi aikova ottaisi selvitystyön hoitaakseen, varmaan saisi muutaman lisä-äänen ensi keväänä. Ainoa ongelma on, että näille sivuille täytyisi kirjoittaa omalla nimellään, ettei lisä-äänet menen simon laariin.
    Saas nähdä ketä ensin ehtii asian selvittää nimimerkille. Senverran pistän "vipinää rattaisiin", että jos ei syy selviä tämänvuoden aikana, niin otan selvää vuoden 2011 alkuun mennessä kunhan muilta selvitystöiltäni ehdin tämän kyseisen asian "kimppuun".

    Äänestä

  • Jukka Kivimäki kirjoitti:

    Asian voisivat ottaa selvitettäväkseen kaikki huittislaiset kansanedustajaehdokkaat. Myönnän, vaikka itse olen nimimerkin mainitsema yksi päättäjistä, että asia on minullekkin "hämärän peitossa". Jospa joku kansanedustajaksi aikova ottaisi selvitystyön hoitaakseen, varmaan saisi muutaman lisä-äänen ensi keväänä. Ainoa ongelma on, että näille sivuille täytyisi kirjoittaa omalla nimellään, ettei lisä-äänet menen simon laariin.
    Saas nähdä ketä ensin ehtii asian selvittää nimimerkille. Senverran pistän "vipinää rattaisiin", että jos ei syy selviä tämänvuoden aikana, niin otan selvää vuoden 2011 alkuun mennessä kunhan muilta selvitystöiltäni ehdin tämän kyseisen asian "kimppuun".

    Kiitos Jukka asiallisesta vastauksestasi, ajattelinkin mielessäni että varmaankin sinä otat kantaa ja alat selvittää asiaa,nyt sitten odotellaan vastauksia.

    Äänestä

  • Haluan tietää kirjoitti:

    Kiitos Jukka asiallisesta vastauksestasi, ajattelinkin mielessäni että varmaankin sinä otat kantaa ja alat selvittää asiaa,nyt sitten odotellaan vastauksia.

    Vähän vei minullakin selvityksen hankkiminen aikaa. Tänään tapasin Huittisten kaupungin perusturvajohtaja Kristiina Piiralan ja hän sanoi, että Huittisten kaupungilla ei ole tälläistä jakeluorganisaatiota. Huittisten kirkkoherranvirastosta ystävällinen rouva, joka on talouspäällikkö, antoi vastaukseksi, että Huittisten seurakunnalla ei ole myöskään tälläistä jakeluorganisaatiota. Vanhan vampulan puolella seurakunnan diagoniatyöntekijä Elisa Kisamaa on jakanut eu-ruokakasseja tarvitseville. Tätä toimintaa ei ole seurakuntien yhteenliittämisestä huolimatta lopetettu, vaan se jatkuu edelleen. Mikäli henkilö ottaa yhteyttä Elisa KIsamaahan asia varmaankin järjestyy. Huittisten Vapaaseurakunnasta Ritva Kirra ilmoitti, että varsinaista eu-ruokakassijakelua ei vapaaseurakunnan puolesta järjestetä, mutta Sastamalan Vapaaseurakunta näitä jakaa.

    Kaaikenkaikkiaan sain kyselylläni positiivista asiaan suhtautumista. Omana käsityksenäni jäi olemaan, että homma on kiinni aktiivisesta yhdistyksestä ja henkilöstä ja paikasta. Tuo Vampulan mahdollisuus tuli minullekkin positiivisena tietona.

    Ei tarttunut kukaan kansanedustajaehdokkaista 20.11.2010 kysyjän syöttiin. Jos hätä olisi suuri niin nälkään kuolisi tämänmuotoisen ruoka-avun tarvitsija. Valitettavasti. Enkä minäkään tämän enempää pysty asialle tekemään.

    Kiitos kun otit selvää asioista ,mutta kyllä kummastuttaa Huittisten kaupungin suhtautuminen asiaan kyllähän sitä nyt jonkun tilan saisi hommattua vaikkapa vanhalta meijeriltä tai jostain muusta paikasta. Taitaa vaan Huittisten päättäjät ajatella rikkaita eikä köyhiä ja olen aivan varma että jos tälläinen jakelu saataisiin tänne niin kyllä siellä olisi hakijoina niitä isotuloisiakin.Tuntuu vaan niin väärältä että Vampulassa jaetaan milläs sinne menet hakemaan jos ei ole muuta kulkuneuvoa kuin jalat.

    Äänestä

  • Haluan vastauksen kirjoitti:

    Otappa selvää koska sieltä Vampulasta voi ruokakassin hakea ja soita mulle, niin käyrään yhdessä sinulle hakemassa. Kyllä sitä on paljon huonommissakin talkoissa tullu oltua mukana. Ihan vilpittömästi tarjoan osaltani pahan autoni hanttimiehen istuinta ilmaseksi sinulle. Meitä saamattomia Huittisten kaupunginvaltuutettuja on 43 kappaletta. Minä tarjoan sinulle ensimmäisen kyydin Vampulaan ja takaisin. Seuraavalla kerralla soitat jollekkin muulle valtuutetulle jne... LUPAAN SINULLE: Jos jokin kaupunginvaltuutetuista kieltäytyy yhteydenottosi jälkeen kuljetusapua antamasta, lupaan minä siinä tapauksessa toisen kyydin ja kolmannenkin jos kieltäyjiä on runsaasti. Ahdisteleppa nyt ihan avoimesti meitä päättäjiä. Sillä voi olla seuraamuksena se, että saadaan Huittisten keskustaan jakopiste hyvälle asialle.

    Minun numeroni löytyy luettelosta ja kaupunginvirastosta saat muiden päättäjien numerot.

    Enkä pyydä sinua edes kahdenvuoden päästä äänestämään minua kunnallisvaaleissa. Jutellaan matkalla muista mukavista aiheista.

    Pliis! Älä soita kovin myöhään kun menen aina aikaisin nukkumaan. Mutta aamuöisin olen jo lehtilenkillä. Jos en vastaa, olen kokouksessa ja soitan varmasti takaisin.

    Kiitos lupaamastasi kyydistä,kyllä minä itse pääsen hakemaan ruokakassin mutta ajattelin näitä vanhoja eläkeläisiä ja lapsiperheitä jotka tarvitsisivat myöskin tämän kaltaista apua.Kyllähän toi olisi hyvä idea alkaa ahdistelemaan kaupunginvaltuutettuja mutta minusta ei siihen ole joten lopetan tämän keskustelun ja odottelen jospa se ruokajakelu saavuttaisi joskus Huittistenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haluan vastauksen kirjoitti:

Eikö kukaan kaupungin päättäjistä halua ottaa asiakseen että Huittisiinkin saataisiin eu-ruokajakelu , ei se varmaan olisi niin iso työ että laitettaisiin johonkin jakelupiste.Kyllä nämä hommat toimii muuallakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu