Näyttelijät muistineroja.

Muistikatko

Joskus olen ollut teatterissa seuraamassa esitystä.
Täytyy kyllä sanoa, että teatterissa näyttelevät ihmiset ovat muistineroja.
Itselläni on tosi huono muisti, en muista edes kuka soitti, vaikka soittaja on sanonut nimensä,
Kaupassakin pitää olla muistilappu mukana, vaikka olisi vain muutama tuote ostettavana.
Olen vasta 40 v, joten vanhana en varmaan muista sitten yhtikäs mitään.
Tuntuu vaan itselle mahdottomalta ajatukselta, jos joutuisi opettelemaan kaikki vuorosanat, mitä näyttelijät joutuu opettelemaan.
Vielä kun samalla näyttelijällä voi olla eri esitys samana iltanakin.
Mikä rooli sillä kuiskaajalla on, tuntuisi että yleisö kuulisi kuiskaajan puheen, koska täytyyhän näyttelijöiden kuulla kuitenkin mitä kuisaaja sanoo, jos kuiskaajaa käytetään ja jos kuiskaaja sipisee, niin eihän sitä näyttelijät kuule.

Myös noilla toimittajilla, jotka kääntävät ulkomaan kielen suomen kielelle suorassa tv lähetyksessä, täytyy olla myös hyvä muisti.
Miten ne voi muistaa niin hyvin haastateltavan ulkomaalaisen sanoman, kun ne kääntää sen suomen kielelle ja samaan aikaan voivat tehdä useamman kysymyksen haastateltavalle, ennenkuin kääntävät sen suomen kielelle.
Minulta se ei onnistuisi, putoan jo ensimmäisen lauseen jälkeen kärryiltä.

0

682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2250
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        67
        861
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        825
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        822
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        535
        756
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        677
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        600
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe