Tapasin reilu parivuotta sitten ihmisen johon rakastuin kuin hullu puuroon! Ensimmainen vuosi oli yhtä hullunmyllyä, hän halus erota ja viikonpäästä palata yhteen noin 5-10 kertaa ja jäi pettämisestä kiinni 2 kertaa!! Annoin kaiken anteeks ja toivoin sydämmeni pohjasta että kaikki muuttuu paremmksi... Toinen vuosi meni jo paljon paremmin kunnes itse tapasin toisen naisen! Tavattiin noin 5 kertaa, viihdyin hänen seurassa. Ei ollu seksiä eikä mitään sellaista, juteltiin vaan.. Lopetin tän niin sanotun "salasuhteen" ja kerroin tyttöystävälleni mitä olen tehnyt.. Hän muutti pois, en pyytäny häntä lähtemään enkä myöskään jäämään!! Nyt erosta on noin 2kk ja olen aivan palasina, en tiedä miks ku ei mulla kyl huono omatuntokaan ole. En ole varma onko mulla ikävä, olenko vihanen itselleni että olen ikinä antanut anteeks hänelle vai mitä vittua??? Mitä järkevä ihminen nyt tekis???? Mä en saa nukuttua, en syötyä, mikään ei enään kiinnosta..
Pihalla!!
Tired
8541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jo on kertakaikkiaan kummallinen suhde.. sorry ei teidän yhdestä olosta ois tullu mitään.. ei tommosten tapausten takia kannata ruokahaluaan menettää.. ja parempiakin löytyy... oppia ikä kaikki
juttelet jonkun kanssa ja eukkos lähtee vitomaan sen vuoksi vaikka on ite pettänyt useempaan kertaan niin kyllä jouti mennäkin ..
sitä että sinä välität.
Valitettavasti toisen on ymmärrettävä myös se että se vain loukkaa ja verisesti.
Yhteiset pelisäännöt puuttuvat.
Aina ei myöskään kannata lähtä tekemään toista mustasukkaseksi, siitä vain soppa pahenee.
Ota nyt itseä niskasta kiinni, kysy...
- välittikö toinen ollenkaan, sano se ääneen että sinä välitit.
-Joskus vain pitkällä yrittämisellä on se toinenkin puoli, osata jatkaa elämäänsä ja hyväksyä se että välitit mutta se ei riittänyt.
- Muista siinä sopassa on ollut kaksi, toisella on myös ollut aikaa selvittää asiaa. Piristy nyt.
Jotain tälläisiä vastauksia vähän kaipasinki. Juu ja olen kyllä yrittäny jutella mutta ero taipuu aina jotenki mun syyksi ja välillä luulen itsekkin niin.. Tiedän että elämä jatkuu ja uusiakin olis tarjolla nyt se vaan tuntuu toivottomalta.. Huomenna toivon kaiken paremmaksi!!!!
Toisilla on vain tapana syyllistää toinen näkemättä omaa osuuttaan asiaan ollenkaan.
Olet yrittänyt selvittää asiaa, se vain täytyy riittää.
Usko vain, elämä jatkuu. Menee aika että kaipaat, mietit asioita. Tulee myös aika jolloin nostat kädet pystyyn ja sanot ettei enempään minusta ollut.
Suinpäin ei kannata törmätä uuteen suhteeseen, jos sinusta ei siltä tunnu ihan oikeasti.
Älä jää yksin, vielä jostakin kurkistaa sinua takaisin ihminen jonka kanssa haluat jatkaa matkaasi.
Usko vain kyllä se aurinko paistaa. Jos voisin sinua halata nyt, rutistaisin.
Meitä repaleisia on paljon täällä. Hymyä huuleen. Nämä törmäyskurssit vain kasvattavat meitä, ei ehkä nyt tunnu siltä, mutta huomaat sen sitten myöhemmin.
Elämä jatkuu, parempana. Siihen uskotaan, vai mitä ?
Uskotaan..:)
Jollain tapaa tulee oma elämä mieleen vaikka ei ihan tuon kaavan mukaan menekkään.
Erosin tai siis laitoimme eron vireille juuri ennen edellistä joulua. Itse ero meni silloin ihan ok mitä nyt en varmaan viikkon syönyt ja kauheesti ollut muustakaan kiinnostunut. Onneksi yksi hyvä ystävä otti elämän tehtäväkseen joko soittaa tai pistäytyä katsomaan että pysyn hengissä.
No sitten joskus maaliskuun aikoin aloin kirjoittelemaan yhden tyypin kanssa ja sen kanssa oli tosi mukava jutustella. Toinen henkilö oli saman tyyppisessä tilanteessa kuin minä. Sitten myöhemmin näimme ja aloimme tapailla. Vaikka tyypin kanssa oli kiva jutella niin ensi tapaaminen oli kauhistuttava kokemus. Henkilön jutustelut eivät vastanneet yhtään sitä mielikuvaan jonka henkilöstä olin muodostanut. Otin itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja vakuuttelin itselleni, että onhan meillä ollut mukavia juttutuokioita, joten miksi antaisin ulkokuoren häiritä.
Tapailimme säännöllisesti, ei kuitenkaan ihan hirveän tihesäti, sillä moilemmilla jälkikasvua ja ajan yhteen sovittaminen haasteellista. Sitten kun kesälomat alkoivat tämä tyyppi ilmoittii yhtä'äkkiä että eiköhän kantsis lopettaa tää juttu. Tipuin jotenkin ihan kärryiltä. No sitten parin päivän päästä taas jatkettiin "hänen säännöillään" eli enemmän aikaa kavereille ja vävemmän tapaamisia. Tässä vaiheessa ja sen jälkeen en ole pystynyt suhtautumaan koko juttuun kovin kauaskantoisesti ja järki sanoo, että pitäisi lopettaa, mutta en vaan pysty. Jotenkin tuntuu ikävältä ajatus taas olla täysin yksin. Tiedän että jonain päivänä tämä täytyy lopettaa ja ei ole oikein toistakaan kohtaan jatkaa jos itse ajattelen näin.
Eli tällä aikella pohjustuksella yritän sanoa, että tuossa teidän jutussa sivullisen silmin ei ole mitään jatko mahdollisuuksia..valitan. Joten älä tunne syyllisyyttä tuosta toisesta naisesta ethän pettänyt hänen kanssaan kumppaniasi. Koita unohtaa menneet ja suunta kohti tulevaa. Niin minunkin pitäisi tehdä.
minä erosin, en ole kirjoitellut saati sitten tapaillutkaan ketään juuri tuon takia.
Lueskellut kyllä kirjoituksia ja tullut siihen tulokseen ettei minusta ole tuohon.
Rakennan oman elämäni ja teen siitä pikkuhiljaa elämän jonka minä haluan elää.
Pitkä on tie, mutta pikkuhiljaa haaveet täyttyvät.
Rauhassa taaplaan elämääni, välillä kompuroin riskisti kivikkoon ja puolustan sitä kuin pahempikin pantteri.
Mutta päivä kerrallaan.