Hei!
Olen 15-vuotias ja asun Tampereen seudulla. Minulla diagnosoitiin vaikea masennus ja olen kuukauden verran ollut hoidossa. Aluksi tapasin psykologia kerran viikossa, mutta psykologin huolen takia määrä nostettiin kahteen kertaan viikossa. Nyt tuntuu, ettei tuokaan riitä. Tuntuu, että tarvitsen päivittäistä hoitoa.
Olen eristäytynyt kavereistani ja vain yhdelle olen kertonut diagnoosista - sekin pakon edessä. Minulla aloitettiin alle viikko sitten seronil-lääkitys ja se saattaa aiheuttaa muutoksia käytöksessä, jota en itse huomaa ja jonkun täytyy kertoa asiasta.
Perheelle en halua puhua näistä asioista ja perheeni sai tietää masennuksesta vasta, kun lääkitys aloitettiin, koska en halua huolestuttaa heitä.
Minun on vaikea olla kotona, koska joudun peittelemään pahaa oloa ja miettimään kaikkia tekoja. Samoin on koulussa. Koulussa esitän vanhaa minääni ja yritän parhaani mukaan vaikuttaa pirteältä, joka vie voimani. Joskus olen niin väsynyt, että vain nauran taukoamatta, koska se on parempi kuin jos itkisi kaikkien edessä
Haluaisin päästä osastolle hoitoon, koska uskon sen helpottavan oloani. Saisin hengähdystauon arkeen ja hieman etäisyyttä kaikkeen. Ajattelen kuitenkin, että tilanteeni on alempiarvoisempi kuin muiden, koska en ole itsetuhoinen, vaikka ajattelenkin itseni satuttamista tai tappamista päivittäin.
Voisiko joku neuvoa miten pääsisin osastolle? Voiko psykologilta suoraan pyytää asiaa? Olen pohtinut asiaa pitkään, mutta kysyminen tuntuu oudolta.
Olen 15-vuotias ja asun Tampereen seudulla. Minulla diagnosoitiin vaikea masennus ja olen kuukauden verran ollut hoidossa. Aluksi tapasin psykologia kerran viikossa, mutta psykologin huolen takia määrä nostettiin kahteen kertaan viikossa. Nyt tuntuu, ettei tuokaan riitä. Tuntuu, että tarvitsen päivittäistä hoitoa.
Olen eristäytynyt kavereistani ja vain yhdelle olen kertonut diagnoosista - sekin pakon edessä. Minulla aloitettiin alle viikko sitten seronil-lääkitys ja se saattaa aiheuttaa muutoksia käytöksessä, jota en itse huomaa ja jonkun täytyy kertoa asiasta.
Perheelle en halua puhua näistä asioista ja perheeni sai tietää masennuksesta vasta, kun lääkitys aloitettiin, koska en halua huolestuttaa heitä.
Minun on vaikea olla kotona, koska joudun peittelemään pahaa oloa ja miettimään kaikkia tekoja. Samoin on koulussa. Koulussa esitän vanhaa minääni ja yritän parhaani mukaan vaikuttaa pirteältä, joka vie voimani. Joskus olen niin väsynyt, että vain nauran taukoamatta, koska se on parempi kuin jos itkisi kaikkien edessä
Haluaisin päästä osastolle hoitoon, koska uskon sen helpottavan oloani. Saisin hengähdystauon arkeen ja hieman etäisyyttä kaikkeen. Ajattelen kuitenkin, että tilanteeni on alempiarvoisempi kuin muiden, koska en ole itsetuhoinen, vaikka ajattelenkin itseni satuttamista tai tappamista päivittäin.
Voisiko joku neuvoa miten pääsisin osastolle? Voiko psykologilta suoraan pyytää asiaa? Olen pohtinut asiaa pitkään, mutta kysyminen tuntuu oudolta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pyydä ihmeessä, eihän siinä mitään menetä. Sen olen ainakin tässä sairastaessa oppinut että mitään ei saa jos ei pyydä. Vaihtoehtoisesti voisit pyytää muutaman viikon sairaslomaa, siinä ajassa lääkitys alkaa vaikuttaa ja olo helpottuu. Kotona ei kannata esittää mitään. Ymmärrän että haluat suojella perhettäsi, mutta nyt on aika ajatella itseäsi.
Sairaslomaakin olen ajatellut. Se olisi helpommin toteutettavissa kuin osasto, koska osastoilla taitaa olla ruuhkaa. Sairaslomalla olisin luultavasti aivan toimeton, mikä saattaisi lamaannuttaa entisestään. Saikku ei myöskään helpottaisi kotioloihin, enkä välttämättä uskalla olla kotona niin pitkään yksin ajatusteni kanssa. Olen yrittänyt tsempata itseäni, koska joululomahan lähestyy, mutten ole kuitenkaan varma kestänkö sinne asti. Sairasloma olisi luultavasti kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Onko jollakulla kokemusta miten sairasloma vaikuttaa kouluun? Olen 9. luokalla, viime ka. oli 9.6, joten luokalle en luultavasti jäisi. Pelkään kuitenkin, että numeroni putoaisivat kauheasti, vaikkei minun niistä pitäisikään lisäpaineita itselleni ottaa.
Tarvitset lääkärin lähetteen osastolle mennessä. Psykologi voi kyllä auttaa sen hankkimisessa muttei itse sitä kirjoittaa. Yleensä osaston tarpeessa oleva otetaan kyllä tosissaan ETENKIN kun on noin nuori. Siellähän on nuorille oma osasto. Lääkkeesi ei varmaan ole vielä täydessä terässä koska on vasta aloitettu ja kerrottiinko sulle, että alkuun voi oireet paheta..? Vakava masennus on jo nimensäkin mukaan vakava asia ja osastolla näkee niitäkin jotka on tullut "vain" keskivaikean masennuksen takia, joten kyllä sinne voi helpomminkin päästä. Kun kerrot itsetuhoisista ajatuksistasi he ymmärtävät hädän ja avuntarpeen. Itse olen aina päässyt osastolle samana päivänä, mutta tämä on siis toki yksilöllistä. Siellä voi olla ruuhkaa, mutta tarvittaessa se varahetekkakin otetaan käyttöön. Itsekin siis Tampereelta.
Moikka.
Oon kans Tampereella asustava 18w tyttö.. Kärsin kans masennuksesta ja kärsinyt melkein 4 vuotta. Olen kuullut tosi pahoja juttuja osastoista esim. että työntekijät kohtelevat huonosti ja lääkkeet pakko ottaa (lääkehouru). En suosittele paikkaa: monet kuvanneet todella pahaksi ja ahdistavaksi paikaksi. Olis mukava tutustua suhun ja jutella. Voisitko antaa sun email-osoitteen? En pystynyt omaa laittaan tähän, kun osoitteesani on nimi ja sukunim. Niin en halua, että kaikki saavat selville. :)
Lääkäriä näen nyt kerran viikossa ainakin kuukauden ajan, koska pitää tarkkailla lääkkeiden vaikutusta ja miettiä annostusta. Huomenna on seuraava aika, joten pitäisikö minun kysyä häneltä suoraan asiasta?
Psykologi mainitsi, että tilanteeni voi aluksi huonontua, mutten ole huomannut vielä mitään muutosta. Lääkkeiden vaikutuksen alkamiseen menee 2-4 viikkoa, mutten tiedä miten kestän sen.
Kiitos paljon kannustuksesta ja tiedoista!
Ystäväni oli pitkässäniemessä anoreksian takia hoidossa, siellä kuulemma oli ihan asiallista. Onko Tampereella muuta osastoa kuin pitkäniemi?
En usko, että aloitettaisiin uusia lääkkeitä seronilin rinnalle, vaikka unilääke voisi olla tarpeen.
Sähköpostilla minuun saa yhteyttä osoitteessa [email protected]
Ei pelkoa mistään huonosta palvelusta osastoilla, sillä olet niin nuori niin pääsisit nuorten osastolle. Siellä minäkin olin. Ei mitään ongelmia. Osastolla oleminen vain maksaa ja paljon, sillä siellä saa joka päivä useamman aterian yms... :) Aikuistenosastolla sitten eri juttu! Itse jouduin osastolle yritettyäni itsemurhaa.
En tullutkaan ajatelleeksi tuota! Perheeni on ihan hyvin toimeentuleva, mutta tuskin varaa pidempään osastoreissuun silti on. Korvaako kela osastohoitoa? Tosin 10% omavastuuosuus taitaa silti tulla kalliiksi...
Päätin nyt sinnitellä jouluun, koska lukujärjetykseni kevennetään. Joulun jälkeen katselen sitten vointiani.
Miten osastoreissu vaikutti koulunkäyntiisi?
Osastohoito julkisella puolella on aika halpaa lystiä. Mitähän se mahtoi olla, vissiin jotain kahden ja kolmen kympin välillä per päivä. Sanokaa nyt jos olen ihan väärässä.
Jos et pääse suoraan osastolle, niin yritä päästä päiväosastolle. H:gissä on sellainen ollut ainakin silloin, kun tyttäreni oli anoreksian vuoksi hoidon tarpeessa.
Syötkö sinä hyvin? Monipuolinen ravinto on välttämätön, se jo pelkästään voi johtaa masennukseen. Oletko vakuuttunut, että sinulla ei ole ongelmia syömisen kanssa, josta masennus johtuu?
Nuorille on myös oma palveleva puhelin, mihin voi soittaa, kertoa ja keskustella omasta ahdistuksesta.
Mielestäni voit ja pitäisikin puhua myös kotona vaikeatkin asiat. Mutta jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin kirjoita. Sinä voit kommunikoida vanhempiesi kanssa kirjoittaen, siinä ei hermostu kumpikaan, jos sitä pelkäät. Monesti vanhemmat saattavat vähätellä lapsensa vaikeuksia, koska he eivät tavallaan tahdo myöntää itselleen, että heidän lapsi voisi sairastua mielialasairauteen. Mutta vanhempien rakkaus on harvoin niin kortilla, että sitä rakkautta ei riittäisi silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Eli rohkaisen siihen, että sinä voit olla kotona juuri sitä, mikä sinun henkinen tilasi on. Kerro tai kirjoita totuus vanhemmillesi, ihmettelen suuresti, jos he eivät ymmärrä tilannettasi!
Sinä voit pyytää äitiä tai isää, että haluat käpertyä heidän syliinsä, tuntea läheisyyttä, mitä lapsi, isompikin tahtoo. Olet aikuiseksi varttumisikäinen, eli tämä voi olla itsenäistymisprosessiin kuuluvaa tuskaa, joka menee aikanaan ohi.
Älä murehdi koulun käyntiä. Terveys ja sinun hyvinvointi on tärkein, koulua ehdit käydä senkin jälkeen, kunhan parannut tai vahvistut. Ehkä koulu ei tästä olennaisesti edes kärsi. Voi olla, että saat tehtäväsi ns. etätyönä luettavaksi ja tehtäväksi. Terveys menee kuitenkin kaiken edelle.
Kirjoitit, että olet eristäytynyt kavereistasi. Suosittelen, että jos sinulla on hyviä kavereita, nyt tarvitset heitäkin enemmän, kuin ennen. Hyvä ystävä ei jätä kaveriaan silloin, kun hän sitä eniten tarvitsee. Mutta jos sinun on heillekin vaikea puhua, niin kirjoita. Voit kirjoittaa myös ihan itsellesi, piirtää tuntemuksiasi, mielialaasi, sekin on sen käsittelyä.
Osaatko yhtään määritellä, miksi sinulle tuli masennus? Onko se aikuistumisen pelkoa, kotoa irrottautumisen pelkoa? Niin kauan kuin sinulla vanhemmat ja sisaret elää, he ovat sinun vanhempia ja sisaria, ei he siis katoa mihinkään, ei kotikaan. Aikuistuminen tarvitsee omat voimavaransa, ja se tulee aikanaan, eli siihen kasvaa, sitä ei voi nopeuttaa, ei hidastaa. Yritä luottaa elämään, se kannattelee!
Toivon sinulle kaikkea hyvää, valon säteitä ja lämpöä mieleesi!
Rakkaudella
Kiitos pohdiskelevasta kommentistasi!
Olen toipumassa syömishäiriöstä, mutta se ei ollut syy masennukseen. Itse asiassa syömishäiriö oli oire masennuksestani, koska sen avulla pystyin päättämään kulloisenkin mielialani, joutumatta oikeaa mieltäni sen enempää rasittamaan. Syömishäiriön seurauksena itsetuntoni on nollassa, enkä tunne itseäni enää ulkoa tai sisältä. Laihduin rutkasti, mutta en alipainoiseksi kuitenkaan. Pyrin syömään normaalisti, mutta joskus ote tietysti lipsuu. Olin syömishäiriön takia kesällä juurikin avo-osastolla.
Tiedän vanhempien rakastavan minua, mutta en pysty puhumaan heille. En halua kertoa pääni sisäisistä asioista, koska se satuttaisi heitä liikaa. Nämä ajatukset satuttavat minua, mutta enemmän ne satuttaisivat jos sellaisia olisi vaikka siskollani ja tietäisin, etten voi auttaa. Avo-osastolle uskon pääseväni milloin vain, mutta se ei anna minulle taukoa tukalasta olostani.
Ikään liittyvää en usko tämän olevan. Sitä tuskin hoidettaisiin lääkkeillä.
Ystävistäni eristäydyn omasta tahdostani. He eivät ymmärtäisi ongelmiani saatikka osaisi auttaa. En halua olla mukana heidän vapaa-ajan piireissä, joissa juodaan, poltetaan ja nuollaan ketä sattuu. Olen mieluummin yksin. Kavereille esitän pirteää ja en kaipaa esittämistä yhtään enempää, kuten olenkin jo kuvannut.
En tiedä varmaksi miksi sairastuin. Olen aina ollut pohdiskelevapersoona ja perfektionisti. Uskon, että liika ajattelu ja ylianalysointi sekä jatkuva sisältä tuleva paine olla parempi uuvutti minut lopulta. Ensimmäiset oireet ovat havaittavissa kolmen vuoden takaa, mutta ne liitän enemmän murrosikään.
Itsenäistymisen tai kotoa lähtemisen pelkoa tämä ei ole - siitä olen varma. Enhän muuten haaveilisi osastolle pääsemisestä, jos kotona olisi mielestäni onnellista. Päin vastoin haluaisin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea ensivuonna, mutta sairastumiseni pilasi tämänkin ja nykyään tuntuu, ettei tulevaisuudella ole paljoakaan tarjottavana minulle. Tiedän myös voivani asua kotona lähes kolmekymppiseksi jos siltä tuntuisi.
Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos välittämisestäsi!
Hei, kiitos valaisevasta kommentistasi!
Syömishäiriö on ollut ehkä seuraus masennuksesta. Ne hyvin usein kulkevat käsi kädessä.
Voin lohduttaa sinua, että hyvin monet toipuvat sekä masennuksesta, että syömishäiriöstä, eli uskon, että tulevaisuudella on paljonkin sinulle annettavaa, luota siihen. Syömishäiriö on perfektionistille tyypillinen sairaus. Täydellisyyshakuisuus on eteenpäin pyrkivän ja pääsevän ominaisuus, joka saattaa joskus mennä ns. yli, ja sairastuu. Sairaudet on voitettavia, vaikka se ei hoidu tuosta vaan.
Muistathan, että aivot tarvitsevat "polttoainetta", eli rasvaa. Jos sinun on vaikea syödä ruokaillessasi esim. voita, ota oliiviöljyä päivittän, myös omega-3 tabletit on hyvästä. "Polttoaineen" puuhe jo itsessään aiheuttaa masennusta, aivot yrittää käydä vajaalla energialla.
Syömishäiriöön ja siihen liittyvään masennukseen, kumpi sitten tuleekin ensimmäisenä, on tyypillistä, että eristäytyy ystävistä, läheisistä, sitä tavallaan "koteloituu omaan kuoreensa". Mitä ajattelet, jos voisit mennä kokeilemaan jotain vaihtoehtoishoitoa, energiahoitoa. Eräs vastaavasti toipunut syömishäiriöinen kävi energiahoidossa. Itsekin kävin stressaavan työn aikana niin vyöhyke- kuin reiki-terapiassa. Rosen-terapia voi "liuottaa" sisääsi muodostuneen "möykyn", joka on ottanut yliotteen sinun elämässäsi. Olen itse rosen-terapialla päässyt aikanaan mieltäni ahdistaneesta asiasta eroon. Jotkut lääkäritkin jopa Suomessa suosittelevat vaihtoehtoishoitoja. Keski-Euroopassa ne ovat hyvinkin yleisiä ja lääkäreiden suosittelemia muun hoidon rinnalla.
Kirjoitit mielialalääkkeistä, että ne muuttaisivat sinun käyttäytymistä joksikin muuksi, mitä olet. Tiedän hyvinkin monta, jotka syövät mielialalääkkeitä, ei heidän persoona ole muuttunut mihinkään, sitä ei edes sivullinen huomaa, kun siitä ei sano mitään. Ne alkavat tehota arviolta 3 - 4 viikon päästä lääkkeiden käytön aloittamisesta. Itsekin olen joutunut käyttämään, koska olen kärsinyt univaikeuksista hyvinkin kauan.
Tampereella on tietääkseni syömishäiriöön liittyvä vertaistuki, siis syömishäiriöisille ja siitä toipuville. Katsopa Syli ry:n kotisivut, sieltä voit löytää paljonkin siihen liittyvää tietoa, myös Tampereen alueen toiminnasta. Suosittelen myös, että kertoisit kotona vanhemmillesi tuntemuksistasi. Jos sinun on vaikea kertoa, kirjoita. Olet vanhempiasi kohtaan hyvä, tahdot suojella heitä siltä, mikä mieltäsi painaa. Mutta tieto tunteistasi helpottaa, vapauttaa teitä kaikkia, myös sinua, voit olla kotona oma itsesi. Ehdottaisin, että halaisit äidin ja isän kanssa, se suo myös rakkautta, energiaa, mitä vanhempasi voivat sinulle antaa ja päinvastoin.
Toivon valoa pimeyteen, lämpöä kylmyyteen, rakkautta ja hyvää oloa sydämeesi!
Osastolle pääsy on tehty kummalliseksi nyky-yhteiskunnassa,sillä itsemurhaa yrittäneille järjestetään kyllä paikka akuutti psykiatrian puolelta,mutta entäpä me ihmiset joilla on yhtä kova hätä muttei sen kaltainen että haluaisimme itseltämme hengen riistää...Itse olen aikoinaan päässyt hoitoon,kun on ollut itsemurha yritys kyseessä.Tampereella on ainakin nuorille suunnattu päiväsairaalaosasto,missä käydään päivittäin,mutta kotona yövytään.Saluilu vie turhaa energiaa valmiiksi väsyneeltä sielulta.Masentuneet ihmiset kantavat useasti turhaa syyllisyyttä omasta tilastaan.Enempi läheiset joutuvat hämmennyksen valtaan jos eivät osaa auttaa,kun masentunut ei kerro tilanteestaan.Stä vartenhan läheiset ihmiset ovat =
tukeakseen hyvinä ja huonoina hetkinä.Puhuminen auttaa!
Lääkehourut sun muut on satuilua,sillä itsehän jokainen lääkkeensä ottaa ja suomessa ei oikeesti kiväärin kanssa uhaten pakoteta ottaan.Koska olet niin nuori niin läheisilläsi on oikeus tietää tilanteestani,jotta osaisivat tukea ja auttaa niin paljon kuin voivat.Itse en olisi selvinnyt anorexiasta ikäisenäsi ellen olisi ollut avoin läheisilleni.Aluksi oli kummia suhtautumistapoja ja käsite maailmoja,mutta lopulta ymmärsivät ottivat itsekin selvää tilastani.Toden totta koko mielenterveysongelmien laaja skaala kulkee yhdessä samaa polkua...
Kyllä tahdosta riippumattomassa hoidossa voidaan joutua antamaan lääkkeet vastoin tahtoa.
Anoreksiasta paraneminen oli/on konkreettisimpia tekoja. En kiistä siis kuitenkaan henkisenpuolen tärkeyttä, koska omastakin kokemuksesta tiedän, ettei syöminen ole vain syömistä, kun olet sairas. Syömishäiriöstä toipuessa läheisten tuki ja kannustus oli erittäin tärkeää. Silloin he pystyivät tekemään näitä konkreettisia tekoja, jotka tukevat toipumista.
Miten he pystyvät auttamaan minua masennuksessa? Voivatko he muka tehdä muuta kuin sanoa "kannustavia" kommentteja kuten "piristyisit nyt" ja "kaikilla on välillä huonoja päiviä"?
"Miten he pystyvät auttamaan minua masennuksessa?"
Siinä oli vastausten vastaus, jos pystyisi vastaamaan tyhjentävästi ja niin, että se myös tehoaisi.
Sen ainakin tiedän, että masentunutta ei saisi jättää yksin, eli hän tarvitsee entistä enemmän läheisiä ihmisiä, halausta, energiaa, mieleen valoa ja terapiaa. No, helppoja vastauksia, mutta osaa näistä pystyy toteuttamaan ihan läheinenkin. Hyvä ihmissuhde, joka halaa, istuu ja nukkuu vieressä, pitää kädestä. Uskoakseni masentuneelle yksinäisyys on se vihonviimeinen olotila.
Kirjoitin näistä energiahoidoista myös, selailepa netistä, jos kokeilisit myös niitä. Niin ja kerro vanhemmillesi todelliset tunteesi joko sanoin tai kirjoittaen. He eivät pysty "selvänäkemään", mikä on todellisuudessa on mielentilasi.
Olen nyt yrittänyt kertoa, mutta se on vielä vihjailun tasolla. Ehkä tämä lähtee etenemään tästä parempaan suuntaan.
Käyn tällä hetkellä psykofyysisessä fysioterapiassa, jossa yritetään luoda taas yhteys mieleni ja kehoni välille. Se auttaa myös kehontuntemuksessa ja saa ajattelemaan aika paljon. Hoito olisi maksanut reilu tuhat euroa, mutta sain maksusitoumuksen kaupungilta. Hoito jatkuu ainakin vuoden loppuun ja sitten arvioidaan tilanne uudelleen. En tämän hoidon päälle viitsi aloittaa uutta hoitoa. Lupaan kuitenkin tutkia asiaa ja harkita sitä fysioterapian loputtua, jos koen sen tarpeelliseksi.
itse 2 vuotta sitten olin ensimmäisen kerran pitkässä niemessä, väkisin kun sinne raahattiin niin olin aluksi tosi vihainen ja masentunut, mutta lääkkeet tekviät olon siellä oikeasti mukavaksi, ja otin vielä itselleni lisä aikaa. mukavaa oli kohdata muita samanlaisia ihmisiä tuolla ja kaikin puolin positiivinen olo jäi : ) nyt vaan pitäs päästä 3 kerran kun olo on tosi paha..