Olen sairastanut masennusta jo kohta 20 vuotta, välillä pärjään sen kanssa välillä se tulee pahempana takaisin. Työttömyys pahentanut ja tämä syksy sekä pimeys masennustani. Olin kesällä töissä puolitoista kuukautta, lähdin työstä koska se alkoi vituttamaan ei kiinnostanut ja osittain tuntui etten jaksanut, kun olin töissä en jaksanut kotona tehdä muuta kuin nukkua... Välillä olen ollut työssä välillä sairaana, nyt työttömänä pitemmän aikaa..
Psyk.polilla olen käynyt ja nyt ehdottivat sairaslomaa? Loppuvuodeksi, käyn kuulemma puolivaloilla ja haen kaikkea muuta työtä kuin oman alani työtä, koska kärsin myös sosiaalisista peloista niin en uskalla hakeutua asiakaspalvelutöihin joihin minut on varsinaisesti koulutettu. Psykologi totesi että sinun tulisi myöntää sairautesi ja oppia hyväksymään se, eikä hakea umpimähkään puolikuntoisena töitä, olen hakenut siivousalan työtä ym. ns. työtä jossa ei tarvitse niin kohdata ihmisiä.
En tiedä olen väliinputoaja ,toisaalta tiedän että vielä pystyisin antamaan työelämälle jotain toisaalta, en jaksa ei kiinnosta mikään. En pääse täältä neljän seinän sisältä ulos, kaupassa käyntiki tuottaa ponnisteluja. Masentaa ja vituttaa kaikki. Murehdin vain elämää, seksi ei kiinnosta ja tuntuu että kaikki asiat sekaisin. Ystäviä ei paljoa ole, niihinkin haluaisin tutustua kun siihen olisi mahdollisuus. Elän kotona koiran kanssa lähes erakkona...
Sairaslomaa, kuntoutus ja yritys työelämään, sekä päiväsairaalaa ehdotettu!! Sairasloma, en haluaisi jäädä sairaslomalle sillä minähän pystyn, en sairasta mitään masennusta, miksi helvetissä ne ehdottaa sairaslomaa, tämä on minun päälimmäinen tunne, koska en hyväksy sairauttani vaan menen väkisin täysillä höyryillä eteenpäin.
Elämä on sekavaa, taidan mennä kantakapakkaan, heittää aivot narikkaan, alkaa juopoksi ja yhteiskunnan pummiksi... etten ajattele mitään en työuraa en koulutusta en paskaakaan, elän vaan kunnes arkun kansi napsahtaa kii...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitit viestisi alussa, että olet sairastanut masennusta kohta 20 vuotta. Jos masennus on noin kroonistunut, niin eikö silloin olisi parasta ottaa se sairasloma, mitä sinulle on tarjottu, eikä hakea muita töitä. Saisit aikaa miettiä asioitasi.
Paljon riippuu siitä, oletko vielä sen ikäinen, että kuntoutus yms mainitsemasi toimet tulevat kyseeseen. Aina kannattaa yrittää, jos on vähänkin halua. Mutta kaikkein tärkin on hoitaa itsesi kuntoon, ammattilaisten avulla. Jätä se kapakka käymättä, se vain pahentaa tilannetta.
Itse lopetin alkoholin käytän kokonaan noin 10 vuotta sitten, kun krooninen masennus siitä vain aina paheni.
Tsemppiä sinulle, ota s-lomaa ja hoida itseäsi.