Anteeksianto

Mitä se sinun mielestäsi on? Onko sen voima todellista? Mihin sillä pyritään ja mitä sillä saavutetaan?
291348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Anteeksianto on sitä, että ei ymmärtää asioiden tapahtuneen, eikä silti yritä saada hyvitystä tai muuttaa tapahtunutta. Anteeksiantoon saattaa kuulua tapahtumien taustojen ja niiden tekijän omien ongelmien ymmärtäminen ainakin jollain tasolla. Tekoja ja toisen ihmisen tekemisiä ei silti tarvitse hyväksyä. Tekojen vain annetaan olla ja unohtua.

Anteeksiannon voima on todellista. Se vapauttaa. Se tuo tasapainoisen onnen tunteen. Anteeksianto voi vapauttaa ajattelua, sillä katkeruudessa, vihassa ja kostamisen himossa ihmisen ajatus alkaa helposti kiertämään kehää.

Anteeksiannolla saavuttaa omassa elämässää uuden tason. Se vapauttaa aikaa ajatella positiivisia asioita negatiivisten juttujen sijaan. Negatiivinen ja vihainen ajattelu harvoin edistävät kenenkään onnellisuuden astetta.

Anteeksiantoa ei tarvitse julistaa anteeksiannon kohteelle, välttämättä. Saattaahan olla, että se ihminen jonka teot olet antanut anteeksi, on silti kusipää. Ihan siitä huolimatta, että sinä annoit jotakin anteeksi. Tuskinpa kusipää siitä parani. Aina näin ei tietenkään ole.

Anteeksiannon kohteelta ei aina tarvitse odottaa anteeksipyyntöä. Jos toinen pyytää anteeksi ja katuu tekojaan, hänelle on helppo antaa anteeksi. Anteeksi voi antaa, ja kannattaa antaa, vaikka toinen ei anteeksiannnon arvoinen olisikaan. Se on tietenkin vaikeampaa. Ei kannata tietenkään olla tekemisissä pidempään ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä tehneensä väärin eikä pyydä anteeksi.

Äänestä

Omalta osaltani:

Tultuani loukatuksi, ja toisen lopulta pyydettyä anteeksi silmissään katuva ilme, on minusta tuntunut hyvältä. Jopa kiitolliselta toisen kykyä kohtaan.

Jos taas toinen ei pyydä anteeksi, niin sinä päivänä kun pystyn antamaan silti anteeksi, ja päästämään katkeruudestani irti, tuntuu jälleen hyvältä. Tällä kertaa omaa kykyäni kohtaan.. ;)

Sitten ne omat mokat, ja anteeksipyytäminen. Toista ihmistä kannattaa kunnioittaa ja tehdä anteeksipyytäminen nöyryyden kautta. Ettei mene sanahelinäksi..

Musta ihmisen tärkeät mittarit on noi kaksi sanaa, sydämestä lausutut; 'kiitos' ja 'anteeksi'

Äänestä
  • Kiitos ja anteeksi,...hm..maailman yksinkertaisimmat ja silti vaikeimmat sanat lausua....kiitollisuus on varmasti se tunne, joka noista sanoista seuraa, kiitollisuus toista ja iseäkin kohtaan. Kaksi lausetta, jotka vaativat rohkeutta, mutta mikä antaa sen rohkeuden,...nöyrtymisen pakkoko?

    Äänestä

  • lottamari_1 kirjoitti:

    Kiitos ja anteeksi,...hm..maailman yksinkertaisimmat ja silti vaikeimmat sanat lausua....kiitollisuus on varmasti se tunne, joka noista sanoista seuraa, kiitollisuus toista ja iseäkin kohtaan. Kaksi lausetta, jotka vaativat rohkeutta, mutta mikä antaa sen rohkeuden,...nöyrtymisen pakkoko?

    Empatia, molempien pohjana, eikö vaan. :)

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Empatia, molempien pohjana, eikö vaan. :)

    Kyllä, nöyrtyminen vaatii empatiaa ja empatia taas vaatii tunneälyä ja anteeksipyytäminen ja antaminen on myötäelämistä toisen tunnemaailman ymmärtämistä. Nöyryys vaatii rohkeutta, mutta millaisen rohkeuden se nöyrtyminen vaatii? Mitä on nöyrtyminen? Onko se alistumista jonkun edessä, voimattomuutensa myöntämistä vai tappion myöntämistä vai mitä nöyryys on? Nöyrä- sana tarkoittaa tottelevaista, sopeutuvaista ja kuuliaista, mutta onko hyvä aina olla nöyrä?

    *pyörittää nöyrän tyhmänä palloa*

    Mulle nöyryys on tapauksesta riippuen, oman pienuuden, vähyyden, voimattomuuden itselleen myöntämistä. Ja suhteessa toiseen ihmiseen oman tehdyn virheen itselleen myöntämistä, ja oivaltamista, että oli aika 'henkisesti pieni' tehdessään virheen.

    Eli rohkeuden nähdä itsensä se vaatinee. En ole kyl mikään määritelmämestari.. :)

    Niin, oman pienuuden näkeminen ja ymmärtäminen universumin osana. Oman merkityksettömyytensä ja vähyytensä myöntäminen jonkun suuremman voiman edessä. Siinä on pakko nöyrtyä, koska se ei ole ihmisen käsitettävissä, eikä tasa-arvoinen ihmisen ymmärryksen kanssa. Toisen ihmisen tunnustaminen ja hänen edessään nöyrtyminen vaatiikin hieman toisenlaisen ajatuksen, "olenko huonompi kuin tuo toinen", "miksi minun pitäisi myöntää tappioni", "menetänkö uskottavuuteni, jos myönnyn ja nöyrryn jonkun edessä" "kestääkö ylpeyteni nöyrtymisen?" Kysymys on ihmisen ylpeydestä, eikö?

    'Onko minussa miestä nöyrtymään, huomattuani olevani väärässä, vai estääkö ylpeyteni minua myöntämästä toisen olevan oikeassa' Tämän kipeän kysymyksen eteen olen joskus joutunut.. :)

    Kaikki tunteet ovat sisarina sisälläni, sulassa sovussa, tanssien kanssani...ylpeys kun irroittaa otteensa, tarttuu nöyryys käteeni.. (ja tällä ajatuksella tarkoitan että tunteeni ei riitele keskenään, minä kylläkin tunteitteni kanssa :) )

    Ylpeyttäkin on montaa sorttia; olen ylpeä kätteni töistä silloin kun onnistun luomisessani, toisaalta raamatun ajatus: "ylpeys käy lankeemuksen edellä", onko se kaikille tuttu(?)

    Äänestä

Anteeksiantoon ei tarvita pyyntöä. Henkisesti riittävän kypsä henkilö pystyy antamaan anteeksi ilman, että sitä pyydetään. Itse olen ainakin siihen kyennyt.

Elämä tulisi elää niin, ettei anteeksi tarvitse pyydellä. Mutta elämää ei pysty elämään niin, ettei anteeksi anna.

Äänestä
  • tällä palstalla kirjoittanut henkilö olisi riittävän älykäs kirjoittamaan tuon minkä kirjoitit.
    Tervetuloa takaisin.

    Äänestä

  • 14+16 kirjoitti:

    tällä palstalla kirjoittanut henkilö olisi riittävän älykäs kirjoittamaan tuon minkä kirjoitit.
    Tervetuloa takaisin.

    oletko sinä 14 16 tuo sama kuin edellinen ?? jos niin on niin tervemenoa pois täältäkin, kommentoimasta omia kirjoituksiasi

    Äänestä

  • suuri viisaus sisältyy jälkimmäiseen toteamukseesi.

    Äänestä

Narsistien ollessa kyseessä heille voi kyllä antaa anteeksi tyyliin "he eivät tiedä mitä tekevät", mutta luottamusta tuskin koskaan saa takaisin ellei narsisti todella muutu perustavanlaatuisesti ja se taas on käsittääkseni äärimmäisen harvinaista, toiset jopa sitä mieltä ettei muutu koskaan. Tavallaan heihin voi oppia suhtautumaan kuten sairaisiin ihmisiin, ymmärtävän myötätuntoisesti. Itse he joutuvat itsensä kanssa elämään, toiset pääsevät sentään joskus seurastaan poiskin.

Äänestä
  • Minun narsisti vanhempani ei näe koskaan mitään syytä pyytää anteeksi, tosi törkeää käytöstään. Pikemminkin hän odottaa, että minä pyytäisin häneltä anteeksi. Sitä en tiedä miksi on näin. Itse asiassa olen muutaman kerran hänelle sanonut suoraan. Että, miksi minun on pyydettävä häneltä anteeksi hänen todella törkeää käytöstään? En ole saanut mitään vastausta. Ja sinnikkäästi hän syyttää minua omista paska puheistaan ja käsittämättömistä valheista.
    Koen tämän ainoastaan nöyryytys yritykseksi, hänen osaltaan.

    Äänestä

  • -tytär- kirjoitti:

    Minun narsisti vanhempani ei näe koskaan mitään syytä pyytää anteeksi, tosi törkeää käytöstään. Pikemminkin hän odottaa, että minä pyytäisin häneltä anteeksi. Sitä en tiedä miksi on näin. Itse asiassa olen muutaman kerran hänelle sanonut suoraan. Että, miksi minun on pyydettävä häneltä anteeksi hänen todella törkeää käytöstään? En ole saanut mitään vastausta. Ja sinnikkäästi hän syyttää minua omista paska puheistaan ja käsittämättömistä valheista.
    Koen tämän ainoastaan nöyryytys yritykseksi, hänen osaltaan.

    Oma äitini on samanlainen, tosin en tiedä onko hän narsisti vai muuten vaan psyykkisesti sairas. Huolimatta siitä miten ilkeästi ja asiattomasti hän käyttäytyy, hän ei IKINÄ pyydä anteeksi. Ei koskaan.

    Jos hänen käytöstään kommentoi asiallisesti, sellaisena kuin se on, alkaa hirveä selittely ja puolustelu tai muiden syyttely, miksi hänen mielestään hänellä on oikeus käyttäytyä röyhkeästi, ilkeästi tai törkeästi. Huolimatta siitä minkälaista hänen käytöksensä on milloinkin ollut, vika on joko käyttäytymisen todistajassa (joka tulkitsee asioita väärin) tai muissa ihmisissä (joiden takia hän käyttäytyy, niinkuin käyttäytyy).

    Jossain vaiheessa elämäänsä ihminen, joka ei kykene pyytämään anteeksi omaa huonoa käytöstään tai ei näe siinä mitään vikaa, on päättänyt, että maailman tulee pyöriä hänen napansa ympärillä. Jos/kun niin ei käykään, poru on hirveä, ja vika kaikissa muissa paitsi hänessä ja hänen odotuksissaan.

    Äänestä

  • -tytär- kirjoitti:

    Minun narsisti vanhempani ei näe koskaan mitään syytä pyytää anteeksi, tosi törkeää käytöstään. Pikemminkin hän odottaa, että minä pyytäisin häneltä anteeksi. Sitä en tiedä miksi on näin. Itse asiassa olen muutaman kerran hänelle sanonut suoraan. Että, miksi minun on pyydettävä häneltä anteeksi hänen todella törkeää käytöstään? En ole saanut mitään vastausta. Ja sinnikkäästi hän syyttää minua omista paska puheistaan ja käsittämättömistä valheista.
    Koen tämän ainoastaan nöyryytys yritykseksi, hänen osaltaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=GdWhlo9b9zg

    Äänestä

  • yksikään uhrina itseään pitävä ei kykene muiden ymmärtävään myötätuntoon.

    Äänestä

  • kaarnakorpi kirjoitti:

    yksikään uhrina itseään pitävä ei kykene muiden ymmärtävään myötätuntoon.

    Anteeksiantaminen on kivaa, koska useimmiten anteeksipyytäjä on tosissaan. Sellainenhan on kaunista.

    Anteeksipyytäminen on hyvä tapa. Samalla tavoin kuin kiittäminen. Anteeksipyynnöllä on rauhoittava vaikutus jo ensi kerrasta, ja jokainen tulevien vuosien anteeksipyyntö sujuukin jo omalla painollaan.

    Anteeksiantamista kannattaa harjoittaa jo paljon ennen kuin anteeksipyyntö esitetäänkään.

    Innokkaimmille anteeksipyytäjille voi välillä huomauttaa, ettei tarvitse pyytää enää. :)

    Terveisiä tutuille :D

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    Tosi narskut tuskin antavat helposti omalta osaltaan anteeksi. Miksi uhrin pitäisi antaa anteeksi narskulle. Tilanteesta riippuen voin antaa omakohtaisesti anteeksi narskulle loukkaukset. Oli kyseessä aito narsisti tai muuten vaan omahyväinen tyyppi, mutta jos minua tarpeeksi monta kertaa loukataan, en halua olla sellaisen ihmisen kanssa enää tekemisissä.

    Äänestä

Vaikka anteeksi pyytäminen ei välttämätöntä olekaan, niin anteeksi antamattomuudella on synkät seuraukset.
Asialla on siis kahdet kasvot.

Ihminen, joka ei kykene anteeksiantoon on katkera ja uhriutunut - heitä on täällä esiintynyt erittäin monia.

http://letras.terra.com/kaija-koo/397410/traduccion.html

Äänestä
  • ihan hyvä kirjoitus, mutta pelottava. velvollisuus kuulostaa vähän ... tuimalta. anteeksianto on ehkä iloinen velvollisuus. enemmänkin se voi olla oikeus. ... tai ehkä kyseessä on vaan Armo - siinä anteeksiantaja ja anteeksipyytäjä on molemmat vain välittäviä osapuolia samassa tapahtumassa. se on se kolmas se joku henki siinä niiden anteeksiantajan ja anteeksipyytäjän välissä se Armo. :)

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    ihan hyvä kirjoitus, mutta pelottava. velvollisuus kuulostaa vähän ... tuimalta. anteeksianto on ehkä iloinen velvollisuus. enemmänkin se voi olla oikeus. ... tai ehkä kyseessä on vaan Armo - siinä anteeksiantaja ja anteeksipyytäjä on molemmat vain välittäviä osapuolia samassa tapahtumassa. se on se kolmas se joku henki siinä niiden anteeksiantajan ja anteeksipyytäjän välissä se Armo. :)

    mistä kulmasta asian näkee.

    Omasta näkökulmastani anteeksi anto on velvollisuus itseä kohtaan------jotta meistä ei tulisi katkeria ruikuttajia, jotka aina syyttävät muita kaikesta.....

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    mistä kulmasta asian näkee.

    Omasta näkökulmastani anteeksi anto on velvollisuus itseä kohtaan------jotta meistä ei tulisi katkeria ruikuttajia, jotka aina syyttävät muita kaikesta.....

    Niin se on. Tai minäkin ymmärrän sen niin. :)

    Haluaisitko sinä pyytää anteeksi? Minä annan kyllä. Sellainen on kivaa ja tykkään siitä.

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    Niin se on. Tai minäkin ymmärrän sen niin. :)

    Haluaisitko sinä pyytää anteeksi? Minä annan kyllä. Sellainen on kivaa ja tykkään siitä.

    Anteeksi antaminen ei edellytä anteeksi pyytämistä - silloin kun se on sitä, mitä minä sillä ymmärrän - eli velvollisuus itseä kohtaan.

    Äänestä

  • Mulla on ollut helpottunut olo kun olen saanut etäisyyttä kipeään ystävyyssuhteeseen. Luulen päässeeni pois katkeruudesta vaikka en valitettavasti pysty antamaan anteeksi kokemiani loukkauksia.
    Narsistimainen vaatimus anteeksiannon velvollisuudesta, koska eihän narsistilla koskaan ole velvollisuuksia ottaa vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan ja yksi sana narsistin sanavarastosta puuttuu ja se on anteeksi.
    Mulla on anteeksianto kiertoteitse tapahtunutta eli olen ymmärtänyt antaa anteeksi ajatuksissani, mutta anteeksianto suoraan narsitille antaa taas hänelle mahdollisuuden jatkaa uhrinsa pöllyyttämistä.
    Pyristelen irti katkeruuden kalkista ja koetan päästä elämässä eteenpäin, mutta niin keppoisesti narsistit leimaavat uhrit katkeriksi ja yleistämällä koettavat vaientaa uhrien kertomukset kokemistaan loukkauksista.

    Äänestä

  • metall-leidi kirjoitti:

    Mulla on ollut helpottunut olo kun olen saanut etäisyyttä kipeään ystävyyssuhteeseen. Luulen päässeeni pois katkeruudesta vaikka en valitettavasti pysty antamaan anteeksi kokemiani loukkauksia.
    Narsistimainen vaatimus anteeksiannon velvollisuudesta, koska eihän narsistilla koskaan ole velvollisuuksia ottaa vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan ja yksi sana narsistin sanavarastosta puuttuu ja se on anteeksi.
    Mulla on anteeksianto kiertoteitse tapahtunutta eli olen ymmärtänyt antaa anteeksi ajatuksissani, mutta anteeksianto suoraan narsitille antaa taas hänelle mahdollisuuden jatkaa uhrinsa pöllyyttämistä.
    Pyristelen irti katkeruuden kalkista ja koetan päästä elämässä eteenpäin, mutta niin keppoisesti narsistit leimaavat uhrit katkeriksi ja yleistämällä koettavat vaientaa uhrien kertomukset kokemistaan loukkauksista.

    Ensisijainen velvollisuus on vevollisuus omaa itseä kohtaan. Tätä kun kierrät kierrät kaikkea muutakin.

    Narsistimaista on muiden ikuinen syyttely - mutta oman vastuun tunteminen - narsistimaista ? - ei minun mielestäni. Se on sitä syvintä todellisuutta, johon vain edistyneet pystyvät, milloin heillä ei ole katkeruuden raskasta taakkaan kannettavanaan.

    Se vähä, mitä olen kirjoitustasi lukenut - olet harvainaisen katkera. Näkyy kyllä selvästi, että viha ja katkeruus toisen tekemisiä kohtaan on paljon tärkeämpää sinulle kuin anteeksi antaminen, jotta oma elämäsi voisi taas jatkua. Jotkut jäävät kiinni vihaansa ja katkeroituvat loppuiäksi. Ei niitä päiviä sinullakaan enää tuhlattavaksi asti ole - joten tutustu ihmeessä anteeksi annon parantavaan merkitykseen.

    Moikka Ilkikurimus!

    Anteeksianto on tärkeämpää anteeksiantajalle. Prosessi saattaa kestää vuosia, mutta yhtäkkiä sitä huomaa muutoksen. Viha ja katkeruus mitä on kantanut, häviää. Vapauttava ihana tunne! Ihminen joka sitä ei ole kokenut, ei sitä myöskään ymmärrä, ennen kuin kokee. Löytöretkien löytöretki, ja yksi elämäni elvyttävin asia!

    Sanat; 'anna anteeksi', ja kohtelias vastaus 'annan anteeksi', ovat valovuoden päässä siitä aidosta kokemisesta, vaikka rehellisiä ja tavoiteltavia hyveitä ovatkin.

    Anteeksiantaminen vapauttaa! :)

    Äänestä

  • "Anteeksianto on velvollisuus". Mitä tarkoitat anteeksiantamisen velvollisuudella? Jos antaa anteeksi itsensä tähden, se ei ole velvollisuus, jos antaa anteeksi toisen tähden ei sekään ole velvollisuus. Anteeksi voidaan joutua pyytämään joskus virallisesta velvollisuudesta,..julkinen anteeksipyytäminen jne.. Todellinen anteeksipyytäminen- ja antaminen ei vaadi minkäälaista velvoitetta, se lähtee puhtaasti sydämestä ja halusta nöyrtyä, tehdä sovinto ja saada riita sovittua. Kysymys on mielenrauhasta ja sydämenrauhasta, joka saavutetaan vain aidolla tunteella, ei järjellä. Anteeksiantaminen samoin kuin anteeksipyytäminen on toisen hyväksymistä. Velvollisuus on sanana käsite, joka viittaa mielestäni lievään pakkoon.

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    "Anteeksianto on velvollisuus". Mitä tarkoitat anteeksiantamisen velvollisuudella? Jos antaa anteeksi itsensä tähden, se ei ole velvollisuus, jos antaa anteeksi toisen tähden ei sekään ole velvollisuus. Anteeksi voidaan joutua pyytämään joskus virallisesta velvollisuudesta,..julkinen anteeksipyytäminen jne.. Todellinen anteeksipyytäminen- ja antaminen ei vaadi minkäälaista velvoitetta, se lähtee puhtaasti sydämestä ja halusta nöyrtyä, tehdä sovinto ja saada riita sovittua. Kysymys on mielenrauhasta ja sydämenrauhasta, joka saavutetaan vain aidolla tunteella, ei järjellä. Anteeksiantaminen samoin kuin anteeksipyytäminen on toisen hyväksymistä. Velvollisuus on sanana käsite, joka viittaa mielestäni lievään pakkoon.

    saavutatko nuo mielen ja sydämenrauhat sitte valehtelemalla itselles? On varmasti pakko olla rehellinen jos aikoo tuntea aitoja tunteita. Tämä on mun näkemys.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lottamari_1 kirjoitti:

Mitä se sinun mielestäsi on? Onko sen voima todellista? Mihin sillä pyritään ja mitä sillä saavutetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu