Olen nyt vähän yli 40v. ja minusta tuntuu, että elämäni on mennyt täysn hukkaan.
Olen roikkunut liian pitkään asioissa, joissa en ole onnistunut ja jotka eivät ole tehneet minua onnelliseksi.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että olen tuhlannut elämästäni 5 vuotta opikeluun, joka ei johtanut valmistumiseen. Sitten olen tuhlannut 10 vuotta erilaisiin töihin, joista en ole saanut mitään. Lisäksi olen ollut yhteensä 10 vuotta kahdessa naissuhteessa, molemmissa minulle selvisi ensimmäisen kuukauden aikana, että hän ei ole oikea, tästä ei tule mitään.
Yleensä ottaen odotan liian kauan asioita tapahtuvaksi ja kun olen "yhden asian mies", niin tuona odotusaikana en sitten osaa tehdä mitään.
Olen aika viisas nyt, mutta minulla ei ole enää aikaa rakentaa elämääni alusta asti.
Olen roikkunut liian pitkään asioissa, joissa en ole onnistunut ja jotka eivät ole tehneet minua onnelliseksi.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että olen tuhlannut elämästäni 5 vuotta opikeluun, joka ei johtanut valmistumiseen. Sitten olen tuhlannut 10 vuotta erilaisiin töihin, joista en ole saanut mitään. Lisäksi olen ollut yhteensä 10 vuotta kahdessa naissuhteessa, molemmissa minulle selvisi ensimmäisen kuukauden aikana, että hän ei ole oikea, tästä ei tule mitään.
Yleensä ottaen odotan liian kauan asioita tapahtuvaksi ja kun olen "yhden asian mies", niin tuona odotusaikana en sitten osaa tehdä mitään.
Olen aika viisas nyt, mutta minulla ei ole enää aikaa rakentaa elämääni alusta asti.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi ei olisi aikaa?
Minä olen 10 vuotta nuorempi, ja elämä taitaa olla tässä. Voihan sitä vielä pitkittää, olen tehnytkin niin jo melkein kymmenen vuotta. Silloin kymmenen vuotta sitten meni terveys ja kyky toteuttaa itseä. Eivät ole tulleet takaisin. Ja nyt menivät ystävät, perustivat niitä saatanan perheitään, eikä sitten enää tietysti ole sille parhaalle kaverille yhtään aikaa sen jälkeen. Hienoa. Vittujako niidenkin kanssa olin koskaan missään tekemisissä? Turhaan olen täällä roikkunut kaikki nämä vuodet, tuhlannut myöskin vain aikaani yrittäen touhuta sitä ja tätä. Ei mistään enää tule mitään.
On lauantai-ilta taas, ja olen täysin yksin. Lähden ehkä johonkin baariin juomaan, siellä voi olla sitten yksin yhdessä. Juominen pahentaa mielenterveysongelmia, ja tuo kuoleman taas vähän lähemmäksi.
Ja turha sitten neuvoa, miten pitäisi mennä sinne ja tänne tutustumaan johonkin ihmisiin tutustumisen vuoksi. Ei kukaan tee niin, ystävät löytyvät muin tavoin, jos ovat löytyäkseen. Ja jos ette ole itse kärsineet vaikeasta masennuksesta, sosiaalisesta ahdistuksesta ja yksinäisyydestä, niin ette tiedä miltä tämä tuntuu.
Okei, sori tämä avautuminen. Tuli vain aloittajan mainitsemasta elämän ajanhukasta mieleen. Jos olisi terve, niin voisihan sitä tehdä ja kehitellä vaikka mitä. Omalla kohdalla kuitenkin tiedän, että huominenkin tulee aina olemaan samaa paskaa kuin tämä päivä, ongelmista johtuen, eikä muutoksia vain voi tehdä, vaikka miten yrittää.
olen samanikäinen kuin sinä ja asiat ovat kanssa päin honkia, olleet jo alustalähtien.
16 vuotiaana elämäni oli tosi kauheaa, josta jäi jälkensä sitten myöhempään elämään, trauma joka nyt oirehtii pakkoneuroosina, siitä olen oikeastaan yrittänytkin selvitä viimeiset 5 vuotta, mutta en tiedä mitenkä pääsisin.
-yleensä olen itsekkin humalassa lauantaisin, monesti myös perjantaisin, mutta nyt päätin olla selvä kokoviikonlopun, no eipä tässä mitään juhlaa siltikään tunnu olevan, olen pelannut kokopäivän, äsken kävin kaupassa ja sekin ahdisti.
.seurustelin naisen kanssa joka ei kiinnostanut yhtään, siitäkin on jo vuosi, olen käynyt koulua 3 vuotta josta en valmistunut, syynä lähinnä juuri nämä ongelmat jotka pilaavat elämäni.
nyt olen töissä mutta sekin päättyy pian,
-ystäviä ei ole ollut kun lapsena, enkä niitä kaipaakkaan, kun en pysty olla tekemisissä ihmisten kanssa kun lääkkeissä (laillisissa) tai kännissä.
Mä oon 20 ja tunnen että oon heittäny elämästäni jo turhan monta vuotta hukkaan. Alkaen jo yläasteelta jossa hikaroin ja aivan turhaan. Vähemmälläki pänttäämisellä olis selvinny ja yläasteaikana kärsinki jokapäiväisistä mahakivuista stressin takia.
Sitte nyt on jo kohta 7 vuotta heitetty hukkaan koulujen penkillä. Ensi amis josta valmistuin mutta täysin väärä ala mulle ja siksi nyt amk:ssa kohta neljättä vuotta ja vain sen takia että jälleen huomaan heittäneeni vuosia hukkaan ku ei tääkää ala mulle sovi kun osaa mitää. Aloittajan kans sikäli sama tilanne, että opiskeluun on tullu tuhlattua tarpeettomasti vuosia.
Mulla vaan se juttu, että en vieläkää tiä mikä mua kiinnostaa. Terapiaan pitäis mennä mutta milläs sen maksat. Ja paskatyöt mua ei kiinnosta. Mua kiinnostais saada ainoastaan selville mikä mua kiinnostaa ja itseluottamukseni nostettua.
En minäkää tällästä paskaa jaksa ku tulevaisuuden suunnitelma on joko tappaa ittensä tai toivoa äkkirikastumista.
mitään ongelmia, ei millään pahalla!!
nuo opiskelut, väärää alaa jne.. ne kuuluu elämään, ja paskahommia, mikä sinusta on paskahommia on toisen mielestä hyviä hommia...
Noi onki mun ongelmia jokka juontaa juurensa lapsuuteen ja just siks terapiaa tarvisin. Mm. tuo on todellaki ongelma mulle, perheeltäki tulee paineita ettei enää sais opiskella. Liikaa ajattelen mitä muut ajattelee ja perheeltä tulee ja joka paikasta muutenki paineita. Joten et tuu mulle sanomaan mikä on ongelmaa ja mikä ei. Ja koulu/ammatti/työ loppujen lopuksi sanelee kuule aikas pitkälle sen miten tulet toimeen elämässäsi. Mutta mulla onkin vielä yhtenä vaihtoehtona sossopummielämä.
Ja työstä sen verta että mua ei tosiaan kiinnosta mikä työ sopii toiselle ja se ei mahdollisesti mulle. Mä katon just silleen että mikä mua ei ainakaa kiinnosta.
"no ei sulla ole niin niin...13.11.2010 22:23
mitään ongelmia, ei millään pahalla!! nuo opiskelut, väärää alaa jne.. ne kuuluu elämään, ja paskahommia, mikä sinusta on paskahommia on toisen mielestä hyviä hommia..."
No kaikki tuo johtuu taas vain siitä, että olet itse idiootti, totaalinen neliö. Mene helvettiin täältä kommentoimasta, v****n tynkäaivo.
ei kyllä vie asiaa yhtään eteenpäin.
sanoin vähän väärin, ei ihmisten ongelmia tietenkään voi verrata, ja tässä ollaan muutenkin moni eri elämänvaiheessa jo iänkin puolesta.
ehkä minulla vähän särähti korvaan se "paskahommia", mutta mistä tiedän mitä sillä tarkoitat.
Hei - olet vielä ns. parhaissa vuosissa eikä sinun lähtöruutuun tarvitsekaan palata. Olethan jo monia asioita kokenut ja osaat varmasti tunnistaa ympärilläsi asioita ominaisuuksineen huomattavasti kypsyneemmin kuin esim. 20 vuotta sitten. Et ehkä tätä tiedosta, mutta niin on pakostakin. Jo tuo, että pohdit asioita kuten kirjoitat, paljastaa, että olet syvästi ajatteleva ja ehkä vaativa itsesi suhteen. Täydellistä ei ole olemassakaan, mutta tyydyttäviä puolia löytyy monista asioista. Olet tunnistanut viipyilyn ominaisuudeksesi, josta mielestäni on aiheutunut kärsimystä. Nythän sinulla on valmiudet itseohjautuvuuteen eli seuraavassa suhteessa/tilanteessa/prosessissa käyttäydyt nopeammin. Luotat ensivaikutelmaan, joka onkin lähes aina pitävä. - Sinulla on jo keskimäärin arvioituna vielä toinen mokoma, joten kannattaa yrittää ja jos mahdollista, niin hakea luotettava henkilö tueksi ja hänen kanssaan analysoiden tehdä sitten omat ratkaisut, itsekkäästikin. - Tsemppiä elämisen uudenlaisen haltuunoton tiellä!
Minkä s**tanan takia tällä sivulla pitää olla olemassa joku imbesilli reittausjärjestelmä, jonka perusteella tämäkin avaus oli arvioitu "-1"-arvoiseksi? Eikö ihmisillä ole aivoja enää, pitääkö sitä luetun ymmärtämistä helpottaa NUMEROILLA, jotka idiootit sitten ymmärtävät ja muodostavat mielipiteensä ja käsityksensä elämästä muiden "reittailujen" perusteella?
S****** mitä aliälyisiä ja pinnallisia *****kasoja ihmiset nykyään ovat- Reitatkaa nyt ***** *****enne johonkin markkinarnihntaan, ja keskustellaan kaikki sitten yhdessä hinnakkanemme pyllyinemme "masennuksesta"!
***** idiootit!
hei
aikaa on vielä, tää maailma on sellainen, että ei ole outoa löytää yli viisikymppistäkään uutta ammattia opiskelemassa! Ja yleensä työ/elämänkokemus katsotaan hyödyksi ja opinnot ei kestä niin kauaa... Tai no, onhan niitä yliopistoonkin vasta kypsällä aikuisiällä menneitä!
Jos pystyt ottamaan itsellesi hetken aikaa ihan vain mietiskelyyn niin mieti, mitä tahdot elämältä. Onko se uusi ammatti? Uusi työ? Maisemanvaihdos? Puoliso? Harrastuksesta ammatiksi?
Sä olet kuitenkin vielä aika nuori, mutta kuitenkin sen verran kypsä, ettei tarvitse enää yrittää miellyttää muita.
Sama ikä, samat hommat tullut tehtyä, samat fiilikset. Paitsi että en tunne viisastuneeni näistä vuosista kovinkaan paljon.
Jumittaa pahasti, mutta ehkä vielä kerran vois yrittää.
Hehee!
Hienoo lukee tota samaa RAIVOA mitä on iteki tuntenu montamonta vuotta! On niin vittuuntunu tähään eloon ja itteensä ja kaikkeen siltä väliltä, että puskee saumatonta vihaa kaikkea kohtaan.
No mutta näinhän se menee. Tarpeeks pitkää ku oot ollu siinä masennuksen suossa ja välillä yrittäny rykiä ittes pinnalle, ni totta helvetissä se pistää kiukkua.
Oon iteki ollu osastolla ja hoidoissa ja kärsiny lapsuudessa väkivaltaa ja heitteillejättöä.
Aikuisiällä se on sitten purkautunu väkivaltaan omaa itteä kohtaan ja aikaansaanu sen, että en pidä itteäni juuri minään.
Kesätöissä, intissä ja palkkatöissä on tullu kunniamerkkiä ja plakaattia hyvin tehdystä duunista, mutta ku ite on aina ollu henkisesti rikki.
Parisuhteet ja sitoutumiset on kokeiltu, mutta ei tuu mittää, ku on vaan nii hajalla oleva persoona.
Kuoleman kynnyksellä käyty useampaanki otteeseen, mutta viimesimmän kohdalla tuli stoppi.
Olin pitkään pitkään suljetulla ja pitkään avolla. Tähän harjotteluun meni melkein vuosi.
Nyt etsin elämääni sitä oikeeta tarkotusta tällä hetkellä. Lääkehoidot loppuneet, mutta niin on nuo itsarihalut ja muu itsetuhoinen sekoilukin.
Elämä menee nykyään melkein hollillaan, ei oo hirveetä tuskaa, mutta ei se aina oo hymyäkään. Välillä iskee armoton vitutus, että mitä helvettii mä täällä oikeen teen ku mikään ei onnistu. Se alkaa nykyään menemään ohi helpommin.
Tästä ei oo apua sulle kun kärsit sitä olemassaolon tuskaa. Ymmärrän että sua ei kiinnosta paskan vertaa että samaa helvetin taistelua täällä käy jotkut muutkin oman päänsä sisäl. Ymmärrän kyl sua, mitä se ny helpottaa jos muutki on samassa veneessä, uppoo se kuiteski.
Ehkä niin. En tiiä onko apua vai ei, mutta tiiät ainakin että sama vitutus on pään sisällä.
Tiiä vaikka se joskus vähän antas periksi...
JOO.
Oon 55-vuotias nainen. Pari pitkää parishdetta, lukuisia lyhyitä ja yhden yön juttuja. Olen saanut temmeltää. Musa ja kulttuuri on kiinnostaneet, ravintolat, Banhan kuppila, Tavastia ja Kultsa , Kannas, WeLITE JA KAIKKI .... yms. tulivat tutuiksi.
Lpasen sain, hän oln fiksu ja melkein aikuiknen. Naimissa en tietenkään ole.
Itse olen jäänyt ja jättäytynyt rakkausleikeistä yksin. En onnistunut. Nyt 13 vuotta täysin yksin.
M:n papereilla opistotason öllähommissa, pienipalkkaisessa, boring .... jösses et oli pimeitä valintani nuorempana.
Meni tää elämä jotenkin ihan p....
Onko muita. Tuttua ?
Vanhuutta odottelen.
Kai tää nyt täs sit oli.
Tiedät varmaan, että elämän pituus tai sen eläminen nuoruudessa on vain sivuseikkoja? Se laatu merkitsee, tapahtuu se sitten missä vaiheessa tahansa.
Aika lailla samoja tuntemuksia kuin aloittajalla. Kymmenen vuotta avioliittoa josta ei eron jälkeen jäänyt mitään muuta kuin pudotus samaan elämänvaiheeseen kuin kymmenen vuotta aiemmin, mutta vain vanhempana ja heikommilla mahdollisuuksilla.
Toistakymmentä vuotta työpaikassa jossa työ on vaativaa mutta se on lakannut olemasta kiinnostavaa jo kauan sitten. Kaiken tämän ajan haave hyvin toisenlaisesta työstä, mutta koko ajan jo liian vanha pääsemään sisään mihinkään ko. alan ammattiopintoihin.
Kaiken tämän keskellä masennuksesta seuraava voimattomuus muuttaa elämäänsä tai sietää elämänmuutoksia. Samalla ei myöskään oikeastaan mitään uskoa siihen että minkäänlainen itse toteutettu elämänmuutos voisi helpottaa omaa oloa ja tilannetta. Tarvitsisin jonkinlaisen ihmeen joka parantaisi tilannettani itseni ulkopuolelta, mutta niitäkään ei taida oikein olla jaossa.
Hei tartu siihen ensimmäiseen hyvään asiaan ja rakenna sen ympärille hyvää oloa pala kerrallaan. Ui pois ja väistä seinää. Hyppää vähän ja osta uus paita.