Mulla on jo vuosia ollu sellanen olo, että ehkä tartteisin ulkopuolista apua että saisin elämäni kunnolla rullaamaan. Mutta hetkittäin aina olen päässyt hyvään vauhtiin ja on mennyt mukavasti ja sitten se avun hakeminen unohtuu, kunnes taas nousee jotain. Nyt alkaa olla se hetki, kun on pakko hakea apua, koska nyt tästä omasta "hulluudesta" kärsii pari muutakin, mies ja kaksi lasta.
On vaan jotenkin kauheen vaikea lähtee hakemaan apua. Mihin soitan? Mitä sanon? Keskeisempänä ongelmana tällä hetkellä on kamalat raivokohtaukset, joita on ollu nyt enenevissä määrin kolmisen kuukautta. Sitten on myös omanarvontunteen täydellinen menetys. En löydä itsestäni mitään hyvää tai positiivista, ajattelen että jos kuolisin, kaikkien elämä olisi luultavasti vain helpompaa. Jne muita yhtä pirteitä ajatuksia.
Taustalla vuosien takaa on vaihtelevia muotoja syömishäiriöitä, joista nyt olen päässyt eroon, mutta siis on jo piiiitkä aika sitten ollut jotain "vikaa" pääkopassa. Lisäksi mieltä painaa seksuaalinen hyväksikäyttö mikä sattui muutama vuosi sitten. ja se onkin sitten vähän vaikeampi juttu käsitellä tekijästä johtuen.
Tuntuu ettei pää vain enää kestä kasassa ja puran paskan oloni lähimmäisiini. En osaa enää nauttia lapsistanikaan kun melkein säälin heitä että joutuuvat tälläsen äidin kanssa elämään. tuntuu etten ansaitse heitä. Mieheltä alkaa kärsivällisyys selvästi loppua, vaikka erittäin hienosti onkin jaksanut tähän asti. Pelkään että menetän kaiken minulle tärkeän tällä menolla.
Miten saan apua tähän?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni työterveyslääkäri määräsi sairaslomalla ja psykologille juttelemaan. Muutaman viikon odotushan siinä oli kun ei tuota vaivaani akuutiksi katsottu.
Ota rohkeasti yhteyttä terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon. Jollain paikkakunnilla on myös terveyskeskuspsykologeja, joiden juttusille pääsee ilman lähetettä pelkällä ajanvarauksella. Parempi hakeutua avun piiriin heti eikä antaa vaivan ja olon pahentua.