Huomasin tässä viime viikolla että asiat ei taida ihan putkeen mennä . Purin turhautumistani ja pahaa oloani kaikkiin läheisiin, ja kun yleensä en ole sellainen joka näin tekee.
Miksi tällainen käytös? No, kun elämäntilanne on niiiin helppo tällä hetkellä. Lähiomainen on sairaalassa kohta jo 7.viikkoa, vointi ollut ajoittain hyvää, ja takapakkejakin on tullut. Perheenjäsenet käyvät päivittäin siellä sairaalassa vaihdellen ja yritän itse käydä silloin kun töiltäni ehdin.
Noo, tuon sairaalassaolon lisäksi toimin itse hoitoalalla ja viime viikko töissä oli aivan kaameaa. Potilaat oli huonossa kunnossa, sain vielä vaivoikseni opiskelijan ohjattavaksi ja työkaveritkin oli aika ilkeitä koko viime viikon. Tein parhaani, tapanani ei ole rähjätä toisille henkilöille, joten en osannut taas pitää puoliani.
Perheenjäsenteni välejä hiertää tämä lähiomaisen sairastelu ja jatkuva sumpliminen kuka menee käymään ja milloin. Koko ajan sukulaiseni ja lähiomaiseni ystävät ja harrastustuttavat kysyvät minulta mistä voi tämä ja tämä johtua ja mitä on odotettavissa. Ehkä perheenjäseneni odottavat vielä parhainta tulosta ja totaalista paranemista, mutta olen jo erittäin skeptinen sille että paranemista suuressa määrin voisi enää tapahtua.
Kaikki tämä yhdessä viikossa. Nyt viimeiset pari päivää on mennyt siinä että olen yrittänyt järjestellä hieman itselleni vapaa-aikaa. Käymällä ostoksilla, siivoamassa, käymässä urheiluharrastuksessa, pitämässä treenejä. Kaikkea normaalia, millä pitäisi olla rentouttava vaikutus. Mutta ei. Tuntuu että olen suorittaja nykyään. Koko ajan pitää tehdä jotain ,jotta paha olo helpottuisi. Toiselle vanhemmalleni en halua kertoa mitä asioista oikeastaan ajattelen, koska hänellä on myös yhtä paha tuska asiasta varmasti. Lähiomaiseni sairaalassa tietää että tiedän mihin tuo sairaalajakso johtaa, mutta kun pitäisi jatkuvasti olla skarppina ja iloisena ja tehdä sitä ja tehdä tätä ja olla virkeänä sekä jaksaa tsempata.
Sekavan kuuloista, eikö totta. Niinhän se tällä hetkellä on. Vapaa-ajan viettoni kutistuu yleensä siihen kun joku asia ei enää huvita tai kiinnosta. Joten , katselen telkkaria, istun koneella, puhun puhelimessa. Mihinkään ei tule enää oikein lähdettyä, ja työhön meno on aivan tuskan takana.
Aiemmin en ole ollut tällaisessa lukkotilanteessa, mutta nyt on. Tiedän kyllä miten tätä vyyhtiä pitäisi lähteä purkamaan, mutta juuri nyt ei ole voimia.
Miksi tällainen käytös? No, kun elämäntilanne on niiiin helppo tällä hetkellä. Lähiomainen on sairaalassa kohta jo 7.viikkoa, vointi ollut ajoittain hyvää, ja takapakkejakin on tullut. Perheenjäsenet käyvät päivittäin siellä sairaalassa vaihdellen ja yritän itse käydä silloin kun töiltäni ehdin.
Noo, tuon sairaalassaolon lisäksi toimin itse hoitoalalla ja viime viikko töissä oli aivan kaameaa. Potilaat oli huonossa kunnossa, sain vielä vaivoikseni opiskelijan ohjattavaksi ja työkaveritkin oli aika ilkeitä koko viime viikon. Tein parhaani, tapanani ei ole rähjätä toisille henkilöille, joten en osannut taas pitää puoliani.
Perheenjäsenteni välejä hiertää tämä lähiomaisen sairastelu ja jatkuva sumpliminen kuka menee käymään ja milloin. Koko ajan sukulaiseni ja lähiomaiseni ystävät ja harrastustuttavat kysyvät minulta mistä voi tämä ja tämä johtua ja mitä on odotettavissa. Ehkä perheenjäseneni odottavat vielä parhainta tulosta ja totaalista paranemista, mutta olen jo erittäin skeptinen sille että paranemista suuressa määrin voisi enää tapahtua.
Kaikki tämä yhdessä viikossa. Nyt viimeiset pari päivää on mennyt siinä että olen yrittänyt järjestellä hieman itselleni vapaa-aikaa. Käymällä ostoksilla, siivoamassa, käymässä urheiluharrastuksessa, pitämässä treenejä. Kaikkea normaalia, millä pitäisi olla rentouttava vaikutus. Mutta ei. Tuntuu että olen suorittaja nykyään. Koko ajan pitää tehdä jotain ,jotta paha olo helpottuisi. Toiselle vanhemmalleni en halua kertoa mitä asioista oikeastaan ajattelen, koska hänellä on myös yhtä paha tuska asiasta varmasti. Lähiomaiseni sairaalassa tietää että tiedän mihin tuo sairaalajakso johtaa, mutta kun pitäisi jatkuvasti olla skarppina ja iloisena ja tehdä sitä ja tehdä tätä ja olla virkeänä sekä jaksaa tsempata.
Sekavan kuuloista, eikö totta. Niinhän se tällä hetkellä on. Vapaa-ajan viettoni kutistuu yleensä siihen kun joku asia ei enää huvita tai kiinnosta. Joten , katselen telkkaria, istun koneella, puhun puhelimessa. Mihinkään ei tule enää oikein lähdettyä, ja työhön meno on aivan tuskan takana.
Aiemmin en ole ollut tällaisessa lukkotilanteessa, mutta nyt on. Tiedän kyllä miten tätä vyyhtiä pitäisi lähteä purkamaan, mutta juuri nyt ei ole voimia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.