Puukko selässä susta

Miksi mua loukkaat? Etkö voi jo myöntää, että vihaat? Eihän sellaista tehdä ihmiselle, jota kohtaan ei tunne mitään. Miksi halusit vain satuttaa ja tuottaa pelkkää mielipahaa?

Mitä niin väärää mä tein, että tuolle linjalle piti lähteä? Anteeksi vaan, että vein kallisarvoista aikaasi. Enhän mitenkään voinut tietää, että satunnainen näkeminen sua noin paljon häiritsi. Älä pelkää. Enää en eksy samoille kujuille. En käy edes kaupassa enää, kun mun näkeminenkin sua kerran niin paljon häiritsi.

Eipä sussa ollut miestä mua kohtaamaan. Tiedänhän toki, että tämä asia pitäisi jo unohtaa...mutta puukko selässäni susta muistuttaa.
7382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

joka on katkeroitunut ,kuvittelee omassa pienessä päässään kaikenlaista.

Äänestä

Ettei kyse olisi välinpitämättömyydestä eikä vihasta. Se toinen ei yksinkertaisesti välitä siitä miten pahalta hänen käytöksensä tuntuu sinusta. Mitä hän teki?
Jos hän on tehnyt noin paljon pahaa sinulle, niin eikös sun olisi parempi kääntää selkäsi ja suunnata kohti mukavia ihmissuhteita. Tiedän, ettei ole helppoa unohtaa.

Itsekin olen saanut joskus törkeää kohtelua, ihan aiheetta, ja päätynyt siihen lopputulokseet että jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti välitä lainkaan siitä miltä toisesta tuntuu. Vihaaminen on ihan eri asia.

Mistä päättelet että hän vihaa eikä ole välinpitämätön?

Äänestä
  • Välinpitämätön ihminen ei ole tyly ja töykeä lähes tuntemattomalle ihmiselle. Mutta en mä enää hänen sanojaan itke. Ihmettelen vain.

    Äänestä

  • itsetunto romuna kirjoitti:

    Välinpitämätön ihminen ei ole tyly ja töykeä lähes tuntemattomalle ihmiselle. Mutta en mä enää hänen sanojaan itke. Ihmettelen vain.

    kun vasta liikutte lähes joka päivä samoilla kujilla.

    Äänestä

  • ?oivoi. kirjoitti:

    kun vasta liikutte lähes joka päivä samoilla kujilla.

    Eikä suinkaan joka päivä.

    Äänestä

  • itsetunto romuna kirjoitti:

    Välinpitämätön ihminen ei ole tyly ja töykeä lähes tuntemattomalle ihmiselle. Mutta en mä enää hänen sanojaan itke. Ihmettelen vain.

    Tyly käytös on usein välinpitämättömyyttä eikä vihaa. Ei yksinkertaisesti välitä muiden ihmisten tunteista.
    Vihaaminen on enempi törkeitä tekoja, esim. henkistä tai fyysistä väkivaltaa, mustamaalaamista, kostoa tai jotain muuta.

    Ehkä se henkilö ei vain arvostanut sinua ja kohteli sinua tylysti. Tuskin hän sinua mitenkään vihaa. Ei varmaan edes muista koko tapausta.

    Anna olla. Ei sellaisista ihmisistä ole mitään iloa. Tsemppiä sulle! Taisit olla ihastunut jos hänen käytöksensä tuntui pahalta, vai?

    Äänestä

  • jotain vaan. kirjoitti:

    älkää antako itsessänne vihalle valtaa, se katkeroittaa teitä. antakaa mielessänne anteeksi ja jatkakaa elämäänne eteenpäin niin kohtaatte joskus jonkun joka teiltä ottaa sen puukon selästä ja paikkaa haavanne! voimia kaikille ikävöijille :) ja muistakaa ettette usko nettikirjoituksiin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muistuttaa kirjoitti:

Miksi mua loukkaat? Etkö voi jo myöntää, että vihaat? Eihän sellaista tehdä ihmiselle, jota kohtaan ei tunne mitään. Miksi halusit vain satuttaa ja tuottaa pelkkää mielipahaa?

Mitä niin väärää mä tein, että tuolle linjalle piti lähteä? Anteeksi vaan, että vein kallisarvoista aikaasi. Enhän mitenkään voinut tietää, että satunnainen näkeminen sua noin paljon häiritsi. Älä pelkää. Enää en eksy samoille kujuille. En käy edes kaupassa enää, kun mun näkeminenkin sua kerran niin paljon häiritsi.

Eipä sussa ollut miestä mua kohtaamaan. Tiedänhän toki, että tämä asia pitäisi jo unohtaa...mutta puukko selässäni susta muistuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu