Entisellä tyttöystävälläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota on aina pidetty pelkkänä masennuksena. Hän on kuitenkin kärsinyt jo pelkästään masennuksesta 11 vuotta. En havainnut sairautta, kun nyt jälkeenpäin 3kk eron jälkeen. Hän ei ole koko 11 vuoden aikana saanut minkäänlaista hoitoa ja vasta suhteemme loppu puolella hän alkoi syömään masennuslääkettä.
No se ei vaikuttanut häneen ihan toivotulla tavalla. Hänelle tuli aluksi hypomania, joka paheni maniaksi. Sen jälkeen sekajakso, jonka aikana hän yritti tappaa itsensä masennuslääkkeiden yliannostuksella ja alkoholilla. Eihän niihin onneksi kuole, mutta hänelle tuli kuitenkin serotiinisyndrooma, jonka jälkeen ei ollut enää tunteita minua kohtaan.
Halusi kuitenkin olla minun kanssa yhdessä, vaikka puhuikin jatkuvasti siihen sävyyn, ettei olla enää yhdessä. Mania paheni ja hän oli kokoajan vaan vähemmän ja vähemmän oma itsensä. Lopulta erosi, koska vihasi ja koska hänellä ei ollut enää tunteita. Tajusin, ettei hän ole oma itsensä, mutta kukaan ei uskonut.
Hänellä on nyt uusi poikaystävä ja hän syö tällä hetkellä vain masennuslääkettä ja täysin samat oireet on, kun oli meidänkin aikana. En edes tiedä missä hän nykyään asuu, kun on muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen. Oma äitikin vaan sanoo puhu tämän sairaan ihmisen kanssa ja jätä mut rauhaan.
Miten saada läheiset uskomaan?
_Auttaja_
2
792
Vastaukset
- pharmakos
Lääkkeet aiheutti oireet. Tyttö tervehtyy jos lopettaa kaikki lääkkeet.
- hmmm.....
elää omaa elämäänsä uuden poikaystävänsä kanssa ja jatka sinä omaa elämääsi.
Kirjoitat tätä samaa asiaa tänne vähän väliä....miksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2374185Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1132643Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412392Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781097
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931