Keksikää mulle ammatti!!

moimoimoi<33

Olen nyt kasilla ja keskiarvoni on alle kasin. Eli on kyllä vielä mahdollista nostaa mutta todella epätodennäköistä koska ei ole onnistunut tähänkään mennessä.

Mutta siis, en keksi miksikä haluaisin isona, koska graafisen suunnittelun ammatti sekä art director kiinnostaisivat mutta sille alalle on liikaa kouluttautuneita/ei ole kysyntää.
En kyllä tiedä mitä eroa näillä kahdella ammatilla on... Että jos joku voisi kertoa? :)

Kielitaitoni on melko huono. Ruotsia en ole kahden vuoden aikana oppinut yhtään, mutta englannissa olen hyvä. Pystyn myös toimimaan muiden ihmisten kanssa, olen luova, pidän piirtämisestä ja suunnittelusta. Tämä johti ammatinvalintatesteissä ynnä muissa aina art directoriin...

Kannattaisiko minun kouluttautua sitten juuri tuollaiselle media-alalle, vai jollekkin toiselle? Haluaisin kyllä että ammatti liittyisi suunnitteluun ja taiteeseen. Näitä "johtajia" tälle alalle on kuulemma myös liikaa...
Olen myös harkinnut kuvaamataidonopettajaa tai graafisen suunnittelun opettajaa yliopistoissa ym mutta luulen että vapaita työpaikkoja saattaisi olla aika vähissä (?)

Todella hankalaa..

Ainiin, ja kertokaa toki keskimääräinen palkka jos sitä tiedätte. Palkka ei kyllä ole tärkein asia nyt :D

Entä miten on ulkomailla? Onko samoja/erilaisia ammatteja tai ammattinimikkeitä? Luuletteko että siellä olisi enemmän kysyntää?

Kiitos todella paljon jos jaksoitte lukea! :)

4

865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • graafikko

      En haluaisi lannistaa graafikoksi haluavaa, mutta alalle on kyllä nyt paljon enemmän pyrkijöitä kuin työpaikkoja, eikä muutosta ole näkyvissä. Mutta jos alalle päädyt, verkkopuoleen kannattaa varmaan panostaa enemmän kuin painotuotteiden suunnitteluun, digipuolen taitajille tuntuu olevan kysyntää.

      Graafisen suunnittelijan ja Art Directorin ero on lähinnä kai siinä, että AD suunnittelee, graafikko tekee. Eli AD suunnittelee esim. mainoskampanjan perusidean ja ulkoasun, graafinen suunnittelija tai suunnittelijat sitten toteuttavat julisteet, esitteet, nettisivut... Erillistä koulutusta näihin ei ole, usein taitaa mennä niin että ollaan jonkin aikaa graafikkona ja sitten siirrytään AD:ksi. Näitä nimikkeitä kuitenkin käytetään nykyään aika vapaasti, joten työnkuva voi vaihdella paljon eri yrityksissä.

      Graafisen suunnittelijan alkupalkka on vähän yli 2 000 € (virallisten suositusten mukaan). Koulumenestyksellä ei kovin paljon ole merkitystä, enemmän merkitsee se, miten hyviä töitä osaat tehdä ja miten pärjäät sitten aikanaan koulujen pääsykokeissa.

      Ulkomaiden tilanteesta en osaa sanoa mitään, ainakin käytössä ovat nimikkeet Art Director ja Graphic Designer.

      Jos haluat graafisen suunnittelun opettajaksi, niin ymmärtääkseni on oltava ensin pari vuotta alan työkokemusta ja vasta sitten voi hakea opettajakoulutukseen.

      • 4+1

        Just tällästä tietoo tarvitsin! Jos on halukkaita niin saa kyllä kertoo enemmänkin :D


    • 18

      Jos tahdot päästä mainitsemiisi töihin, sinun pitää tehdä kovasti töitä. Mikään ei ole mahdotonta, mutta kunnon työpaikan saamiseksi alalta pitää olla ns. kova luu. Jo opiskelujen aikana sinun on saatava runsaasti työkokemusta alalta. Arvosanoilla koulussa ei ole niin hirveästi väliä muuten kuin sisäänpääsyyn kouluissa. Jos et saa keskiarvoasi nostettua, kannattaa yläasteen jälkeen mennä ensin opiskelemaan media-assistentiksi ja sen jälkeen ammattikorkeaan medianomiksi.

    • viisas neuvo

      Opiskele putkimiheksi, niistä on aina pulaa ja palkat on hyviä, helppo ryhtyä myös yrittäjäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe