Lääkkeellinen tyhjennys

:(

Hei kaikki lääkkeellisen tyhjennyksen kokeneet!

Torstai aamuna vessassa käydessäni oli alushousuihin tullut punaista vuotoa. Vuoto jatkui koko päivän, suurinpiirtein samanlaisena kuin jos olisi ollut kuukautiset. Perjantaina ultrassa todettiin keskeytynyt keskenmeno. Viikkoja olisi pitänyt olla 13 mutta sikiö vastasi viikkoja 9 4, ei sydän ääniä. Lauantai aamulle annettiin aika lääkkeelliseen tyhjennykseen. Mutta jo perjantai iltana lähdettiin takaisin sairaalaan koska kivut olivat aika kovat. Minut otettiin osastolle ja sain 4kpl suun kautta otettavaa lääkettä joka vauhdittaa "synnytystä". Kivut pahenivat huomattavasti puolen tunnin sisällä. Supistuksia tuli melkeenpä tauotta. Sain kipupiikin olkalihakseen josta ei ollut mitään apua. Kymmenen minuutin kuluttua gynegologi totesi, että taitaa olla seuraavan kipupiikin aika. 10min kuluttua tunsin muljahduksen alapäässä sängyllä maatessani jonka jälkeen kivut loppuivat. Sanoin hoitajalle, joka siis oli kanssani koko kipuilun kestäneen ajan, että enää ei satu ja haluan vessaan. Kun nousin seisomaan valahti housuihini jotain. Vessassa totesin sen olevan noin kämmenen kokoinen ympyrän muotoinen "mötikkä".. Ilmeisesti siis raskauspussi, vai mikä se on? Yön aikana vuotoa oli tullut siteellisen verran. Aamulla lääkäri pisti kotiin ilman mitään tutkimuksia. Vuoto on ollut nyt aika niukkaa ja välillä "supistaa", mutta ei kamalan kivuliaasti. Kysynkin nyt, että onko normaalia, että vuoto muuttuu niukaksi näin nopeasti tyhjennyksen jälkeen? Johtuuko niukka vuoto mahdollisesti tästä "mötikästä", eli siis tuliko kaikki kerralla näin helposti ulos vai enteileekö niukka vuoto jonkinlaista tukosta kohdun suulla? Vuotaako kohtu enää sen ihmeemmin jos kaikki on tullut kerralla ulos? Ja sisältääkö tuo "mötikkä" vauvan, istukan jne. Vai onko istukka erillään sikiöpussista vai sen sisällä? Nimityksistä en ole varma.. Tämä "mötikkä" oli käsittääkseni aivan kuin kalvo jonkin ympärillä eli ei siis mikään hyytymä.. Erittäin epämääräisesti selitetty ja sitä pyydän anteeksi!

8

10245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maamx2

      Mul todettiin reilu vk sit raskaus keskeytyneeksi rv 6 mut istukka oli toiminut sinne rv 12 asti jolloin tää huomattiin. Lääkkeellinen tyhjennys kotona piti suorittaa. Kivut ylty synnytyskivuiksi (2 synnytystä takana) ja menin sairaalaan. Sain kipupiikin reiteen. Se auttoi. Melko heti sen jälkeen mullakin tuli joku möykky jonka tulkitsen itse istukaksi ja kaippa myös sikiöksi. Semmonen se oliko kuvailit. Mulla kans vuoto hyyty aika pian. Kyllä mul on ollu normaalia pienemmät "menkat". Tosin vuoto jatkuu kauemmin. Luulin jo et se loppu mut mulla alkoi uudestaan alamaha kivut ja sit alkoi taas vuotaa enemmän. Kaippa tää on normaalia.

      • :(

        Kiitos vastauksestasi!

        Itselle tullut nyt tänä aamuna pieniä kipuja, mutta vuoto on edelleen todella niukkaa.. Katselin erilaisia keskusteluja aiheesta ja monella vuoto jatkunut todella runsaana montakin viikkoa, mutta kukaan ei ole kuvaillut tuota kuvailemaani "möykkyä" vaan, suurimmalta osalta on tullut pieniä kudospalasia ja hyytymiä pidempään.. Mites onkos siellä teillä jonkin näköistä jälkitarkastusta? Että kaikki on tullut pihalle? Meillä täälläpäin ei nimittäin kuulemma ole mitään jälkitarkastusta.. Aion kyllä varmasti soitella sairaalalle jos vuoto tästä lopahtaa ja kivut jää tms. Mielestäni kyllä joka paikassa pitäisi olla jälkitarkastus, saisi jotenkin mielenrauhan siitä, että kaikki oleellinen on tullut ulos.. Mielelläni en sitä mahdollista tulehdusta jäisi odottelemaan jos sinne joku istukan tms. palanen on jäänyt. Kotona kun pieni tyttö tarvitsee äitiään, joten ei olisi aikaa eikä haluja jossain sairaalassa sitten maata..


      • maamx2
        :( kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi!

        Itselle tullut nyt tänä aamuna pieniä kipuja, mutta vuoto on edelleen todella niukkaa.. Katselin erilaisia keskusteluja aiheesta ja monella vuoto jatkunut todella runsaana montakin viikkoa, mutta kukaan ei ole kuvaillut tuota kuvailemaani "möykkyä" vaan, suurimmalta osalta on tullut pieniä kudospalasia ja hyytymiä pidempään.. Mites onkos siellä teillä jonkin näköistä jälkitarkastusta? Että kaikki on tullut pihalle? Meillä täälläpäin ei nimittäin kuulemma ole mitään jälkitarkastusta.. Aion kyllä varmasti soitella sairaalalle jos vuoto tästä lopahtaa ja kivut jää tms. Mielestäni kyllä joka paikassa pitäisi olla jälkitarkastus, saisi jotenkin mielenrauhan siitä, että kaikki oleellinen on tullut ulos.. Mielelläni en sitä mahdollista tulehdusta jäisi odottelemaan jos sinne joku istukan tms. palanen on jäänyt. Kotona kun pieni tyttö tarvitsee äitiään, joten ei olisi aikaa eikä haluja jossain sairaalassa sitten maata..

        Eilen taas mahaa (kohtua) särki ja vuoto lisääntyi. Nyt mulla tulee myös verilimaa. Sais jo loppua tää vuoto.

        Täällä espoossa ei jälkitarkastusta tehdä. Ainoastaan käyn tekee labraan 4 vk keskeytyksestä raskaustestin. Kummallista touhua. Oishan se kiva et ois ultrattu. Mä pelkään myös et tulee kohtutulehdus. Mullakin kun on 1 ja 3 lapset huolehdittavana.


      • 1985
        :( kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi!

        Itselle tullut nyt tänä aamuna pieniä kipuja, mutta vuoto on edelleen todella niukkaa.. Katselin erilaisia keskusteluja aiheesta ja monella vuoto jatkunut todella runsaana montakin viikkoa, mutta kukaan ei ole kuvaillut tuota kuvailemaani "möykkyä" vaan, suurimmalta osalta on tullut pieniä kudospalasia ja hyytymiä pidempään.. Mites onkos siellä teillä jonkin näköistä jälkitarkastusta? Että kaikki on tullut pihalle? Meillä täälläpäin ei nimittäin kuulemma ole mitään jälkitarkastusta.. Aion kyllä varmasti soitella sairaalalle jos vuoto tästä lopahtaa ja kivut jää tms. Mielestäni kyllä joka paikassa pitäisi olla jälkitarkastus, saisi jotenkin mielenrauhan siitä, että kaikki oleellinen on tullut ulos.. Mielelläni en sitä mahdollista tulehdusta jäisi odottelemaan jos sinne joku istukan tms. palanen on jäänyt. Kotona kun pieni tyttö tarvitsee äitiään, joten ei olisi aikaa eikä haluja jossain sairaalassa sitten maata..

        Hei :( .Meillä kans lasta yritetty 3 vuotta ja kun tärppäs niin sain keskenmenon 9 6 viikolla ja huomasin sen noin 11 viikon kohdalla,jolloin alkoi pienimuotosta vuotoa, aika tummaa. Menin päivystykseen, jossa lääkäri teki äläpää tutkimuksen ja kokeili kohtua ja sanoi ettei voi olla aivan varma keskenmenosta.
        No seuraavalla viikolla minulla oli ensimmäinen käynti sairaalassa kun viikoja tuli täyteen 12. Siellä ultrassa näky pikkunen, mutta ei sydänääniä eli keskenmeno oli, minkä jo tavallaan tiesin ja olin jo sisäistänyt ja itkut itkeny.
        Hoitaja antoi ultran jälkeen 2 pilleriä mitkä piti heti ottaa ja illalla toiset 2. Yöllä heräsin vatsakipuihin ja otinkin useamman särkylääkkeen enkä pystyny nukkumaan kun kivut vaan ylty. Kivut olivat paljon voimakkaampia kuin menkkakivut. Olin nukahtanut varmaan 30min kun heräsin siihen että tunsin olevani yltä päältä veressä, kiirehdin vessaan ja pöntölle ja sinne tipahti pienen nyrkin kokonen möykky. Seuraavana päivänä piti mennä sairaalaan aamupäiväksi ,jossa otettiin vielä 4 pilleriä, mutta siellä minulla ei ollut kuin normaalit kuukautiskivut koska tyhjennys oli tullut jo edellispäivänä.
        Vuotoa on jatkunut nyt 3viikkoa ja alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolla käyn tekemässä verikokeet,josta näkee ilmeisesti sen ettei ole enää raskaana eli raskaushormoonit on lähteny elimistöstä.
        Ehdottomasti kannattee kyllä käydä jälkitarkastuksessa ettei kohtuun jää mitään kun se voi ilmeisesti lisätä taas uudessa raskaudessa keskenmenoa jos oikein ymmärsin.


    • lerppa35n

      oli niukkaa tuo vuoto! Eli mulla piti olla 11 viikkoa kun aloin vuotamaan ja tarkistettiin ultrassa jossa löydettiin 9 0 viikoilla kuollut sikiö. Tarkoitus oli tehdä seuraavana aamuna kaavinta mutta tuli itsekseen ulos "möykkynä" seuraavana aamuna synnytyksen käynnistävien lääkkeiden johdosta! Minulla myös tosi niukkaa tuo vuoto ja on kuulemma ihan normaalia! Jäljellä vain tyhjä olo!

      • +

        meni kesken vuosi sitten 5 ja nyt syyskuussa 5 2. Jälkimmäisestä tuli synnytyskipujakin kovemmat kivut oikealle alavatsaan ja iltapäivällä päivystyksessä ei sikiöpussia näkynyt. En saanut kuin kipulääkkeiltä ja seuraavana päivänä taisi tulla juuri se elämän alku ulos, pienet verisuonet ym näkyi selvästi, olisikohan ollut sikiöpussi. Vuodin näin varhaisesta keskenmenosta tasan kuukauden! Raskaushormoni oli alussa normaali, mutta laski siinä kuukaudessa nolliin eli tosi kauan kesti molemmat. Vuoto tosin loppui hetkeksi ja taas alkoi, mutta oli koko ajan niukkaa. Nyt siitä 2kk, ja ehkä ensi viikolla pääsen ics pakkas siirtoon eli ei mitään jälkitarkastuksia, mutta viime menkoissa pari pientä hyytymää vielä tuli. Ajatelkaa, kuinka kauan vuodin, vaikka viikot noin alussa. Näittekö te verisuonia ym sikiöpussissa? Luulisin, että sellanen se oli.Vaikka nyt plussan antaisi, en uskaltaisi ennen puolta väliä kertoa kenellekään, iloita, kun näin päättynyt minulla.


    • helpottunut!

      Laitoin tänä aamuna 4 cytotecia emättimeen ja siitä viitisen tuntia alkoi vuoto. Ensin tuli, kuten menkoissa, myöhemmin eneni kunnolla valuvaksi. Maksan näköisiä klöntsiä tuli myös nopeasti pönttöön ja olin tästä näystä aina iloinen, homma siis eteni. Aluksi meinaan luulin, että minulla ei pillerit vaikuta, kun odotin jotain tosi dramaattista alkua ja kauheita supistuksia. Kipua en tuntenut koko aikana juuri lainkaan, mitä nyt pientä alavatsan jomottelua. Ei tarvinnut ottaa edes särkylääkettä, kauratyynyä välillä käytin vatsalla. Mutta tosiaan, pienemmät kivut, kuin joskus menkoissa. Ja kuinka minua peloteltiin etukäteen! Eräs tuttu jopa neuvoi menemään suoraan kaavintaan, kun pillerit olivat olleet hänestä niin kamalat. Itse en voi muuta, kuin suositella noita lääkkeitä, en olisi enää halunnut odotella spontaania k.menoa, tulehdusriskikin lisääntyy, jos materiaali vaan jää kohtuu odottelemaan. Ja kaavinta on aina enemmän kajoamista. Olin itse alussa, n. vkolla 7, ehkä siksikin niin helppo. Yksilöllistä varmaan, enkä ole ajatellut, että minulla olisi jotenkin erityisen korkea kipukynnys. Kiva oli hoitaa tämä kotona, herkutella ja katsoa leffoja, enkä ollut edes vuoteenomana. Tsemppiä muille, ei kannata pelätä etukäteen. Toivottavasti kaikki matsku tuli ulos, eikä tule jälkiseuraamuksia. Puhdistava kokemus oli minulle, nyt vaan eteenpäin ja uutta yrittämään :)

      • helpottunut!

        Lisätäkseni ed. viestiin, oli siis itsestään keskeytynyt raskaus, sydänääniä ei koskaan nähty. Olin käynyt niin aikaisin varhaisultrassa, eikä viikot täsmänneet, vaikka kehitystä tapahtui, joten tuntui aika selvältä tapaukselta alusta asti. Mutta mitään vuotoa ei itsestään tullut, joten asian varmistuttua, halusin taputella homman mahd. nopeasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1696
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      758
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      737
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe