Uusi Raamattu tehtävä!!

Lillaput.

Nykyinen raamattu pohjautuu edelleen aika uskollisesti 2000 vuoden takaiseen elämäntapaan, joka ei istu enää nykyaikaan oikein millään tavalla. Okei, useat uuden testamentin kirjoitukset ovat paljon tuotakin tuoreempia, mutta kuitenkin niin mennyttä aikaa, kuin olla ja voi. Kaikkea raamatun sanaa ei voi sovittaa nykyaikaan edes tulkitsemalla sitä tietyllä tavalla. Raamatussa on ihan liikaa ihmejuttuja, joissa käsketään esimerkiksi kivittämään homot, ynnä muita kauheuksia. Eipä nykyään enää ripusteta myllynkiviä kaulaan, ei kiduteta, eikä kivitetä raamatun nimissä.
Ajan muuttuessa useat raamatun tekstit ovat muuttuneet vertauskuvallisiksi, mutta kaikkia ei voi millään muotoa muuttaa vertauskuviksi.

Ennen baabelin torni oli konkreettinen rakennus, joka oli lähellä ulottua taivasta, jossa Jumala asui. Myöhemmin se muuttui vertauskuvalliseksi. Nooan arkkia on vaikee selittää vertauskuvallisesti. Samoin sateenkaaren merkitystä. Nykyaikana kaikki tietävät, että sateenkaaria on ollut ennen ensimmäistä vedenpaisumustakin, jos nyt sellaista edes on ollut. Sateenkaaret ovat olleet niin kauan mahdollisia, kun on valoa ja sadetta.

Raamattu on sangen paksu kirja, mutta valtaosa tekstistä ihan turhaa. Sinne mahtuu paljon viisauksia, sanomaa rakkaudesta jne.
Olisiko paljon vaadittu, jos Kirkko kirjotuttaisi uuden Raamatun, josta jätettäisiin kaikki turhuus pois. Sellaisen, johon on poimittu nykyisen raamatun parhaat palat sovittaen ne nykyaikaan?
Ja aina, kun aika muuttuu ja tilanteet muuttuvat, niin päivitettäis tätä raamattua uusien käsitysten valossa!
Jumala on antanut meille järjen ja monia muita asioita. Miksi emme käyttäisi sitä uuden raamatun kirjoittamiseen. Vai oliko siihen oikeutettuja vain 2000 vuoden takaiset henkilöt?

10

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkailija_

      Uusi Nikean kokous!

    • griigeri

      Siis kuinka ateistin älykkyysosamäärä riittää mihinkään muhunkaan kirjallisuuteen, jota on hiukan suhteutettava silloisesta kontekstista nykyiseen.

      Ja miksi ateistia häiritsee raamattu, kun ette siihen kuitenkaan usko.

      • +++++

        Raamattu ei häiritse vaan ihmiset jotka poimivat siitä sellaisia asioita jotka ovat vahingollisia tai polkevat toisten oikeuksia.


      • no heh heh
        +++++ kirjoitti:

        Raamattu ei häiritse vaan ihmiset jotka poimivat siitä sellaisia asioita jotka ovat vahingollisia tai polkevat toisten oikeuksia.

        On sinun oikeuksiasi nyt polkenut ?


        Mites on esim. kristittyjen oikeus mielipiteeseen, ilman jonkun ateistiklopin idiootiksi haukkumista.


      • no heh heh kirjoitti:

        On sinun oikeuksiasi nyt polkenut ?


        Mites on esim. kristittyjen oikeus mielipiteeseen, ilman jonkun ateistiklopin idiootiksi haukkumista.

        Kristityillä on tietysti oikeus perusteettomiin harhoihinsa ja sitä oikeutta olen valmis puolustmaan hinnalla mitä hyvänsä. Heillä ei kuitenkaan ole oikeutta kieltää ketään havaitsemasta, että he ovat idiootteja. Jos joku jo kloppina havaitsee tämän tosiseikan, more power to him/her.


      • no heh heh kirjoitti:

        On sinun oikeuksiasi nyt polkenut ?


        Mites on esim. kristittyjen oikeus mielipiteeseen, ilman jonkun ateistiklopin idiootiksi haukkumista.

        "Mites on esim. kristittyjen oikeus mielipiteeseen, ilman jonkun ateistiklopin idiootiksi haukkumista. "

        Kristityillä ei tule olla mitään yksinoikeutettuja mielipiteitä vaan heidänkin tulee ottaa muiden KLOPPIEN mielipiteet huomioon -myöskin homojen?

        Oletko ymmärtänyt että uskonto on irrationaalista ja aiheuttaa vahinkoa yhteiskunnalle (Richard Dawnkins), vaikket sinä sitä näkisikään kun tahdot Raamatustakin ummistaa silmäsi juuri niiden julmien ja ristiriitaisimpien kirjoituksien kohdalla!??!


      • no heh heh kirjoitti:

        On sinun oikeuksiasi nyt polkenut ?


        Mites on esim. kristittyjen oikeus mielipiteeseen, ilman jonkun ateistiklopin idiootiksi haukkumista.

        "On sinun oikeuksiasi nyt polkenut ? "

        Pitäisikö silloin vasta puolustautua, kun omia ihmisoikeuksia poljetaan?

        "Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta".


    • Vapaa maa

      Väsää oma raamattuversiosi ja hanki sille ostajia ja kannattajia. Ei liene laissa kiellettyä.

    • Minulle riittäisi ihan Suomen lakikirja "elämän ohjeeksi". :) Niitä lakejakin säätää Suomessa hyvin konservatiiviset ihmiset, jotka mitä ilmeisemmin käyvät jopa sunnuntaisin kirkossa ja tahtoisivat jopa että muutkin kävisivät. Eräs kokoomuslainen kansanedustaja aikoi käännyttää minua, kun lähetin heille kirjelmän jossa toivoin että peruskoulusta tulisi luopua uskonnon opetuksesta.

      Hänen tulkintatapansa näkemykseni mukaan oli se, että Suomessa olisi "uskontopakko" kuin uskonnonvapaus. Uskonnonvapaus ilmeisesti tarkoittaa monen uskovaisen mielestä sitä, että he saisivat ihan vapaasti kiertää ovelta ovelle vieden uskonnon sanomaa. Eihän se sitä pelkästään tarkoita vaan sitä että ihminen voi olla vapaa uskonnoista!?

      Olen todellakin sitä mieltä että peruskoulut tulisi tehdä neutraalisemmaksi uskonnoista uskonnon opetuksen lisäksi eli aamunavaukset, ruokarukoukset, hartaudet, kevät- ja joulujuhlat ja kirkossa käynnit pois peruskouluista.

      Uskonnonvapaus-keskusteluissa oli joku uskovainen tyttö, joka totesi että hän osasi paremmin kuin uskonnon opettaja tai korjasi monta uskonnon opettajan käsitystä. Mihin me tarvitaan peruskouluissa yleistä uskonnon opetusta, jos kerran uskovaisten lapset osaavat paremmin kuin uskonnon opettajakin!? He käyvät jo muutenkin noissa hartauksissaan vapaa-ajalla eli olisiko kysymys vaan sellaisesta että uskonnon opetusta tulisi ylläpitää peruskoulussa, jotta monet kääntyisivät uskoon?!

      Alakoulun ensimmäisellä luokalla jo tarjotaan uskonnon/ET:n kirjaa nenän eteen. Hyvä kun puolustuskyvytön ja kyseenalaistamaton lapsi on ehtinyt oppia edes tavamaan. Se on minulle täysin käsittämätöntä. Eikö se voisi millään odottaa muutamaa vuotta, että lapsi oppisi edes lukemaan?

      • "Alakoulun ensimmäisellä luokalla jo tarjotaan uskonnon/ET:n kirjaa nenän eteen. Hyvä kun puolustuskyvytön ja kyseenalaistamaton lapsi on ehtinyt oppia edes tavamaan. Se on minulle täysin käsittämätöntä. Eikö se voisi millään odottaa muutamaa vuotta, että lapsi oppisi edes lukemaan?"

        Indoktrinointi on syytä aloittaa nuorena, vastustuskyvyttömän lapsen kaaliin sadut uppoavat paremmin. Näin valtionkirkko saa lisää iloisia veronmaksajia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      316
      7619
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      57
      3997
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3458
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3201
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2874
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      46
      2708
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      53
      2551
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      67
      2332
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      73
      2116
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      101
      1983
    Aihe