Kaikkinensa tämä on ollut hienoa aikaa. Kovasti olen nauttinut, tai ainakin yrittänyt nauttia joka hetkestä, koska kuten kaikki jatkuvasti jankuttavat, "nauti nyt koska tulet vielä kaipaamaan tuota isoa massuasi ja vauvan jatkuvaa potkimista yöt läpeensä".
Ja onhan se toki ihanaa. Nautin vauvan kanssa kommunikoinnista ja jokainen liikahdus on kullanarvoinen. Lapsi on toivotumpi kuin mikään muu tässä maailmassa tällä hetkellä. Äidiksi tuleminen ja kasvaminen on suuri onni. Odotan siis esikoistani. Ja varmasti tulen tätä aikaa ikävöimään, aikanaan, niinkuin kaikki kovasti väittävät.
MUTTA BLAAAH, antakaa minun nyt hetki valittaa ja kerrankin todeta että eniten tulen ikävöimään, ehdottomasti...
- jatkuvaa raastavaa, polttavaa, vihlovaa, tuskallista kipua haarovälissäni, tarkemmin sanottuna häpyluussani, jonka takia en pysty kävelemään kovinkaan pitkää matkaa ennenkuin on vedet silmissä pysähdyttävä kiroilemaan, joskus suoranaisesti huutamaan.
- jatkuvaa vessassa juoksemista, joka on ihanaa eritoten öisin, kun pitäisi nukkua ja koska vessaan on mentävä 15 minuutin välein, en joskus vaivaudu menemään edes sänkyyn, koska sieltä nouseminen joka helvetin vartin välein on sekin oma tuskainen taistelunsa.
- sitä ihanaa painetta virtsarakossa jokaikisellä kauppareissulla tai kävelylenkillä tai missä vain, joka melkein pamauttaa kuset housuun jokaikisellä askeleella ja sitä ihanaa paniikin tunnetta, joka valtaa mielesi kun olet keskellä perjantai-ruuhkaa kauppakeskuksessa eikä vessaa löydy ei niin mistään!
- kun vihdoin olet löytänyt vessan, hoitanut tarpeesi ja aiot jatkaa ostosten tekoa, lähdet onnellisena matkaan ja huomaat 1,5 minuutin päästä, että rakkosi on jälleen halkeamaisillaan ja joudut palaamaan takaisin vessajonoon.
- sitä myllerrystä mikä päässäsi on jatkuvasti, kaikki hyvät ja pahat ajatukset pyörivät sekaisin 24/7 jättämättä sinua rauhaan. Etenkin kun pitäisi nukkua ja miehesi jo kuorsaa tyytyväisenä vieressäsi ja joutuu heräämään 4.30 töihin seuraavana aamuna. Ja sinulla on tuhat ja sata kysymystä, "rakastatko minua varmasti?", "pärjäämmekö taloudellisesti?", "pitäisikö seksiä olla enemmän, olenko vielä mielestäsi kiihottava?". Ja sitten alkaa itkettää ja siitä itkusta ei tule loppua, kunnes väsy painaa väkisin silmäluomet kiinni tunti sen jälkeen kun miehesi on lähtenyt töihin.
- niitä ihania kiukunpuuskia, mitkä tulevat ja menevät kuin juna, joita ei pysty hallitsemaan ja joiden mukana useimmiten tulee hysteerinen itku ja huuto. Joiden tuloa pelkää ja yrittää välttää parhaansa mukaan yleisillä paikoilla, sukulaisten luona ja muissa hyvää käytöstä vaativissa paikoissa, vaikka todellisuudessa tekisi mieli haistattaa kaikille pitkät ja hyppiä seinille.
- sitä ihanaa mieltä ylentävää tunnetta, kun kaikki likkakaverisi kokoontuvat nykyään ilman sinua, koska ethän voi lähteä lasilliselle etkä varmasti edes haluaisi vaikka sinua kysyttäisi ja sitten kaikilla olisi tylsää kun pitäisi varoa sanomisiaan ja humalaista käytöstään, koska seurassa on herkkä möhömaha joka voisi tuntea olonsa ulkopuoliseksi, jos muilla on liian hauskaa. Sitten sitä istuu kotona ja syö ja syö ja syö, ja miettii miksi alkoholi on niin suuri tekijä ystävien tapaamisessa viikonloppuisin.
- sitten sitä tunnetta, kun mietit että ehkä lähdetkin johonkin kavereittesi kanssa, vaikka väkisin tunget itsesi mukaan vanhaan jengiin ja näytät että et ole mikään tylsä raskaana oleva nainen, vaan se sama bilehile kuin aina ennenkin, vain ilman alkoholia. Menet vaatekaapille, etsit parhaimmat vermeesi, huomaat ettet todellakaan mahdu niihin, näytät ihan typerältä valaalta, juhlakengätkään eivät mahdu jalkaan turvotuksen takia. Joten, pillahdat itkuun ja unohdat koko jutun.
Tämä listahan voisi jatkua vaikka loputtomiin nyt kun vauhtiin pääsin, mutta olipahan hyvä purkaa hieman paineita näin tylsänä yksinäisenä lauantai-iltana!
Onneksi massussa on joku, joka "pienellä hennolla potkullaan" aina muistaa muistuttaa äitiä, mistä koko hommassa olikaan taas kyse ja miksi se loppujen lopuksi on kuitenkin niin ihanaa!
Ja onhan se toki ihanaa. Nautin vauvan kanssa kommunikoinnista ja jokainen liikahdus on kullanarvoinen. Lapsi on toivotumpi kuin mikään muu tässä maailmassa tällä hetkellä. Äidiksi tuleminen ja kasvaminen on suuri onni. Odotan siis esikoistani. Ja varmasti tulen tätä aikaa ikävöimään, aikanaan, niinkuin kaikki kovasti väittävät.
MUTTA BLAAAH, antakaa minun nyt hetki valittaa ja kerrankin todeta että eniten tulen ikävöimään, ehdottomasti...
- jatkuvaa raastavaa, polttavaa, vihlovaa, tuskallista kipua haarovälissäni, tarkemmin sanottuna häpyluussani, jonka takia en pysty kävelemään kovinkaan pitkää matkaa ennenkuin on vedet silmissä pysähdyttävä kiroilemaan, joskus suoranaisesti huutamaan.
- jatkuvaa vessassa juoksemista, joka on ihanaa eritoten öisin, kun pitäisi nukkua ja koska vessaan on mentävä 15 minuutin välein, en joskus vaivaudu menemään edes sänkyyn, koska sieltä nouseminen joka helvetin vartin välein on sekin oma tuskainen taistelunsa.
- sitä ihanaa painetta virtsarakossa jokaikisellä kauppareissulla tai kävelylenkillä tai missä vain, joka melkein pamauttaa kuset housuun jokaikisellä askeleella ja sitä ihanaa paniikin tunnetta, joka valtaa mielesi kun olet keskellä perjantai-ruuhkaa kauppakeskuksessa eikä vessaa löydy ei niin mistään!
- kun vihdoin olet löytänyt vessan, hoitanut tarpeesi ja aiot jatkaa ostosten tekoa, lähdet onnellisena matkaan ja huomaat 1,5 minuutin päästä, että rakkosi on jälleen halkeamaisillaan ja joudut palaamaan takaisin vessajonoon.
- sitä myllerrystä mikä päässäsi on jatkuvasti, kaikki hyvät ja pahat ajatukset pyörivät sekaisin 24/7 jättämättä sinua rauhaan. Etenkin kun pitäisi nukkua ja miehesi jo kuorsaa tyytyväisenä vieressäsi ja joutuu heräämään 4.30 töihin seuraavana aamuna. Ja sinulla on tuhat ja sata kysymystä, "rakastatko minua varmasti?", "pärjäämmekö taloudellisesti?", "pitäisikö seksiä olla enemmän, olenko vielä mielestäsi kiihottava?". Ja sitten alkaa itkettää ja siitä itkusta ei tule loppua, kunnes väsy painaa väkisin silmäluomet kiinni tunti sen jälkeen kun miehesi on lähtenyt töihin.
- niitä ihania kiukunpuuskia, mitkä tulevat ja menevät kuin juna, joita ei pysty hallitsemaan ja joiden mukana useimmiten tulee hysteerinen itku ja huuto. Joiden tuloa pelkää ja yrittää välttää parhaansa mukaan yleisillä paikoilla, sukulaisten luona ja muissa hyvää käytöstä vaativissa paikoissa, vaikka todellisuudessa tekisi mieli haistattaa kaikille pitkät ja hyppiä seinille.
- sitä ihanaa mieltä ylentävää tunnetta, kun kaikki likkakaverisi kokoontuvat nykyään ilman sinua, koska ethän voi lähteä lasilliselle etkä varmasti edes haluaisi vaikka sinua kysyttäisi ja sitten kaikilla olisi tylsää kun pitäisi varoa sanomisiaan ja humalaista käytöstään, koska seurassa on herkkä möhömaha joka voisi tuntea olonsa ulkopuoliseksi, jos muilla on liian hauskaa. Sitten sitä istuu kotona ja syö ja syö ja syö, ja miettii miksi alkoholi on niin suuri tekijä ystävien tapaamisessa viikonloppuisin.
- sitten sitä tunnetta, kun mietit että ehkä lähdetkin johonkin kavereittesi kanssa, vaikka väkisin tunget itsesi mukaan vanhaan jengiin ja näytät että et ole mikään tylsä raskaana oleva nainen, vaan se sama bilehile kuin aina ennenkin, vain ilman alkoholia. Menet vaatekaapille, etsit parhaimmat vermeesi, huomaat ettet todellakaan mahdu niihin, näytät ihan typerältä valaalta, juhlakengätkään eivät mahdu jalkaan turvotuksen takia. Joten, pillahdat itkuun ja unohdat koko jutun.
Tämä listahan voisi jatkua vaikka loputtomiin nyt kun vauhtiin pääsin, mutta olipahan hyvä purkaa hieman paineita näin tylsänä yksinäisenä lauantai-iltana!
Onneksi massussa on joku, joka "pienellä hennolla potkullaan" aina muistaa muistuttaa äitiä, mistä koko hommassa olikaan taas kyse ja miksi se loppujen lopuksi on kuitenkin niin ihanaa!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihana teksti, tuli kuin omasta suustani. Tsemppiä loppuraskauteen
ja mukavaa joulunodotusta! :)
Loistava kirjoitus!! :) Tuli ihan oma odotusaika mieleen..:) Nyt toista odotellaan ja kesällä toivon mukaan syntyy :)
Täällä odotellaan pikkukakkosta ja ihankun olisi omasta suustani tuo tekstisi tullut :) Mulla on myös helvetinmoiset kivut häpyluussa joita liitoskivuiksi kai kutsutaan ;) oli jo esikoisen aikana, mutta nyt nämä alkoivat jo suunilleen viikolla 16, onneksi pääsin sairaslomille kun ei tulisi keittiö työstä yhtään mitään kun melkein itkusilmissä joutuu kävelee. Vessassa tarviaa myös juosta, mutta ei ihan noin usein kun sinun :) Mulla masukki on jo laskeutunut tulemaan pää edellä ja painaa tosi kovasti alas, siitä myös sairasloma johtuu ettei tulisi liian aikaisin maailmaan. Kyllä tämä tästä kohta helpottaa, tsemppiä ja huilaa ja ota ihan vaan lunkisti loppuaika :)
Mukavaa, että ihmiset jaksoi lukea mun valitusvirteni! :) Ja helpottavaa kuulla että muillakin on ollut samankaltaisia fiiliksiä... Paljon voimia ja onnea myös teidän raskauteenne, koitetaan jaksaa!
Olen vannonut niin sen sata kertaa että tämä on viimeinen kerta tätä lystiä.
Paljolti juuri mainitsemistasi syistä.
Unohdit tosin pari pikkuseikkaa: Kenkiä tai housuja on täysi mahdottomuus saada jalkaan, koska keskivartalo ei taivu lainkaan.
Samasta syystä kaikki lattialle tippunut jääköön sinne odottamaan tammikuun parempaa puoliskoa.
Kipeät supistukset jos kävelee pidemälle kuin postilaatikolle.
Se nolous kun pillahtaa itkuun työpaikalla pomon edessä, ilman mitään näkyvää syytä.
Ne säälivät katseet pienten vauvojen äideiltä, jotka luulevat etten tiedä mitä on vielä edessä.
Se tuhannes kerta tänään kun joku kysyy taas että koskas se sun laskettu aika olikaan.
Sen että nälkä ei lopu koskaan tai että mikään ei maistu, paitsi suklaa... ja tieto siitä että liiallinen suklaan syönti johtaa isoon vauvaan ja tulee lopulta sattumaan hanuriin.
Ne yölliset pohjekrampit on jotain muuta kuin tästä maailmasta.
Se huoli ja murhe kun vauva ei ole liikkunut tuntiin.
Se kamala kipu kun vauva vihdoin potkaisee joko kylkiluihin tai pernaan tms.
Yms pientä. :)
Odotan esikoista ja kaikki oireet mitä olette luetelleet täsmäävät myös minuun! On ne yölliset pohjekrampit, jatkuvat juoksut vessassa, liitoskivut niin kovat että vaatteet on aamuisin puettava istuen ja jatkuva huoli lapsesta jos hän ei itsestään tuntiin ilmoita...nyt viikon verran olen alkanut öisin heräämään kuin salamaniskusta! Silmät vain räpsähtävät auki vaikka nukkuisi sikeää unta ja heräämisen jälkeen menee hetki että nukahtaa jälleen...ja tätä on lähes joka yö noin 2 tunnin välein...
Kiitos rakkaat kohtalotoverit! :) Nuo olivat tärkeitä seikkoja, jotka kokonaan unohdin mainita! Ihan samoja juttuja täälläkin kärvistellään. Kyllä se niin helepottaa kun saa kuulla muiden kärsivän samoista vaivoista, vaikkei tietenkään kenellekään niitä soisi! Mutta se vaan kuuluu tähän asiaan ja ihmeen kaupalla sen kaiken kestää, kun palkinto on niiiiin hyvä. :) Tsemppiä ja voimia edelleen kaikille äideille!
Nauran täällä melkein vedet silmissä. Kuulostaa niin kovin tutulta... Mä selviin kyllä öisin 2-3 vessareissulla, joista yksi on yleensä aamulla kuuden maissa, kun oon herännyt jostain syystä eikä uni tuu silmään enää millään. Sitten iskee pissahätä ja nälkä eikä nukkumisesta tuu mitään ennen ku on käyny vessassa ja syönyt. Mulla häpyluun sijaan lonkat tosi kipeet. Vähän käy kateeks kun mies vaan tuhisee sikeesti vieressä kun mun pitää nousta venyttelemään. Noi äkilliset heräilyt on itelle kans tuttuja, mut oon ajatellut et ehkä se on joku luonnon oma juttu valmistella naisen kroppaa yöimetyksiin, jotka kohta on edessä. Ei muuta kuin niitä odotellessa haleja ja tsemppiä kohtalotovereille!!:) Kohta valvotaan yöt pikkutuhisijan kanssa
Onneksi ei ole vedet housuissa, kuten joillakin meistä. Ei nimittäikannata enää kolmen lapsen jälkeen naureskella ainakaan seisaaltaan koska aina lirahtaa lusikallinen.
Ihana kirjoitus. Juuri näin minäkin mietin tätä raskauden ihanuuttaa..kaikki ihanat oireet pukkaa päälle :)
Itse olen oikein pelästynyt omia kiukun puuskia..Miten ihmeessä ne on niin rajuja?...Eilen kun mies tuli matkoilta ja vei minut syömään ja alkoi puhumaan jos hän kävisi veljensä luona pikaisesti illemmalla..ja siitäkös tämä mamma vetäsi isot kukkakaalit nenäänsä ja antoit tulla siellä ravintolassa että: jos sä tänään lähdet jonnekkin himasta niin voit ottaa sen matkalaukun mukaasi (ei ollut vielä purkanut sitä) ja jäädä sinne eikä takaisin ole tulemista !!!! Oho:)....Siinä meni mies hiljaiseksi sekä koko ravintola :)
mutta kuten sanoit pienet hennot potkut(tai se ne oikeastaan enään hentoja potkuja ole kun koko maha heiluu puolelta toiselle:) menossa siis rv39 ja se aina muistuttaa mikä tässä hommassa todellakin on kyse ja miksi se on niin vallan ihanaa:)
mielestäni siinä ei ollut muuta hyvää kuin lopputulos ja en todellakaan ole itse raskautta ikävöinyt pätkääkään!Synnytys paljon kivenpi mokemus kuin 9kk raskausaika. Ja nyt taas yritän tulla raskaaksi....ja vain sen lopputuloksen vuoksi
Hehe, ainakin osa tekstistä oli kuin suoraan omasta odotuksestani, nyt viikkoja 38 ja täytyy sanoa, että olen ihan täynnä tätä raskauden ihanuutta! synnytyksen alkamisen oireita on ollut jo muutamia päiviä, mutta eipä näytä kuitenkaan mitään tapahtuvan. Supistaa, sattuu, kolottaa, mutta joka aamu herään todeten, että eipä vieläkään.... toivottavasti ei nyt mene ainakaan yli kauhean monella päivällä.