Kuinka todennäköisesti MS-tauti?

MatkustajaMS..?

Aloin kiinnittämään asiohin huomiota noin kuukausi sitten kun pyörryin verikokeessa. Pyörryin myös lentokoneessa sen aloittaessa laskeutumisen pari viikkoa siitä jonka jälkeen otsallani oli kummallista kihelmöintiä varsinkin kun kosketin sitä. Pyörtymiset olivat kevyitä ja jälkimmäinen alkoi yhtäkkiä ilman varoituksia kihelmöinnillä otsalla. Kumpaakin pyörtymistä edelsi yön valvominen ja verikoetta jännitystila. Tämän jälkeen meni muutama päivä kunnes erään raskaamman baari-illan jälkeen seuraavana päivänä, tai sitä seuraavana kumpaakin hartiaa särki todella kovaa. Nyt parin viikon kuluessa tuosta särky on tullut ja mennyt eikä ole ollut niin kovaa. Minulla on tehnyt myös pahaa aina silloin tällöin, mutta oksentamaan ei ole tarvinnut. Yksi selkeä oire ole loputon väsymys ja uupumus herätessä, joka nyt tosin on hieman helpottanut. Olisin halunnut vain nukkua vaikka ei nukuttanut enää varsinaisesti. Lääkäri laittoi jetlagin piikkiin, jota en usko. Väsymys oli jotenkin kroonisemman tuntuista.
Kävin uimassa noin viikko sitten ja kumpaankin lonkkaan tuli pientä kipua sivuille samaan kohtaan. Siitä kipu on levinnyt niin, että kumpikin jalkani kipuilee välillä ehkä hieman kramppimaisesti ja lihaksia nykii. Jalat myös alkavat puutumaan ja pistelemään helposti jos ne ovat huonossa asennossa ja tätä on jatkunut jo pitkään. Kipu voi kuitenkin lähteä nopeastikin pois, mutta ahdistus asiasta selkeästi lisää kramppeja ja kipuja, joten olen ajatellut että voisi olla psyykkistäkin, mutta ei siitä kai tule näin voimakkaita oireita.
Nykimiset eivät ole voimakkaita (ehkä vain kovimmat silmillä jotenkin huomattavissa), mutta ne tuntee. Lisäksi kun jalkani on tietyssä asennossa, isovarpaani nytkähtelee tasaisin väliajoin hieman sivusuunnassa (en tunne tätä itse). Lihasvoimani on myös heikentynyt siinä mielessä, että en jaksa rasitusta ja hengästyn nopeasti. Aivan kuin lihakset eivät saisi tarpeeksi happea tai minulla ei olisi hapenottokykyä tms. Toisaalta kyllä pelasin salibandya vielä kolmisen viikkoa sitten ihan ok, mutta olen kuitenkin ihmetellyt huonompaa kuntoani jo jonkin aikaa. Pystyn kuitenkin punnertamaan ihan ok reilut kymmenen punnerrusta ja juoksemaan lyhyitä matkoja mutta kuitenkin väsyn nopeammin kuin aiemmin ja palautuminen tuntuu kestävän pidempään. Olen muuten a 30v.
Nyt jälkeenpäin kun ajattelee minulla on ollut näitä oireita aiemminkin. Ehkä puoli vuotta sitten toista olkapäätäni särki kovaa samalla tavalla, mutta laitoin sen kovan tietoneella pelaamisen piikkiin. Myös varpaan värähtelyä olen huomannut, mutta en noteerannut sitä. Kävin joskus lääkärissäkin huimauksen takia kun olin muuttanut unirytmejäni, mutta en oikein saanut mitään selville ja huimauskin katosi. Minulla on myös ollut ummetusta noin 2-3kk sitten lyhyen aikaa. Vajaa neljä vuotta sitten selälläni nukkuessa nimetön ja pikkusormi puutuivat usein. Voisiko tämäkin kieliä MS-taudista ja se on ollut minulla jo pitkään mutta miksi nyt kaikki oireet iskevät voimakkaasti päälle ja sopivatko pyörtymiset jotenkin tähän kuvaan? Lääkäri ei oikein osannut sanoa mitään ja ongelma helpottui, mutta ei poistunut. Näin on käynyt kaikissa käynneissäni kun olen jotain yksittäisiä juttuja yrittänyt selvittää. Minulla on myös ollut pari päivää kestänyt elohiiri silmässä jo vuosia sitten, mutta ne ovat käsittääkseni aika tavallisia. Verikokeissa täällä ei ollut muuta vikaa kuin magnesium arvon aavistuksenomainen kohollaan oleminen ja lievä nestehukka.

Kysynkin
1)Voisivatko kyseiset oireet olla suurella todennäköisyydellä MS-tautia, tai mitä muuta? Mitä on odotettavissa?
2)Eniten pelkään ALSsia, eiväthän nämä voi olla ALS oireita? (lihasheikkous ja nykiminen)
3)Jos minulla on MS-tauti, olisiko viisainta keskeyttää loma etelässä välittömästi ja lentää Suomeen saamaan diagnoosi, koska täällä ei ole edes sellaisia laitteita joilla asian voisi todeta. Kyseessä on kuitenkin parantumaton sairaus niin onko parilla viikolla sitten väliä jos olotila ei tästä huonone? Olen siis pidemmällä matkalla nyt.

2

913

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omia diagnooseja

      Neurologi on oikea lääkäri joka tietää enemmän neurologisista sairauksista. Varaa siis neurologille aika ja kerro hänelle murheesi tautiepäilystä/-epäilyistä. Jaa mitä on odotettavissa? Höh, no he....nen tutkimusrumba, mikäli neuro on mieltä, että kannattaa tutkia. Tk lääkäri on etupäässä kakaroiden räkätaudin asiantuntija.

      Miksi sinun lomasi pitäisi keskeyttää? Ei se mahdollinen tautidiagnoosi lomasta, tai sen keskeyttämisestä huolimatta miksikään muutu, sillä EI kumpaankaan ms:ään tai ALS:iin ole parantavaa hoitoa. Niin että älä hermoo, vaan nauti nyt lomastasi. Sitä paitsi ms tykkää lomailusta, ainakin omani rauhoittuu lomilla ihan ihmeesti. Ja muista, ei ole varmaa edes onko sinulla mitään vakavaa tautia, vai onko kyseessä vain mielikuvituksen lento, toivottavasti näin. Tsemppiä.

    • noohätä,

      Ei ne MS tapauksessa kuitenkaan pysty tekemään mitään,jos ei "pahenemisvaihe" iske päälle= jalka menee turtaks,näkö sumenee silmästä,käsi menee veltoksi jne. (kortisonitiputus hoito annetaan 3vrk ajan)

      En ole asiantuntija, (tietysti kyllä MS tautinen) mutta jos lääkärilläkin olet kuitenkin jutellut niin vietä rauhallinen loma! Ihmisen mieli kykenee "kummasti" pahentamaan olotiloja... kokemusta on mm. rintakiputunteista,hetken kun alan asiaan keskittymään,niin johan on semmoiset huippailut päällä ettei paremmasta väliä.
      Ei noista vapinoista/nykimisistä kannata välittää, ne voi olla ihan luonnollisia ....jännitystiloista johtuvia esimerkiksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1640
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      151
      1103
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      333
      948
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      644
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      611
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe