Hieman alkuun elämän filosofiaa - usean suulla kuultuja elämän totuuksia.
Sitä minkä tiedät olevan saavuttomattomissa,sitä aina himoitset .
Sen minkä jo omistat , sitä et osaa arvostaa ennen kuin sen menetät.
Elämä on kuin laulu,sen haluat omistaa - kun sen omistat siihen kyllästyt , ja kun kuulet sen jälkeen vuosikymmenten haluat sen taas omistaa.
Jos haluat selvitä elämästäsi helpolla ehjin sydämin,älä koskaan rakastu tai aloita parisuhdetta.
Pysy itsenäisenä ,yksinäisenä, vietä sinkku elämää sillä lopulta olet yksin joka tapauksessa surusi kanssa.
Näin selviät elämästäsi särkemättä kertaakaan sydäntäsi,elät itsellesi ja nautit elämästäsi.
Menetät kenties muutamat vuodet elämän kauneimmista tunne elämyksistä,rakkauden tunteista,elämän huumasta ,mutta mitä muutaman vuoden nautinto on lopulta verrattuna kymmenien vuosien suruihin ja oman elämän laadun tinkimisiin parisuhteen vuoksi?
Tiedän että edellä mainitut fraasit aiheuttavat ainakin rakastuneilta valtavan vastareaktion tulvan,mutta itse kukin asiaa tarkastellessaan koko elämän pituiselta jaksolta havaitsee asioiden oleva aika pitkälti juuri näin.
Kysymys naisille joiden sydän kaipaa menetettyä rakkauden kohdettaan,kohdetta jota ei voi saavuttaa:
Jos tämä kaipuunne kohde istuisi juuri nyt edessänne ja teillä olisi ainoastaan kolme minuuttia aikaa puhua hänelle ennen kuin hän taas katoaisi elämästänne,mistä haluaisitte keskustella ?
Tähän kysymykseen on hyvä harjoituttaa itseään koska elämä usein järjestää korttipakkaa niin että eräänä päivänä tutun kadunkulman takana törmäätkin yllättäen henkilöön ennalta arvaamatta ja tilaisuus liukuu käsistäsi pois eikä enää toistu.
Elämässä hyvin usein toteutuu asiat joita oikein toivot ja haaveilet,ajankohtaa et vaan saata valita.
Sitä minkä tiedät olevan saavuttomattomissa,sitä aina himoitset .
Sen minkä jo omistat , sitä et osaa arvostaa ennen kuin sen menetät.
Elämä on kuin laulu,sen haluat omistaa - kun sen omistat siihen kyllästyt , ja kun kuulet sen jälkeen vuosikymmenten haluat sen taas omistaa.
Jos haluat selvitä elämästäsi helpolla ehjin sydämin,älä koskaan rakastu tai aloita parisuhdetta.
Pysy itsenäisenä ,yksinäisenä, vietä sinkku elämää sillä lopulta olet yksin joka tapauksessa surusi kanssa.
Näin selviät elämästäsi särkemättä kertaakaan sydäntäsi,elät itsellesi ja nautit elämästäsi.
Menetät kenties muutamat vuodet elämän kauneimmista tunne elämyksistä,rakkauden tunteista,elämän huumasta ,mutta mitä muutaman vuoden nautinto on lopulta verrattuna kymmenien vuosien suruihin ja oman elämän laadun tinkimisiin parisuhteen vuoksi?
Tiedän että edellä mainitut fraasit aiheuttavat ainakin rakastuneilta valtavan vastareaktion tulvan,mutta itse kukin asiaa tarkastellessaan koko elämän pituiselta jaksolta havaitsee asioiden oleva aika pitkälti juuri näin.
Kysymys naisille joiden sydän kaipaa menetettyä rakkauden kohdettaan,kohdetta jota ei voi saavuttaa:
Jos tämä kaipuunne kohde istuisi juuri nyt edessänne ja teillä olisi ainoastaan kolme minuuttia aikaa puhua hänelle ennen kuin hän taas katoaisi elämästänne,mistä haluaisitte keskustella ?
Tähän kysymykseen on hyvä harjoituttaa itseään koska elämä usein järjestää korttipakkaa niin että eräänä päivänä tutun kadunkulman takana törmäätkin yllättäen henkilöön ennalta arvaamatta ja tilaisuus liukuu käsistäsi pois eikä enää toistu.
Elämässä hyvin usein toteutuu asiat joita oikein toivot ja haaveilet,ajankohtaa et vaan saata valita.
Vastaukset 21
Vanhimmat
olet oikeassa, mutta..
Elämässä on kestettävä myös pettymyksiä ja sitähän tuolla tarkoitit.
Myrskyn jälkeen tulee aina tyyni sää. Sellasta se elämä on.
Ei ole sanoja, ehkä jotain höpisisin säästä tai jotain..mutta piirteesi päivittäisin syvälle sieluuni
ajatella, että naiset kuitenkin etsii sitä tuttua ja turvallista, jonka kanssa jakaa elämänsä, mutta kun ikää tulee niin kaivataan seikkailua...sama se taitaa olla teillä miehilläkin, mutta ehkä eivät vaan myönnä sitä..
Sitten lähdetään kohti uusia seikkailuja ja unohdetaan puoliso ja mahdollisesti olemassaolevat lapset ja etsitään itseään vielä mummo ja pappaiässä.
Joskushan käy niin, että löytyy se nuoruudenrakkaus jostain kadunkulman takaa ja voidaan yhdessä jatkaa siitä eteenpäin tai.... se voi olla jo liian myöhäistä, mene ja tiedä.. Jos ihminen ei ole kenellekään vastuussa teoistaan, on aika helppo kääntää selkänsä sille tutulle ja turvalliselle mutta jos on olemassa päämäärä, mitä kohti pyrkiä, ei varmasti halua satuttaa toista. Onhan tietysti mahdollisuus haaveilla salaa jostain toisesta ihmisestä, mutta meneekö sekin henkiseksi pettämiseksi..
miten hän sai sydämmen liekehtimään.. enkä haluaisi hänen enää koskaan katoavan..
Minun kohdalla tämä menee niin, että on helpompi olla sellaisen ihmisen kanssa, jota ei oikeasti rakasta. Se ihminen ei voi minua mitenkään satuttaa, koska en oikeasti rakasta. Tietenkin annan hänelle läheisyyttä ja tunteen, että rakastan, mutta mieleni sanoo muuta.
Sinua rakastan oikeasti, mutta pelkään liikaa, ollakseni sinun kanssa. Siksi tyydyn vähempään.
Ei kai sillä mitä tuon kolmen minuutin aikana keskustellaan ole väliä. Pääasia on se että saa viettää hänen seurassaan, edes sen kolme minuuttia. . "Ei se mitä sanot, vaan se mitä teet". Mieluummin kolme minuuttia seurassa joka oikeasti merkitsee jotain kuin kolmekymmentä vuotta ihmisen seurassa joka ei merkitse mitään.
Siis olla vaan jonkun kanssa ja antaa hänelle läheisyyttä ?
On sellainenkin vaihtoehto kuin yksin oleminen.
Minusta sellainen ihminen ei ylensäkään ansaitse rakkautta
mutta jokainen tallaa tyylillänsä.
Olen samaa mieltä. Itselläni pitkä suhde/liitto takana joka hiipui pikkuhiljaa. En sellittele tässä sen kummemmin syitä, mutta totta on, että suhteemme perustui pitkälti kiintymykseen ja ystävyyteen. Voisi omalta puoleltani verrata melkein kuin sisko ja veli. Fyysistä ja henkistä yhteyttä mitä parhaimmilaan naisen ja miehen välillä voisi olla, (tai mitä kuvittelen sen olevan) ei meillä koskaan toteutunut. Koko ajan kalvoi tunne, että jotain puuttuu. Lopulta tilanne meni siihen, että tunteeni kuolivat tyystin. Tilanne alkoi ahdistaa ja pelkkä ajatuskin, että tätä jatkuisi hautaan saakka tuntui vankilalta. Enää en halua puolinaista suhdetta. Mieluummin elän yksikseni loppuelämän kuin tyydyn tunteeseen, että on ihan kivaa ja turvallista . Puolisolleni toivon myös, että löytää naisen ja suhteen joka on tasapainossa. Ihminen muuttuu ajan saatossa toiset enemmän toiset vähemmän. Nyt vain mietin, että miten kaksi ihmistä voikaan olla niin erilaisia, ei enää mitään muuta yhteistä kuin lapset.
Meitä ihmiskohtaloita on niin erilaisia. Saan kumppaniltani vastavuoroisesti läheisyyttä. Ei hänkään minua rakasta. Mutta tyydyn siihen, koska tämä nykyinen ei voi minua satuttaa. Samalla nykyinen lievittää ikävää ja kaipuuta. Mieleni todellisuus on vaan aivan muuta. Toistan vielä: "Sinua rakastan oikeasti, mutta pelkään liikaa, ollakseni sinun kanssa. Siksi tyydyn vähempään."
Ei voi olla totta, mikä pelkuri! Haaskaa elämänsä ja onnensa! Kunhan ole 27-vuotta elänyt kylmässä tunteettomassa liitossa, niin varmasti sinäkin tulet vielä tajuamaan minkä virheen elämässäsi olet tehnyt. Kumpa ihmiset tajuaisivat, että vain aidon tunteen ja rakkauden saaminen elämässä on elämisen arvoista. Tuosta ei ole seurauksena kuin jatkuva sydämen kaipuu, masennus ja elämätön elämä. Hae se ihminen käsiisi ja polje pelko jalkoihisi ja tee kaikkesi, että voit sanoa: "ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka"
Älä missään nimessä tyydy vähempään.
http://www.youtube.com/watch?v=Nsu4Sv0FVOA
sanottu kuin tehty. :(
En ole varmaan oikea ihminen vastaamaan tähän mutta vastaan kuitenkin yhden näkökulman. Mielestäni asiat eivät ole noin yksinkertaisia. En pidä sanasta "omistaa" ihmissuhteissa enkä elämään liittyen, sillä ei toista ihmistä voi omistaa eikä elämääkään. Eivät ihmissuhteet aina onnistu vaikka toista arvostaisikin. Joskus arvostus voi johtaa siihen, että ei suhteessa ollessaan ota puheeksi sellaisia vaikeita asioita jotka tulisi puheeksi ottaa, koska ei halua loukata toista. Tämä johtaa pidemmän päälle ongelmiin. Jokaisella lienee tietyt asiat, jotka suhteessa täytyy toimia, että ihminen voi olla onnellinen ja jaksaa työskennellä suhteen eteen ja arvostaa toista. Jos tämä toimii, ei välttämättä halua mitään muuta, sen kummemmin saavutettavissa olevaa kuin saavuttamatontakaan.
Elämästä ei välttämättä selviä helpolla vaikka ei olisikaan parisuhteessa. Ei parisuhde ole elämän ainoa haasteita ja sydänsuruja tuova asia. Lisäksi sinkkuna joutuu kohtaamaan ihan samanlaisia ihmisen hyvän kohtelun ongelmia kuin parisuhteessakin - ne ongelmat vaan ovat muodoltaan toisia kuin suhteessa. Esimerkiksi sinkkuna voi kokea ongelmaksi sen, että tapailee useampaa miestä/naista samaan aikaan. Vaikka näille ihmisille olisi rehellinen siitä, että haluaa olla sinkku ja tapailla ihmisiä, silti joutuu miettimään sitä, tekeekö näitä ihmisiä kohtaan oikein, ja entä jos herättää heissä toiveita, tunteita ja tarpeita joihin ei voi vastata.
Kauniita tunne-elämyksiä, rakkauden tunteita ja elämän huumaa voi kokea muutenkin kuin parisuhteessa. Toisaalta taas, nämä tunteet voivat olla osa parisuhdetta ja seuraus siitä, jos joutuu elämän laadusta suhteessa tinkimään.
En ole varmaan oikea ihminen tähän vastaamaan, sillä en kaipaa menetettyä rakkauden kohdetta jota ei voi saavuttaa, jos tällä viitataan edellisiin kumppaneihin. Yleensä suhteet on päätetty molemminpuolisella sopimuksella, suhteeseen liittyvät asiat on keskusteltu ja suhteen päättämiselle on otettu aikaa. Ei niin, että puhutaan jos satutaan kadunkulmassa törmäämään. Ystävinä voidaan silti pysyä suhteen päätyttyä, mutta ei siihen sisälly haikailua menneeseen. Tätä on joidenkin vaikea ymmärtää. Samoin kuin sitä, että kaikki naiset eivät jää vuosikausiksi haikailemaan jotakin mitä eivät voi saada, vaan jatkavat elämäänsä. Kaikki naiset eivät elä elämäänsä miehen kautta, vaan heillä on elämässään paljon muutakin sisältöä. Tunteet, toiveet ja haaveet käsitellään silloin kun ne on kohdalla, ei niihin jäädä asumaan.
Jos tällä hetkellä kaipaisin jotain ihmistä ja minulla olisi yllättäen kolme minuuttia aikaa puhua hänen kanssaan, en tiedä mitä puhuisin. Ainahan sitä voi suunnitella mitä sanoisi, mutta elämää ei voi suunnittelulla hallita ja harvemmin sitä jossain tilanteessa, jonkin ihmisen kanssa, kuitenkaan toimii ainakaan täsmälleen kuten oli suunnitellut - tuo toinen ihminen ja tilanne kun tuo siihen hetkeen asioita, joita ei voi etukäteen tietää. Sitäpaitsi, kaikki ihmiset eivät ole niin tehokkaita, että pystyisivät tilanteen yllättäessä kuitenkaan toimimaan kuten olivat suunnitelleet. Luultavimmin olisin hiljaa ja kuuntelisin mitä tuo toinen sanoo.
mitä oikeasti toivon ja haaveilen nykyään on lottovoitto. Rakkaudesta mun ei kannata edes uneksia kun olen jo näin vanha, sitä ei ole mun elämään koskaan tarkoitettukaan, se on totuus ja sen mun pitää hyväksyä. Muille toivon parempaa onnea rakkaudessa ja elämässä muutenkin.
puppua, et tiedä mistään mitään.
miten reagoisin... luulen, että olisin ihan hiljaa...itku kai siinä tulisi. Niin kovasti koskee vieläkin.
Mullan alta ei tulla takaisin ja kyllä, KYLLÄ arvostin häntä jo eläessään ja kerroin sen ja rakastin ja rakastan yhä
Varmaan sanoisin että Hei mitä kuuluu, katselisin hänen kasvojaan ja vertaisin niitä muistikuviini painaen hänen nykyisen olemuksensa tarkoin mielikuviini.
Kysyisin hänen kuulumisiaan ,lyhyttä elämän stooriaan ja vilkuilisin samalla vaikuttaisiko hän yhtään kiinnostuneen oloiselta.
Haluaisin kertoa myös omasta elämästäni lyhyesti,ja loppuun pakottaisin itseni sanomaan että olet ollut mielessäni kaikki nämä vuodet ja että oli kiva nähdä,lopun jättäisin kohtalon käsiin.
(m->n)
Kertoisin hänelle, mitä olen ajatellut niinä hetkinä kun olen lähestynyt häntä. Riippuen siitä, miten hän reagoi, ehkä kertoisin lisää tunteistani tai sitten pyytelisin anteeksi jos olen häirinnyt. Kysyisin hänen kuulumisiaan ja toivoisin, että hän kertoisi nykyisestä elämäntilanteestaan. Yrittäisin kuulostella, olisiko hän yhtään kiinnostunut tapaamaan uudelleen ja jos olisi, saattaisin ehdottaa sitä.
en kyselis mitään, haluisin pussata kaikki mahdolliset sekunnit,
parempaa suutelijaa ei mun kohdalle ole osunut :)
(sillä oli taito saada mut sanattomaksi, en sais kuitenkaan sanaa suustani)
En osaa nähdä asiaa samoin kuin aloittaja. Tottakai voi ajatella niin, että elämä on paljon helpompaa, kun on yksin. Ei se silti mitään autuutta tuo. Ainakin omassa elämässäni on paljon muitakin asioita, jotka voivat tuoda surua ja murhetta kuin parisuhde tai sen puuttuminen. Aika kapea on sellainen elo, jossa ei ole muuta sisältöä kuin toinen ihminen. Oli se asia mikä tahansa, joka tuottaa alussa suurta iloa, kiihkoa ja innostuneisuutta, niin siihen tottuu ajan kanssa. Kaikesta tulee arkea. Tuolla aloituksen mukaisella logiikalla elämästä pitäisi karsia kaikki pois, koska jossakin vaiheessa ne kuitenkin muuttuvat ihan tavalliseksi ja jokapäiväiseksi. Suurimmista ilon tuottajista voi tullakin surun ja pahan mielen tuojia.
En ihan ymmärrä tätä nykypäivän ajatusmaailmaa, että kaiken pitäisi olla yhtä juhlaa ja autuutta alusta loppuun asti. Itse en edes jaksaisi elää sellaista elämää pidemmän päälle. Toki se suhteen alkuaika on jotakin aivan hillitöntä, mutta pidemmän päälle se alkaisi rasittaa ainakin itseäni. Pidän arjesta ja siitä, että toisen oppii tuntemaan hyvin. Se luo elämään pysyvyyttä ja turvaa. Ymmärrän sen, että olen poikkeus. Pitäisi kokoajan janota jotain loputonta kliimaksia, jotta olisi ajan hermolla. Vaihtaa aina seuraavaan, kun toinen käy liian tutuksi ja arkiseksi.
En ole koskaan haikaillut menneiden suhteiden perään. Parisuhde on selvitelty ennen eroa niin hyvin, ettei ole ollut mitään tarvetta kaipailla jälkikäteen. Mielestäni olisi aika fiksua miettiä, että mitä oikeastaan kaipaa, jos haluaa takaisin suhteeseen, joka ei alunperinkään toiminut. Joitakin tunteita on varmasti jäänyt käsittelemättä tai ehkä ei osaa vain luopua. Eikö se ole kuitenkin illuusio, jossa roikkuu kiinni kynsin hampain. Raaka tosiasia kuitenkin on, että toista ihmistä ei voi omistaa eikä hänen tunteitaan voi määräillä. On esim. vaikeaa olla se jätetty osapuoli, mutta siltikin siitä pitäisi osata jatkaa matkaa eteenpäin. Sen sijaan, että jää vuosikymmeniksi roikkumaan menetyksen tunteensa vangiksi ja kaipaa takaisin, pitäisi kyetä päästämään irti.
Ei elämässä toteudu monetkaan niistä haaveista ja unelmista, joita kantaa sydämessään. Osa ihmisyyttä ja elämää on luopuminen. Pitää kyetä antaa sellaisen mennä, jota ei ole itselle tarkoitettu. Ei kaikkea saa elämässä, eikä sellaista ole varmaan kenellekään luvattu edes.
Jokainen arvottaa elämänsä omalla tavallaan. Minulle toiset ihmiset ovat tärkeä osa elämääni. Me, niin minä kuin muutkin ihmiset, olemme epätäydellisiä. Se on osa ihmisyyttä. Tuo epätäydellisyys saa aikaan niin surua kuin iloakin. Ne ovat osa elämää. Ei minulle parisuhde merkitse luopumista yhtään mistään. Päinvastoin olen saanut paljon, vaikka suhde ei olisikaan pidemmän päälle onnistunut. Kaipa tämäkin on näkökantakysymys. Minä näen asiat muutoin kuin pelkän hyödyn tai haitan kannalta. Ei suhteen päättyminen kyyneliin, ole peittänyt alleen niitä kokemuksia ja ilon tunteita, joita olen kyseisessä suhteessa saanut.
Mitä tulee tuohon kysymykseen kolmesta minuutista, voisin todeta, että en varmaan sanoisi mitään tervehdystä ja kuulumisten vaihtamista kummempaa. Vaikka kaipaankin erästä ihmistä, jonka kanssa ei ollut mahdollisuutta edetä tuttavuutta edemmäksi, ei minulla ole enää tarvetta kiusata itseäni. Ei kaipaus tarkoita aina sitä, että olisi joku pakonomainen tarve päästä osaksi toisen elämää. Se on tunne, joka elää oman aikansa sisälläni, kunnes olen valmis luopumaan unelmastani, jolla ei alunperinkään ollut mahdollisuutta. Ei kaikilla häviä tunteet juuri siihen paikkaan, kun selviää, että unelma jääkin vain unelmaksi. Se ottaa aikansa.
Jos olet käynyt parisuhteessa läpi sellaista mitä et ikinä olisi toivonut, on helppo jatkaa yksin.
Et kaipaa samaan tilanteeseen takaisin. Rakkauden kohteen löydät myös jostain muualta.
Rakastaa voi pieniä asioita, omaa elämää jossa ainainen sotiminen puuttuu.
Päätät itse siitä, millainen päivä on.
En ole samaa mieltä kanssasi siitä että naiset haaveilisivat siitä mitä ei saa ja ymmärtävät vasta sitten kun menettävät sen mitä on ollut. Suhdetta vain ei kannata pitää itsestään selvyytenä. Se joko on tai ei. Kumpa vain meistä jokainen tajuaisi, että se rakennetaan yhdessä.Myöskään vain toinen ei rakenna sitä yhteistä elämää vaan se tehdään yhdessä.
Rakkauden eteen voi muurata myös muurin ja silloin ne ohikiitävät minuutit on helppo kohdata.
Hymyillä, tervehtiä ja jatkaa matkaa. Ajatella että kuitenkin sen haaveen takana on myös se varjopuoli, pelko ajautua samaan jamaan. Anteeksi, mutta minä en vain voi.
Laulusta löydät ne tunteet ja sen kirjon. Siellä on se rakkaus, viha, sanat jotka satuttavat. Se hellyys jota kaipaat ja myös ne sanat jotka sulkevat sen.
Musiikki on minulle kuin päiväkirja, jota ohjailen. Säätelen sillä myös omaa mielialaa ja teen niin myös toisille.Kappaleissa kirjo on siis laaja. Jostakin syystä se vain on osa minun verenkiertoa.
Niin mutta nyt Hyvää yötä !