HAHA!

Lukiossa minua kiusattiin. Monet pilkkasivat minua ja tuntui, ettei missään saanut olla rauhassa. Siksi halusinkin suorittaa mahdollisimman paljon kursseja itsenäisesti. Kuitenkin menestyin heitä paremmin koulussa eli en antanut sen häiritä koulunkäyntiä. Nyt oman tekniikanalan yrityksen korkeimmassa johdossa olevana henkilönä tein työhaastatteluita ja yksi pahimmista pilkkaajistani tuli esittelemään kiitettäviä DI:n papereita. Yritti olla niin hyvää pataa "Hei mehän ollaan käyty samoja kouluja jne". Eipä tarvinnut kovin pitkää työhaastattelua pitää ja ne hyvät arvosanat ja aikasempi työkokemus ei kiinnostanut TIPPAAKAAN henkilön ollessa IDIOOTTI. Kiusaajien kannattaakin miettiä, kannattaako hankkia tarkoituksella huonoihin väleihin joidenkin kanssa...
2257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kumpa minulle olisi käynyt samoin. No yritetään pärjätä.

Äänestä
  • Niinpä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armguard kirjoitti:

Lukiossa minua kiusattiin. Monet pilkkasivat minua ja tuntui, ettei missään saanut olla rauhassa. Siksi halusinkin suorittaa mahdollisimman paljon kursseja itsenäisesti. Kuitenkin menestyin heitä paremmin koulussa eli en antanut sen häiritä koulunkäyntiä. Nyt oman tekniikanalan yrityksen korkeimmassa johdossa olevana henkilönä tein työhaastatteluita ja yksi pahimmista pilkkaajistani tuli esittelemään kiitettäviä DI:n papereita. Yritti olla niin hyvää pataa "Hei mehän ollaan käyty samoja kouluja jne". Eipä tarvinnut kovin pitkää työhaastattelua pitää ja ne hyvät arvosanat ja aikasempi työkokemus ei kiinnostanut TIPPAAKAAN henkilön ollessa IDIOOTTI. Kiusaajien kannattaakin miettiä, kannattaako hankkia tarkoituksella huonoihin väleihin joidenkin kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu