oon täysin sitä vastaan että naiset raskauden aikana polttavat,mutta itsellä pyörii mielessä se"ihana ajataus" kun saan polttaa sen ensimmäisen tupakan raskauden jälkeen.järjellä kun ajattelee,niin mitä järkeä sitä on alkaa taas polttamaan kun täysin sen 9 kuukautta on jo ollut polttamatta?tietenki asiaan vaikuttaa paljon myös se että mies ei ole lopettanu vieläkään,vaikka on jo lupaillut että "heti kun vauva syntyy".hmm..onkohan näin.Tiedän myös kaikki nämä ns, imetyksen ja tupakoinnin yhteiset pelisäännöt.harmittaa vaan jos sitä uudelleen retkahtaa. :(
Samoja ajatuksia muillakin?
vauvvvvvvvojatulossa
7215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuinka kauan olet ollut polttamatta? Itsellä meinaan pyöri tuo asia myös mielessä aika pitkäänkin, mutta sitten se vaan unohtui, ja nyt lähelä laskettua aikaa asia käy kyllä mielessä, mutta varsinaisesti mieli ei tee polttaa. Enemmänkin tulee sellainen fiilis, että sitten jos jossain vaiheessa taas polttaa, niin ainakin ekasta röökistä tulee tosi huono olo....
noin se 9 kuukautta kun laskettu aika on kolmen viikon päästä..ja oisinko jonku 7 vuotta polttanut..vaan kyllä se tupakki haisee hyvälle vieläkin. :/ja ihan lapsenkin kannalta ois hyvä olla polttamatta.,mutta varmasti tulee ainakin se yksi poltettua melko heti synnytyksestä..tyhmiä kun me ihmiset olemme. :D
aaaah mulla pyörii ihan sama ajatus päässä, tuntuu turhauttavalta, että täällä vielä puolisen vuotta jäljellä, ennen odotettua tupakkaa =D
tuntuuhan se typerältä ruveta tupakoimaan taas 9kk:n jälkeen, mutta mut se ajatus on pitänyt toistaiseksi irti tupakasta. Ei tunnu niin pelottavalta, kun tietää saavansa polttaa sen tupakan sitten lapsen syntymän jälkeen, vaikka tiedä ihan oikeasti tuleeko sitä poltettua.
Tää kuulostaa hölmöltä, mutta sanon sen kuitenkin:
mulle tupakoimatta oleminen on ollu yhtä rankkaa, kun ystävä olis kuollut. Tuntuu samalla tapaa tyhjältä, järkyttää ajatus ettei enää polttais (vrt. näkis ystäväänsä) ym. Kurkkua ja rintaa puristaa ja tuntuu ettei happea saa.
Musta on ihan oikeutettua ajatella saavansa vielä joku päivä sen tupakan, koska se vaan helpottaa mun oloa. Musta tuntuu paremmalta palata takas siihen vanhaan tapaan, kun että jatkais ilman, koska se vaan on niin pelottavaa.
Tottakai mä toivon, etten mä sitten poltakaan sitä tupakkaa synnytyksen jälkeen, tai että mä siirrän sitä pikkuhiljaa eteen päin ja lopulta toteen että joo, ehken mä otakaan sitä. Mut kyllä mä sitä tupakkaa odotan. (:
Aivan samoja ajatuksia täälä on pyörinyt mielessä. Jotenkin välillä "haaveilee" siitä, että saa vetää savukkeesta henkoset. Sit tosiaan järki sanoo, että ei enää ikinä missään nimessä. Olen kyllä päättänyt pysyä kovana, enkä toivonmukaan polta enää ikinä yhtään. Tiedän nimittäin sen, että jos synnytyksen jälkeen poltan yhdenkin savukkeen on siitä retkahtaminen erittäin todennäköistä. En kuitenkaan halua enää ikinä polttaa. Enkä varsinkaan kun on lapsi.
Jotenkin pitää yrittää vaan itselle toitottaa, että olen jo viettänyt monia hyviä vuosia savukkeiden kanssa, nyt ei enää tarvitse. Nyt pyrkii vaan unohtamaan koko tupakoimisen niin ehkä se sitten jää lopullisesti historiaan. Meillä oli hyvät hetkemme. =) Olen kaikille läheisillekin sanonut, etten polta enää ikinä yhtään.
paljon mieli valkkaria että odotan sitä hetkeä kun saan lasillisen :D
täälläkin himoitaan ja tupakkaa myös! Yleensä ennen raskautta kun join, otin valkoviiniä... Kaipaan sitä todella, en välttämättä sitä nopeaa hiprakkaa minkä sillä saa, vaan ihan sitä makua ja sen siemailua! Siihen yhdistettynä vielä tupakka, niin nams... Itsekin lopetin kuin seinään röökinpolton kuin sain tietää odottavani, poltin 6 vuotta satunnaisesti ja joskus säännöllisesti... Myönnän että odotan ekaa tupakkaa lapsen syntymän jälkeen, vaikka kaikille vannotan että se on lopullisesti loppu nyt!
myös täällä. Mulla taas tekee mieli punaviiniä ja tupakkaa. Punaviini kun rentouttaa kivasti. Olen polttanut n. 15v ja tietenkin olen nyt ollut polttamatta mutta kyllä tupakkaa tekee niin pirusti mieli. Enkä tosiaan tiedä aloitanko uudestaan...