fe-83

olen jo kauan haaveillut menoa välimerelle mitä mieltä olette voisko tällä veneellä sitä ajatella.
101055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksei? Siitä vaan kanaviapitkin euroopan läpi!

Äänestä

Fe-83 ei ole varsinaisesti valtamerivene mutta soveltuu mainiosti rannikkopurjehdukseen. Kanavamatka sillä onnistuu ongelmitta mutta ainakin itse pidän Biskajan ylitystä Fe:llä hieman arveluttavana. Fe tunnetaan kuitenkin varsin merikelpoisena veneenä ja onpa sillä käyty Kanariallakin. Ikäähän niillä jo alkaa olla joten on syytä varmistaa että vene on varmasti kunnossa. Kuten muissakin 80-luvun veneissä saattaa peräsin olla vettynyt jos sitä ei ole korjattu.

Äänestä
  • FE83:lla ei ole välttämättä pakko edes ylittää Biskajaa, vaan kiertää reilusti rannikkopurjehduksena. Aikaa ei välttämättä mene juuri sen pidempään, kuin menee Brestissä sopivaa säätä odotellessa ja sitten itse ylitykseen.

    Äänestä

Ei nyt mikään optimiratkaisu sinne, mutta ainakin yksi fe siellä seikkaili jo liki 20 v sitten.

Äänestä
  • FE 83 on sen verran pieni ja kevyt vene että sen voi vetää henkilöauton perässä trailerilla sinne välimerelle. Näin pääsee suoraan mestoille parissa kolmessa päivässä ja matkallakin voi yöpyä veneen kyydissä. Jos ei maisemat miellytä niin takaisin trailerille ja paikka vaihtuu ripeästi 80km/h nopeudella

    Sopiva auto vetämiseen on mikä tahansa nelivetomaastoauto jonka peräkärrylasti on 3000 - 3500 kg. Traileriksi sitten alumiinitraileri vaikka X99 purjehtijoilta. Veneen kapeuskin helpottaa trailerointia.

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    FE 83 on sen verran pieni ja kevyt vene että sen voi vetää henkilöauton perässä trailerilla sinne välimerelle. Näin pääsee suoraan mestoille parissa kolmessa päivässä ja matkallakin voi yöpyä veneen kyydissä. Jos ei maisemat miellytä niin takaisin trailerille ja paikka vaihtuu ripeästi 80km/h nopeudella

    Sopiva auto vetämiseen on mikä tahansa nelivetomaastoauto jonka peräkärrylasti on 3000 - 3500 kg. Traileriksi sitten alumiinitraileri vaikka X99 purjehtijoilta. Veneen kapeuskin helpottaa trailerointia.

    Tietenkin veneen voi viedä jonnekin vaikka maanteitse, jos ainoa päämäärä on siirtää vene jonnekin nopeasti. Jos haluaa elämyksiä matkapurjehduksesta, myös siirtyminen tavoitekohteeseen on osa elämyksestä. FE:n kokoiselle paatille kanavaretki Euroopan läpi voi olla hieno kokemus. Moni suomalainen on sen tehnyt monen tyyppisellä veneellä. Mieleen tulee vaikkapa Degerö 28, Avance 36, Najad 441, Pikkujätti (oli viime kesänä menossa Saimaalta Välimerelle). Najadilla oli ongelmia syväyksensä kanssa. Ehkä netistä löytyy blogeja, jos toisten tekemiset kiinnostavat.
    Itse en ole käyttänyt Euroopan kanavaverkkoa kuin Hollannissa. Olen seilannut Välimerelle ja takaisin, lisäksi useita kertoja Englannin-Hollannin vesillä. Minun mielestäni FE 83 ei olisi kovin optimaalinen vene Pohjanmeren-Gibraltarin välille, mutta varmaan silläkin pärjää malttia, harkintaa ja kokemusta hyväksikäyttäen. Jos avomeripurjehdus Kielin kanavasta Gibraltarille on ensimmäinen vuorovesialueen matkapurjehdus, kanavaretki voisi olla turvallisempi/helpompi valinta tämän tyyppiselle veneelle.
    Joka tapauksessa toivotan hyvää reissua ja hienoja elämyksiä matkapurjehdukselle oli reitti mikä tahansa!

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    FE 83 on sen verran pieni ja kevyt vene että sen voi vetää henkilöauton perässä trailerilla sinne välimerelle. Näin pääsee suoraan mestoille parissa kolmessa päivässä ja matkallakin voi yöpyä veneen kyydissä. Jos ei maisemat miellytä niin takaisin trailerille ja paikka vaihtuu ripeästi 80km/h nopeudella

    Sopiva auto vetämiseen on mikä tahansa nelivetomaastoauto jonka peräkärrylasti on 3000 - 3500 kg. Traileriksi sitten alumiinitraileri vaikka X99 purjehtijoilta. Veneen kapeuskin helpottaa trailerointia.

    FE83 on 2.80 leveä, taitaa olla liikaa traileroitavaksi. Eikös maksimi sellaiselle ole 2.55 tai 2.60?

    Äänestä

  • fe83 kapea vene? kirjoitti:

    FE83 on 2.80 leveä, taitaa olla liikaa traileroitavaksi. Eikös maksimi sellaiselle ole 2.55 tai 2.60?

    X99 kulkee myös trailerilla, kerran haettu poikkeuslupa riittää, kunhan leveys on alle 3 metriä niin menee

    Äänestä

Kanavamatka suunnitteilla. Viikon pituinen lomareissu vuokraveneellä elokuussa. Mikähän olisi paras alue ottaen huomioon, että perheen teini-ikäiset pelkäävät että kanavareissu on tylsä? Pohjoisaksan järvialua, Caledonian kanava, Mosel-Saar alue ja Canal du Midi ovat kaikki harkinnassa. Onko kellään kokemusta näistää

Äänestä

Suunnilleen samanlaisen veneen omistajana tuli mieleen, että kanavamatkaa varten FE kannattaisi varustaa alkperäistä hieman tehokkaammalla koneella. Yksipyttysellä matkavauhti putoaa 4 solmuun terävässä aallkokossa ja vastatuulessa helpolla. Tähän kun lisätään parin kolmen solmun vastavirta niin voi tulla hikiset paikat. Eri kymmenen heppaa ja yksi pytty lisää kunnon potkuri matkaa varten..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


santtu-55 kirjoitti:

olen jo kauan haaveillut menoa välimerelle mitä mieltä olette voisko tällä veneellä sitä ajatella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu