Entinen kiusattu

Heih! Olen entinen koulukiusattu 90-luvulta, löytyykö täältä muita kohtalotovereita? Miten teillä menee, mikä tuottaa hankaluuksia ja mikä puolestaan sujuu paremmin? Mistä olette ammentaneet voimia huonoilla hetkillä ja miten olette onnistuneet kehittymään ihmisinä? Pahinta tai haavoittavinta kiusaaminen oli omalla kohdallani yläasteen aikana, lukiossa kaikki rauhoittui ja se olikin jonkinlaista harmaata "jälkiaikaa", jolloin ei vielä täysin tajunnut kiusaamisen aiheuttamia sosiaalisia seurauksia, laajempaa kokonaisuutta. Lukiossa myös nopea opiskelutahti peitti alleen monia asioita sekä lisäsi sosiaalista rajoittuneisuutta. Nykyinen tilanteeni ei ole mikään paras mahdollinen, mutta ei sitä voi sanoa äärimmäisen huonoksikaan. Itseluottamus on yhä osin hataralla pohjalla, läheisempiä ystäviä on niukasti ja sosiaalisissa tilanteissa voi tehdä tiukkaa, mikä aiheuttaa joskus mielipahaa. Nykyään yritän olla itselleni armollisempi, vaikka joskus tuntuukin pahalta, jäykältä, hankalalta, epävarmalta. Toisaalta olen saanut käytyä kouluni loppuun, pidettyä yllä jonkinlaista sosiaalista elämää, tehtyä työtä. Olen suorittanut korkeakoulututkinnon kohtalaisen hyvin arvosanoin, matkustellut ja tehnyt monia sellaisia asioita, joista pidän. Vähitellen elämänkokemuksen karttuessa on myös itsetunto vahvistunut pala palalta. Täysin tervettä itsetuntoa tai vahvaa itseluottamusta tuskin koskaan saavutan, mutta iloitsen pienistäkin edistysaskeleista. Joskus tulee vähän lunta tupaan (esimerkiksi vaikeat sosiaaliset tilanteet) ja toisinaan menee hetken aikaa paremmin (esimerkiksi ystävälliset ihmiset, onnistumiset). Joskus mietin, millainen ihminen olisin ilman laajempaa kiusaamista. Millaisten ihmisten seurassa olisin? Mitä olisin opiskellut? Missä asuisin? Miten käyttäytyisin? Olisiko elämäni merkittävästi parempaa, onnellisempaa tai rikkaampaa?