Hyväksyn täysin Lestaadiolaisuuden, sillä jokainen on vapaa valitsemaan elämäntapansa, yksittäiset mielipiteet saattaa hieman saada suuttumaan, mutta ne yleensä unohdan. Asia mitä en kuitenkaan ymmärrä on se miten kohtelette teistä eronneita, A2:ssa oli kuinka eräs nainen ei ollut tavannut sisaruksiaan ja isäänsä moneen vuoteen vain äiti tunnusti hänet tyttärekseen. Kertokaapa kuinka tuo voisi olla Jumalan tahdon mukaista??
Jumala tärkeämpi kuin oma lapsi?
Gingston
8886
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aabrahamille jumala oli tärkeämpi kuin oma lapsi.
Jos joku eroaa Lestaadiolaisten seurakunnasta niin yhteydet häneen katkaistaan, eikä sitäkään kai sallita että edes äiti pitää yhteyttä. Ei vaikuta kovin kristilliseltä.
Älä välitä Gabrielle
Minä en ole tähän keskusteluun vielä osallistunut, mutta joku ilmeisesti otti kantaa lestadioaisten älyttömään lastenhylkäyspolitiikkaan. Papukaijamerkki.
Täysin naurettavaa hylätä perheenjäsen tuollaisella tekosyyllä, että Aabrahamista Jumala oli tärkein.
Mikään ei ole niin pyhää kuin äidin ja lapsien rakkaus toisiinsa. Jumala on rakkaus. Jos rakastat, olet Jumalasta syntynyt. Jos kiellät rakkauden ja lapset, eihän se ole silloin kovin jumalaista. Sehän tuntuu ihan hirveältä kaikista eikä se voi olla minkään naurettavan keksityn sepityksen mukaan oikein.
Ai joo ja hyvää äitienpäivää.
Olen uskovainen, mutta en lestadiolainen.
Tärkeysjärjestys on: usko (Jla), puoliso, lapset, seurakunta, työ, harrastukset. Eli siis Jumala on todella tärkeämpi kuin lapset.
Ja sanottuani tämän sanon, että kertomaasi menettelyä en hyväksy. 1. kirje Timoteukselle sanoo asiasta seuraavasti (1. Tim 5:88): Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.
Itse huomasin että kirjoitin hieman väärin, tarkoitin juuri miten tuollainen käytös voi olla raamatun mukaista, eikä se tietenkään voi ollakaan uskon mukaista.
Miten mittaat käytännössä Jumalan ensimmäiseksi elämässäsi? Missä valinnoissasi ja teoissasi näkyy se, että Jumala on ennen lapsia?
On helppo puhua elämän tärkeysjärjestyksistä, mutta käytännön toteutus on sitten toinen asia. Itse näen asian niin, että Jumalaa on jokseenkin mahdotonta sijoittaa samoille asteikoille minkään muun kanssa.
Vai millä asteikolle ylipäätään voi sijoittaa Jumalan, maailmankaikkeuden luojan ja ylläpitäjän, maailman ja minun syntieni sovittajan, kaikkivaltiaan ja ikuisen, vanhurskaan, armahtavan Jumalan?
Mitenkö kohtelen meistä eronneita? (Tästä on ollut joskus puhetta täällä ja sanon mitä olen mieltä.) Melkein yhtä rakkaasti kuin hän olisi edelleen meikäläinen. "Melkein" siksi, koska erottuminen lähtee yleensä eronneen puolelta. Myöskään en välttämättä hyväksy hänen kaikkia tekoja/tapoja. Kuitenkin vaikka mielipiteet/uskonto riitelevät, minulla (eikä kenelläkään muulla pitäisi olla) ole syytä riidellä ihmisen kanssa tai syrjiä häntä hänen mielipiteidensä johdosta. Raamatussa sanotaan, että rakasta myös vihollistasi ja toivo hänelle kaikkea hyvää. Miksi siis vihaisin lähimmäistäni??
Siis ei ole Jumalan tahdon mukaista.