Miksi?

Aikoinaan itse jäin uskosta pois kun tuntui ihmeelliseltä nämä kaikki että permanentin laitto on erittäin suotavaa mutta hiusten värjääjää katsotaan kieroon. Nyt ulkopuolisena olen havainnut enenevässä määrin näitä ihmeellisiä "linjanvetoja" ja selityksiä niihin. Olen huomannut monien olevan uskossa vain koska siihen on synnytty, opetettu ja kun kaikki kaverit ja sukulaiset ovat. Harva enää pohtii asioita omakohtaisen uskon kannalta. Tehdään vaan niin kuin muut. Uskovaisilla on mielestäni myös kovempi tarve näyttää että kuinka hyvin tässä pärjätään, pitää olla hieno uusi auto, kaikilla lapsilla viimisen päälle merkkikuteet jne. On myös havaittavissa että useat ovat uskossa siitä syystä että siitä on yksinkertaisesti taloudellista hyötyä. Tiedän firmojen johtajia jotka työmatkat heiluvat kännissä mutta sitten ollaan taas seuraavana viikonloppuna seuroissa penkissä nostamassa kättä, koska ei haluta menettää hyviä asiakkaita. uskovainenhan ostaa miuluummin uskovaiselta. Koen että useat ovat uskossa koska suureen yhteisöön kuuluminen tuo jonkinlaisia "säväreitä" näille ihmisille, on valtavan hienoa kun on suuri ystäväpiiri, kesällä kokoonnutaan suviseuroihin ei niinkään kuuntelemaan sitä sanaa vaan nauttimaan mahtavasta hurmoksesta minkä tämä suuri yhteen kokoutunut joukko saa aikaan.
8906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sulla usko oli hiuskarvan varassa

Äänestä
  • Tätä vähän ajattelinki että tälle linjalle taitaa tällä palstalla esitetyistä ajatuksista syntyneet "keskustelut" mennä:(

    Äänestä

  • entinen vl kirjoitti:

    Tätä vähän ajattelinki että tälle linjalle taitaa tällä palstalla esitetyistä ajatuksista syntyneet "keskustelut" mennä:(

    en jaksanu lukee kun kaks riviä alusta, siinä se oli

    Äänestä

  • entinen vl kirjoitti:

    Tätä vähän ajattelinki että tälle linjalle taitaa tällä palstalla esitetyistä ajatuksista syntyneet "keskustelut" mennä:(

    vähän vilkaisin jatkoakin ja totesin, ettet taida juuri vl-touhusta olla perillä

    esim tuo että yritysjohtajat käy pyhänä "kättä nostamassa"....mitähän sekin on

    Äänestä

hyvä että sentään joku tajuaa sieltä keski-ajalta jotain!

Äänestä

Onnea päätöksesi johdosta. Teit oikein, mutta sanoitko että luovuit uskosta? Uskosta vai lestadiolaisuudesta? Toivottavasti vaan lestatouhuista... pidä uskostasi kiinni, panosta siihen, se kannattaa. Etsi sopiva seurakunta. Siunausta.

Äänestä
  • Uskon kyllä yhä jumalaan mutta lestadiolaisuudesta olen jäänyt pois.

    Äänestä

  • entinen vl kirjoitti:

    Uskon kyllä yhä jumalaan mutta lestadiolaisuudesta olen jäänyt pois.

    tavalla elämäsi on muuttunut? Mitä jäi lestadiolaisuuden mukana pois, mitä tuli "uutta"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen vl kirjoitti:

Aikoinaan itse jäin uskosta pois kun tuntui ihmeelliseltä nämä kaikki että permanentin laitto on erittäin suotavaa mutta hiusten värjääjää katsotaan kieroon. Nyt ulkopuolisena olen havainnut enenevässä määrin näitä ihmeellisiä "linjanvetoja" ja selityksiä niihin. Olen huomannut monien olevan uskossa vain koska siihen on synnytty, opetettu ja kun kaikki kaverit ja sukulaiset ovat. Harva enää pohtii asioita omakohtaisen uskon kannalta. Tehdään vaan niin kuin muut. Uskovaisilla on mielestäni myös kovempi tarve näyttää että kuinka hyvin tässä pärjätään, pitää olla hieno uusi auto, kaikilla lapsilla viimisen päälle merkkikuteet jne. On myös havaittavissa että useat ovat uskossa siitä syystä että siitä on yksinkertaisesti taloudellista hyötyä. Tiedän firmojen johtajia jotka työmatkat heiluvat kännissä mutta sitten ollaan taas seuraavana viikonloppuna seuroissa penkissä nostamassa kättä, koska ei haluta menettää hyviä asiakkaita. uskovainenhan ostaa miuluummin uskovaiselta. Koen että useat ovat uskossa koska suureen yhteisöön kuuluminen tuo jonkinlaisia "säväreitä" näille ihmisille, on valtavan hienoa kun on suuri ystäväpiiri, kesällä kokoonnutaan suviseuroihin ei niinkään kuuntelemaan sitä sanaa vaan nauttimaan mahtavasta hurmoksesta minkä tämä suuri yhteen kokoutunut joukko saa aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu