Jani on just semmonen hienostelijahomo, joka on itseään täynnä ja juo mielellään pikkusormet pystyssä kahvikupista ja korostaa itseään joka käänteessä.Etenkin sitä miten tyylitietoinen ja hienostunut on. Sellainen uffaffaamies se vaan on, ei muuta.
0Äänestä
ketä kiinnostaa?
mitä sitte?
0Äänestä
Elisabet voittoon<3
´´Jani vastasi myös toiseen puheluun – muut asukit suuttuivat talossa pirahti jälleen puhelin, johon Jani päätti toistamiseen vastata. Puhelun johdosta mies sai päiväkirjahuoneesta kuplivan yllätyksen. Janin toiminta ei herättänyt varsinkaan Elisabetissa lämpimiä tunteita.
Big Brother -talo oli aiemmin täyttynyt puhelimista, joihin ei saanut koskea, paitsi jos ne soisivat. Kuka tahansa saisi vastata puhelimiin, mutta koskaan ei tietäisi, millaista tietoa tai yllätyksiä puhelimesta tulisi.
Asukkaat olivat jakautuneet olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Jani, Marika, Elisabet ja Nino istuskelivat olohuoneessa, kun sohvalla alkoi yhtäkkiä soida puhelin. Edelliseen puheluun vastannut Jani alkoi vauhdikkaasti kaivella vieressään olevia puhelimia.
– Anna mä vastaan, huikkasi Nino.
Asukkailla oli vaikeuksia löytää kännykkä, joka soi. Pian Jani kuitenkin havaitsi istuvansa sen päällä.
– Haloo, Jani, vastasi mies.
– Taas Jani! Marika kivahti.
Asukkaat seisoivat Janin vieressä ja kuuntelivat tarkkaavaisina miehen pidellessä puhelinta kädessään.
Elisabet totesi vakava ilme kasvoillaan, että hänen mielestään muidenkin olisi pitänyt antaa vastata puhelimeen. Pian Jani suuntasi kohti varastohuonetta puhelin kädessään. Muut huikkasivat, että mies voisi kysyä, saiko yllätyksiä jakaa muiden kanssa.
– J*malauta, huudahti Jani varastohuoneen yllätyksen löytäessään.
Mies palasi varastohuoneesta kuohuviinipullo kädessään. Muut asukkaat katselivat miehen toimintaa vaisuina vierestä, Marikan voivotellessa kateellisena pulloa tutkiskellen.
– No, eipä tuu kaloreita, huokaisi Marika ja suuntasi sohvalle.
Pian Noorakin saapui olohuoneeseen ja naiselle alettiin selvittää tilannetta.
– Jani sai skumpan, totesi Elisabet ynseästi.
Elisabet kysyi, antaisiko mies seuraavalla kerralla jonkun muun vastata puhelimeen, vaikka se soisi hänen läheisyydessään. Punapään kysymystä seurasi hiljainen hetki, kunnes Jani vihdoin vastasi.
– Katotaan, mies totesi.
– Vähän hyvä tuuri, mietti Marika.
Asukkaat jäivät puimaan miehen toimia seuraavaa puhelua odotellessa.´´
0Äänestä
Elisabet voittoon<3
´´Elisabetia ärsytti, että Jani oli vastannut kaksi kertaa talossa soineisiin puhelimiin. Punapään mielestä miehen olisi tullut antaa myös muille mahdollisuus.
Big Brother -talo oli aiemmin täyttynyt puhelimista, joihin ei saanut koskea, paitsi jos ne soisivat. Kuka tahansa sai vastata puhelimiin, ilman tietoa siitä, millainen yllätys puhelimesta tulisi.
Jani oli vastannut kahteen ensimmäiseen puhelimeen saaden aluksi suklaata ja toisella kerralla pullon kuohujuomaa. Kolmanteen puheluun oli vastannut Petri, jolle oli napsahtanut tehtäväksi siivota kaikki puhelimet pois BB-talosta.
Noora, Elisabet ja Eetu olivat siirtyneet makuuhuoneeseen puuhastelemaan.
– Vaikka tämä on pelin henki, mutta kuitenkin… Voisi ajatella muitakin, jatkoi punapää.
Noorakin mietti asukkaiden puhuneen aiemmin, että jokainen saisi vastata kerran, jos haluaa.
– Mut ahneella on p*skanen loppu, summasi Elisabet.
Noora oli samoilla linjoilla naisen kanssa. Elisabet mietti, että puhelimia oli kyllä kiva etsiä, mutta jatkoi samaan hengenvetoon, ettei itse välttämättä haluaisi vastata puheluun.
Noora totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, ettei lähtisi makuuhuoneesta mihinkään. Nainen vitsaili, että kohta Jani varmaan pamahtaisi huoneeseen taas uuden voiton kanssa.
– Ei mua se haittaa, et se vastaa puhelimeen… Mut mua vaan ärsyttää se asenne, millä se vastaa niihin, totesi Elisabet.
Punapää kertoi Janin todenneen, ettei tiennyt antaisiko muiden vastata mahdollisiin tuleviin puheluihin, jos olisi itse lähinnä kännykkää.
– Kun ei tää oo mikään kilpailu, Elisabet mietti.
Kaksikko jatkoi asian puimista vielä tovin Eetun kuunnellessa hiljaisena vieressä.´´ hyvä Elisabet kun pistät janille kampoihin!
0Äänestä
T:mi Hermesetas
Onko miesten meikit jo kondiksessa illan koitokseen :D
0Äänestä
Colocce
Kyllä alakaa olemaan, nyt ei muuta kuin saunaan, niin miehet kuin naisetkin.
0Äänestä
Jani homppeli out!!
Colocce kirjoitti:
Kyllä alakaa olemaan, nyt ei muuta kuin saunaan, niin miehet kuin naisetkin.
JaniT sunnuntaina Amarilloon !!!
0Äänestä
Elisabet voittoon<3
Jani homppeli out!! kirjoitti:
JaniT sunnuntaina Amarilloon !!!
...
0Äänestä
Elisabet voittoon<3
Elisabet voittoon<3 kirjoitti:
...
´´Jani kertoi Ninolle iloinneensa mielessään siitä, miten Petri oli joutunut siivoushommiin hänen itsensä saadessa suklaata ja kuohujuomia.
Asukit olivat saaneet yökerhobileet. Nino ja Jani olivat ulkosalla tupakalla.
Jani kertoi, että hänen huono tuulensa oli haihtunut; Ninokin totesi, että BB-talossa vain välillä oli kaikkea ikävää. Asukit olivat joutuneet aiemmin nimeämään toisiaan sala-alueella kasvotusten, kaikkien kuunnellessa, ja jälkeenpäin Jani oli ollut huonolla tuulella.
Jani kertoi olevansa iloinen, että oli aiemman puhelintehtävän aikana vastannut kahdesti puhelimeen. BB-talossa oli ollut runsaasti kännyköitä, joihin oli saanut vastata, jos uskalsi. Jani oli saanut suklaata ja kuohujuomaa palkkioksi. Mies hehkutti olleensa vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Kolmanteen puheluun vastannut Petri oli palkinnon sijaan saanut tehtäväksi kerätä kaikki taloon ilmestyneet, noin tuhat puhelinta.
– V*ttu mä olin vahingoniloinen siitä mielessäni, Jani hihitti.
Mies kertoi nauttineensa hiljaa mielessään siitä, että hän itse sai suklaata ja skumppaa, ja Petri joutui siivoamaan. Kaksikko siirtyi kuitenkin pian puhumaan muista aiheista.´´
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jani on just semmonen hienostelijahomo, joka on itseään täynnä ja juo mielellään pikkusormet pystyssä kahvikupista ja korostaa itseään joka käänteessä.Etenkin sitä miten tyylitietoinen ja hienostunut on.
Sellainen uffaffaamies se vaan on, ei muuta.
mitä sitte?
´´Jani vastasi myös toiseen puheluun – muut asukit suuttuivat
talossa pirahti jälleen puhelin, johon Jani päätti toistamiseen vastata. Puhelun johdosta mies sai päiväkirjahuoneesta kuplivan yllätyksen. Janin toiminta ei herättänyt varsinkaan Elisabetissa lämpimiä tunteita.
Big Brother -talo oli aiemmin täyttynyt puhelimista, joihin ei saanut koskea, paitsi jos ne soisivat. Kuka tahansa saisi vastata puhelimiin, mutta koskaan ei tietäisi, millaista tietoa tai yllätyksiä puhelimesta tulisi.
Asukkaat olivat jakautuneet olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Jani, Marika, Elisabet ja Nino istuskelivat olohuoneessa, kun sohvalla alkoi yhtäkkiä soida puhelin. Edelliseen puheluun vastannut Jani alkoi vauhdikkaasti kaivella vieressään olevia puhelimia.
– Anna mä vastaan, huikkasi Nino.
Asukkailla oli vaikeuksia löytää kännykkä, joka soi. Pian Jani kuitenkin havaitsi istuvansa sen päällä.
– Haloo, Jani, vastasi mies.
– Taas Jani! Marika kivahti.
Asukkaat seisoivat Janin vieressä ja kuuntelivat tarkkaavaisina miehen pidellessä puhelinta kädessään.
Elisabet totesi vakava ilme kasvoillaan, että hänen mielestään muidenkin olisi pitänyt antaa vastata puhelimeen.
Pian Jani suuntasi kohti varastohuonetta puhelin kädessään. Muut huikkasivat, että mies voisi kysyä, saiko yllätyksiä jakaa muiden kanssa.
– J*malauta, huudahti Jani varastohuoneen yllätyksen löytäessään.
Mies palasi varastohuoneesta kuohuviinipullo kädessään. Muut asukkaat katselivat miehen toimintaa vaisuina vierestä, Marikan voivotellessa kateellisena pulloa tutkiskellen.
– No, eipä tuu kaloreita, huokaisi Marika ja suuntasi sohvalle.
Pian Noorakin saapui olohuoneeseen ja naiselle alettiin selvittää tilannetta.
– Jani sai skumpan, totesi Elisabet ynseästi.
Elisabet kysyi, antaisiko mies seuraavalla kerralla jonkun muun vastata puhelimeen, vaikka se soisi hänen läheisyydessään. Punapään kysymystä seurasi hiljainen hetki, kunnes Jani vihdoin vastasi.
– Katotaan, mies totesi.
– Vähän hyvä tuuri, mietti Marika.
Asukkaat jäivät puimaan miehen toimia seuraavaa puhelua odotellessa.´´
´´Elisabetia ärsytti, että Jani oli vastannut kaksi kertaa talossa soineisiin puhelimiin. Punapään mielestä miehen olisi tullut antaa myös muille mahdollisuus.
Big Brother -talo oli aiemmin täyttynyt puhelimista, joihin ei saanut koskea, paitsi jos ne soisivat. Kuka tahansa sai vastata puhelimiin, ilman tietoa siitä, millainen yllätys puhelimesta tulisi.
Jani oli vastannut kahteen ensimmäiseen puhelimeen saaden aluksi suklaata ja toisella kerralla pullon kuohujuomaa. Kolmanteen puheluun oli vastannut Petri, jolle oli napsahtanut tehtäväksi siivota kaikki puhelimet pois BB-talosta.
Noora, Elisabet ja Eetu olivat siirtyneet makuuhuoneeseen puuhastelemaan.
– Pärähtää, totesi Noora.
– Mulkin taitaa pärähtää… Mä en kestä v*ttu tällasta, mietti Elisabet.