5 valokuvaa

Näin harvinaisen realistisen unen, mutta jonka juoni tuntui vihjailevan jotain.

Astuin valokuvauskojuun ja myyjä esitteli minulle heti tarjouksen, jolla saisin 150 eurolla 5 erilaista ja ammattitaidolla otettua muotokuvaa. Suostuin, vaikkakaan varaa ei olisi ollut. Myyjätär valikoi minulle vaatetusta ensimmäistä kuvaa varten ja sanoi, että 'härkäkuosi' sopisi luonteelleni (eipä kyllä tosiaan sopisi) ja suuri huone täynnä erilaisia lasilevyjä joihin oli painettu joko maisemia, muita kuvia, värejä tai ornamentteja, taustaksi kuviin. Taustoista ilmeisesti veloitettiin 50 euroa yhteensä. Jostain syystä halusin yhden lapsuuskuvankin (unessa tuntui aivan luonnolliselta muuntautua taas takaisin taaperoikäiseksi yhtä kuvaa varten, heh).

Samassa unessa kolhaisin tuttavani ajoneuvoon pienen naarmun, ja jouduin omantunnontuskissani perua valokuvausprojektin jotta saisin maksettua korjauskulut.
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mitäskummaa kirjoitti:

Näin harvinaisen realistisen unen, mutta jonka juoni tuntui vihjailevan jotain.

Astuin valokuvauskojuun ja myyjä esitteli minulle heti tarjouksen, jolla saisin 150 eurolla 5 erilaista ja ammattitaidolla otettua muotokuvaa. Suostuin, vaikkakaan varaa ei olisi ollut. Myyjätär valikoi minulle vaatetusta ensimmäistä kuvaa varten ja sanoi, että 'härkäkuosi' sopisi luonteelleni (eipä kyllä tosiaan sopisi) ja suuri huone täynnä erilaisia lasilevyjä joihin oli painettu joko maisemia, muita kuvia, värejä tai ornamentteja, taustaksi kuviin. Taustoista ilmeisesti veloitettiin 50 euroa yhteensä. Jostain syystä halusin yhden lapsuuskuvankin (unessa tuntui aivan luonnolliselta muuntautua taas takaisin taaperoikäiseksi yhtä kuvaa varten, heh).

Samassa unessa kolhaisin tuttavani ajoneuvoon pienen naarmun, ja jouduin omantunnontuskissani perua valokuvausprojektin jotta saisin maksettua korjauskulut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu