Ihanainen rakkaani on tuppisuu.Jättää asioita kertomatta, kiertelee asian vierestä mutta ei uskalla sanoa mielipidettään.
Yritän saada häntä avautumaan omista asioistaan että oppisin tuntemaan hänet vielä paremmin. Hän kiertelee monellakin tapaa.
Minusta puhumattomuus on epävarmuuden merkki. Ei uskalla tai ei kehtaa sanoa suoraan.Ujo hän ei missään nimessä ole.
Ihmettelen myös sellaista että jätetään kertomatta asioita ettei loukattaisi .
kun ollaan parisuhteessa niin monet asiat paljastuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
olen huomannut että hänen perheessään "viljellään" tätä puhumattomuutta.Kun ei kerran puhuta niin sitä ei ole olemassa. Antiikkista minusta.
Se on kuin laittaisi esiripun kiinni ja se mikä sen taakse jää ei ole näkyvisä enään.
Itse olen pohtija ja suoraanpuhuja. Kaiken uhallakin. Se on minusta parempi ja tiedän että kaikki eivät voi olla samaa mieltä .
Ei elämä ole ruusuilla tanssimista ja asioiden sievistelemistä. Ei ainakaan minun kohdallani. Asiat pitä'ä saada puhua halki. Ei yksipuolisesti vaan yhdessä tuumin.
Että tällaisia mietteitä tänään.
Olisikohan kenelläkään muulla samanlaista "ongelmaa" vai olenko ainoa neiti suorasukainen täällä?
Yritän saada häntä avautumaan omista asioistaan että oppisin tuntemaan hänet vielä paremmin. Hän kiertelee monellakin tapaa.
Minusta puhumattomuus on epävarmuuden merkki. Ei uskalla tai ei kehtaa sanoa suoraan.Ujo hän ei missään nimessä ole.
Ihmettelen myös sellaista että jätetään kertomatta asioita ettei loukattaisi .
kun ollaan parisuhteessa niin monet asiat paljastuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
olen huomannut että hänen perheessään "viljellään" tätä puhumattomuutta.Kun ei kerran puhuta niin sitä ei ole olemassa. Antiikkista minusta.
Se on kuin laittaisi esiripun kiinni ja se mikä sen taakse jää ei ole näkyvisä enään.
Itse olen pohtija ja suoraanpuhuja. Kaiken uhallakin. Se on minusta parempi ja tiedän että kaikki eivät voi olla samaa mieltä .
Ei elämä ole ruusuilla tanssimista ja asioiden sievistelemistä. Ei ainakaan minun kohdallani. Asiat pitä'ä saada puhua halki. Ei yksipuolisesti vaan yhdessä tuumin.
Että tällaisia mietteitä tänään.
Olisikohan kenelläkään muulla samanlaista "ongelmaa" vai olenko ainoa neiti suorasukainen täällä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla tuli tuossa vähän aika sitten ero lähinnä juuri tuosta syystä... Toinen oli tuppisuu ja loppujen lopuks syytti sitten varmaankin minua kun eihän sitä yksin huvita asioista kauaa puhua kun ei saa mitään vastinetta..! Jotkut ehkä suojelee itteensä - niinkun minäkin sitte loppuviimeks aloin tekemään..
Vaikka ei se aina ole helppoa olla suorapuheinenkaan, mutta kyllä suhteessa munkin mielestä pitää puhua ja keskustella. Ilman sitä ei tuu mitään.
sinusta tosiaan, ettei hän USKALLA sanoa mielipidettään?
oliskohan joku kompromissi paikallaan teillä? et sä muuttuisit vähän hienotunteisemmaksi ja toinen sit vastaavasti uskaltautuis enemmän esittämään omia eriäviäkin mielipiteitään:)
en usko että hienotunteisuus olisi hävinnyt minusta mihinkään vaikka olenkmin suorasukainen. En ole öykkäri , käytöstavat osaan ihan siinä kuin muutkin.Ei ketään saa loukata .
Olen loistava kuuntelija ja keskustelija. Ratkon ongelmia mielelläni yhdessä. tuntuu kuin pohtisin meidän asioita kahden edestä. On jo tapahtunut niin että hän on ajanut minut epätoivon umpikujaan ja minä myös hänet.
Palattuamme taas yhteen hän myönsi että hänen pitää alkaa avoimemmaksi.Myös minä myönsin virheeni että halusin kiiruhtaa liikaa suhteessamme. Siinäkohdassa hän oli vastaanottavainen ja jopa keskusteleva.Ehkä olemme alussa parempaa kohti.
Minut ainakin karkoittaa etäinen ihminen.Tunnen jääväni yksin ja että minut on hylätty. Jos kerran haluaa olla suhteessa niin pitää muistaa että suhteeseen kuuluu kaksi osapuolta. Itsekseen elävä ja pohtiva jaa yksin myös.Ilman apuani ja ymmärtämystäni. Se on sääli koska minulla on niin paljon jaettaavaa ja annettavaa.
tuo teksti kuulostaa aika karmealta. Olet jo etukäteen päättänyt, että toisella on avuntarvetta ja ymmärrystä pitäisi toiselle jakaa? Teillä on epätasapainoinen suhde, jossa ollaan yhdessä koska ollaan yhdessä, jos mitään yhteisiä tekijöitä ei ole, eikä sellaista yhteyttä ja luottamusta, jossa voi välittömästi ja avoimesti olla, niin mikä se sellainen suhde sitten on?
Tuosta toisesta ketjusta jotenkin hyvin osuvasti kuvattu tietyt asiat:
"Todellinen sielunkumppani on nainen, joka todella ja oikeasti haluaa oppia tuntemaan minut, välittää minusta ihmisenä, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä ajattelen, todellinen sielunkumppani ymmärtää että suhde vaatii kestääkseen työtä, ymmärrystä, sitkeyttä ja TAHTOA. Siinä sitten hitsautuu yhteen, ei erilleen, kun kasvaa ja opettelee yhdessä suhdetta ja elämää. Osaa puhua, haluaa ymmärtää, näyttää toiselle tunteensa tavalla tai toisella. Kosketuksin, katsein, sanoin tai teoin. Jotenkin."
Olen minäkin ihmisen kanssa joutunut tekemisiin (ei suhdeasia), joka vain puhui ja puhui, mutta ei sanonut mitään, siis mitään sisältöä ei niissä puheissa ollut, täysin sellaista höttöä, joita sanotaan kun jotain olettaa olevan pielessä, mutta ei tiedä mikä eikä kukaan mitään ymmärrä ja osaa auttaa ja sotkeutuu entistä syvemmälle selityksiinsä ja niihin päätelmiinsä, jotka eivät johda mihinkään, muuhun kuin vetävät molemmat osapuolet päänsärkyyn ja jää se intensiivinen elämä kokematta, näkemättä jne. Helposti siis luodaan turhaa problematiikkaa.
Mielestäni tunteiden osoittamiset tai jakamiset, avoimuus ym. tekijät tarvitsevat sen luottamuksen, läheisyyden ihmisten välillä, jotta ne keskustelut ylipäätään olisivat hedelmällisiä tai tarpeellisia, ja jos ei ole, niin eihän suhde perustu millekään hyville ainesosille. Ja kun sen yhteyden kadottaa, kun sitä luottamusta ei enää ole, katse harhailee, sanat eivät muodostu jne. toista ei voi päästää lähelle, jolloin on ensisijaista pitää huolta muista tekijöistä, ettei sitä luottamusta menetä, kuin siitä, saako toiselta nyhjettyä irti sen mitä haluaa kuulla tai sanoa.
en ole päättänyt vaan nähnyt.Ei sellaista voi päättää mitä tuossa sanot.
Totta että meillä on epätasapainoinen suhde.Senhän jo osaat lukea varmaan tekstistäni.Et kertonut mitään uutta.
Seuraavaa lausetteasi en ymmärtänyt ollenkaan vaikka kovasti yritin kuin;
"mitään yhteisiä tekijöitä ei ole, eikä sellaista yhteyttä ja luottamusta, jossa voi välittömästi ja avoimesti olla, niin mikä se sellainen suhde sitten on? "
kyse ei ole luottamuksen puutteesta vaan toisen ihmisen luonteesta ja kasvatuksesta. Ei kaikki ole tottuneet puhumaan asioistaan edes ammattiauttajille.En minä häntä halua muuttaa vaan ainoastaan ymmärtääää paremmin.Minkähän ihmeen takia asiat vääristellään täällä. Tottakait haluan kumppanilleni hyvää ja pelkästään hyvää. Eli korostan että luottamus on olemassa ja hyvä sellainen mutta koska toiselta puuttuu kanava ja kynnys nousta yli ja uskallus kertoa.
Mitä tulee yhteyteen, sekin meillä on .
Jotenkin on nyt sekaisin vellit ja puurot tällä vastaajalla. En ole kertaakaan kirjoittanut että haluaisin häneltä "nyhtää" mitään. Minusta keskustelu on yleensä aina rakentavaa ja minusta vaan toisen ymmäräminen pelkillä antenneilla on todella vaikeata.Puhukaa puhukaa ihmiset toisillenne!
kun ne ovat niin suosittuja.
"En tiedä minkä seurauksena, mutta makasimme kasvotusten vuoteessa aivan kuin missään ei mitään vikaa olisikaan. Hiljaisuus tuntui niin sakealta, että se oli melkein silmin nähtävissä, käsinkosketeltavissa kuin tuore maalikerros. Aistien sekoittuminen, johtui varmaan hämmennyksestäni, sillä tilanne oli muutoin niin tuttu, tälläinen makaaminen hänen katseensa vihreällä niityllä, hänen kaitojen käsivarsiensa tuntu. Outoa tosiaan, emme me mitenkään varsinaisesti sotajalalla olleet, mutta kaikki oli pysähdyksissä välillämme. Olimme kuin kaksi toisiaan vastassa seisovaa armeijaa juoksuhautaverkostojen kummallakin puolen.
Asemasotaa. Ainoa mikä liikkui olivat sanamattomat syytökset, jotka liehuivat päittemme yllä kuin sotaliput. Hänen näkökulmastaan minä olin maaninen ja pakkomielteen vallassa ja mikä pahinta olin tunkeutunut hänen yksityisyytensä alueelle kuin murtovaras.
Minun kannaltani hän taas oli epälojaali eikä antanut tukea kriisin hetkellä, ja irrationaalisen epäluuloinen.
Me emme varsinaisesti riidelleet, emme edes kinastelleet, tuntui kuin olisimme vaistonneet, että suora yhteenotto saattaisi räjäyttää meidät eroon toisistamme. Pysyimme asiallisissa puheväleissä, juttelimme niitä näitä. Jatkoimme vanhan kaavan mukaan, kun mikään muu ei oikein vaikuttanut selvältä. Tiesimme lannistuneemme, emme olleet mukana koko sydämestämme. Olimme rakkaudettomia tai ainakin kadottaneet rakkaudesta sen jonkin, emmekä tienneet mistä päästä olisimme alkaneet vyyhtiä purkamaan.
Kunnes, tässä hiljaisuudessa ei ollut jännitettä. Katselimme toisiamme silmiin ja tuon tuostakin katse siirtyi toisen kasvonpiirteisiin, silmiin, huuliin, silmiin taas. Se oli kuin pitkää ja hidasta muistamista, ja puhumattomien minuuttien vieriessä suhteemme kokosi jälleen voimia. Kai rakkauden, kaikkien toistemme seurassa viettämiemme tuntien, viikkojen ja vuosien painoarvo sentään oli suurempi kuin nykyhetki. Eiko rakkaus luokin omat voimavaransa?
Minusta tuntui, että että erityisesti nyt piti välttää alentumista kärsivälliseen selittelyyn ja kuunteluun. Trendipsykologiassa asetetaan aivan liian suuria odotuksia sille, että asiat selvitetään puhumalla. Ristiriidoissa on oma luonnollinen elinkaarensa siinä missä elävillä organismeillakin. Niksi on siinä, että tietää milloin niiden on annettava kuolla pois. Väärällä hetkellä lausuttuihin sanat olisivat voineet vaikuttaa kuin sähköshokkihoito. Ongelmat olisivat saattaneet ilmaantua uudestaan, toisessa muodossa, jokin mielenkiintoinen uusi määritelmä tai "tuore näkökulma" jne."
Ei kiitos puhumatonta naista enää minulle. Ei sitä voi toisen ihmisen ajatuksia tietää jos tämä ei niitä itse kerro. Tämä tapaus salaili kovastikin asioita ja jäi lopulta kiinni myös pettämisestä. Jos ihminen ei osaa puhua, niin oppii kyllä jos haluaa. Kaikki ihmissuhteethan kuitenkin perustuvat vuorovaikutukseen. "Mykän" kanssa on vaikea luoda minkäänlaista tervettä ihmissuhdetta.
jos puhuu mutta kukaan ei kuuntele.
Mun exrakas oli ainakin sen näköinen että kuunteli, mut paskat se mitään kuunnellu!
Tajusin sen aika myöhään, et sen ajatukset oli ihan muualla kun mä puhuin.
Ette varmana arvaa missä!?
Jep jep, oikein arvattu.
:D