Tuijotetuksi tulemisen pelko.

Apua, jooko?

Oftalmofobia eli tuijotetuksi tulemisen pelko. Käyn keskustassa asioilla vasta pimeän tultua jotta ihmiset eivät tuijota minua kadulla, kaupoissa välttelen silmiä parhaani mukaan. En kulje julkisilla kulkuneuvoilla, sillä minua ahdistaa ihmisten tuijotus bussissa. En käy kahviloissa, siellähän voisi vaikka kuolla tuijotukseen. Tiedän, olen henkisesti sairas. Kaikki tämä koska asun pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tietävät toisensa ainakin kasvoilta. Olen sekoillut elämässäni, olen tehnyt säälittäviä asioita, olen ollut koulukiusattu ja näiden takia en uskalla nähdä ihmisiä. Jonkun tuijottaessa mietin mitä hän tietää minusta ja huomatessani jonkun kuiskailevan minusta ystävilleen mietin mitä he tietävät minusta ja mitä he nyt ajattelevat minusta. Mitä tehdä? Luulen, että ongelmani on se että mietin liikaa mitä muut ajattelevat minusta ja tämä on johtanut minut tähän tilanteeseen pikkuhiljaa. Vaihdan paikkakuntaa ensi syksynä opintojen perässä mutta siihen asti miten mä jaksan täällä. On rajoittavaa kun pitää vältellä julkisia paikkoja. Ystäväni eivät tiedä tästä enkä kyllä kehtaa kertoakaan. Ovat aina uskoneet minun olevan ylireagoiva ja vainoharhainen. Olen 19v.

5

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvo-teuvon neuvo

      No, sinun tapauksessasi en yhtään ihmettele että sinua tuijotetaan kun olet niin vastenmielisen näköinen ruma ja tavis ja lisäksi jos oot housut kintuissa räyhänny kännissä siellä kaduilla niin totta vitussa ne muistaa sut. Suosittelen itsemurhaa.

      • saat mitä tilaat

        hoitamaton itsetunto-ongelma


      • Anonyymi

        miksi ihmeessä noin ruma vastaus


    • sdfg,,

      niinkuin olet kertonut. Ei ne kuitenkaan ole niin vakavia, ettet voisi päästä niistä eroon. Kun tiedät, millainen haluaisit olla, teet vain sillä lailla.
      Jos sinulla olisi joku ystävä, joka olisi kovempi otteissaan, hän voisi korjata vääriä asenteitasi.

    • ex panic

      Saatoin saada paniikkihäiriökohtauksia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, myös kaupan kassajonossa. Mitään ei saanut mennä pieleen, raha aina valmiiksi esillä yms.
      Toisaalta sopivissa tilanteissa olen aina nauttinut julkisuudesta ja ihmisten tuijottamistakin. Jostain syystä ihmiset tuijottavat minuu nykyäänkin, mut ei se haittaa.

      Nämä paniikkikohtaukset oireilut jäivät pois vähitellen. Näin käy ajan mittaan varmaan sinullekin, apua jooko. Olen puolet sinuu vanhempi mies.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      72
      4251
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2720
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2437
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2223
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2141
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe