Vihreät perseestä

"Jätevesiremontin teettäneillä ei ole mahdollisuutta korvauksiin

Kiistelty jätevesijahkailu jatkuu. Nyt pohditaan sitä, mikä on kalliin remontin teettäneiden ihmisten oikeusturva, jos kiistely asetus nyt kaatuisi.

Monet ovat ehtineet jo tehdä kalliin remontin, mutta jos jätevesiasetus kumottaisiin tai puhdistusvaatimuksia lievennettäisiin, ei korvausvaatimuksiin kuitenkaan olisi mahdollisuutta.

- Suomessa ei ole sellaista järjestelmää, että huonosta lainsäädännöstä voisi valtiolta saada korvauksia. En pidä todennäköisenä, että tällaisessa tilanteessa voisi saada korvauksia, toteaa Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä Huomenta Suomen haastattelussa.

Määttä toteaakin, että tällaiselle korvausjärjestelmälle voisi kuitenkin olla tarvetta.

Uudessa jätevesiasetuksessa on Määtän mukaan paljon juridisia ongelmia.

- Valitettavasti tämä jätevesiasetus on hyvä esimerkki huonosta lainvalmistelusta ja tulee varmaan jäämään meille oikeustieteellisessä koulutuksessa esimerkkinä siitä, millä tavalla lainsäädäntöä ei tulisi valmistella.

Moni asia meni mönkään.

- Vaikutusen arvioinnin huomioonottaminen valmisteluvaiheessa oli puutteellista, asetuksen toimeenpanoa ei oltu arvioitu riittävästi, resurssit asetuksen toimeenpanoon ovat aivan riittämättömät. Lisäksi neuvonto oli aluksi puutteellista, on ollut hyvin epäselvää mitä tämä asetus oikeastaan edellyttäkään. Nämä asetuksen perusvaatimukset on myöskin lainsäädäntöteknisesti hyvin ongelmallisesti muotoiltu.

Kelvollisen asetuksesta voisi Määtän mukaan saada, mutta asia tulisi ottaa uudelleen mietintään.

- Jätevesiasetukselle on ympäristönsuojelullisesti tarvetta, mutta lainsäädäntötekniset ongelmat sekä asetuksessa että ympäristönsuojelulaissa ovat tietenkin sellaisia että ne täytyisi ottaa vakavasti ja miettiä asiaa kokonaisuutena ehkä uudelleen.

Katso ympäristöoikeuden professorin Tapio Määtän haastattelu: (Huomenta Suomi 11.11.2010)"

Ihmispaska on puhdasta mutta vihreät ovat vaarallista ongelmajätettä.
0156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Dow Bowes kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu